Ymmärsinkö oikein?

Tiedättekö paremmin?

Olenko ymmärtänyt Kelan sivuilta oikein. Eli minimiäitiyspäiväraha on 22€ päivässä ja sitä maksetaan 25 päivän jaksoissa johon ei lueta sunnuntai ja muut pyhät mutta lauantait luetaan? Joten karkeasti ottaen neljän viikon jaksossa tienaa tuon 25 x 22€?

Aina kun puhutaan siitä että vanhempainraha lasketaan verotuksessa vahvistettujen työtulojen mukaan niin tämä koskee kai vain työtuloja eli jos olen viimeksi vahvistetussa verotuksessa saanut vaikka ansiosidonnaista niin tästä ei sitä vanhempainrahaa kai lasketa?

Kyllä sen sain selvillä että jos on ollut työtön niin tulot voidaan laskea viimeisten neljän kuukauden tulojen mukaan eli tämä taitaa olla ainoa vaihtoehto?
Kelan sivuilta:Työtön: Jos olet saanut vanhempainpäivärahakautta edeltäneiden 4 kuukauden aikana työttömyysetuutta, koulutustukea tai työllistämistukea työelämävalmennukseen, sairauspäivärahasi on vähintään 86 % maksetun etuuden määrästä.

"Jos työttömyysetuuteen tai koulutustukeen on sisältynyt korotettu ansio-osa, päivärahan määrää laskettaessa otetaan huomioon perusosan lisäksi vain pääsäännön mukainen ansio-osa." Ja mitäköhän tuo sitten ihan tarkalleen tarkoittaa siis otetaanko vanhempainrahaa laskettaessa työttömyyspäivärahan mukaan lapsikorotukset mukaan laskuihin vai ei? Veikkaan että tuo tarkoittaa että ei vaikka vähän ihmetyttää tuo lause "perusosan lisäksi vain pääsäännön mukainen ansio-osa"

1

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämässä mukana, muutoksessa tukena

      ... ei tarkoita lapsikorotuksia, vaan on normi ansiosidonnaisen päälle maksettava korotus, johon vaaditaan erityiset perusteet (kts.esim.www.tyj.fi). Eli toisin sanoen äitiys-ja vanhempainrahassa huomioidaan myös ansiosidonnaisen lapsikorotukset. Esim. jos pväraha on ollut 50e/pvä, niin äippäraha on 43e/pvä. Ja koska äippärahaa maksetaan 25 pvää/kk ja työttömyysrahaa 20 pvää/kk, tulot pysyttelevät samalla tasolla koko ajan.

      Tämä on 100% varma tieto :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      49
      1041
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe