ei ole poistettu eikä poisteta. Lakiosa oli käsiteltävänä lakivaliokunnassa, mutta asia jäi ennalleen.
On turhaa kuulutella lakiosan poistamisesta ja turhaa vastailla, että se oltaisiin poistamassa.
On turhaa kuulutella lakiosan poistamisesta ja turhaa vastailla, että se oltaisiin poistamassa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Koska keskustelua nykyisen mallin mielekkyydestä käydään. Useissa (useimmissa) Euroopan maissa ko. lakiosa on tuntematon käsite.
Siinä olet oikeassa, että lakiasioissa päätökset ovat yleensä hitaita - joten odotellaan rauhassa.
Nykyistä pienempi lakiosa paikallaan.
...siis se lakisääteinen, jota EI voi testamentilla poissulkea??
Vastauksesta KIITOS!
Joo, googlen käyttöhän on niin hankalaa, ettei tätäkään tietoa olisi voinut löytää, mutta lakiosa on siis puolet koko perinnöstä. Eli jos on useita rintaperillisiä, niin he jakavat tämän puoliskan, toisesta puolesta voi sitten perinnönjättäjä päättää.
Jos on testamenttimääräyksiä, niin rintaperillisen pitää vaatia lakiosaa kuuden kuukauden sisällä siitä, kun testamentista tiedon todistettavasti sai. Ja ellei vaadi, niin menettä lakiosan testamentin saajille.