Hei !
Onkohan minun järkevää hankkia hamsteria, kun isäni on allerginen... pitäisin sitä vain huoneessani, ja siivoisin useasti... niin mitä väliä? =D
Ensin ajattelin liskoa, mutta se vaatii liikaa hoitoa. Hamsterit ovat helppohoitoisia ainakin.
Mikäs hinta olisi syyrialaisella hamsulla ?
Hamsterista
10
347
Vastaukset
- dsddsdsdsd
No itse olen eläinten hilsepölylle allerginen, mutta voin aivan hyvin silti pitää hamsteria, ei aiheuta oireita vaikka esim. kissoille ja koirille olen erittäin allerginen, mutta tuokin riippuu ihmisestä.
Joo, hamsterit ovat helppohoitoisia, mutta muista että syyrialaisenkin pitää saada simenseoksen lisäksi myös kasviksia päivittäin, ja aina välillä jotain proteiinipitoista kuten keitettyä kananmunaa tai maustamatonta jauhelihaa, joko raakana tai paistettuna. Ja muista myös että syyrialaiset hamsterit ovat erakkoja, ja yöeläimiä, kuten myös kääpiöhamsutkin ovat yöeläimiä.
Sinulle järkevin vaihtoehto olisi varmaan syyrialainen hamsteri, sille sopii häkki, eikä tarvitse ostaa kallista ja painavaa terraariota. Se on erakko, eli ei siedä lajitoveria, vaikka usein eläinkaupassa ne pienenä pärjäävätkin yhdessä, vanhempana alkavat tappelemaan, oli minunkin ekaa hamsuani purtu eläinkaupassa häntään.
Tässä hyvää tietoa syyrialaisista hamstereista: http://www.hamsteriyhdistys.net/syyrialaisenhoitoohje.php Itse olen päättänyt siirtyä harrastamaan pelkästään matelijoita, koska hamstereissa ja yleensäkin jyrsijöissä on niin paljon enemmän työtä ja vaatii paljon aikaa, jota nykyaikana ei ole. Olen harrastanut hamstereita viimeiset 8 vuotta 13-vuotiaasta lähtien, ja olen rasittunut alituiseen ruokakuppien täyttämiseen, purujen vaihtamiseen, jatkuvasti sotkuiseen lattiaan ja juoksupyörien vinkumiseen. Lisko vaatii hoitoa merkittävästi vähemmän kuin hamsteri. Ne ruokitaan muutaman kerran viikossa ja terraario siivotaan lajista riippuen vuoden-puolen vuoden välein. Ne ovat erittäin siistejä lemmikeitä. Eivät sotke huonetta puruilla ja papanoilla, eivät haise ja ne ovat terraarioineen erittäin kaunista katseltavaa ja huolella sisustettu terraario toimii sisustuselementtinä. Kaiken lisäksi yksi lisko elää hyvällä hoidolla 15-20 vuotta! Hamsteri ei välttämättä elä edes kaksivuotiaaksi...
Halusin siis vain sanoa, että liskot eivät todellakaan "vaadi liikaa hoitoa".
Syyrialaiset hamsterit maksavat eläinkaupoissa 20-25€ ja kasvattajilla 15-20€. Kasvattajien hinnat tosin tuntuvat koko ajan nousevan (vrt. ennen euroja syyrialainen hamsteri maksoi 60mk, johon sisältyi 10mk rekisteröinti, nykyään hamstereita ei automaattisesti rekisteröidä, mutta hinnat ovat silti pelkästään kasvaneet).- sdsdsdsd
No on hamsteri kuitenkin melko helppo hoitaa. Lisko ja tarvikkeet maksavat ainakin maksaa moninkertaisesti enemmän, ja pitempään elävänä vaatii paljon enemmän vastuuta.
sdsdsdsd kirjoitti:
No on hamsteri kuitenkin melko helppo hoitaa. Lisko ja tarvikkeet maksavat ainakin maksaa moninkertaisesti enemmän, ja pitempään elävänä vaatii paljon enemmän vastuuta.
Mielestäni vastuun määrä ei riipu lainkaan lajin odotettavasta eliniästä. Jokainen eläin on tärkeä ja sitä on hoidettava asiaan kuuluvalla tavalla; eli se sitten 6 kuukautta tai 30 vuotta. Sille on luotava mahdollisuus toteuttaa itseään luonnonmukaisella tavalla ja huolehdittava sen hyvinvoinnista aina kuolemaan asti. Vaikka eläin onkin kaupankäynnissä verrattavissa hehkulamppuun, on se silti elävä olento ja siitä pitää pitää hyvää huolta oli se syönyt rahaa miten vähän tahansa. Surullista kyllä, kalliimpia eläimiä hoidetaan yleensä paremmin kuin halvempia.
Noh, ehkä olen vain kasvanut aikuiseksi. En vain voi enää ymmärtää, mitä jännää hamstereissa oikein on, vaikka sen teini-iässä "ymmärsin". Liskot ovat paljon vaivattomampia ja lemmikkinä fiksumpia eläimiä. On hauska ajatella, että ollessani 4-kymppinen, minulla saattaa olla vielä samat liskot kuin nyt. :)- Hamsterin omistaja
Tii.nu kirjoitti:
Mielestäni vastuun määrä ei riipu lainkaan lajin odotettavasta eliniästä. Jokainen eläin on tärkeä ja sitä on hoidettava asiaan kuuluvalla tavalla; eli se sitten 6 kuukautta tai 30 vuotta. Sille on luotava mahdollisuus toteuttaa itseään luonnonmukaisella tavalla ja huolehdittava sen hyvinvoinnista aina kuolemaan asti. Vaikka eläin onkin kaupankäynnissä verrattavissa hehkulamppuun, on se silti elävä olento ja siitä pitää pitää hyvää huolta oli se syönyt rahaa miten vähän tahansa. Surullista kyllä, kalliimpia eläimiä hoidetaan yleensä paremmin kuin halvempia.
