Selvittelin asiaa jo VR:n sivuilta, mutta tiedustelen kuitenkin paria käytännön asiaa koiran kanssa junassa matkustavilta.
Eli jos junamatka on pitkä, onko esim. konduktööriltä mahdollista tiedustella milloin juna pysähtyy pidemmäksi aikaa jollekin asemalle, jossa koira pääsisi tekemään tarpeensa vai kuinka tämä homma hoidetaan pidemmillä matkoilla?
Onko kellään kokemusta miten aikaisin esim. hiihtolomalla pohjoiseen menevien lemmikki-matkustajien olisi hyvä varata paikka?
Pentua siis odotellaan ja muutama yleinen asia askarruttaa vielä mieltä..
Tuon ensimmäisen junamatkan aikoihoin pentu saisi juuri ja juuri viimeisen rokotuksen ja olisi siis lähes tarkalleen 4kk:n ikäinen. Onnistuuko matka yöjunalla Etelä-Suomesta Rovaniemelle? Koira on pienikokoista rotua (aikuisena 25cm) ja alustavasti harkitsimme tuollaisille matkoille matkustusboxia. Sijoitetaanko muuten boxilaisetkin lemmikkivaunuun? Olen nimittäin useasti nähnyt omistajan ja kissan/koiran boxissa aivan normaaleilla istumapaikoilla junassa...
Kiitos etukäteen asiallisista vastauksista!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oman kokemukseni mukaan, konduktöörit neuvovat mielellään matkustajia. Juna pysähtyy joillain asemilla 15-20 min ja siinähän ehtii kipaista pikaisella pissatuksella aseman nurmikolla, mutta muita mahdollisuuksia ei valitettavasti ole. Pennulle saattaa tulla vahinko jo pelkästä jännityksestä ensimmäisellä junamatkalla, joten kannattaa ottaa vaihtosanomalehtia mukaan siihen kuljetuskoppaan.
Lemmikit matkustavat pääsääntöisesti lemmikkivaunussa,mutta jos juna on täynnä voi päästä muihinkin vaunuihin. Lippu kannattaa ostaa asemalta hyvissa ajoin (ainakin viikkoa ennen), sillä lemmikki lippua ei taida netistä saada varattua.
paikat menevät lemmikittä matkustaville yhtälailla, koska junat taatusti täynnä, ettet joudu taksimatkalle.
vain ja ainoastaan lemmikkivaunussa. Mutta nykyäänhän nämä vaunut ovat aivan tavallisia vaunuja kuten muillakin matkustajilla, eli myös savuttomia. Konnarin vaunusta löytyy koirahäkit, mutta sinne en suosittele koiraa viemään.