Kysyisin, että käytetäänkö tuossa Patricia Cornwellin Kay Scarpetta-sarjan uusimmassa kirjassa samaa minä-muotoa kuin aiemmissakin osissa, eli kuvataanko tapahtumia yhä Kayn näkökulmasta?
Pikkujuttu, mutta haluaisin tietää.=)
Pikkujuttu, mutta haluaisin tietää.=)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Alan jo olettaa, että 1. Kukaan ei ole lukenut kirjaa, tai 2. Kukaan ei ymmärrä kysymystä. Ihmettelen kyllä suuresti kumpaakin.=)
Kirja on minulla parhaillaan kesken. Minä-muotoa kerronnassa ei käytetä. Tuntuu kuin kirjailija ottaisi jotenkin etäisyyttä sankariinsa. Ehkä hän hakee uusia näkökulmia ja uudistaa tarinointiaan.
Kirja on minulla aika alussa, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Cornwell on hiukan menettänyt otettaan. Se on ollut nähtävissä jo useamman kirjan myötä. Ensimmäiset Scarpetta tarinat olivat hyviä, tiukan realistisia ja uskottavia, nyttemmin koko homma on mennyt saippuaoopperaksi.
Pohjanoteeraus oli Koiran virka. Se kirja oli ihan käsittämätöntä huttua. Kirjan tarkoitus oli kai olla satiiri jenkkiläisestä osavaltiopolitiikasta...
Mutta kaipa Cornwell itsekin (toivottavasti) ymmärtää, että satiiri ei ole hänen omin tyylilajinsa...
Minä en ole erityisen kiinnostunut Cornwellin muista kirjoista, mutta aion sen Raatokärpäsen kuitenkin katsastaa, niin saan selville, mikä siinä mättää. Kirjaa on haukuttu jonkin verran, ja ehkäpä liityn joukkoon...tylsää, ettei se ole minäkertojan näkökulmasta, se oli minusta erityisen hyvä piirre sarjassa.=(
Ite oon lukenut kaikki kyseisen kirjailijan kirjat ja olen tykänny niistä todella paljon MUTTA kyseinen kirja oli mulle todella iso pettymys. kirjan sisältö ei vastannu vanhoja "hyviä" ja kirjoitus asu oli aivan erillainen ja siina ei paljon tapahtunut mitään tuntui puuduttavalta. Tää on tietysti maku kysymys mut kysyit mielipidettä.
Niinpä taisin kysyä. No, en oikeastaan kyllä piittaa mielipiteistänne, sillä aion joka tapauksessa ainakin koettaa lukea sen Raatokärpäsen, kun saan sen käsiini.=)
Oon lukenut kaikki edelliset sarjan kirjat kahdesti, osan kolmesti ja tämä Raatokärpänen on kuulemma kirjailijan itsensäkin mukaan "täytekirja", pehmeä lasku tuleville seikkailuille. Ottaen huomioon, että Cornwell kirjoitti Raatokärpäsen ja edellisen Scarpetta-dekkarinsa väliin Viiltäjä Jackista, joten ehkä tämä on verottanut kirjaa, kuka tietää.
Odotan kyllä innolla uutta kirjaa, mutta vähän jo on alkanut epäilyttää, onko menestyksen huuma sekoittanut kirjailijan pään?!
Juonikin alkaa lähennellä tätä Kauniit ja Rohkeat tyyliä, jossa kuolleet heräävät henkiin.Toivottavasti Cornwell korjaa asian ja palauttaa kirjasarjan uomiinsa.
Muuten on kyllä mahtava sarja.
Kerrontatapa Raatokärpäsessä on ihmeellinen, ehkä uudenlaista kokeilua, mutta luulen sen saaneen enemmän kielteisiä kommentteja, kuin positiivia. Ehkä kirjailija palaa minä-kertojaan, sa nähdä.
Odotellaan innolla uutta kirjaa, sitten sen näkee, mihin päin juttu luistaa.
raatokärpänen oli aivan huippu sinänsä, että oli arvattavissa että se eräs joka menehtyi palaa takaisin. arvasin että asia ei jää siihen. uusin kirja on varmasti huippu! muutenkin scarpetta-sarja on aivan best!! ensimmäinen kirja ko. sarjasta oli julma ja tavaton. sen jälkeen olen ahminut kaikki sarjan kirjat useammin kuin kerran. on siinä jotain.
Kuolleena olisi saanut pysyä. Olisi edes hiukan säilynyt realismin tuntu tarinoissa. Kyseinen tempaus vei Scarpetta-sarjan aivan uusiin ulottuvuuksiin, se edustaa nykyään entistä selkeämmin samaa tyylisuuntaa kuin Salatut elämät ja Kauniit ja Rohkeat.