Olen trans ja tahdon leikkaukseen

pistävät oman mielentervetensä tutkittavaksi...hauska tuo suomen kieli

jännä juttu kirjoitti:

pistävät oman mielentervetensä tutkittavaksi...hauska tuo suomen kieli

Miettivät todellisuudentajuasi ennen kuin antavat hoitoa joskin trans-sukupuolisuus on ainakin minun kokemukseni ja käsitykseni mukaan asia, joka ennemmin taikka myöhemmin tuo psykoottisia tiloja. Saatat miettiä, että joku toinen haluaa poistaa sukupuolielmesi vaikka loppujenlopuksi ajattelet sitä ainostaan itse. Olotila on, että sinulla on jopa jonkinlaiset rinnat (m2f) taikka ainakin pitäisi olla. Toisaana tuntuu, että sinulla on häpykumpu siinämäärin turvoksissa, että kunhan saisi sen ylimääräisen osan pois siitä välistä, niin kaikki on niin kuin pitääkin. Ovatko ne tuntemukset henkistä vai fyysistä sairautta?

Eräs ts:ksi hoidettu kertoi miten häntä oli ennen nykyjärjestelmää pidetty riittävän pitkään mielisairaalassa kunnes on annettu hoitoa ja ehto jolla hoitoa ollaan suostuttu antamaan on, että pystyt maksamaan kulut. Nykyisinhän yhteiskunta maksaa, mutta mitä sillä pään tutkimisella saavutetaan Onko kyseessä vain yhteiskunnan epäluuloisuus?

Toiset sanovat minua naiseksi toiset mieheksi. Nainen koen olevani valitettavan useasti joskaan miehisessä ympäristossa ei muita isoja eroja ei ole ollut kuin fyysinen voima.

Eihän minunkaan tarkoitus ole ollut jäädä tähän internettiin tilittämään virtuaalitodellisuudelle olemassaoloani. Pikemminkin odotus oli, että menen mihin tuuli kuljettaa ja alkoi näyttämään siltä, että tuuli kuljettaa sukupuolen korjaukseen. Erittäin hankalaa on myös näin isoa asiaa miettiä ja hoitaa yksin. Vaikka mielihalut ovatkin erittäin kovat, niin on edelleen helpompaa pysytellä ilman kuin lähteä prosessiin.

Asia.... kirjoitti:

Miettivät todellisuudentajuasi ennen kuin antavat hoitoa joskin trans-sukupuolisuus on ainakin minun kokemukseni ja käsitykseni mukaan asia, joka ennemmin taikka myöhemmin tuo psykoottisia tiloja. Saatat miettiä, että joku toinen haluaa poistaa sukupuolielmesi vaikka loppujenlopuksi ajattelet sitä ainostaan itse. Olotila on, että sinulla on jopa jonkinlaiset rinnat (m2f) taikka ainakin pitäisi olla. Toisaana tuntuu, että sinulla on häpykumpu siinämäärin turvoksissa, että kunhan saisi sen ylimääräisen osan pois siitä välistä, niin kaikki on niin kuin pitääkin. Ovatko ne tuntemukset henkistä vai fyysistä sairautta?

Eräs ts:ksi hoidettu kertoi miten häntä oli ennen nykyjärjestelmää pidetty riittävän pitkään mielisairaalassa kunnes on annettu hoitoa ja ehto jolla hoitoa ollaan suostuttu antamaan on, että pystyt maksamaan kulut. Nykyisinhän yhteiskunta maksaa, mutta mitä sillä pään tutkimisella saavutetaan Onko kyseessä vain yhteiskunnan epäluuloisuus?

Toiset sanovat minua naiseksi toiset mieheksi. Nainen koen olevani valitettavan useasti joskaan miehisessä ympäristossa ei muita isoja eroja ei ole ollut kuin fyysinen voima.

Eihän minunkaan tarkoitus ole ollut jäädä tähän internettiin tilittämään virtuaalitodellisuudelle olemassaoloani. Pikemminkin odotus oli, että menen mihin tuuli kuljettaa ja alkoi näyttämään siltä, että tuuli kuljettaa sukupuolen korjaukseen. Erittäin hankalaa on myös näin isoa asiaa miettiä ja hoitaa yksin. Vaikka mielihalut ovatkin erittäin kovat, niin on edelleen helpompaa pysytellä ilman kuin lähteä prosessiin.

Harmittelin todella paljon sitä etten lähtenyt hakemaan vertaistukea jo paljon aiemmin. Tilani oli henkisesti raskas enkä edes tiennyt mistä hakea apua. Nykyisin internetin valtakautena tiedon hankkiminen on helppoa.

En tiedä olisinko kestänyt sitä entisaikojen tutkimus- ja hoitotapaa suljetulla osastolla oloineen, ainakin perheen olisin menettänyt ja todennäköisesti työpaikkanikin.

En kokenut korjausleikkausta sukuelimien poistona vaan synnynnäisen epämuodostuman korjauksena.

Pitkä sinnittely väärässä sukupuolessa ei ollut loppujen lopuksi helppo ratkaisu ja siitä joutui kärsimään itseni lisäksi myös läheiseni. Olisihan se tietenkin ollut kaikkein helpoin vaihtoehto ettei tätä synnynnäistä häiriötä olisi koskaan tapahtunutkaan, enkä mahdollisesti tietäisikään transsukupuolisuudesta ja eläisin tyytyväisenä miehenä.

vietävästi kirjoitti:

Harmittelin todella paljon sitä etten lähtenyt hakemaan vertaistukea jo paljon aiemmin. Tilani oli henkisesti raskas enkä edes tiennyt mistä hakea apua. Nykyisin internetin valtakautena tiedon hankkiminen on helppoa.

En tiedä olisinko kestänyt sitä entisaikojen tutkimus- ja hoitotapaa suljetulla osastolla oloineen, ainakin perheen olisin menettänyt ja todennäköisesti työpaikkanikin.

En kokenut korjausleikkausta sukuelimien poistona vaan synnynnäisen epämuodostuman korjauksena.

Pitkä sinnittely väärässä sukupuolessa ei ollut loppujen lopuksi helppo ratkaisu ja siitä joutui kärsimään itseni lisäksi myös läheiseni. Olisihan se tietenkin ollut kaikkein helpoin vaihtoehto ettei tätä synnynnäistä häiriötä olisi koskaan tapahtunutkaan, enkä mahdollisesti tietäisikään transsukupuolisuudesta ja eläisin tyytyväisenä miehenä.

sanoisin kyllä että sinulla on perusteet hakeutua transtutkimuksiin. Mietin tuossa juuri metrossa töihin tullessa että olisinko voinut välttää tämän prosessin. Sitten muistot tulivat pintaan ja muistin kuinka pakahduttava tuo sisällä jäytävä tunne oli, sitä voisi kutsua vaikka naiseuden haamusäryksi.

Kuulostat kuitenkin sellaiselta ihmiseltä, jolla on vielä elämä jossain määrin raiteilla ja kuorma kiinni. Muistan senkin kuinka tuo arjen pyörittäminen alkoi tuntua raskaammalta ja raskaammalta kun piti hoitaa työ ja pieni lapsi. Kaikkea ei voinut laittaa puolisollekin. Eikä asioista ollut aluksi edes lupa puhua vaan ne piti kieltää. Minun piti kieltää itseni.

Jokaisella meistä on yksilöllinen prosessinsa, jossa perhe ja työpaikka seuraavat perässä, tai sitten eivät. Näissäkin asioissa on hyvä pyytää ajoissa apua. Me käytimme Maarit Huuskan (Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä) neuvosta sekä transtukipisteen omaa perhetyöntekijää että Väestöliiton pariterapiaa. Kyllä se kannatti. Läheisillä on omat muutosprosessinsa, jossa toimii tuo DABDA malli.

http://dying.about.com/od/glossary/g/DABDA.htm

Kyllä kuoleman käsittelyn malli sopii tässä, koska se vanha kuolee, jotta uusi saisi syntyä.

Sukupuolen korjausleikkauksessa ei poisteta sukuelimiä vaan materiaali kierrätetään. Ainoastaan sellaiset kudokset, joilla ei ole paikkaa naisen kehossa, poistetaan.

Et ole yksin prosessissasi. Siinä on vaikeita paikkoja, mutta vertaistuki voi auttaa esim. juridisissa kysymyksissä, valitusten laatimisessa ja muussakin.

vietävästi kirjoitti:

Harmittelin todella paljon sitä etten lähtenyt hakemaan vertaistukea jo paljon aiemmin. Tilani oli henkisesti raskas enkä edes tiennyt mistä hakea apua. Nykyisin internetin valtakautena tiedon hankkiminen on helppoa.

En tiedä olisinko kestänyt sitä entisaikojen tutkimus- ja hoitotapaa suljetulla osastolla oloineen, ainakin perheen olisin menettänyt ja todennäköisesti työpaikkanikin.

En kokenut korjausleikkausta sukuelimien poistona vaan synnynnäisen epämuodostuman korjauksena.

Pitkä sinnittely väärässä sukupuolessa ei ollut loppujen lopuksi helppo ratkaisu ja siitä joutui kärsimään itseni lisäksi myös läheiseni. Olisihan se tietenkin ollut kaikkein helpoin vaihtoehto ettei tätä synnynnäistä häiriötä olisi koskaan tapahtunutkaan, enkä mahdollisesti tietäisikään transsukupuolisuudesta ja eläisin tyytyväisenä miehenä.

Sitähän täällä jaetaan. Itselläni kun oli tarkoitus elää realityä ja katsella miltä näyttää ja reality näyttää virtuaalilta.

UPDATE_8008176 kirjoitti:

sanoisin kyllä että sinulla on perusteet hakeutua transtutkimuksiin. Mietin tuossa juuri metrossa töihin tullessa että olisinko voinut välttää tämän prosessin. Sitten muistot tulivat pintaan ja muistin kuinka pakahduttava tuo sisällä jäytävä tunne oli, sitä voisi kutsua vaikka naiseuden haamusäryksi.

Kuulostat kuitenkin sellaiselta ihmiseltä, jolla on vielä elämä jossain määrin raiteilla ja kuorma kiinni. Muistan senkin kuinka tuo arjen pyörittäminen alkoi tuntua raskaammalta ja raskaammalta kun piti hoitaa työ ja pieni lapsi. Kaikkea ei voinut laittaa puolisollekin. Eikä asioista ollut aluksi edes lupa puhua vaan ne piti kieltää. Minun piti kieltää itseni.

Jokaisella meistä on yksilöllinen prosessinsa, jossa perhe ja työpaikka seuraavat perässä, tai sitten eivät. Näissäkin asioissa on hyvä pyytää ajoissa apua. Me käytimme Maarit Huuskan (Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä) neuvosta sekä transtukipisteen omaa perhetyöntekijää että Väestöliiton pariterapiaa. Kyllä se kannatti. Läheisillä on omat muutosprosessinsa, jossa toimii tuo DABDA malli.

http://dying.about.com/od/glossary/g/DABDA.htm

Kyllä kuoleman käsittelyn malli sopii tässä, koska se vanha kuolee, jotta uusi saisi syntyä.

Sukupuolen korjausleikkauksessa ei poisteta sukuelimiä vaan materiaali kierrätetään. Ainoastaan sellaiset kudokset, joilla ei ole paikkaa naisen kehossa, poistetaan.

Et ole yksin prosessissasi. Siinä on vaikeita paikkoja, mutta vertaistuki voi auttaa esim. juridisissa kysymyksissä, valitusten laatimisessa ja muussakin.

Minulle tämä ei ole uusi asia. Likimain koko elämäni ajalta muistan jotain asiaan liittyvää läheisten vihjailua (herjaa). Itse olen 10-vuotta melko aktiivisesti asiaa tutkinut ja ennen nykyprosessia ollut tekemisissä noiden muiden kanssa. Nykyprosessijutussa olen jo ollut mukana ja jättänyt leikin kesken katsellaan tyylillä. Tukea ja jopa painostusta tulee kaikkialta. On jo jopa ärsyttävää mennä kauppaan kun ilmeet ovat sitä luokkaa, että aja partasi tyttö. Tässä pääsemme jälleen siihen, että jonkinmoinen kaapittaminen taatusti liittyy näihinkin juttuihin. Itselläni ollut toiveena seurustella naisen kanssa ihan oikeasti enemmän kuin viisi sekuntia ja säilyttää hetken tuo lemmen-nesteen jakelu keskus.

Elämä minulla ei ole koskaan oikein raiteillaan ollutkaan. Paljonko tällä on tekemistä minkäkin asian kanssa, niin voimme vain arvailla. Olen toki tehnyt paljon omia päätöksiä sillä silmällä, että saattaa vartalo saada uuden muodon. Tämän hetken ja viime Meilahden kierroksen väliin mahtuu rehellisesti sanottuna lähes tuhanen koskenkorvapullon verran alkoholia. Asian tekee vielä ilkeämäksi se, että minun piti viettää kohtuu hyvää elämää tässä välilläkin.

Olen tuohon Huuskaankin ollut muistikuvani mukaan ollut yhteydessä 2000 kieppeillä. Viestini oli tuolloin aloittajan tavoin samanmoinen, että tätä toivoisin ja vastaus oli, että "ai-jaa". Onneksi tuolloin löytyi nettipersoona joka puhui kotimaan kieltä.

Aikaisemmassa aloituksessa kirjoitin jo häpestä ja aruudesta. Mikäli elämäi ei olisi aikaisemalla Meilahden kierroksella eksynyt muutama vahvasti vastaan hangoitteleva, niin olisin jo kaunis nainen. Tuolloin asiasta tiesti jokunen nettipersoona ja jokunen naapuri. Nyt asiaa seuraa nähtävästi puoli maailmaa. Olo on kuin näyttelyeläimellä jonka juna jyräsi yli. Välillä käy ajatuksissa, että juna saattaisi jyrätä yli, että saisin käydä veskissä rauhassa.

Vaikka olen viranomaisessa asioidessani ja läheisille sanonut, että minulla on todellinen ongelma ja että minut voi jättää aika isolta osin rauhaan, niin minun on nähtävästi pitänyt pystyttää teltta paikallisen marketin naisten osastolle ennen kuin se on mennyt perille. Vastaus lääkärissä ja muissa viranomaisisa on ollut, että yleisterveydessäsi ja päässäsi on vikaa ja että mene mielummin lataukseen kuin meikkikauppaan. Niinhän se on, että jos hampaat jättää paikkaamatta, niin ei kannata syödä jäätelöä. Jos sen laittaa peppuun, niin siitä saa pepun kipeäksi ja jos jättää tämän hoitamatta, niin ylä ja alapää rajähtää saman aikaisesti.

Mikäli joku tätä toimintaa arvostelee, niin haluaisin kysyä heiltä, että mitä maailmankaikkeus menettää jos minä pesen loppuikäni pitsiliivejä ja pikkuhousuja?

uusi asia kirjoitti:

Minulle tämä ei ole uusi asia. Likimain koko elämäni ajalta muistan jotain asiaan liittyvää läheisten vihjailua (herjaa). Itse olen 10-vuotta melko aktiivisesti asiaa tutkinut ja ennen nykyprosessia ollut tekemisissä noiden muiden kanssa. Nykyprosessijutussa olen jo ollut mukana ja jättänyt leikin kesken katsellaan tyylillä. Tukea ja jopa painostusta tulee kaikkialta. On jo jopa ärsyttävää mennä kauppaan kun ilmeet ovat sitä luokkaa, että aja partasi tyttö. Tässä pääsemme jälleen siihen, että jonkinmoinen kaapittaminen taatusti liittyy näihinkin juttuihin. Itselläni ollut toiveena seurustella naisen kanssa ihan oikeasti enemmän kuin viisi sekuntia ja säilyttää hetken tuo lemmen-nesteen jakelu keskus.

Elämä minulla ei ole koskaan oikein raiteillaan ollutkaan. Paljonko tällä on tekemistä minkäkin asian kanssa, niin voimme vain arvailla. Olen toki tehnyt paljon omia päätöksiä sillä silmällä, että saattaa vartalo saada uuden muodon. Tämän hetken ja viime Meilahden kierroksen väliin mahtuu rehellisesti sanottuna lähes tuhanen koskenkorvapullon verran alkoholia. Asian tekee vielä ilkeämäksi se, että minun piti viettää kohtuu hyvää elämää tässä välilläkin.

Olen tuohon Huuskaankin ollut muistikuvani mukaan ollut yhteydessä 2000 kieppeillä. Viestini oli tuolloin aloittajan tavoin samanmoinen, että tätä toivoisin ja vastaus oli, että "ai-jaa". Onneksi tuolloin löytyi nettipersoona joka puhui kotimaan kieltä.

Aikaisemmassa aloituksessa kirjoitin jo häpestä ja aruudesta. Mikäli elämäi ei olisi aikaisemalla Meilahden kierroksella eksynyt muutama vahvasti vastaan hangoitteleva, niin olisin jo kaunis nainen. Tuolloin asiasta tiesti jokunen nettipersoona ja jokunen naapuri. Nyt asiaa seuraa nähtävästi puoli maailmaa. Olo on kuin näyttelyeläimellä jonka juna jyräsi yli. Välillä käy ajatuksissa, että juna saattaisi jyrätä yli, että saisin käydä veskissä rauhassa.

Vaikka olen viranomaisessa asioidessani ja läheisille sanonut, että minulla on todellinen ongelma ja että minut voi jättää aika isolta osin rauhaan, niin minun on nähtävästi pitänyt pystyttää teltta paikallisen marketin naisten osastolle ennen kuin se on mennyt perille. Vastaus lääkärissä ja muissa viranomaisisa on ollut, että yleisterveydessäsi ja päässäsi on vikaa ja että mene mielummin lataukseen kuin meikkikauppaan. Niinhän se on, että jos hampaat jättää paikkaamatta, niin ei kannata syödä jäätelöä. Jos sen laittaa peppuun, niin siitä saa pepun kipeäksi ja jos jättää tämän hoitamatta, niin ylä ja alapää rajähtää saman aikaisesti.

Mikäli joku tätä toimintaa arvostelee, niin haluaisin kysyä heiltä, että mitä maailmankaikkeus menettää jos minä pesen loppuikäni pitsiliivejä ja pikkuhousuja?

Ensi hieman huumoria peliin, eli ehkä kannattaisi nostaa se kirves kaivosta. Ymmärsin kertomuksestasi että olet viimeksi lähestynyt transprosessin viranomaisia reilusti ennen nykyisen translain voimaantuloa. Minulla ei olisi varmaankaan ollut riittävää sinnikkyyttä selvitäkseni prosessista jossain 80- tai 90-luvulla, siksi vaikeaa se silloin oli. Minäkin olin mielessäni heittänyt kirveen kaivoon, mutta onneksi ajauduin nettisivuille joista aloin saamaan paljon tietoa ja vertaistukea toisilta jo prosessissa eteneviltä tai samassa vaiheessa olevilta TS:lta. Samalla kun muista syistä tuli avioero ja tavallaan vapauduin päättämään yksinomaan omasta elämästäni, lähdin prosessiin. Vielä parempaa olisi ollut jos en olisi enää tuhlannut sitä vuotta miettimiseen, vaan aloittanut heti prosessini. Mutta tilanne on nyt selvinnyt ja elän naisena, sekä pesten loppuikäni pitsiliivejä ja pikkuhousuja.

Kerroit tuhonneesi useammankin lasisen laulukirjan, toivottavasti tuo vaihe on takanapäin, koska alkoholismi on este prosessin etenemiselle. Myös vakavat mielenterveyshäiriöt pitää saada parannettua ennen kuin on mahdollista saada diagnoosi. Tilanne on tutkimuksissa ja hoidoissa selkiytynyt valtavasti, koska laki ja asetus määrittelee tarkasti miten edetään. Jos kokee todellista sukupuoliristiriitaa, uuden sukupuolen virallinen vahvistaminen ja tarvittaessa korjausleikkauksetkin ovat hyvinkin saavutettavissa. Valitettavasti niin moni muukin on kaivanut kirveen kaivosta ja nyt on ruuhkaa prosessissa.

Kyllähän sitä voi elää ajatuksella että katsellaan, mutta onko se kelvollista elämää ja tyydyttääkö se todella. Kun parempaankin on mahdollisuus, miksi sitä ei käyttäisi. Itsekin harmittelen että synnyin liian aikaisin ja ehdin elää suurimman osan elämästäni kärsien, loppuvaiheessa turhaan. Toivotaan että näitä onnellisia vuosia vielä kertyisi riittävästi kompensoimaan menneisyyden kärsimykset.

uusi asia kirjoitti:

Minulle tämä ei ole uusi asia. Likimain koko elämäni ajalta muistan jotain asiaan liittyvää läheisten vihjailua (herjaa). Itse olen 10-vuotta melko aktiivisesti asiaa tutkinut ja ennen nykyprosessia ollut tekemisissä noiden muiden kanssa. Nykyprosessijutussa olen jo ollut mukana ja jättänyt leikin kesken katsellaan tyylillä. Tukea ja jopa painostusta tulee kaikkialta. On jo jopa ärsyttävää mennä kauppaan kun ilmeet ovat sitä luokkaa, että aja partasi tyttö. Tässä pääsemme jälleen siihen, että jonkinmoinen kaapittaminen taatusti liittyy näihinkin juttuihin. Itselläni ollut toiveena seurustella naisen kanssa ihan oikeasti enemmän kuin viisi sekuntia ja säilyttää hetken tuo lemmen-nesteen jakelu keskus.

Elämä minulla ei ole koskaan oikein raiteillaan ollutkaan. Paljonko tällä on tekemistä minkäkin asian kanssa, niin voimme vain arvailla. Olen toki tehnyt paljon omia päätöksiä sillä silmällä, että saattaa vartalo saada uuden muodon. Tämän hetken ja viime Meilahden kierroksen väliin mahtuu rehellisesti sanottuna lähes tuhanen koskenkorvapullon verran alkoholia. Asian tekee vielä ilkeämäksi se, että minun piti viettää kohtuu hyvää elämää tässä välilläkin.

Olen tuohon Huuskaankin ollut muistikuvani mukaan ollut yhteydessä 2000 kieppeillä. Viestini oli tuolloin aloittajan tavoin samanmoinen, että tätä toivoisin ja vastaus oli, että "ai-jaa". Onneksi tuolloin löytyi nettipersoona joka puhui kotimaan kieltä.

Aikaisemmassa aloituksessa kirjoitin jo häpestä ja aruudesta. Mikäli elämäi ei olisi aikaisemalla Meilahden kierroksella eksynyt muutama vahvasti vastaan hangoitteleva, niin olisin jo kaunis nainen. Tuolloin asiasta tiesti jokunen nettipersoona ja jokunen naapuri. Nyt asiaa seuraa nähtävästi puoli maailmaa. Olo on kuin näyttelyeläimellä jonka juna jyräsi yli. Välillä käy ajatuksissa, että juna saattaisi jyrätä yli, että saisin käydä veskissä rauhassa.

Vaikka olen viranomaisessa asioidessani ja läheisille sanonut, että minulla on todellinen ongelma ja että minut voi jättää aika isolta osin rauhaan, niin minun on nähtävästi pitänyt pystyttää teltta paikallisen marketin naisten osastolle ennen kuin se on mennyt perille. Vastaus lääkärissä ja muissa viranomaisisa on ollut, että yleisterveydessäsi ja päässäsi on vikaa ja että mene mielummin lataukseen kuin meikkikauppaan. Niinhän se on, että jos hampaat jättää paikkaamatta, niin ei kannata syödä jäätelöä. Jos sen laittaa peppuun, niin siitä saa pepun kipeäksi ja jos jättää tämän hoitamatta, niin ylä ja alapää rajähtää saman aikaisesti.

Mikäli joku tätä toimintaa arvostelee, niin haluaisin kysyä heiltä, että mitä maailmankaikkeus menettää jos minä pesen loppuikäni pitsiliivejä ja pikkuhousuja?

Minulla oli erittäin pahat oireet valmistumisen jälkeen kun toimin opettajana. Halusin kuitenkin perustaa perheen. Elettiin vuotta 1993-4. Menin avioliittoon 1996 ja ajattelin purgatessani naisen elämääni että nyt paranen, en parantunut. Vuonna 2002 sattui elämäni onnellisin asia, jonka johdosta pohdin että olenko äiti vai isä.

Paasikivi sanoi että tosiasioiden tunnustamisesta alkaa viisaus. Transsukupuolisuus on osa sinua. Tiedän tuon tapasi toimia. Asioita yritetään hoitaa hiljaisuudella. Jos aika hoitaisi, ettei tarvitsisi kohdata asiaa silmästä silmään...

Paha olo ja puhumisen vaikeus puretaan alkoholiin. Kuten Egotripin Matkustaja -nimisessä laulussa lauletaan;

"On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä"

Tuntuu, että purat vihana suruasi siitä, että et kyennyt täyttämään odotuksia. Sinulla on oikeus surra, kuten myös kaivata sitä kadoksissa nyt olevaa tyttöä. Eiköhän laiteta pullon korkki kiinni lopullisesti ja lähdetään etsimään sitä tyttöä. Matka ei ole helppo, mutta joku kaunis päivä olet se nainen, jota olet sisältäsi. Tulet uudelleen murrosikään ja kasvat nyt tällä kertaa naiseksi.

http://www.youtube.com/watch?v=StG-82tYvWY

uusi asia kirjoitti:

Minulle tämä ei ole uusi asia. Likimain koko elämäni ajalta muistan jotain asiaan liittyvää läheisten vihjailua (herjaa). Itse olen 10-vuotta melko aktiivisesti asiaa tutkinut ja ennen nykyprosessia ollut tekemisissä noiden muiden kanssa. Nykyprosessijutussa olen jo ollut mukana ja jättänyt leikin kesken katsellaan tyylillä. Tukea ja jopa painostusta tulee kaikkialta. On jo jopa ärsyttävää mennä kauppaan kun ilmeet ovat sitä luokkaa, että aja partasi tyttö. Tässä pääsemme jälleen siihen, että jonkinmoinen kaapittaminen taatusti liittyy näihinkin juttuihin. Itselläni ollut toiveena seurustella naisen kanssa ihan oikeasti enemmän kuin viisi sekuntia ja säilyttää hetken tuo lemmen-nesteen jakelu keskus.

Elämä minulla ei ole koskaan oikein raiteillaan ollutkaan. Paljonko tällä on tekemistä minkäkin asian kanssa, niin voimme vain arvailla. Olen toki tehnyt paljon omia päätöksiä sillä silmällä, että saattaa vartalo saada uuden muodon. Tämän hetken ja viime Meilahden kierroksen väliin mahtuu rehellisesti sanottuna lähes tuhanen koskenkorvapullon verran alkoholia. Asian tekee vielä ilkeämäksi se, että minun piti viettää kohtuu hyvää elämää tässä välilläkin.

Olen tuohon Huuskaankin ollut muistikuvani mukaan ollut yhteydessä 2000 kieppeillä. Viestini oli tuolloin aloittajan tavoin samanmoinen, että tätä toivoisin ja vastaus oli, että "ai-jaa". Onneksi tuolloin löytyi nettipersoona joka puhui kotimaan kieltä.

Aikaisemmassa aloituksessa kirjoitin jo häpestä ja aruudesta. Mikäli elämäi ei olisi aikaisemalla Meilahden kierroksella eksynyt muutama vahvasti vastaan hangoitteleva, niin olisin jo kaunis nainen. Tuolloin asiasta tiesti jokunen nettipersoona ja jokunen naapuri. Nyt asiaa seuraa nähtävästi puoli maailmaa. Olo on kuin näyttelyeläimellä jonka juna jyräsi yli. Välillä käy ajatuksissa, että juna saattaisi jyrätä yli, että saisin käydä veskissä rauhassa.

Vaikka olen viranomaisessa asioidessani ja läheisille sanonut, että minulla on todellinen ongelma ja että minut voi jättää aika isolta osin rauhaan, niin minun on nähtävästi pitänyt pystyttää teltta paikallisen marketin naisten osastolle ennen kuin se on mennyt perille. Vastaus lääkärissä ja muissa viranomaisisa on ollut, että yleisterveydessäsi ja päässäsi on vikaa ja että mene mielummin lataukseen kuin meikkikauppaan. Niinhän se on, että jos hampaat jättää paikkaamatta, niin ei kannata syödä jäätelöä. Jos sen laittaa peppuun, niin siitä saa pepun kipeäksi ja jos jättää tämän hoitamatta, niin ylä ja alapää rajähtää saman aikaisesti.

Mikäli joku tätä toimintaa arvostelee, niin haluaisin kysyä heiltä, että mitä maailmankaikkeus menettää jos minä pesen loppuikäni pitsiliivejä ja pikkuhousuja?

vikisin mieleen, että en ole ihan täyspäinen. Kirjoitustyylisi jo paljastaa sen.

tulee, kirjoitti:

vikisin mieleen, että en ole ihan täyspäinen. Kirjoitustyylisi jo paljastaa sen.

niinpä kirjoituksestasi todella näkyy!

kaivossa? kirjoitti:

Ensi hieman huumoria peliin, eli ehkä kannattaisi nostaa se kirves kaivosta. Ymmärsin kertomuksestasi että olet viimeksi lähestynyt transprosessin viranomaisia reilusti ennen nykyisen translain voimaantuloa. Minulla ei olisi varmaankaan ollut riittävää sinnikkyyttä selvitäkseni prosessista jossain 80- tai 90-luvulla, siksi vaikeaa se silloin oli. Minäkin olin mielessäni heittänyt kirveen kaivoon, mutta onneksi ajauduin nettisivuille joista aloin saamaan paljon tietoa ja vertaistukea toisilta jo prosessissa eteneviltä tai samassa vaiheessa olevilta TS:lta. Samalla kun muista syistä tuli avioero ja tavallaan vapauduin päättämään yksinomaan omasta elämästäni, lähdin prosessiin. Vielä parempaa olisi ollut jos en olisi enää tuhlannut sitä vuotta miettimiseen, vaan aloittanut heti prosessini. Mutta tilanne on nyt selvinnyt ja elän naisena, sekä pesten loppuikäni pitsiliivejä ja pikkuhousuja.

Kerroit tuhonneesi useammankin lasisen laulukirjan, toivottavasti tuo vaihe on takanapäin, koska alkoholismi on este prosessin etenemiselle. Myös vakavat mielenterveyshäiriöt pitää saada parannettua ennen kuin on mahdollista saada diagnoosi. Tilanne on tutkimuksissa ja hoidoissa selkiytynyt valtavasti, koska laki ja asetus määrittelee tarkasti miten edetään. Jos kokee todellista sukupuoliristiriitaa, uuden sukupuolen virallinen vahvistaminen ja tarvittaessa korjausleikkauksetkin ovat hyvinkin saavutettavissa. Valitettavasti niin moni muukin on kaivanut kirveen kaivosta ja nyt on ruuhkaa prosessissa.

Kyllähän sitä voi elää ajatuksella että katsellaan, mutta onko se kelvollista elämää ja tyydyttääkö se todella. Kun parempaankin on mahdollisuus, miksi sitä ei käyttäisi. Itsekin harmittelen että synnyin liian aikaisin ja ehdin elää suurimman osan elämästäni kärsien, loppuvaiheessa turhaan. Toivotaan että näitä onnellisia vuosia vielä kertyisi riittävästi kompensoimaan menneisyyden kärsimykset.

Transasiat pistin alkuun siinä vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin nykyjärjestelmä ei ollut käsitykseni mukaan olemassa. Tapasin vain netissä yhden hormoonihoidossa olevan, joka kertoi asioistaan. Omat vanhemmat olleet hieman vastaanhangoittelevia ja se aina harmittaa kun ei saisi omia asioita aikuinen hoitaa ja kun saa, niin se hyväksyntä ja tuki jne.. ovat tärkeitä. Hieman hangoittelevan alun jälkeen lähdin prosessiin ja sain asiat jopa etenemään. Jäivät kaivelemaan jotain vanhoja törttöilyjä seitsämänteen kertaan siellä prosessissa. Näissäkin jutuissa sitä unohtaa olevansa mies. Mikäli tekisin naiselle sen mitä nainen on saattanut tehdä minulle, niin istuisin jo vankilassa.Mielenkiintoista lukea täältä, että osa korjauttaa sukupuoltaan jopa vankeudessa.

Itse en ollut oikein vireessä viimekerralla ja nyttemmin ei asiat paljoa paremmin ole. Selvää on, etten lähde prosessiin aivan yksin. Jotain ratkasevaa pitää ympäristössä tapahtua, että pääsee rentoutumaan ja rauhoittumaan kunnolla. Lopuksi tietenkin sitä miettii, että onko se vaivan arvoista? Toimiiko esim. sinun alapääsi ja tuoko se korjaus ympäristön vaihdoksen yhteydessä parannusta elämään?

Minun ympäristön täyttää kerta toisen jälkeen alkoholisoituneet miehet, joita saan heittää heittämällä pois. Eivät ymmärrä etten jaksa seuraa. Siihen huonoon oloon se prosessikin kaatui. Usko ei riittänyt ja ympäristö oli huono. Hieman varauteneesti ottivat minut prosessissa vastaan. Selvä se kun en ole todellakaan sitä nais-seuraa ystävää saanut aikoihin. Jollakin tavalla pitää miehisessä maailmassa selvitä. Tämä lähes mensaan oikeuttava älykkyysosamäärä kuluu romuaton ylläpitämiseen vaikka ei kiinosta laisinkaan. Samalla itse olen kaljahtanut melkoisen hyvin ja kuluttannut päivä toisen jälkeen elämääni sitä odotellen, että häiriöt hävii silmistä. Minun kokoiselle ihmiselle 6 kerta-annosta päivässä riittää tuomaan fyysiset ja henkiset ongelmat. Nyt ollut lähes kolme kuukautta tipattomana.

Vielä pitäisi höllätä tuolta korvien välistä hieman. Pitäisiköhän mennä puhumaan naisjuttuja mielenterveystoimistoon, hankkia uudet sukkikset, naistenlehti, kukkapurkki ja naistendödö jälleen kerran. Vaikka sen haluaisi kieltää ja kiistää, niin aina palataan samaan, että miehet haluavat juttuseuraa taikka seksiä ja naiset luulevat, että haluan seksiä vaikka ohimennen vain ihailen niitä paikkoja joita itselläni ei ole. Ennen hoidin asiani äitini kanssa. Sitten kun mikään minussa ei enää ollutkaan oikein, niin välitkin kärsi.

Voin vain todeta, etten ole päällisin puolin edes naistenvaatteisiin koskenut 1,5-2 vuoteen. Viimeksi kun olen pukeutunut, niin olen tuolloinkin ollut sievästi 25 kiloa painavempi kuin silloin kun ensimmäisiä kertoja onnellisesti sujahdin minihameeseen. Olen jäänyt vain kaipaamaan niitä pienia arkoja salakokeiluja ja ikuista pohdintaa uskaltaako ulos lähteä ja jos uskaltaa, niin kenen kanssa? Tätä miettiessäni ja omaa itseni parantaessa on kulunut 10-vuotta ja elämän aikana kolhinut itseäni jo muutoinkin sen verran, ettei minusta missiä enää tule. Moni muu asia on samalla jäänyt tekemättä. Omalla kohdalla asiastani on jo tullut hieman liian julkinen ja huomiota herättävä. Sen tuntee miten ympäristö reagoi.

Eihän se vatisi paljon jos vaihtaisi dödöä ja suihkusaippuaa ja polkupyöränkin kun ostin, niin olisin halunut ostaa valkoisen naisten pyörän. On vain hieman liian huomiota herättävää olla mies naisten jutuissa. Itselläni tosiaan kävi mielessä tämän alkuperäisen viestin kirjoittaja, että sitten kun on se olotila, että mennään, niin sinne prosessiin pitä päästä. Toisinaan hankaavat lähetteen kirjoittamisessa vastaan ja siitä se sota sitten alkaa aina vain huonompaan. Kuka on suurin ja pätevin. Samalla kuluu kymmenen vuotta ja se lähes huomaamattomasti mekkoon sujahtaminen jääkin vain haaveeksi.

Kaipailin jo erään miehen kainaloon ja hän vain ihmetteli miksi transihmiset kerääntyvät aina yhteen. Tässä se selitys nähtävästi on. Pitäisi olla rinnat ja paikat, että olisi sitä mitä on ja ympäristökin sen ymmärtäisi.

Niin pahaa kirjoitti:

Transasiat pistin alkuun siinä vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin nykyjärjestelmä ei ollut käsitykseni mukaan olemassa. Tapasin vain netissä yhden hormoonihoidossa olevan, joka kertoi asioistaan. Omat vanhemmat olleet hieman vastaanhangoittelevia ja se aina harmittaa kun ei saisi omia asioita aikuinen hoitaa ja kun saa, niin se hyväksyntä ja tuki jne.. ovat tärkeitä. Hieman hangoittelevan alun jälkeen lähdin prosessiin ja sain asiat jopa etenemään. Jäivät kaivelemaan jotain vanhoja törttöilyjä seitsämänteen kertaan siellä prosessissa. Näissäkin jutuissa sitä unohtaa olevansa mies. Mikäli tekisin naiselle sen mitä nainen on saattanut tehdä minulle, niin istuisin jo vankilassa.Mielenkiintoista lukea täältä, että osa korjauttaa sukupuoltaan jopa vankeudessa.

Itse en ollut oikein vireessä viimekerralla ja nyttemmin ei asiat paljoa paremmin ole. Selvää on, etten lähde prosessiin aivan yksin. Jotain ratkasevaa pitää ympäristössä tapahtua, että pääsee rentoutumaan ja rauhoittumaan kunnolla. Lopuksi tietenkin sitä miettii, että onko se vaivan arvoista? Toimiiko esim. sinun alapääsi ja tuoko se korjaus ympäristön vaihdoksen yhteydessä parannusta elämään?

Minun ympäristön täyttää kerta toisen jälkeen alkoholisoituneet miehet, joita saan heittää heittämällä pois. Eivät ymmärrä etten jaksa seuraa. Siihen huonoon oloon se prosessikin kaatui. Usko ei riittänyt ja ympäristö oli huono. Hieman varauteneesti ottivat minut prosessissa vastaan. Selvä se kun en ole todellakaan sitä nais-seuraa ystävää saanut aikoihin. Jollakin tavalla pitää miehisessä maailmassa selvitä. Tämä lähes mensaan oikeuttava älykkyysosamäärä kuluu romuaton ylläpitämiseen vaikka ei kiinosta laisinkaan. Samalla itse olen kaljahtanut melkoisen hyvin ja kuluttannut päivä toisen jälkeen elämääni sitä odotellen, että häiriöt hävii silmistä. Minun kokoiselle ihmiselle 6 kerta-annosta päivässä riittää tuomaan fyysiset ja henkiset ongelmat. Nyt ollut lähes kolme kuukautta tipattomana.

Vielä pitäisi höllätä tuolta korvien välistä hieman. Pitäisiköhän mennä puhumaan naisjuttuja mielenterveystoimistoon, hankkia uudet sukkikset, naistenlehti, kukkapurkki ja naistendödö jälleen kerran. Vaikka sen haluaisi kieltää ja kiistää, niin aina palataan samaan, että miehet haluavat juttuseuraa taikka seksiä ja naiset luulevat, että haluan seksiä vaikka ohimennen vain ihailen niitä paikkoja joita itselläni ei ole. Ennen hoidin asiani äitini kanssa. Sitten kun mikään minussa ei enää ollutkaan oikein, niin välitkin kärsi.

Voin vain todeta, etten ole päällisin puolin edes naistenvaatteisiin koskenut 1,5-2 vuoteen. Viimeksi kun olen pukeutunut, niin olen tuolloinkin ollut sievästi 25 kiloa painavempi kuin silloin kun ensimmäisiä kertoja onnellisesti sujahdin minihameeseen. Olen jäänyt vain kaipaamaan niitä pienia arkoja salakokeiluja ja ikuista pohdintaa uskaltaako ulos lähteä ja jos uskaltaa, niin kenen kanssa? Tätä miettiessäni ja omaa itseni parantaessa on kulunut 10-vuotta ja elämän aikana kolhinut itseäni jo muutoinkin sen verran, ettei minusta missiä enää tule. Moni muu asia on samalla jäänyt tekemättä. Omalla kohdalla asiastani on jo tullut hieman liian julkinen ja huomiota herättävä. Sen tuntee miten ympäristö reagoi.

Eihän se vatisi paljon jos vaihtaisi dödöä ja suihkusaippuaa ja polkupyöränkin kun ostin, niin olisin halunut ostaa valkoisen naisten pyörän. On vain hieman liian huomiota herättävää olla mies naisten jutuissa. Itselläni tosiaan kävi mielessä tämän alkuperäisen viestin kirjoittaja, että sitten kun on se olotila, että mennään, niin sinne prosessiin pitä päästä. Toisinaan hankaavat lähetteen kirjoittamisessa vastaan ja siitä se sota sitten alkaa aina vain huonompaan. Kuka on suurin ja pätevin. Samalla kuluu kymmenen vuotta ja se lähes huomaamattomasti mekkoon sujahtaminen jääkin vain haaveeksi.

Kaipailin jo erään miehen kainaloon ja hän vain ihmetteli miksi transihmiset kerääntyvät aina yhteen. Tässä se selitys nähtävästi on. Pitäisi olla rinnat ja paikat, että olisi sitä mitä on ja ympäristökin sen ymmärtäisi.

Tuo kertomuksesi herätteli paljon tuttuja asioita minunkin elämästäni!

"Transasiat pistin alkuun siinä vuosituhannen vaihteessa. Tuolloin nykyjärjestelmä ei ollut käsitykseni mukaan olemassa."
Tuolloin lakia ja asetusta taidettiin viilailla alkuun ja se saatiin nykymuotoon 2002 lopulla ja voimaan 2003 alusta.

"Jotain ratkasevaa pitää ympäristössä tapahtua, että pääsee rentoutumaan ja rauhoittumaan kunnolla."
Minulla elämänolosuhteet muuttuivat ratkaisevasti jo tutkimusvaiheessa, kun aloin elämään 24/7 naisena. Jopa luonne tuntui muuttuneen, mutta todellisuudessa oma luonteeni sai ottaa vallan ja roolin esittäminen hävisi.

"Lopuksi tietenkin sitä miettii, että onko se vaivan arvoista? Toimiiko esim. sinun alapääsi ja tuoko se korjaus ympäristön vaihdoksen yhteydessä parannusta elämään?"
Minulle ainakin kaikki on ollut vaivan arvoista! Tuo runsaan kolmen vuoden kahlaaminen prosessissa antoi minulle uuden onnellisemman elämän. Alapää toimii täysin kuten muillakin naisilla, mutta se ei ole minulle pää-asia. Genitaalien korjausleikkaus auttoi enemmänkin sosiaalisissa yhteyksissä, nyt voin mennä huoletta uimahalliin ja viettää hauskaa iltaa naisten mukana vaikkapa saunoen. Sänkyynkin voi hypätä miehen kanssa mikäli kiinnostaa.

"Minun ympäristön täyttää kerta toisen jälkeen alkoholisoituneet miehet, joita saan heittää heittämällä pois. Eivät ymmärrä etten jaksa seuraa."
Minulla ei ole noita ongelmia, pikemminkin päinvastoin. Minua ei kiinnosta baareissa istuminen, eikä siis miehiä ole tunkemassa vaikka miehet kyllä kiinnostaisi. Enemmänkin olen miettinyt mistä sen oikean löytäisi. Harrasteympäristöissä minut tunnetaan ja tuntuu että miehet vieroksuvat kun tietävät taustani. Pitäisi siis lähteä iskemään tuntemattomia miehiä, mutta se ei kauheasti kiinnosta, pitää vaan odottaa jos joskus löytyisi kiva mies joka hyväksyy minut.

"Selvä se kun en ole todellakaan sitä nais-seuraa ystävää saanut aikoihin."
Entisessä elämässäni en uskaltautunut ystävyyssuhteisiin kenenkään kanssa. Nyt olen seurallinen ja saanut ystäviä naisista. Small talk sujuu yllättävän sujuvasti. Tänäänkin eräs nainen kyseli minulta neuvoja intiimeistä ongelmista avomiehensä kanssa. Sujahtaminen naisen elämään on sujunut yllättävän helposti.

"Minun kokoiselle ihmiselle 6 kerta-annosta päivässä riittää tuomaan fyysiset ja henkiset ongelmat. Nyt ollut lähes kolme kuukautta tipattomana."
Minulla tuo alkoholin käyttö on lähes loppunut prosessiin lähdettyäni. Eräs kimmoke kaljoittelun hylkäämiseen oli myös se etten halunnut olla lihava ämmä, kaljoittelun hylkääminen oli hyvä alku painon pudottamiseen.

"Pitäisiköhän mennä puhumaan naisjuttuja mielenterveystoimistoon, hankkia uudet sukkikset, naistenlehti, kukkapurkki ja naistendödö jälleen kerran."
Ei nuo ulkoiset tekijät ole pääasia naisen elämässä, vaikka se ehkä siltä näyttää. Mikäli siltä tuntuu että saisit apua keskustelusta asiantuntijan kanssa, se voi olla hyväkin ratkaisu. Koin keskustelut omahoitajan kanssa rentouttaviksi, sainhan tyhjentää hänelle kaikki murheeni.

"Ennen hoidin asiani äitini kanssa. Sitten kun mikään minussa ei enää ollutkaan oikein, niin välitkin kärsi."
Tuo on valitettavaa, mutta melko monelle transihmiselle kylmä totuus. Minulla vanhempani eivät suhtautuneet kovinkaan jyrkästi, joskin epäillen. Kun prosessi oli käyty, äitini on sen jälkeen suhtautunut minuun kuin olisin aina ollut hänen tyttärensä. Myös minä olen kokenut väliemme lämmenneen selvästi äiti-tytär suhteeksi.

"Olen jäänyt vain kaipaamaan niitä pienia arkoja salakokeiluja ja ikuista pohdintaa uskaltaako ulos lähteä ja jos uskaltaa, niin kenen kanssa?"
Minulla oli vuosikymmeniä nuo lyhyet hetket naisen elämää pakopaikka ja auttoi kestämään. Mutta samalla aiheutti pahan henkisen taakan josta sai kärsiä myös läheiseni. Ulos en uskaltanut lähteä.

"Tätä miettiessäni ja omaa itseni parantaessa on kulunut 10-vuotta ja elämän aikana kolhinut itseäni jo muutoinkin sen verran, ettei minusta missiä enää tule."
Kyllähän minäkin epäilin monta kertaa peiliin katsoessani ettei tuosta äijästä voi koskaan tulla naista, mutta tulipa vaan. Ei tietenkään mitään missiä, enkä sellaisesta koskaan haaveillutkaan. Mutta yllättäen omassa ikäluokassani hyvinkin sinne parempaan päähän, kuten taannoin eräs nainen totesi kuvaani katsellessa että olin siinä sievä. Melkoisen hyvin hormonit ovat työtään tehneet, vaikka itse epäilin ettei se ole enää mahdollista.

"Toisinaan hankaavat lähetteen kirjoittamisessa vastaan ja siitä se sota sitten alkaa aina vain huonompaan. Kuka on suurin ja pätevin. Samalla kuluu kymmenen vuotta ja se lähes huomaamattomasti mekkoon sujahtaminen jääkin vain haaveeksi."
Niinhän siinä voi käydä. Jotkut eivät tunnusta tilaansa ja yrittää sinnitellä väärässä roolissaan, vaikka siitä kärsii kaikki. Sitten heitetään kirves kaivoon kun ajatellaan että juna meni jo ja jäin laiturille. Näin ajattelin minäkin, mutta sainkin vielä viime tipassa mahdollisuuden ja onneksi käytin sen. En tiedä kuinka kurjaksi elämäni olisi jo näinä vuosina mennyt ellen olisi lähtenyt prosessiin. Mutta omahoitajani sanoja lainatakseni, entisiä ei kannata muistella vaan elää tulevaisuutta.

"Kaipailin jo erään miehen kainaloon ja hän vain ihmetteli miksi transihmiset kerääntyvät aina yhteen. Tässä se selitys nähtävästi on. Pitäisi olla rinnat ja paikat, että olisi sitä mitä on ja ympäristökin sen ymmärtäisi."
Niinhän se sisäinen nainen aiheuttaa minullakin kaipausta. Yritin kovin olla sosiaalinen ja kuljin muiden transihmisten joukossa, kunnes havaitsin että enhän enää ole transsukupuolinen vaan nainen ja voin lähteä aivan minne haluan ja harrastaa sitä mikä kiinnostaa. Naisen fyysinen ulkomuoto vielä auttaa asiaa. Se naisten saunakin tuntuu vapauttavalta kun muut naiset voivat omin silmin nähdä että olen samanlainen kuin hekin, vaikka jotain pieniä epäilyksiä olisi ollut vaatteet päällä.

Yllättävän myönteistä ja onnellista elämä on ollut prosessin jälkeen. Kaikille se ei tietenkään onnistu yhtä hyvin, mutta sitähän ei voi tietää ennakkoon.

UPDATE_8008176 kirjoitti:

Minulla oli erittäin pahat oireet valmistumisen jälkeen kun toimin opettajana. Halusin kuitenkin perustaa perheen. Elettiin vuotta 1993-4. Menin avioliittoon 1996 ja ajattelin purgatessani naisen elämääni että nyt paranen, en parantunut. Vuonna 2002 sattui elämäni onnellisin asia, jonka johdosta pohdin että olenko äiti vai isä.

Paasikivi sanoi että tosiasioiden tunnustamisesta alkaa viisaus. Transsukupuolisuus on osa sinua. Tiedän tuon tapasi toimia. Asioita yritetään hoitaa hiljaisuudella. Jos aika hoitaisi, ettei tarvitsisi kohdata asiaa silmästä silmään...

Paha olo ja puhumisen vaikeus puretaan alkoholiin. Kuten Egotripin Matkustaja -nimisessä laulussa lauletaan;

"On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä"

Tuntuu, että purat vihana suruasi siitä, että et kyennyt täyttämään odotuksia. Sinulla on oikeus surra, kuten myös kaivata sitä kadoksissa nyt olevaa tyttöä. Eiköhän laiteta pullon korkki kiinni lopullisesti ja lähdetään etsimään sitä tyttöä. Matka ei ole helppo, mutta joku kaunis päivä olet se nainen, jota olet sisältäsi. Tulet uudelleen murrosikään ja kasvat nyt tällä kertaa naiseksi.

http://www.youtube.com/watch?v=StG-82tYvWY

En niin kaipaa. Jää aina vain miettimään miten asiat on kehittyneet kun samoihin asioihin palataan aina (toivottavasti ei koskaan). Jossakin vaiheessa mennään taas. Minä sain jo 10 kg painosta pois. Eikös sinulla ollut myös sitä samaa?

Taannoiseen Madonnan die another day videoon vastauksena:
http://www.youtube.com/watch?v=gB7-oS0SDxY

Kaipaa kirjoitti:

En niin kaipaa. Jää aina vain miettimään miten asiat on kehittyneet kun samoihin asioihin palataan aina (toivottavasti ei koskaan). Jossakin vaiheessa mennään taas. Minä sain jo 10 kg painosta pois. Eikös sinulla ollut myös sitä samaa?

Taannoiseen Madonnan die another day videoon vastauksena:
http://www.youtube.com/watch?v=gB7-oS0SDxY

Itse kuvailin tuota palaamista tutkimusryhmän psykiatrille tällä videolla http://www.youtube.com/watch?v=T_yDWQsrajA. Tuossa elokuvassa säämies jäi jumiin samaan päivään, kunnes teki asian oikein.

Joskus on vain tehtävä se tiikerinhyppy ja hypättävä tuntemattomaan. Itselleni juuri tämä asia on ollut prosessissa vaikein. Menen vihdoin leikkaukseen ja saan edes tuon fysiikkani sellaiseen kuosiin ettei tarvitse enää olla välitilassa.

Tässä lisää Madonnaa. Jump http://www.youtube.com/watch?v=ZKInZXBiVSo

Juridisesti minun pitänee olla edelleen miehenä, mutta siitä Kravitzia ;) http://www.youtube.com/watch?v=zLDIcIrZO8Y

UPDATE_8008176 kirjoitti:

Itse kuvailin tuota palaamista tutkimusryhmän psykiatrille tällä videolla http://www.youtube.com/watch?v=T_yDWQsrajA. Tuossa elokuvassa säämies jäi jumiin samaan päivään, kunnes teki asian oikein.

Joskus on vain tehtävä se tiikerinhyppy ja hypättävä tuntemattomaan. Itselleni juuri tämä asia on ollut prosessissa vaikein. Menen vihdoin leikkaukseen ja saan edes tuon fysiikkani sellaiseen kuosiin ettei tarvitse enää olla välitilassa.

Tässä lisää Madonnaa. Jump http://www.youtube.com/watch?v=ZKInZXBiVSo

Juridisesti minun pitänee olla edelleen miehenä, mutta siitä Kravitzia ;) http://www.youtube.com/watch?v=zLDIcIrZO8Y

Puhut itsesi uudelleen synnyttämisestä ja muutoksesta. Itse puhun luonnollisesta kehityksestä. Siitä miten kerta toisen jälkeen alan näkemään itseni naisena, alan samastumaan naisiin ja lopuksi koen itsessäni ja ympäristössä rajoitteita. En ehkä voi tehdä jotain siksi, että olen mies tai että minut nähdään ja koetaan miehenä. Olin juuri-ikään ulkoilemassa ihmisen kanssa joka käsitti minut jossakin määrin naisena ja kaikki meni hyvin ja tuntui hyvältä kunnes minua sanottiin mieheksi. Olen ollut työpaikassa, jossa olen tehnyt nais ja mies-suuntaista työtä. Nainen vetosi heikkoon itsetuntoon ja että hädin tuskin pystyn tekemään hänen työtään. Mies-suuntaisessa tehtävässä maskuliinisuutta ylikorostettiin, ettet ole noin idiootti ja voit tehdä tätäkin. Kaikki menee niin pitkään hyvin kunnes tulee päivä jolloin oma pääkoppa vie mukanaan, eikä ruuvimeisseli sovi käteen.

Tunsin erään nuoren naisen, joka kävi lanttumaakarilla. Maakarilta palattuaan hän ei saanut hampurilaisravintolan ketsuppipusia auki. Useimiten kaikki ne asiat joita minä käsittelin työssä oli niin vääriä ajatusmaailmaltaan, että olisin tarvinnut psykiatria. Meneekö päiväkotihoitaja kertomaan naispuoliselle rekkakuskille, sähköasentajalle taikka moottoripyöräilijälle miten hänen tulisi tehdä asiansa? Olen jo tullut kuuluisaksi taannoisesta äänentoistoharrastuksistani. Peruskoulun seitsämännellä olisin saattanut olla pihalla tietokoneeni piuhojeni kanssa, mutta harrastuksien jälkeen löytyy tietokoneestakin ne pa-laitteiden inputit ja outputit.

Uskoisin, että se suurin odotettavissa oleva ongelma tulee pukukopin valinnassa. Miesten kopissa kun saa kuulla herjaa miesten sukkahousuista. Olin lähellä jo sanoa, etten ole koskaan kokeillut miesten sukkahousuja, mutta naisten sitäkin useammin.
Aina löytyy ympäristöstä se joka sanoo että teen väärin. Minut nähdään ja koetaan vain miehenä. Jos pukeudun naiseksi ja minut koetaan mieheksi, niin minun ei ole hyvä olla.
Olen pukeutunut vaikka batman pukuun, niin olen nainen.

Minut pitäisi ottaa kuin ottaisit naisen ja osaako homomies sen tehdä? Ei osaa! Yksi mies on flirtnnut kanssani kuin olisin nainen ja se tuntui hyvältä.

Kuten todettu, niin moni olen jos sitä mitä olen ja päivä päivätä enemmän. Epätervellinen elämäntapa alkaa jäämään taakse. Henkinen mies kävelee pois minusta ja saatan olla täysin törttö miesten asissa. Kun painoindeksi on kohdallaan ja mieluusti hieman alaspäin kuin ylöspäin, niin joku sanoo minu psykoottiseksi ja vie pipinummen sairaalaan. Omasta mielestä en tarvitse kuin mekon ja ripsiväriä. Sairasta sekin saattaa jonkun mielestä olla, mutta eiköhän siihenkin löydy selitys Freudin kirjasta.

Minulle asia on enemmän henkistä hyvinvointia kuin pelkkää ulkokuorta. Hyvinvoiva ihminen voi hyvin vaikka istusi paikallaan. Minua kun kohdellaan miehenä ja joudun miesporukoihin, niin alan juomaan ja polttamaan. Toiset sanovat, että juot siksi, että juot ja potat koska poltat. Kukaan ei ymmärrä sitä kuinka huonosti ja kuoleman ahdistuksissani olen vuosikymmenen elänyt. Mielestäni olen joutunut tarkoituksenmukaisen sukupuolisen ja seksuaalisen härinnän kohteeksi. Miten muutoin sama ihminen voi todeta joidenkin viikkojen perioodissa, että olet sen näköinen, että tarvitset valkoiset sukkahousut. Kun menen tekemään sitä omiin oloihini, niin ovelle lähetetään poliisit etsimään puukkoa taskusta. Samalla tavoin olen joitain kertoja ollut tässä koneella ja ehkä halunut tuntea oloni hieman mukavemmaksi esim. pukeutumalla, niin alkoholisti mies soittaa ovikelloa, että nyt on niin hiljaista, että pitää tilata ambulanssi ellei käpälääkään saa laittaa stringeihin.

Ympäristö saattaa ajatella, että miten juuri sinut sijoitetaan esim. työelämässä ja pitäisikö sinut puristaa kotiisi taikka johonkin työpaikkaan, että sinusta tulee se jota olet. Minä olen sitä mitä olen, olen sitten työpaikassa taikka kotona. Olisin ehkä tuota muutosta kaivannut siihen väliin kun työnantaja ei tiennyt tehdäänkö ihmisiä vai töitä samalla kaataen koko työpaikan. Tuolloin eteen aukesi pitkään odotettu meribiologin opiskelu-ura jona aikana olisin voinut keittää soppaa ihan rauhassa hameessa. Tämäkin opiskelu-ura kaatui siihen, että minua kohdeltiin miehenä. Kadehdin sitä kaveria, joka opiskeluaikanaan teki sen minkä oikeaksi tunsi ja on siihen edelleen tänäpäivänä tyytyväinen. Opiskelijat kun ei aina ole niin tarkkoja vessojensa suhteen.

Pelkään enemmän ympäristöni kuin itseäni. En ole uskaltanut käydä kaupassa jos edustalla on miesporukka tuunatuissa autoissaan sen näköisenä, että annetaan tuolle pölypäälle tukkapöllyä. Jos lyöt tai haukut minua, niin teet sen naiselle! En uskalla mennä kauppaan naisten osastolle, koska siellä on se vähemmän itseensä tyytväinen nainen ilkkumassa minua. Jos käyn prosessin läpi, niin ilkkuvat sitä, että olen käynyt prosessissa. Elämä olisi helppoa jos asuisi Irlantilas-Brittiläis-Yhdysvaltalaisessa metropolissa, jossa kolmen korttelin välillä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa. Siellä voisi hukuttaa itsensä pikemminkin massaan kuin viinaan.

Silmukkaan kirjoitti:

Puhut itsesi uudelleen synnyttämisestä ja muutoksesta. Itse puhun luonnollisesta kehityksestä. Siitä miten kerta toisen jälkeen alan näkemään itseni naisena, alan samastumaan naisiin ja lopuksi koen itsessäni ja ympäristössä rajoitteita. En ehkä voi tehdä jotain siksi, että olen mies tai että minut nähdään ja koetaan miehenä. Olin juuri-ikään ulkoilemassa ihmisen kanssa joka käsitti minut jossakin määrin naisena ja kaikki meni hyvin ja tuntui hyvältä kunnes minua sanottiin mieheksi. Olen ollut työpaikassa, jossa olen tehnyt nais ja mies-suuntaista työtä. Nainen vetosi heikkoon itsetuntoon ja että hädin tuskin pystyn tekemään hänen työtään. Mies-suuntaisessa tehtävässä maskuliinisuutta ylikorostettiin, ettet ole noin idiootti ja voit tehdä tätäkin. Kaikki menee niin pitkään hyvin kunnes tulee päivä jolloin oma pääkoppa vie mukanaan, eikä ruuvimeisseli sovi käteen.

Tunsin erään nuoren naisen, joka kävi lanttumaakarilla. Maakarilta palattuaan hän ei saanut hampurilaisravintolan ketsuppipusia auki. Useimiten kaikki ne asiat joita minä käsittelin työssä oli niin vääriä ajatusmaailmaltaan, että olisin tarvinnut psykiatria. Meneekö päiväkotihoitaja kertomaan naispuoliselle rekkakuskille, sähköasentajalle taikka moottoripyöräilijälle miten hänen tulisi tehdä asiansa? Olen jo tullut kuuluisaksi taannoisesta äänentoistoharrastuksistani. Peruskoulun seitsämännellä olisin saattanut olla pihalla tietokoneeni piuhojeni kanssa, mutta harrastuksien jälkeen löytyy tietokoneestakin ne pa-laitteiden inputit ja outputit.

Uskoisin, että se suurin odotettavissa oleva ongelma tulee pukukopin valinnassa. Miesten kopissa kun saa kuulla herjaa miesten sukkahousuista. Olin lähellä jo sanoa, etten ole koskaan kokeillut miesten sukkahousuja, mutta naisten sitäkin useammin.
Aina löytyy ympäristöstä se joka sanoo että teen väärin. Minut nähdään ja koetaan vain miehenä. Jos pukeudun naiseksi ja minut koetaan mieheksi, niin minun ei ole hyvä olla.
Olen pukeutunut vaikka batman pukuun, niin olen nainen.

Minut pitäisi ottaa kuin ottaisit naisen ja osaako homomies sen tehdä? Ei osaa! Yksi mies on flirtnnut kanssani kuin olisin nainen ja se tuntui hyvältä.

Kuten todettu, niin moni olen jos sitä mitä olen ja päivä päivätä enemmän. Epätervellinen elämäntapa alkaa jäämään taakse. Henkinen mies kävelee pois minusta ja saatan olla täysin törttö miesten asissa. Kun painoindeksi on kohdallaan ja mieluusti hieman alaspäin kuin ylöspäin, niin joku sanoo minu psykoottiseksi ja vie pipinummen sairaalaan. Omasta mielestä en tarvitse kuin mekon ja ripsiväriä. Sairasta sekin saattaa jonkun mielestä olla, mutta eiköhän siihenkin löydy selitys Freudin kirjasta.

Minulle asia on enemmän henkistä hyvinvointia kuin pelkkää ulkokuorta. Hyvinvoiva ihminen voi hyvin vaikka istusi paikallaan. Minua kun kohdellaan miehenä ja joudun miesporukoihin, niin alan juomaan ja polttamaan. Toiset sanovat, että juot siksi, että juot ja potat koska poltat. Kukaan ei ymmärrä sitä kuinka huonosti ja kuoleman ahdistuksissani olen vuosikymmenen elänyt. Mielestäni olen joutunut tarkoituksenmukaisen sukupuolisen ja seksuaalisen härinnän kohteeksi. Miten muutoin sama ihminen voi todeta joidenkin viikkojen perioodissa, että olet sen näköinen, että tarvitset valkoiset sukkahousut. Kun menen tekemään sitä omiin oloihini, niin ovelle lähetetään poliisit etsimään puukkoa taskusta. Samalla tavoin olen joitain kertoja ollut tässä koneella ja ehkä halunut tuntea oloni hieman mukavemmaksi esim. pukeutumalla, niin alkoholisti mies soittaa ovikelloa, että nyt on niin hiljaista, että pitää tilata ambulanssi ellei käpälääkään saa laittaa stringeihin.

Ympäristö saattaa ajatella, että miten juuri sinut sijoitetaan esim. työelämässä ja pitäisikö sinut puristaa kotiisi taikka johonkin työpaikkaan, että sinusta tulee se jota olet. Minä olen sitä mitä olen, olen sitten työpaikassa taikka kotona. Olisin ehkä tuota muutosta kaivannut siihen väliin kun työnantaja ei tiennyt tehdäänkö ihmisiä vai töitä samalla kaataen koko työpaikan. Tuolloin eteen aukesi pitkään odotettu meribiologin opiskelu-ura jona aikana olisin voinut keittää soppaa ihan rauhassa hameessa. Tämäkin opiskelu-ura kaatui siihen, että minua kohdeltiin miehenä. Kadehdin sitä kaveria, joka opiskeluaikanaan teki sen minkä oikeaksi tunsi ja on siihen edelleen tänäpäivänä tyytyväinen. Opiskelijat kun ei aina ole niin tarkkoja vessojensa suhteen.

Pelkään enemmän ympäristöni kuin itseäni. En ole uskaltanut käydä kaupassa jos edustalla on miesporukka tuunatuissa autoissaan sen näköisenä, että annetaan tuolle pölypäälle tukkapöllyä. Jos lyöt tai haukut minua, niin teet sen naiselle! En uskalla mennä kauppaan naisten osastolle, koska siellä on se vähemmän itseensä tyytväinen nainen ilkkumassa minua. Jos käyn prosessin läpi, niin ilkkuvat sitä, että olen käynyt prosessissa. Elämä olisi helppoa jos asuisi Irlantilas-Brittiläis-Yhdysvaltalaisessa metropolissa, jossa kolmen korttelin välillä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa. Siellä voisi hukuttaa itsensä pikemminkin massaan kuin viinaan.

Matkailu avartaa. Oli hienoa nähdä Berliini, tuo entinen jaettu kaupunki. Siellä tulin miettineeksi syntyjä syviä, mm. sitä mikä on raja. Tutuin niistä rajoista minulle on sukupuoliraja. Ennen todellakin koin eläväni jotenkin sukupuolirajalla ja että olin sukupuolittanut liki kaikki elämäni ilmiöt. Kiinnittelin kuin näkymättömiä lappuja eri asioihin, sukupuolittaen ne mielivaltaisesti.

Kiinnittelin eri asioihin sukupuolia, kuten että ammattiminäni on miehen mutta henkisesti olenkin nainen. Listasin miehisiä asioita ja naisellisia asioita. Lopulta tulin siihen tulokseen, että miehen rooli oli keinotekoinen, ei se ollut kokonaisen ihmisen kokoinen. Tästä johtuen myös kuva naiseudesta oli vääristynyt. Se oli miehen roolin jätteet, ylinäytelty ja muovinen. Hyväksyin sen, että minulla on lupa olla ihan kokonainen ihminen, vaikka se merkitsikin naiseuden hyväksymistä ja sen hyväksymistä että on ongelma, nainen miehen kehossa. Sitten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja sukupuoliroolit hävisivät. Revin laput irti ja aloin asia kerrallaan ymmärtää, että minä voin tehdä "miehisiä" asioita aivan naisena. En ole roolien vanki vaan vapaa niistä. Aloin eheytyä yhdeksi persoonaksi.

Silmukkaan kirjoitti:

Puhut itsesi uudelleen synnyttämisestä ja muutoksesta. Itse puhun luonnollisesta kehityksestä. Siitä miten kerta toisen jälkeen alan näkemään itseni naisena, alan samastumaan naisiin ja lopuksi koen itsessäni ja ympäristössä rajoitteita. En ehkä voi tehdä jotain siksi, että olen mies tai että minut nähdään ja koetaan miehenä. Olin juuri-ikään ulkoilemassa ihmisen kanssa joka käsitti minut jossakin määrin naisena ja kaikki meni hyvin ja tuntui hyvältä kunnes minua sanottiin mieheksi. Olen ollut työpaikassa, jossa olen tehnyt nais ja mies-suuntaista työtä. Nainen vetosi heikkoon itsetuntoon ja että hädin tuskin pystyn tekemään hänen työtään. Mies-suuntaisessa tehtävässä maskuliinisuutta ylikorostettiin, ettet ole noin idiootti ja voit tehdä tätäkin. Kaikki menee niin pitkään hyvin kunnes tulee päivä jolloin oma pääkoppa vie mukanaan, eikä ruuvimeisseli sovi käteen.

Tunsin erään nuoren naisen, joka kävi lanttumaakarilla. Maakarilta palattuaan hän ei saanut hampurilaisravintolan ketsuppipusia auki. Useimiten kaikki ne asiat joita minä käsittelin työssä oli niin vääriä ajatusmaailmaltaan, että olisin tarvinnut psykiatria. Meneekö päiväkotihoitaja kertomaan naispuoliselle rekkakuskille, sähköasentajalle taikka moottoripyöräilijälle miten hänen tulisi tehdä asiansa? Olen jo tullut kuuluisaksi taannoisesta äänentoistoharrastuksistani. Peruskoulun seitsämännellä olisin saattanut olla pihalla tietokoneeni piuhojeni kanssa, mutta harrastuksien jälkeen löytyy tietokoneestakin ne pa-laitteiden inputit ja outputit.

Uskoisin, että se suurin odotettavissa oleva ongelma tulee pukukopin valinnassa. Miesten kopissa kun saa kuulla herjaa miesten sukkahousuista. Olin lähellä jo sanoa, etten ole koskaan kokeillut miesten sukkahousuja, mutta naisten sitäkin useammin.
Aina löytyy ympäristöstä se joka sanoo että teen väärin. Minut nähdään ja koetaan vain miehenä. Jos pukeudun naiseksi ja minut koetaan mieheksi, niin minun ei ole hyvä olla.
Olen pukeutunut vaikka batman pukuun, niin olen nainen.

Minut pitäisi ottaa kuin ottaisit naisen ja osaako homomies sen tehdä? Ei osaa! Yksi mies on flirtnnut kanssani kuin olisin nainen ja se tuntui hyvältä.

Kuten todettu, niin moni olen jos sitä mitä olen ja päivä päivätä enemmän. Epätervellinen elämäntapa alkaa jäämään taakse. Henkinen mies kävelee pois minusta ja saatan olla täysin törttö miesten asissa. Kun painoindeksi on kohdallaan ja mieluusti hieman alaspäin kuin ylöspäin, niin joku sanoo minu psykoottiseksi ja vie pipinummen sairaalaan. Omasta mielestä en tarvitse kuin mekon ja ripsiväriä. Sairasta sekin saattaa jonkun mielestä olla, mutta eiköhän siihenkin löydy selitys Freudin kirjasta.

Minulle asia on enemmän henkistä hyvinvointia kuin pelkkää ulkokuorta. Hyvinvoiva ihminen voi hyvin vaikka istusi paikallaan. Minua kun kohdellaan miehenä ja joudun miesporukoihin, niin alan juomaan ja polttamaan. Toiset sanovat, että juot siksi, että juot ja potat koska poltat. Kukaan ei ymmärrä sitä kuinka huonosti ja kuoleman ahdistuksissani olen vuosikymmenen elänyt. Mielestäni olen joutunut tarkoituksenmukaisen sukupuolisen ja seksuaalisen härinnän kohteeksi. Miten muutoin sama ihminen voi todeta joidenkin viikkojen perioodissa, että olet sen näköinen, että tarvitset valkoiset sukkahousut. Kun menen tekemään sitä omiin oloihini, niin ovelle lähetetään poliisit etsimään puukkoa taskusta. Samalla tavoin olen joitain kertoja ollut tässä koneella ja ehkä halunut tuntea oloni hieman mukavemmaksi esim. pukeutumalla, niin alkoholisti mies soittaa ovikelloa, että nyt on niin hiljaista, että pitää tilata ambulanssi ellei käpälääkään saa laittaa stringeihin.

Ympäristö saattaa ajatella, että miten juuri sinut sijoitetaan esim. työelämässä ja pitäisikö sinut puristaa kotiisi taikka johonkin työpaikkaan, että sinusta tulee se jota olet. Minä olen sitä mitä olen, olen sitten työpaikassa taikka kotona. Olisin ehkä tuota muutosta kaivannut siihen väliin kun työnantaja ei tiennyt tehdäänkö ihmisiä vai töitä samalla kaataen koko työpaikan. Tuolloin eteen aukesi pitkään odotettu meribiologin opiskelu-ura jona aikana olisin voinut keittää soppaa ihan rauhassa hameessa. Tämäkin opiskelu-ura kaatui siihen, että minua kohdeltiin miehenä. Kadehdin sitä kaveria, joka opiskeluaikanaan teki sen minkä oikeaksi tunsi ja on siihen edelleen tänäpäivänä tyytyväinen. Opiskelijat kun ei aina ole niin tarkkoja vessojensa suhteen.

Pelkään enemmän ympäristöni kuin itseäni. En ole uskaltanut käydä kaupassa jos edustalla on miesporukka tuunatuissa autoissaan sen näköisenä, että annetaan tuolle pölypäälle tukkapöllyä. Jos lyöt tai haukut minua, niin teet sen naiselle! En uskalla mennä kauppaan naisten osastolle, koska siellä on se vähemmän itseensä tyytväinen nainen ilkkumassa minua. Jos käyn prosessin läpi, niin ilkkuvat sitä, että olen käynyt prosessissa. Elämä olisi helppoa jos asuisi Irlantilas-Brittiläis-Yhdysvaltalaisessa metropolissa, jossa kolmen korttelin välillä asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa. Siellä voisi hukuttaa itsensä pikemminkin massaan kuin viinaan.

Luin kirjoitustasi ajatuksella ja tulin kohta kohdalta enemmän ymmälleni. Onneksi en alkanut silloin joskus pyörittelemään ajatuksiani samaan malliin, en olisi siitä selvinnyt.

Entinen ammattini oli sellainen että siinä pärjää kumpi sukupuoli tahansa, vaikka alkuaan olikin miehinen ammattiala. Nykyään ne asiat eivät kiinnosta vaan olen kiinnostunut aivan eri asioista ja työskentelen sellaisessa työssä joka kiinnostaa minua nykyelämässäni.

Entinen elämäni oli roolin esittämistä ja kun siitä sai luopua, elämä loksahti kohdalleen. Ei tarvitse miettiä miten naisen tulee toimia, voi elää aivan kuten itse haluaa eikä tarvitse välittää mitä muut ajattelee.

Kenellekään ei tarvitse kertoa entisestä elämästä jos ei halua. Kun toiset eivät tiedä historiastani, minuun suhtaudutaan kuten muihinkin naisiin sen enempää ihmettelemättä.

Tärkeintä on se että elän omaa elämääni sen kummemmin sukupuoltani korostamatta.

UPDATE_8008176 kirjoitti:

Matkailu avartaa. Oli hienoa nähdä Berliini, tuo entinen jaettu kaupunki. Siellä tulin miettineeksi syntyjä syviä, mm. sitä mikä on raja. Tutuin niistä rajoista minulle on sukupuoliraja. Ennen todellakin koin eläväni jotenkin sukupuolirajalla ja että olin sukupuolittanut liki kaikki elämäni ilmiöt. Kiinnittelin kuin näkymättömiä lappuja eri asioihin, sukupuolittaen ne mielivaltaisesti.

Kiinnittelin eri asioihin sukupuolia, kuten että ammattiminäni on miehen mutta henkisesti olenkin nainen. Listasin miehisiä asioita ja naisellisia asioita. Lopulta tulin siihen tulokseen, että miehen rooli oli keinotekoinen, ei se ollut kokonaisen ihmisen kokoinen. Tästä johtuen myös kuva naiseudesta oli vääristynyt. Se oli miehen roolin jätteet, ylinäytelty ja muovinen. Hyväksyin sen, että minulla on lupa olla ihan kokonainen ihminen, vaikka se merkitsikin naiseuden hyväksymistä ja sen hyväksymistä että on ongelma, nainen miehen kehossa. Sitten palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja sukupuoliroolit hävisivät. Revin laput irti ja aloin asia kerrallaan ymmärtää, että minä voin tehdä "miehisiä" asioita aivan naisena. En ole roolien vanki vaan vapaa niistä. Aloin eheytyä yhdeksi persoonaksi.

Sukupuoli-identiteetti ei ole kokoelma erilaisia ominaisuuksia, vaan pelkästään sisäinen tunne kuulumista sukupuoleen. Piste.

mielestäni kirjoitti:

Luin kirjoitustasi ajatuksella ja tulin kohta kohdalta enemmän ymmälleni. Onneksi en alkanut silloin joskus pyörittelemään ajatuksiani samaan malliin, en olisi siitä selvinnyt.

Entinen ammattini oli sellainen että siinä pärjää kumpi sukupuoli tahansa, vaikka alkuaan olikin miehinen ammattiala. Nykyään ne asiat eivät kiinnosta vaan olen kiinnostunut aivan eri asioista ja työskentelen sellaisessa työssä joka kiinnostaa minua nykyelämässäni.

Entinen elämäni oli roolin esittämistä ja kun siitä sai luopua, elämä loksahti kohdalleen. Ei tarvitse miettiä miten naisen tulee toimia, voi elää aivan kuten itse haluaa eikä tarvitse välittää mitä muut ajattelee.

Kenellekään ei tarvitse kertoa entisestä elämästä jos ei halua. Kun toiset eivät tiedä historiastani, minuun suhtaudutaan kuten muihinkin naisiin sen enempää ihmettelemättä.

Tärkeintä on se että elän omaa elämääni sen kummemmin sukupuoltani korostamatta.

Joo hieman väsyttää. Tosiaan minulle vihjailtiin hormooneista ja sitähän olisin halunut enemmän kuin paljon, mutta kun kaikki asiat alkoivat kaatumaan niskaan töisä ja kotona. Vaikka olen kohtelevat minua kuin pikkulasta ja vain siksi, että minulla on sukupuoli-identtisiä ongelmia. Pukeutumalla voisin ehkä tuoda esille itseäni joskin haluisin hieman salassa alitta asiani ja tuoda asiani esille vasta prosessin edettyä. Pitäisi löytää vain keino jolla itse jaksan ja ympäristön puolesta asiani etenisi.

piste-pekka kirjoitti:

Sukupuoli-identiteetti ei ole kokoelma erilaisia ominaisuuksia, vaan pelkästään sisäinen tunne kuulumista sukupuoleen. Piste.

Mutta minun tapauksessani oli kasa paskaa sen heikon sisäisen tunteen päällä. En ollut antanut sille koskaan mahdollisuutta. Minulla on aina ollut vahva tunne kuulumisesta naissukupuoleen, mutta olen yrittänyt tasapainoilla ja olla mieliksi. Minun oli lapioitava paska pois ennenkuin pääsin käsiksi itseeni. Olin niin sekaisin. Vihasin naisia ja tunsin kateutta kun en voinut olla nainen, en antanut itselleni lupaa enkä uskonut että se olisi ollut mahdollista kohdallani.

Sukupuolenkorjausleikkaus oli rankka fyysinen urakka. Tässä toipilaana tunnen itseni vapaaksi ja rauhalliseksi. Heikko sisäinen ääni oli oikeassa, olen nainen. Nyt myös anatomisesti. Minun ei tarvitse enää näytellä kenellekään ja jos joku herrottelee, se vaan huvittaa.

Onpas venähtänyt pitkäksi. Missä kohdin on tökkinyt?