Valintaperusteista

Neitihoitajtar

Hei

Olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteitä vanhemmilta, miksi valitsitte juuri Steinerin?

29

873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • steineräippä

      Minulle valinta oli selvä, sillä steinerkoulu perustuu Rudolf Steinerin antroposofiseen hengentieteeseen. Hengentieteessä kasvatetaan lasta kokonaisuutena: sielu, ruumis ja henki. Lisäksi ymmärretään lasten entisten ja tulevien elämien merkitys nykyhetkeen ja huolehditaan myös karmisten elementtien koostumuksesta. Steinerkoulu tarjoaa ainoana kouluna Suomessa oppiaineina muun muassa eurytmiaa, jonka avulla on mahdollista kehitää omaa havainnointikykyään. Aktiivisen eurytmian harrastamisen tiedetään johtavan jopa selvännäköisyyteen.

      Peruskoulu on maallistunut materialistinen oppilaitos. Se tasapäistää oppilaan. Heistä tulee Big brotheria katsovia identiteetittömiä massasieluja. Steinerkoulusta kasvaa toisinajattelijoita, taiteilijoita, selvännäkijöitä, hengellisiä johtajia ja Mikaelin aikakauden lapsia, jotka muuttavat tätä maailmaa!

      Minulle valinta oli selvä!

      • havas

        Mielestäni tuo kirjoittamasi teksti on kuin illuusio.
        Nykypäivän ongelmien keskellä steinerin idealismia on vaikea toteuttaa.
        Steinerkoulun oppilaat ovat usein erityisongelmaisia ja opettajilta puuttuu ajanmukainen koulutus.
        Vanhoja jo pölyttyneitä oppeja ihannoidaan ja jumaloidaan niin ettei hurmoksen tilassa nähdä kuinka vinoon puu kasvaa.
        On harhaa myös kuvitella ettei steinerkoulussa opiskelevat katselisi Big Brotheria - syvää harhaa.
        Koululaitoksella ei välttämättä ole mitään tekemistä sillä kenestä kasvaa suurmies tai taiteilija. Jokaisella ihmisellä on sisimmässään kipinä, joka ohjaa tekemisiämme koko elämämme. Tämä kipinä on hyvä pitää kirkkaana ettei kukaan toinen ihminen tai uskonto pääse sitä sammuttamaan.

        Ihminen ei tarvitse antroposofiaa tai eurytmiaa siihen että hän pääsisi huippusaavutuksiin elämässään.
        Uskominen itseensä ja kykyihinsä on paljon tärkeämpää kuin uskominen jonkun toisen esim. steinerin viitoittamaan tiehen.
        Täytyy olla rohkea ja valita oma tie.
        Toisille ihmisille on vaikeata olla vahva ilman uskontoa tai suurmiestä ja hänen ajatuksiaan. Toiset tarvitsevat ympärilleen ryhmän samalla tavalla ajattelevia.

        Arvostan erityisen paljon ihmisiä, jotka luottavat omaan sisinpäänsä ilman että löytävät jokaiseen elämäntilanteeseen vastauksen steinerin kirjoituksista.

        On olemassa viitoitettuja polkuja. Toisaalta on olemassa polkuja, jotka odottavat sinun askeleitasi.

      • Mikael Agrikolanko aikaan?
        havas kirjoitti:

        ovat saaneet aikaan? Olisi mukava tietää.

      • steineräippä

    • Neitihoitajatar

      Mielelläni kuulisin lisää perusteluja. Kovasti kiivaana tällä palstalla keskustelu steinerista on käynyt, joten siksi mielellään näkökulmistanne kuulisin.

      Kävin myös itse jokunen tuossa viime vuoden puolella tutustumassa steineriin ja kysymys jäi minua mietityttämään jo silloin.

    • Kun oma lapsi oli vielä äitinsä masussa oli meillä kesätöissä tyttö, joka oli kirjoittanut steinerkoulusta. Omat koulukokemukset olivat molemmilla melko karmaisevia, joten vaihtoehtoja haluttiin hakea ja se nuori nainen oli hyvin tasapainoisen ja fiksun oloinen tyyppi.

      Kävimme tutustumassa steinerkouluun ja hassusti kävi ilmi, että erään töiden kautta tutun pariskunnan lapset olivat siellä. Asiasta ei ollut koskaan puhuttu heidän kanssaan (ja kun oma lapsi aloitti steinerkoulussa minullekin selvisi miksi). Tuttavapariskuntaa ja työharjoittelijaa haastattelemalla päädyimme siihen, että ainakin kokeilemme.

      Meidän mielessämme kävi myös Montessori, mutta se oli meistä lähinnä tarha-ikäisten ja oppimisvaikeuksisien lasten vaihtoehto, eikä meidän kaupungissamme ollut edes siihen mahdollisuutta. Ateisteina meitä viehätti myös koulun uskonnoton vaihtoehto, jossa raamatunkin tarinat käsitellään satuina!

      Tutustuimme Steinerin kirjoituksiin ja kävimme steinerpedagogisen seminaarin, että pysyisimme kärryillä siitä, mitä lapsillemme opetetaan. Hiukan kammoksutti sen antroposofisen höpötyksen kohdalla, mutta kun taas vastapainona löytyi hyvin asiansa perustelevia opettajia, ei antroilu päässyt säikyttämään. Varsinaiseen nyky-spedailuun tutustuimme tosiaan koulun toiminnassa mukana olemalla ja lukemalla tuoreempia teoksia. Ja tietysti olemme jatkuvasti keskustelleet koulunkäynnistä myös lastemme ja heidän kavereittensa kanssa.

      Olemme saaneet lasten luokkakavereitten vanhemmista monia hyviä ystäviä (ja tavanneet kummallisiakin hahmoja ;o) Olemme saaneet seurata lastemme kehittymistä tiedollisesti ja taidollisesti tasapainoisiksi ja täysjärkisiksi teineiksi ja olla mukana heidän koulunsa juhlissa ja tapahtumissa.

      Yhteisöllisyyden tunne on vahva ja sekaan mahtuu tosiaan aivan kaikenlaista väkeä.

      Lastemme puolesta olemme olleet todella tyytyväisiä kouluvalinnan suhteen .Omasta puolesta välillä tuntuu, että pitääkö taas leipoa pullaa ja laukata vanhemampainillassa ja perustella kenelle tahansa älykääpiölle, joka kuvittelee olevansa oikeutettu arvostelemaan ja epäilemään valintojani, ettei steinerkoulu todellakaan ole hihhulilahkon aivopesupaja. Vaan mitä sitä ei lastensa eteen tekisi ;o)

      Kiitos kysymästä, neitihoitajatar. Tällaiseen, neutraalilla tavalla esitettyyn kysymykseen, vastaa aina mielellään ;o)
      -SF

      • Neitihoitajatar

        Tälläisia asiallisia vastauksia myös lukee mielellään. Sellaisia toivoisin lisääkin:)

      • teosofi

        on hämärä. Usein sitä ei ole ollenkaan. On hyvä, että Kalevala ja Zoroastrianismin Jumalat opetetaan ikään kuin satutotena. Turha yrittää selittää alle 14-vuotiaalle sellaisia käsitteitä kuin satu tai totuus. Eihän niin nuori vielä sitä ymmärrä. Tässä asiassa steinerkoulu on mielestäni hyvin onnistunut. Ei turhaan lähdetä erottelemaan, että mitkä tarinat ovat niin sanottuja tositarinoita, mitkä eivät. Itselleni teosofina ei tulisi mieleenkään muuta kouluvaihtoehtoa kuin steinerkoulu. Steinerkoulun tapa opettaa asioita tukee maailmankatsomukstani.

      • antroposofi
        teosofi kirjoitti:

        "Turha yrittää selittää alle 14-vuotiaalle sellaisia käsitteitä kuin satu tai totuus."

        No hohhoijaa! Mielestäni ennemminkin alle 8-9-vuotiaat eivät ymmärrä sadun ja toden eroa.

      • Uskomaton Nainen
        antroposofi kirjoitti:

        "Turha yrittää selittää alle 14-vuotiaalle sellaisia käsitteitä kuin satu tai totuus."

        No hohhoijaa! Mielestäni ennemminkin alle 8-9-vuotiaat eivät ymmärrä sadun ja toden eroa.

        Ja ne aikuiset ja vähemmän "aikuiset", jotka uskovat todistamattoman jumalan olemassaoloonko tietävät sadun ja toden eron?

      • Steinerkoulu on sillei hyvä - mää tykkään
        Uskomaton Nainen kirjoitti:

        Ja ne aikuiset ja vähemmän "aikuiset", jotka uskovat todistamattoman jumalan olemassaoloonko tietävät sadun ja toden eron?

        steinerkouluun, kun must se on niin hyvä juttu se steinerilaisuus. Mää vaikutan sielläpaljon, ja ne opettajatkin tottelee mua. Mulla on hirveesti vaikutusvaltaa. Siks!

      • Steinerfaija.
        Uskomaton Nainen kirjoitti:

        Ja ne aikuiset ja vähemmän "aikuiset", jotka uskovat todistamattoman jumalan olemassaoloonko tietävät sadun ja toden eron?

        Niinpä

      • antroposofi
        Uskomaton Nainen kirjoitti:

        Ja ne aikuiset ja vähemmän "aikuiset", jotka uskovat todistamattoman jumalan olemassaoloonko tietävät sadun ja toden eron?

        Mitä? Miten tuo liittyy asiaan? No, vastaus kysymykseesi on kuitenkin kielteinen.

      • antroposofi kirjoitti:

        Mitä? Miten tuo liittyy asiaan? No, vastaus kysymykseesi on kuitenkin kielteinen.

        Taitaa sinulla olla aika lailla omalaatuinen käsitys sadun ja toden välisestä erosta... Eli ei ehkä kannata lähteä tarkemmin selvittämään...

      • mää tykkään ja pärjään steineris
        Steinerfaija kirjoitti:

        Taitaa sinulla olla aika lailla omalaatuinen käsitys sadun ja toden välisestä erosta... Eli ei ehkä kannata lähteä tarkemmin selvittämään...

        Mä en saa niit' peruskoulun opettajii ja muit tajuumaan, etä lapsii ei saa kiusata yms. Aiheuttivat kaikkee pahaa yhelle lapsel'. sitä mä päätin, etä lapsen on tultava steineriin turvaan. Tääl on hyvä meiniki. Ja tääl mä saan kaikki tajuumaan mua. mä saan täällä hallita asioit paljon pare, ku peruskoulus. saan jopa sanoo, ketä mä toivon koulun piirin ja ketä en. Mul on asemaa ja valtaa. Siks.

      • antroposofi
        Steinerfaija kirjoitti:

        Taitaa sinulla olla aika lailla omalaatuinen käsitys sadun ja toden välisestä erosta... Eli ei ehkä kannata lähteä tarkemmin selvittämään...

        Hei, Steinerfaija, eikö sinun nyt ainakin olisi pitänyt jo oppia, ettei tätä palstaa kannata ottaa vakavasti :D Ainakaan nimimerkkejä. Taisi olla minun puolelta enemmänkin heitto "teosofi" -nimimerkkiä kohtaan.

      • mää tykkään steinerist - se on hyvä juttu
        antroposofi kirjoitti:

        Hei, Steinerfaija, eikö sinun nyt ainakin olisi pitänyt jo oppia, ettei tätä palstaa kannata ottaa vakavasti :D Ainakaan nimimerkkejä. Taisi olla minun puolelta enemmänkin heitto "teosofi" -nimimerkkiä kohtaan.

        mun elämäs ja meijän perheen elämäs on kato sattunut juttu, joka sai arvot ihan pyörähtämmää härän pyllyy ja kaikki män uusiks. Siks mä en oo ku muut. Mä onn vähän valistuneemp ja ymmärrän, mikä on lapsilleki pare. Kyl' mä hoitelen heirät steineriin. kuten jo sanoin, ne ymmärtää siel' arvostaa mua vähä enemmän ku mones muus paikas tehää. Ja ne kuuneleeki mua ja jotkut opettajat tekeekin, miten pyyrän. Mulla on katos asemaa steineris. perukoulus ne ei vissii mua oikein arvostanu, jote sanoin niille suorat sanat ja siirsin yhen lapsista sielt' poikke. muut saankin hyvin soljutettuu sterineriin. Mä en iha oo ku muut, sanonko vähän niinku paree. Ja mun jälkeläiset on paree - tietyst.

      • Mua ymmärretään steineris - siks
        mää tykkään steinerist - se on hyvä juttu kirjoitti:

        mun elämäs ja meijän perheen elämäs on kato sattunut juttu, joka sai arvot ihan pyörähtämmää härän pyllyy ja kaikki män uusiks. Siks mä en oo ku muut. Mä onn vähän valistuneemp ja ymmärrän, mikä on lapsilleki pare. Kyl' mä hoitelen heirät steineriin. kuten jo sanoin, ne ymmärtää siel' arvostaa mua vähä enemmän ku mones muus paikas tehää. Ja ne kuuneleeki mua ja jotkut opettajat tekeekin, miten pyyrän. Mulla on katos asemaa steineris. perukoulus ne ei vissii mua oikein arvostanu, jote sanoin niille suorat sanat ja siirsin yhen lapsista sielt' poikke. muut saankin hyvin soljutettuu sterineriin. Mä en iha oo ku muut, sanonko vähän niinku paree. Ja mun jälkeläiset on paree - tietyst.

        Mä en esim. viitti tervehtii kaikkii, jotka joutuu mun kans olosuhteiden pakjost tekemisiin. On kiva vähä niinku kiusata, ku on valtaa. Sit mä opetan lapsetki, ettei tervehtis ihan kaikkiii huonoi ihmisii, kun he itse ovat ny päässeet parempii piireihi. Steineris kyl ymmärretään tää ja ne tukee mua siel. niist on ihan hyvä pitää hajurakoo joihinkii huonoihin ihmisiin. Kyl' lapsil oin hyvä opettaa, etteivät ny ihan kaikkii sukulaisiinsa tervehi tai muuta roskasakkii. mä kun oon sitä valittuu ja paree väkee, kute3n mun lahjakkaat jälkeläisetki. Kylhä te kamut tierätte. Siks.

      • siks mä tykkään
        Mua ymmärretään steineris - siks kirjoitti:

        Mä en esim. viitti tervehtii kaikkii, jotka joutuu mun kans olosuhteiden pakjost tekemisiin. On kiva vähä niinku kiusata, ku on valtaa. Sit mä opetan lapsetki, ettei tervehtis ihan kaikkiii huonoi ihmisii, kun he itse ovat ny päässeet parempii piireihi. Steineris kyl ymmärretään tää ja ne tukee mua siel. niist on ihan hyvä pitää hajurakoo joihinkii huonoihin ihmisiin. Kyl' lapsil oin hyvä opettaa, etteivät ny ihan kaikkii sukulaisiinsa tervehi tai muuta roskasakkii. mä kun oon sitä valittuu ja paree väkee, kute3n mun lahjakkaat jälkeläisetki. Kylhä te kamut tierätte. Siks.

        Joo. mä kontrollin lapsii niin voimakkaast', että ne ei aina pääse oikei hengittää, ymmärrättehän. Kat, on pare pitää hyvää huolta, ja ajaa roskasakki muualle, antaa niiren ymmärtää, että on pare, että pysyttelee muualla. Mä näet onn pare, ja on hyvä suojell', pilttei ulkopuoliselt uhalta. Heirän elämä organiseerataan siten, ettei tuo roskasakki pysy peräs ja toivottavast joskus ymmärtää, että heitä ei todellakaan haluta näihin pyhiin ja pare - ihmisten ympyröihin. Eiväthän he niist mitään tajuakaan. Eivät onnettomat ymmärrä arvostaa, minkälainen onni heitä on niinku kohorannut, kun ovat päässeet mun vaikutuspiirioin. ja siinä samal' steineriiin ja ette kuules tieräkään, mitä muut kaikkee mää tarjoon. Mul' kuule löytyy. meil' on kaikkee, kuten tierätte. pysykää mun puolel', mä onn pare, ja mä onn todell' steiner - pian ihan antokii.

      • jäähyväiset aseille
        siks mä tykkään kirjoitti:

        mukkaan en hyväksy noita sotaleikkei lapsil. Kyllä hävitän kaikki sotaukot ja muut - niitä ei meirän tontille tulla. ite kyllä tarvittaessa käyn vuosia kestävää sottoo ulukopuolista uhkoo vastaan, jotta suojelen pilttei. opetan heirätkin vasromaan tuota roskasakkii, jota vastoon käyn sottaa 24 / 7. Tuo sakki ei meirän tonttiloille astukaan ilimoo pillaamaan. kyllä mulla omat sotavarustelut on valamiina tuota sakkii varten. ja siks oon teillekii kertonunna, jotta ossaatte tuota sakkii varroo. SUOJELKAA KUULKAA PILTTEI - OPETTAJTKII - ettei tuo roskasakki tuu koulun alueelle.

      • piha puhtaaks
        jäähyväiset aseille kirjoitti:

        ollee hilijaa kaikesta, mitä meil näkkee ja kuulee. Muutenkii on hyvä opettaa piltit hiljasiksi ja mua pelkääväisiks'. Mitä se roskasakille kuuluu, mitä pilteille kuuluu. Ei sitten yhtääå mitää. Mä oon näe PARE - ihan kaikist pare. ja steinerkoulus se ymmärretään. mul on joku ihan henkiystäväki siel. Kyl ne kuule mua puolustaap kaikis sodankäynneis..

      • tykkään julukisuuvest
        piha puhtaaks kirjoitti:

        ollee hilijaa kaikesta, mitä meil näkkee ja kuulee. Muutenkii on hyvä opettaa piltit hiljasiksi ja mua pelkääväisiks'. Mitä se roskasakille kuuluu, mitä pilteille kuuluu. Ei sitten yhtääå mitää. Mä oon näe PARE - ihan kaikist pare. ja steinerkoulus se ymmärretään. mul on joku ihan henkiystäväki siel. Kyl ne kuule mua puolustaap kaikis sodankäynneis..

        Siit tierän, et oon onnistununna niitten pilttei kans, et tavalla tahi toisella pääsevät julukisuuteen. Mää laitan ne tekkee paljo työtä. Niitté on päästävä julukisuutteen - niin mä siinä ihteki saan sitten glamorii. Kaikki ei näy kestävä, mutta jos ees joku, niin glamorii tulloo. Ja minä voin sitte jatkaa sen turvin elämää turvallisissa uomis'. Ja steinerilaisetki tykkää. ja minä tykkään. Siks.

      • Steinerfaija
        mää tykkään ja pärjään steineris kirjoitti:

        Mä en saa niit' peruskoulun opettajii ja muit tajuumaan, etä lapsii ei saa kiusata yms. Aiheuttivat kaikkee pahaa yhelle lapsel'. sitä mä päätin, etä lapsen on tultava steineriin turvaan. Tääl on hyvä meiniki. Ja tääl mä saan kaikki tajuumaan mua. mä saan täällä hallita asioit paljon pare, ku peruskoulus. saan jopa sanoo, ketä mä toivon koulun piirin ja ketä en. Mul on asemaa ja valtaa. Siks.

        Siis noita sinun juttujasi lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että tarinasi taustalla on joku todellinen hahmo? Vai onko tuo trollin käsitys steinerkoulun touhuista noin yleensä?

        Vähän vaikea saada otetta mistä tajunnanvirrassasi varsinaisesti on kyse ;o)

    • sitä saa mitä tilaa

      Eli kävin aikanaan koulun Tampereella . Opin hitaasti mutta varmasti, ja opetustapa sopi ainakin minulle. Olin aika hidas, eikä koulu "painanut päälle". Paras anti jälkeenpäin ajatellen on varmaan se, että vieläkin on mieletön halu oppia uutta ja asioista kiinnostuu ja innostuu helposti. Koen, että nämä ominaisuudet ovat koulun ansiota. Kirjoja kun ei ollut, kuunteli kertomuksia tarkemmin ja joutui/pääsi ottamaan asioista selvää ylemmillä luokilla itse. Se teki oppimisesta mielekästä ja mielenkiintoista sekä luovaa. Kun alussa mentiin pitkään rauhallisesti, niin sitten sitä tietoa alko janota.

      Yksi koulun ansioista on mielestäni se, että sama luokka on alusta loppuun. Se on kasvattava prosessi, kun pääsee näkemään muitten kehittymisen hyvine ja huonoine elementteineen ja oppii peilaan siinä sivussa vähän itseäänkin samassa suhteessa. Oppii huomioimaan muita, näkee omat heikkoutensa ja vahvuutensa sekä oppii luottamaan terveellä tavalla ihmisiin ja siihen että elämä kantaa. "Keitokset" keitetään monessa tulessa.

      Ylioppilaskirjoituksista ei tullut "älliä" (moni muu mun luokasta tosin niitä sai), mutta hyvin olen pärjännyt ilman niitä. Minusta koulun funktion pitäis tavoitella kussakin ajassa sitä, että se kasvattaa ymmärtämään ja tuntemaan elämää ja toimimaan siinä täysipainoisesti ei vain tiedollisesti, vaan mahdollisimman laajasti eri elämän saroilla, erityisesti tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Näissä Steiner -koulu on minusta onnistunut.

      Tiedän, ettei koulu sopinut kaikille ja onneksi on peruskoulu olemassa. Usein ongelmat näyttivät syntyvän siitä, että oppilaan kodissa oli negatiivinen asenne kouluun tai opettajaan. Ymmärisin, että koulun filosofiaa ja taustaa ei oltu otettettu riittävästi selville ennen kuin lapsi oli laitettu sinne. Tähän perehtymiseksi riittää tilaisuuksia, jotka kannattaa käyttää. Vaikkei kaikkeen voisi "yhtyä", tietäisi ainakin miten koulu kasvattaa. Odotukset vaan olivat ristiriitatilanteissa olleet alunperin ilmeisesti jotain muuta kuin mitä koulun arkisisältö.

      Mitä omaan ns. menestymiseen ammatillisessa elämässä tulee, minusta tuli lakimies. Eli ihan hyvä homma. Kiitokset siitä koululle, mutta vielä suuremmat kiitokset kaikista erilaisista kokemuksista, joista sai kouluaikana käydä läpi ja jotka kantavat uskoakseni hamaan loppuun.

      Vanhempi lapseni on Steiner -koulussa, tykkää käydä sitä ja nuorempikin sinne menee aikanaan. Ihan sama mitä heistä ammatillisesti tulee, kunhan muuten olisivat tasapainossa itsensä kanssa aikuisina. Oman kokemukseni kautta uskallan uskoa, että aika hyvin siinä käy.

      Ja niin kai se tosiaan menee, että

      • lämpöä enemmän steinerkouluun - palelee

        Olen kuitenkin saanut eräältä steinerilaiseta niin vihamielisen kohtelun, että on vaikea uskoa koko koulunkaan edustavan mitään hyvää. On vaikea uskoa, että koulu, jossa joku vahva jäsen vihaa joitakin ihmisiä avoimesti, voi kasvattaa lämpimässä ilmapiirissä lapsiakaan. Olen siis huolissani erään lapsen puolesta.

      • lämpöä enemmän steinerkouluun - palelee kirjoitti:

        Olen kuitenkin saanut eräältä steinerilaiseta niin vihamielisen kohtelun, että on vaikea uskoa koko koulunkaan edustavan mitään hyvää. On vaikea uskoa, että koulu, jossa joku vahva jäsen vihaa joitakin ihmisiä avoimesti, voi kasvattaa lämpimässä ilmapiirissä lapsiakaan. Olen siis huolissani erään lapsen puolesta.

        Kuka lienetkin.

        Tekstissäsi ei ole mitään järkeä: "On vaikea uskoa, että koulu, jossa joku vahva jäsen vihaa joitakin ihmisiä avoimesti, voi kasvattaa lämpimässä ilmapiirissä lapsiakaan." - Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Miten se, että joku "vahva jäsen" vihaa avoimesti vaikuttaa koko koulun kasvatuskykyyn?