Noh, ehkä olen vain kasvanut aikuiseksi. En vain voi enää ymmärtää, mitä jännää hamstereissa oikein on, vaikka sen teini-iässä "ymmärsin". Liskot ovat paljon vaivattomampia ja lemmikkinä fiksumpia eläimiä. On hauska ajatella, että ollessani 4-kymppinen, minulla saattaa olla vielä samat liskot kuin nyt. :)Ota vaan hamsu jos sä niistä tykkäät. Tuskin sun isälles tulee mitään. :)
- Roskarobotti
Hamsterin omistaja kirjoitti:
Ota vaan hamsu jos sä niistä tykkäät. Tuskin sun isälles tulee mitään. :)
Meillä on kolme roborovskia ja kaks rottaa, vakka meijän äiti on allerginen. Sillä alkaa aina aivastuttaa ja tulee ihottumaa.. MUt ei sille tuu mitää jos se ei piä niitä kädessä:)
Niin uskompa ett tulisitte toimeen!!!:):)
Onnee vaa uudelle lemmikille/perheenjäsenelle!!!:) Jos nyt siis otat..:D - Roskarobotti
Roskarobotti kirjoitti:
Meillä on kolme roborovskia ja kaks rottaa, vakka meijän äiti on allerginen. Sillä alkaa aina aivastuttaa ja tulee ihottumaa.. MUt ei sille tuu mitää jos se ei piä niitä kädessä:)
Niin uskompa ett tulisitte toimeen!!!:):)
Onnee vaa uudelle lemmikille/perheenjäsenelle!!!:) Jos nyt siis otat..:DTai jos oot jo ottanu:D:D
- toivottavastiluitsds
Roskarobotti kirjoitti:
Tai jos oot jo ottanu:D:D
"No itse olen eläinten hilsepölylle allerginen, mutta voin aivan hyvin silti pitää hamsteria, ei aiheuta oireita vaikka esim. kissoille ja koirille olen erittäin allerginen, mutta tuokin riippuu ihmisestä.
Joo, hamsterit ovat helppohoitoisia, mutta muista että syyrialaisenkin pitää saada simenseoksen lisäksi myös kasviksia päivittäin, ja aina välillä jotain proteiinipitoista kuten keitettyä kananmunaa tai maustamatonta jauhelihaa, joko raakana tai paistettuna. Ja muista myös että syyrialaiset hamsterit ovat erakkoja, ja yöeläimiä, kuten myös kääpiöhamsutkin ovat yöeläimiä.
Sinulle järkevin vaihtoehto olisi varmaan syyrialainen hamsteri, sille sopii häkki, eikä tarvitse ostaa kallista ja painavaa terraariota. Se on erakko, eli ei siedä lajitoveria, vaikka usein eläinkaupassa ne pienenä pärjäävätkin yhdessä, vanhempana alkavat tappelemaan, oli minunkin ekaa hamsuani purtu eläinkaupassa häntään." - sdsddssds
toivottavastiluitsds kirjoitti:
"No itse olen eläinten hilsepölylle allerginen, mutta voin aivan hyvin silti pitää hamsteria, ei aiheuta oireita vaikka esim. kissoille ja koirille olen erittäin allerginen, mutta tuokin riippuu ihmisestä.
Joo, hamsterit ovat helppohoitoisia, mutta muista että syyrialaisenkin pitää saada simenseoksen lisäksi myös kasviksia päivittäin, ja aina välillä jotain proteiinipitoista kuten keitettyä kananmunaa tai maustamatonta jauhelihaa, joko raakana tai paistettuna. Ja muista myös että syyrialaiset hamsterit ovat erakkoja, ja yöeläimiä, kuten myös kääpiöhamsutkin ovat yöeläimiä.
Sinulle järkevin vaihtoehto olisi varmaan syyrialainen hamsteri, sille sopii häkki, eikä tarvitse ostaa kallista ja painavaa terraariota. Se on erakko, eli ei siedä lajitoveria, vaikka usein eläinkaupassa ne pienenä pärjäävätkin yhdessä, vanhempana alkavat tappelemaan, oli minunkin ekaa hamsuani purtu eläinkaupassa häntään."Asiaahan tuo vain on? Annoin vain tietojeni perusteella neuvoja, tuossa ei ole mitään loukkaavaa, vittuilua, enkä esitä kaikkitietävää.
- sdsdds
sdsddssds kirjoitti:
Asiaahan tuo vain on? Annoin vain tietojeni perusteella neuvoja, tuossa ei ole mitään loukkaavaa, vittuilua, enkä esitä kaikkitietävää.
Ja selitän yleensä ihan perusteitakin, koska kaikki niitä eivät kuitenkaan tiedä. Tiedän moniakin tapauksia joissa hamsteria on pidetty vain siemensyöjänä, eikä ole sitten annettu kasviksia tai muuta. Ihan perustietoonhan tuo kuuluu, kyllähän suurinosa hamsterin ottajista osaa sen itsekin etsiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti22839248Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole11324884SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude31115570Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16010749Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1219665Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla538346Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump368341Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2376772Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2136437Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri536039