Isä on pahoinpidellyt lastaan, mutta tätä ei ole saatu oikeudessa todistettua. Ts. asiaa ei saatu oikeuteen saakka koska "näyttö ei riittänyt" Lapsi ei halua tavata isäänsä ja käy terapiassa saamiensa traumojen vuoksi. Nyt isä vaatii, usean vuoden tauon jälkeen yhtäkkiä tapaamisia. Ei ole halunnut tavata lastaan vuosikausiin, mutta nyt yhtäkkiä muutti mielensä. Lapsi puhuu yhä päivittäin siitä kuinka vihaa ja pelkää isäänsä. Sosiaalityöntekijät tietävät että isä on pahoinpidellyt lasta, mutta kuten mainitsin, juridisesti tätä ei voitu todistaa. Lapsi joutui psykiatriseen hoitoon isän aiheuttaman väkivallan vuoksi, mutta sen jälkeen hoitava lääkäri on vaihtunut monta kertaa ja nykyinen lääkäri ei oikein tunnu uskovan että väkivaltaa on ollut, koska sitä ei voitu todistaa.
Millä keinolla voin estää tapaamiset? Voiko isä tuosta vaan tulla poliisien kanssa hakemaan lapsen? Milloin tahansa? Täytyykö hänen saada joku erillinen oikeuden päätös asiaan? Voivatko poliisit tulla kotoa lapsen hakemaan oven murtaen jos en avaa ovea? Jos he tulevat väkisin sisälle, onko minulla oikeus pyytää sosiaalityöntekijä paikalle, että saan tapaamisen estettyä?
Olen todellla peloissani lapsen puolesta. Voivatko poliisit todellakin viedä kauhusta kirkuvan, terapiassa käyvän lapsen väkisin isänsä luokse jos isä päättää pyytää vika-apua tapaamisiin? Alun perin tapaamiset sovittiin olevan joka toinen viikonloppu. Taukoa on ollut useita vuosia, joten eikö silläkin ole merkitystä? Onko ainoa keino "pelastaa" lapsi antaa hänet kokonaan sijaiskotiin, ts. huostaanotto? Sitten lapsi menettää äitinsäkin, mutta jos sen avulla voi estää traumaattiset tapaamiset? Olen joskus myös lukenut että tässä tilanteessa lapsi on otettu sisälle lastenpsykiatrian osastolle jolloin lääkäri on voinut estää tapaamiset. Mutta kun lääkäri ei tunnu uskovan, vaikka on itse määrännyt lapselle terapiankin.
Anteeksi sekava teksti mutta olen paniikissa enkä tiedä minne nyt yhtäkkiä lauantaipäivänä ottaisin yhteyttä.
Millä keinolla voin estää tapaamiset? Voiko isä tuosta vaan tulla poliisien kanssa hakemaan lapsen? Milloin tahansa? Täytyykö hänen saada joku erillinen oikeuden päätös asiaan? Voivatko poliisit tulla kotoa lapsen hakemaan oven murtaen jos en avaa ovea? Jos he tulevat väkisin sisälle, onko minulla oikeus pyytää sosiaalityöntekijä paikalle, että saan tapaamisen estettyä?
Olen todellla peloissani lapsen puolesta. Voivatko poliisit todellakin viedä kauhusta kirkuvan, terapiassa käyvän lapsen väkisin isänsä luokse jos isä päättää pyytää vika-apua tapaamisiin? Alun perin tapaamiset sovittiin olevan joka toinen viikonloppu. Taukoa on ollut useita vuosia, joten eikö silläkin ole merkitystä? Onko ainoa keino "pelastaa" lapsi antaa hänet kokonaan sijaiskotiin, ts. huostaanotto? Sitten lapsi menettää äitinsäkin, mutta jos sen avulla voi estää traumaattiset tapaamiset? Olen joskus myös lukenut että tässä tilanteessa lapsi on otettu sisälle lastenpsykiatrian osastolle jolloin lääkäri on voinut estää tapaamiset. Mutta kun lääkäri ei tunnu uskovan, vaikka on itse määrännyt lapselle terapiankin.
Anteeksi sekava teksti mutta olen paniikissa enkä tiedä minne nyt yhtäkkiä lauantaipäivänä ottaisin yhteyttä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kerro nyt vaikka millainen huoltajuussopimus teillä on?
Sain eron jälkeen yksinhuoltajuuden, ja isällä tapaamisoikeus joka toinen viikonloppu.
kun itse erosin, tuo että oli otettava huomioon lapsen isän toiveet, olin taipuvainen ajattelemaan, on itsestäänselvää, ettei hänellä ole oikeuksia, koska hän oli tehnyt yhtä sun toista.
Paha sisu vaan, hänen on aina voitettava.
Kirjoituksesi herättää suorastaan vihaa tätä yhteiskuntaa kohtaan, joka vain sopeutuu vaikeisiin ihmisiin, joiden ei pitäisi kulkea vapaalla jalalla. Pahinta on, että ihmiset alkavat itsekin pitää väkivaltaa luontevana, kuten tytärpuoleni, jonka ei annettu asua äidin kanssa. Hän antoi lyödä omiakin lapsiaan.
Lopulta otin yhteyttä sosiaaliviranomaisiin, että joku tolkku asiaan, selitin ymmärtäväni, on sopeuduttava, mutta lasten pelkäämiselle on tultava loppu.
Yhteiskunta lopulta maksaa kaiken, viranhaltijoiden nauttimisen toisen hädästä.
Eräs aika tärkeä seikka tapaamisten suhteen on lapsesi ikä.Jo kymmenvuotiaan lapsen omaa tahtoa kysellään (siis muussakin kuin huoltajuusasioissa)Uskotaan tahi ei varaa aika Lastensuojeluun,ota lapsesi mukaan.Kerrotte rehellisesti kaiken,varmasti jotain apua löytyy.Tosin voi olla sellainen mahdollisuus että tapaamiset tehdään valvotuiksi,eli paikalla on aina joku henkilö (ammattilainen) ja tapaamiset rajoitetaan joihinkin tunteihin neutraalissa ympäristössä.Tämän tyyppinen juttu ainakin takaa lapsellesi täyden turvan,jos isä ei jo ennen luovu oikeuksistaan.Luulen että kun tapaamisesta tehdään vaikea hän saattaakin luopua koko ajatuksesta.Ihmettelen lapsesi lääkäriä,hänen pitäisi AINA uskoa mitä lapsi itse kertoo.Kerrot että lääkärit vaihtuneet useaan kertaan.Dokumentit koko hoitoajalta ovat kuitenkin olemassa,voit aivan hyvin kehoittaa lääkäriä tutustumaan niihin kunnolla.
Sinun on tärkeää käyttäytyä hillitysti, et saisi itkeä etkä dramatisoida, vaan esiinnyt rauhallisesti. Lapsen isä polttaa pinnansa, jos hän on sellainen, kun kerroit. Vertailut tehdään näin ollen sinun hyväksesi.
Tee harjoituksia mielen rauhoittamiseksi.
Tunteisiin on oikeus, mutta sinun on odotettava, kun olet yksin.
Sosiaaliviranomaiset tietävät isän pahoinpidelleen lasta ilmeisesti lähinnä sinun kertomana eli sitä ei voida pitää tapahtuneena tosiasiana, varsinkaan kun oikeudessa ei ole ollut näyttöä asiasta. Eli sossu voi antaa lausuman että äiti KERTOO isän pahoinpidelleen, ei että isä ON pahoinpidellyt. Tapaamiset tulee järjestää valvotusti. Älä pelottele lasta etukäteen niin nuo tapaamiset voivat olla uuden, paremman ajan alku.
Olet kyllä meidän tapauksessamme väärässä. Tutkintapyynnön on alun perinkin tehnyt lääkäri ja lapsen päivähoitopaikan henkilökunta. Minulla ei ollut osaa eikä arpaa asiassa. Lapsi itse kertoi asiasta päiväkodissa, lääkärissä ja sosiaalitoimistossa. Ja kertoo yhäkin sanatarkasti ja johdonmukaisesti ne tapahtumat jotka luokitellaan pahoinpitelemiseksi. En ole missään vaiheessa pelotellut lasta vaan hän ihan itse, oma-aloitteisesti pelkää isäänsä. Oli tapahtumien jälkeen kauhusta jäykkänä ja juoksi itkien syliini, kun isä palautti hänet minulle viimeisen tapaamisviikonlopun jälkeen, ja on siitä lähtien, eli usean vuoden ajan puhunut viikoittain tapahtumista ja peloistaan isäänsä kohtaan. Käy psykoterapiassa sen vuoksi. Valitettavasti lapsi uskalsi kertoa tapahtumista vasta yli viikko niiden jälkeen eikä mitään mustelmia tmv jälkiä ollut. Pienen lapsen sana ilman pahoinpitelyn jälkiä ei riitä syytteen nostamiseen. Siitäkään huolimatta että häntä hoitavat tahot (päiväkoti, koulu, lääkäri, sukulaiset psykologi ja sosiaalitäti) tietävät lapsen puhuvan totta. Lapsi on useaan otteeseen kirkunut että vihaa isäänsä ja haluaa tämän kuolevan. Ja kertoo todellakin tarinansa muuttumattomana vuodesta toiseen. On epäoikeudenmukaista että lapsen sana ei ole mitään aikuisen sanan rinnalla.
Jos isällä olisi ollut puhtaat jauhot pussissaan, hän olisi puolustautunut ja halunnut selvittää asian. Hän ei ole tapahtuneen jälkeen, eli useaan vuoteen halunnut puhua asiasta sen enempää sossutätien, lapsensa, lapsen terapeutin, minun kuin lääkärinkään kanssa. Ei ole kysynyt mitä lapselle kuuluu, ei pyytänyt anteeksi eikä ole halunnut tavata lastaan. Nyt vuosien jälkeen haluaa sitten tavata. Sairasta.
Ensinnä poliisit eivät tule hakemaan lasta tapaamisiin, ei koskaan.
Keskustele lasta hoitavan psykiatrin kanssa rauhallisesti, miksi hän ehkä suosittelee tapaamista, jätä omat tuntemukset pois. Vaadi valvottua tapaamista sosiaaliviranomaiselta. Tilanne on aivan hallinnassa, kun vain itse et panikoi. Itsellä ero täysin alkoholisoituneelta mieheltä, joka sammui jo ennen kahdeksaa, ei ollut mukavaa lähettää lapsia sinne, mutta kyllä apua löytyi. Nykyään tapaavat vain lauantaisin 13-18 (pieni selvä aika), no 13v ilmoittaa jo, että ei paljon kiinnosta.
Kannattaa miettiä myös omaa käyttäytymistä, vellokoo katkeruudessa ja aina palaa isän huonoihin puoliin tai rakentaa elämää niistä hyvistä palasista, joita kuitenkin löytyy.
sosiaali-ihmiset eivät voineet muuta, kuin olla säännöllistä elämää viettävän vanhemman puolella.
Kuitenkin tuntui pahalta lapsen oman tahdon nuijiminen.
Ensinnäkin olen kyllä aivan rauhallinen, siis live-elämässä. Puran murheeni tänne. Osaan kyllä käyttäytyä rauhallisesti, jopa viileästi.
Toisekseen, tiedän kyllä tapauksia joissa äiti on kieltäytynyt luovuttamasta lastaan viikonlopputapaamisiin isälleen, jolloin isä on hakenut lapset virkavallan kanssa. Jos tapaamisista on sovittu kirjallisesti avioeron yhteydessä, sopimus on juridisesti lainvoimainen.
Kolmanneksi, lapsen lääkäri ja terapeutti eivät suosittele isänsä tapaamista koska lapsi käy terapiassa juuri isänsä aiheuttaman trauman vuoksi. Tiedät varmaankin että terapiaan ei kovin heppoisin perustein pääse?
Neljänneksi, alkoholia juova ei-väkivaltainen isä/äiti on pienempi uhka lapselle kuin reipasta fyysistä väkivaltaa SELVIN PÄIN käyttävä vanhempi. Jos lapsi kirkuu, itkee ja pissaa sekä kakkaa housuun kauhusta, hän tuskin "näyttelee" pelkoaan "huvikseen". Mutta niin kauan kuin ei ole jälkiä, mustelmia tai silminnäkijöitä, asiaa ei saada oikeuteen.
Meidän asiaamme hoitaa nyt sos.viranomaiset. Olisin toivonut lainopillisia neuvoja täältä enkä minuun kohdistuvaa arvostelua. Koska te lukijat että todellakaan voi pelkästään lukemanne perustrella todistaa puhunko palturia tai liioittelenko, ette myöskään voi todistaa olevani väärässä. Juuri sen vuoksi tarvitsen lainopillista neuvonantajaa, että LAPSEN oikeus toteutuisi. Ei ainoastaan isän oikeus.
Kuka äiti ei pelkäisi lapsensa puolesta, jos hän on vaarassa joutua väkivallan kohteeksi?
mutta eräs äiti onnistui estämään lapsen ja isän viikonlopputapaamiset kymmenen vuoden ajan huolimatta siitä, että asuivat samalla paikkakunnalla.
eivät uskoneet kertomaasi, minä uskon. Jos on noin selvä asia, ei kannata puhua hienosti isän oikeuksista. Vasta kun lapsi on riittävän vanha kestääkseen tapaamiset.
Meidän perheessämme mieheni exä ei saanut huoltajuutta koska hänen elämäntapansa olivat epäsäännölliset. Olin silti naisena hänen puolellaan, aina huolehdin, että lapsella oli rahaa mennä tapaamisiin. Hän antoi periksi liian helposti, hänellä olisi ollut vahva argumentti tämä perheen ja varsinkin mummon väkivaltaisuus.
Tuo, että on kulunut pitkä aika siitä, kun isä on pitänyt yhteyttä, on okeudessa merkityksellistä.
Vaikka asiasta olisi sopimus, se voidaan kumota, koska asiat ovat muuttuneet.
se täytyy oikeudessa todistaa lapsen isästä ja katsoa tätä hetkeä eikä meineisyyttä
Lapselle puukko mukaan isän tapaamisiin niin voi puolustaa tarvittaessa itseään. Suosittelen ns. Mora puukkoa kun leikkaa hyvin sikaa.