Onko kaikki vanhat vakkarit, tai liki kaikki, kadonneet palstalta pois? Tuntuu, että huomattavasti vähemmän kirjoittajia kuin keväällä oli. En kyllä ole minäkään palstalla vieraillut maaliskuun jälkeen, mitä joskus silloin tällöin lukaissut jokusen pätkän. Tuntuuko minusta vaan, että palsta on sammahtanut?
Toivotaan, että piristyy nyt pimeitten pitkien iltojen taas alkaessa.
Toivotaan, että piristyy nyt pimeitten pitkien iltojen taas alkaessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta toisaalta eipä ole sitten enää niin paljoa ilkeilyä ja kettuiluja. Moni ketju on jopa ihan asiallinen, ja jopa hauskaa luettavaa. Mun puolesta saa vähän hiljaisempana pysyä jos se takaa että meno ei ole samanlaista sonnan heittoa kuin ennen. Nykyiseen kehitykseen olen tosi tyytyväinen!! Hyvä me kaikki :)
Totta tuo, että riidat ovat vähentyneet. Tosin eiväthän kaikki osallistuneet siihen loan heittoon keväälläkään.
Kyllä täällä on keskusteltu ihan asiallisestikin. Hyvä niin, toivottavasti jatkuukin edelleen.
Jäädään odottelemaan, jospa vaikka vilkastuu keskustelut syksyn myötä.