        Sinä olet kokenut jonkun "steinerilaisen" (mitä se tässä tapauksessa mahtaakaan tarkoittaa) käytöksen ahdistavaksi ja päättelet yhdestä ihmisestä, että koko koulu "ei edusta mitään hyvää". Onko tämä kyseinen "steinerilainen" koulun opettaja tai joku muu koulun henkilökuntaan kuuluva? Hei annas kun arvaan. Et voi kertoa, koska "pelkäät kostoa", eikö niin? Tämä valtavan vaikutusvaltainen "steinerlainen" on ilmeisesti eukannut niin tehokkaasti, että selvänäkee sinun nimimerkittömät nettipostauksesikin?

        Syytätkö aina koko organisaatiota jos yksi sen jäsenistä ei ole sinun "hyvyyskäsityksesi" mukainen? Oletko lukenut lehdistä Pekka Herlinin lasten kertomuksia isästään? Aiheuttaako se nyt sitten sinun kohdallasi hissien boikotointia ,o)

        Olisi mielenkiintoista kuulla, kuinka perustelet käsityksesi...

      • henkisen väkivallan uhri

        jatkuvalla henkisellä väkivallalla ja painostuksella. Lisäksi ko. henkilö vaikuttaa ympäristössään siten, että saa muunkin yhteisön (myös steinerkoulun) puolelleen. Asiaa on vaikea paljastaa, koskapa se koskettaa myös kolmatta osapuolta, joka toimii henkisen väkivallan välikappaleena. Tyyliin: "Jos ette tee niin kuin haluan, tämä ja tämä kärsii..."
        Julmuus on niin kovaa ja näyttöä on jo saatu...

      • steinerfaija.
        henkisen väkivallan uhri kirjoitti:

        jatkuvalla henkisellä väkivallalla ja painostuksella. Lisäksi ko. henkilö vaikuttaa ympäristössään siten, että saa muunkin yhteisön (myös steinerkoulun) puolelleen. Asiaa on vaikea paljastaa, koskapa se koskettaa myös kolmatta osapuolta, joka toimii henkisen väkivallan välikappaleena. Tyyliin: "Jos ette tee niin kuin haluan, tämä ja tämä kärsii..."
        Julmuus on niin kovaa ja näyttöä on jo saatu...

        Oletko jonkun koulun vanhempi, työntekijä, oppilas vai mikä? Jos olet vanhempi, niin en tajua mitä ihmettä yrität selittää, jos työntekijä, kyseessä on työpaikkakiusaaminen, toimintaohjeet täällä: http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Henkinen hyvinvointi/Tyoyhteison hyvinvointi/Tyopaikkakiusaaminen.htm

        Jos olet oppilas tai joku kiusatuista on oppilas kyseessä on koulukiusaaminen, toimintaohjeet täällä: http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/koulukiusaaminen.php?dir=/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen

        Nuo lakipykälät on hyvä lukaista muutenkin ;o)

      • Ja omat arvosi?
        lämpöä enemmän steinerkouluun - palelee kirjoitti:

        Olen kuitenkin saanut eräältä steinerilaiseta niin vihamielisen kohtelun, että on vaikea uskoa koko koulunkaan edustavan mitään hyvää. On vaikea uskoa, että koulu, jossa joku vahva jäsen vihaa joitakin ihmisiä avoimesti, voi kasvattaa lämpimässä ilmapiirissä lapsiakaan. Olen siis huolissani erään lapsen puolesta.

        " Olisi hyvä uskoa, kuten edellä kirjoittaja kertoo
        lämpöä enemmän steinerkouluun - palelee 27.9.2009 21:26
        Olen kuitenkin saanut eräältä steinerilaiseta niin vihamielisen kohtelun, että on vaikea uskoa koko koulunkaan edustavan mitään hyvää. On vaikea uskoa, että koulu, jossa joku vahva jäsen vihaa joitakin ihmisiä avoimesti "

        On sääli, että ylesität näin, kertonee jopa arvoistasi ja tietämyksestäsi. Myös Steiner-koulun puolella on kaikenlaisia ihmisiä ja joskus vanhemmat laittavat lapsensa sinne ihan väärin perustein, mikä aiheuttaa paljon vaikeuksia. Herää kysymys, että miten ihmeessä voit edes ajatella sanaa "tavallinen peruskoulu"? Siellä kun pahaolo ja kylmät arvot leviävät kuin rutto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe