EI enää koirapuistoon Hämeessä

erämaa opettaa

Muutimme juuri suuremmasta kaupungista pienempään. Viidestä erityisen hyvälaatuisesta koirapuistosta yhteen hiekkaparkkipuistoon hyppäys oli aikamoinen.

Kävimme haukun kanssa puistossa muutaman kerran syksyn aikana, kunnes sain todeta että puistossa oli juuri ne koirat joita et lenkkipolulta löytänyt. Juuri ne hairiökäyttäytyvät yksilöt, joita ei voi vapaana pitää muualla kuin aitojen sisällä.

Kaksi kertaa nuorempi uros kävi kiinni meidän vässykkään, ja molemmilla kerroilla me olimme ne jotka poistui kun toinen osapuoli ei älynyt. Sitten viimeinen kerta yritystä oli se, kun olimme avaamassa puiston porttia ja yksi agressiotapaus kävi kiiini jo ennenkuin pääsimme sisään. Omistaja reagoi liian myöhään, ei osanut edes pahoitella tilannetta. Puistoon ei menty.

Kokemus koirapuistoista oli tätä ennen ollut hyvä, mutta tämän pienen kaupungin kasvattajat ei anna enää tukea samalle mielikuvalle. Näiden tapausten jälkeen koiramme muuttui araksi, eikä enään ollut oma sama iloinen itsensä, vaan on nykyään hyvin varuillaan muita koiria lähestyessä. Emme enää käy koirapuistossa, vaan pidämme koiraamme vapaana hiljaisina aikoina keskustan metsäalueilla. Hyväluontoista ja opetettua koiraa onneksi voi ulkoiluttaa myös näin. Muuten olisi varmasti kaupungista muutto edessä.

4

575

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bubblebobble

      Heippa!
      Todella ikävää, että noin on käynyt, ja koirasin on oppinut arkailemaan muita koiria. Jos haluat opetella sen kanssa uudestaan muiden koirien kanssa olemista, ehdottaisin että otat yhteyttä alueesi rotuyhdistykseen (jos rotukoira), muihin koirayhdistyksiin tai koirakerhoihin. Sieltä voisi löytyä mukavia leikki- ja lenkkikavereita, joiden kanssa voisi huoletta olla, ja koirasi itsevarmuus kasvaisi. Netin kautta voit myös jostakin koirafoorumilta tai rotufoorumilta kysellä leikkikavereita samalta paikkakunnalta. Kannattaa aloittaa hyvin rauhallisista koirista, ja vaikka ihan remmilenkillä niin, etteivät koirat ole ensin kosketuksissa toisiinsa ollenkaan tai pääse leikkimään, vaan totuttelevat vain toisten läsnäoloon vieretysten kävellen. Sitten kun se näyttää sujuvan, voitte vaivihkaa päästää koirat irti, jolloin ne saavat olla kontaktissa toistensa kanssa.

      Harmillista mutta totta, koirapuistoissa on usein jos jonkilaista sakkia, ja kaikki koirat eivät todellakaan ole "soveltuvia" koirapuistoon.

      Tsemppiä!

      • yks´resupekka vaan.

        eipä siellä taideta teitä llioiksi kaivatakaan!


      • wolf.

        Kyllä kaikki koiruudet sopivat koirapuistoon. Mutta kaikki ei sovi samaan aikaan samaan "karsinaan" yhtäaikaa. Eihän siellä tietenkään ole tilaa kuin meidän pikku kullalle, joka saa roikkua toisten karvoissa ja kimpussa, siitä ei sanota mitään. Mutta kun toinen tekee samaa "meidän kultsulle" niin johan älämöidään asiasta jne. Näin se vain menee!


    • kkkkknkbjkl

      Puhut arvatenkin Hämeenlinnan koirapuistosta? Oletko miettinyt jos koirasi on valmiiksi "arka" kun viet sitä puistoon niin toinen koira vaistoaa sen ja voi käydä kiinni. Kannattaa aina kysyä millainen koira puistossa on!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe