http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Thaimaassa varaudutaan väkivaltaisiin mielenosoituksiin/1135249435647
JOKO TAAS??
eikö tarpeeksi vaikeeta
31481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
kuhan länsimainen lehdistö uhittelee ja pilkkaa Thaimaan demokraatiaa, en usko.
Luultavasti , kuitenkaan , ei mitään varsinaista hätää, mutta kummasti vaan häiritsee ainakin BKK.n
liikennettä, lentokentän läheiset tiet kun sulkeutuu, vaikka ei viimetalvista kentän valtausta tulisikaan.
Saattaapi taas aiheutua Thaimaan matkailulle tuntuvaa haittaa. Paljon isompi huolen aihe, kun jotkut
tyttökadut.Mutta täällä Pohjoismaissa uutisia liikaa dramatisoidaan, paikan päällä ei tilanne tarvitse olla
laisinkaan niin huono, kun uutisoidaan.
Sinne pitäisi viedä YK:n joukot ja korvata kaikki päättävät virkapaikat länsimaisilla.
aivan rauhallisissa merkeissä vietettiin eilen tuota thaksinin syrjäytys päivää. ehkä iltapäiväinen sadekuurokin hiukan lannisti juhlahumua. no ensi vuonna sitten uudestaan,kun tulee 4 vuotta täyteen thaksinin lähdöstä.
Laitetaan Amalia sinne MAhtisaaren erikoislähettilääksi, voisi kouluttaa tyttöjä tavoille.
Tuli telkusta ohjelma Afrikasta. Joku paikallinen nainen naureskeli, kuinka joku suomalainen kehitysnainen oli painottanut työtä, työtä.
Koko yhteiskunta siellä täytyy viedä demokraattiseen muutokseen. Sitä ei paljon panokoneet auta.
Kukas siellä nyt näitä mielenosoituksia masinoi?
Eikös se Sondhi saanut linnatuomion niistä aiemmista kansankiihotusyrityksistä.
Thait itse naureskelee, että kysehän on vain demokratiasta, joko punaisten tai keltaisten, vähän sama kuin Katainen tai Urpilainen ostaisi kansaa toteuttaakseen omaa KMS:ää .
Good luck
Vanhanen ainakin naureskelee, kun on päässyt mälläämään RAYn rahoilla ja onko edes ainoa.
Eikös joku niitä Thaimaanlippujakin ostettu korruptiorahoilla, niinkuin asiaan kuuluukin.
Esimerkiksi minua ihmetyttää kuinka köyhät kannattavat Thaksinia. Se osti Manchester Cityn jalkapakkojoukkueen. Ei kukaan Suomessa pystyisi ostamaan. Sitten kukaan ei kritisoi kuningasta, onko se yksi maailman rikkaimmista. Tekeehän se prinsessa hyväntekeväisyystyötä. Jos siellä on miljoona hiv-positiivista, jotka eivät saa ilmaisia lääkkeitä. Taitaa olla suurimmalle osalle kansasta vähänkin vaativampi terveydenhuolto tavoittamattomissa.
Eihän ne välitä. Uskoo vissiin uudelleen syntymään ? Eivätkä taatusti tahdo syntyä uudestaan katuojiin länsimaisen farangin huoriksi.
Putte määrää taikkulassa kuolemasta ja muistakin asioista siksi niitä ei pelotakkaan mikään koska putte määrää kaiken.
köyhän viimeinen apu. Tai sangsom, mekong. On mie nähny.
Ei köyhällä ole varaa Sangsomiin tai Mekongiin, se on kuulu muuta kamaa sitte.
Luuserit ja vanhukset menevät Thaimaahan. Mutta ei kerrota kellee eikä kukaan sinua tunne.
Luuserit, vanhukset ja läskit menevät välimerenmaihin. Mutta kaikkihan sen tietävät.
Luuserit on äijiä, jotka ei ole Suomessa saaneet minkäänlaista naista. Vanhukset taas on jämähtäneet paikalleen ilman rohkeutta kokeilla muitakin lomakohteita.
puolustamaan isää.
suomilorttovittuja, ryhävalasläskikasoja jotka matkustavat levittämään sitä itteään välimerenmaihin, koska me komeat urokset kammoamme ryhävalaita, parempi kohde on tietenkin Thaimaa, ahhh paradise.
Käynti optikolla riittää. Siitä peili kiittää.
sinä mielenvikainen huora-Amalia, vedä ittes kaulakiikkuun. Kiitän.
Siitä puhe mistä...
Psykologiassa itsensä heijaaminen lohduttaa teitä nyrjähtäneitä. Tavallaan lapsuusajan keinumista.
Sulla siitä puute mistä puhut..
Psykologiassa toisten manipulointiyritykset johtaa muiden mielenkiinto pois intressanteista johtuu omissa aivoissasi tapahtuneesta nyrjähdyksestä, ts hyväksikäytöstä, kateudesta, mustasukkaisuudesta, omistushalusta. Keinuta itseäsi kaulasta.
Saisi suomalaiset ottaa mallia, nykyhjallitus porskuttaa yleishyödyllisin- ja verovaroin, eikä jengi tee muuta kuin ihannoi koljatin joukkiota Katajaisineen. Punaiset ja keltaiset tuulipuvut kadulle, kyllä se siitä täälläkin.
Vanhanen hjallitus-mafioineen voisi pelastaa tilanteensa tuomalla aluksi kerralla 100.000 Pattajan "opasta " Heltsingiin "töihin", eikös Suomi tarvinnut 200.000 maahanmuuttajaa, sitähän ne toitotti vuosi sitten!
Älkää äijän reppanat enää roudatko niitä joka pojan pilluliisoja tänne enempää. Kun kyllästytte niihin, niin ne on siellä hieromalaitoksissa myymässä äijille persettään ja me veronmaksajat joudumme niitä veroillamme kouluttamaan ja kielikouluttamaan.
Kyhyyllä Thaitytöille rajat on auki, tervetuloa vaan.
Heidän erikoistaitojaan suomalainen yhteiskunta tarvitsee runsain mitoin. Onnea vaan pääministerin päätökselle, kyllä on ääniennätys taattu, jos tuon toteuttaa, ei tarvita enää KMS:n tukea.
Älkää välittäkö noiden jokinorsujen sitruunanaamojen kateellisista puheista, thaitytöthän ovat kymmenkertaisesti ahkerimpia kuin nuo läskivalaat. LISÄÄ LISÄÄ LISÄÄ
Suomi ori, tee sama kuin Thaimaan tytöt. Seksin ilo paras ilo.
Älkää ämmän reppanat enää roudatko niitä joka kullimutiaisia tänne enempää. Kun kyllästytte niihin, niin ne on kapakoisa myymässä lortoille perseentäytettä ja me veronmaksajat joudumme niitä veroillamme kouluttamaan ja no, ämmät antaa sen kielikoulutuksen haaroiväliin. Ja yleensä lopuksi saavat kokea ryöstön ja pahoinpitelyn uhrin aseman