Bagge leviää

käsiin. Siis Valkoinen hehku. Muka lähihistoriaan, 30-luvulle sijoittuva näin olisi voinut tapahtua-kirja. Sisäministeri Kekkonen murhaajaehdokkaiden tähtäimessä Hämeenlinann torilla. Kaikilla syynsä, mutta koko kerronta kuin vanhasta tahattoman koomisesta suomifilmistä. Sattumineen, outoine tyyppeineen ja aatteellisine paatoksineen. En saanut edes itselleni selväksi mikä tämä opus oikein on. Parodia, satiiri, poikakirja aikuisille vai kohellusfarssi. Loppuratkaisu kuin pahimmasta italolänkkäristä, niin ristiinrastiin luodit lentelee ja kaikki kuitenkin osuu.
Ylikypsiksi kasvaneille jerrycottonfaneille välipalaksi, ETn selaamisen lomaan lie tarkoitettu?
2445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ihan johdonmukaisesti samaa tyylilajia jatkaa, millä Hämeenlinnaan sijoittuvat teoksensa aloittikin.
Jokainen lukija itse tietysti voi päättää mihin kategoriaan kirjallisuudessa tämä sijoittuu, minusta tämä on Baggen ihan omaa tyyliä, siis ehkäpä kohellusfarssia.
Se on hyvä, että hän pitää nyt taukoa niiden entisten veijareiden elämänvaiheitten kuvaamisessa ja kirjoittaa muustakin, kun se kerran sujuvasti käy.

Äänestä
  • valottaa uusimmassa Ruumiinkulttuuri lehdessä tätä teosta ja sen tekemistä.
    Hän on jo monta vuotta kerännyt aineistoa historialliseen rikosromaaniin.
    Lukenut poliittista historiaaa,yleishistoriateoksia, elämänkertoja,lehtiä, katsellut vanhoja kotimaisia filmejä 30-luvulta, lukenut vanhoja rikosromaaneja ,kuunnellut Dallapeetä ja vieläpä matkustellut tapahtumapaikoilla aina Espanjaa myöten.
    Hyvin hän on kyllä sen 30-luvun ilmapiirin tavoittanutkin.
    Aineistoa on niin paljon, että pari kirjaa ainakin tulee vielä lisää, samaa sarjaa.
    Että vakavissaan Bagge liikkeellä on , taitaa pitää tätä tulevaa sarjaa juuri sinä työnä, josta hänet muistetaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ynjemi Nyhtänköljä kirjoitti:

käsiin. Siis Valkoinen hehku. Muka lähihistoriaan, 30-luvulle sijoittuva näin olisi voinut tapahtua-kirja. Sisäministeri Kekkonen murhaajaehdokkaiden tähtäimessä Hämeenlinann torilla. Kaikilla syynsä, mutta koko kerronta kuin vanhasta tahattoman koomisesta suomifilmistä. Sattumineen, outoine tyyppeineen ja aatteellisine paatoksineen. En saanut edes itselleni selväksi mikä tämä opus oikein on. Parodia, satiiri, poikakirja aikuisille vai kohellusfarssi. Loppuratkaisu kuin pahimmasta italolänkkäristä, niin ristiinrastiin luodit lentelee ja kaikki kuitenkin osuu.
Ylikypsiksi kasvaneille jerrycottonfaneille välipalaksi, ETn selaamisen lomaan lie tarkoitettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu