ETUSIVUN UUTISET

Etusivun uutiset on kirja v. 1979 ja siinä on Suometar, Uusi Suometar ja sittemmin Uusi Suomi-lehden parhaita etusivuja. Ajattelin, että voisimme mietiskellä ja kirjoittaa hieman mieleemme jääneistä Etusivun uutisista.Aloitan itse ja kerron muutamalla sanalla
SUOMETAR No 1/1847 Tammikuun 12 päiwänä.

Lehti ilmestyi aluksi nelisivuisena kerran viikossa ja sillä oli 238 tilaajaa.
Ensimmäisen lehden etusivulla oli Kantelettaren runo Suometar.
1888 oli nimi Uusi Suometar ja etusivun täytti ilmoitukset täysin. Painos oli jo 6.200 joista 1.810 jaettiin Helsingissä. Lehti mainostaa olevansa Suomen enimmin levinnyt päivälehti.

Teatterissa esitettiin Nummisuutarit alennetuin hinnoin.

Robert Cajanus ilmoittaa "helppotajuisesta konsertista."

Korkea-arvoisa pappissääty kokoontuu täysi-istuntoon 14 päivänä Helmikuuta 1888 k:lo 11 e.pp.

Myös porvarissääty ja talonpoikaissääty ilmoittavat täysi-istunnoistaan.
- - -
Näitä sivustoja alkaa löytyä myös netissä joten siitä vaan tutkimaan ja tuomaan mieluisia linkkejä näkösälle.
16557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Me suomalaiset emme ehkä tajua. että meillä
on hieman kyseenalaisia maailmanmestaruuksia.
Tämä palstanpitäjä ei ole siinä tutkimuksessa mukana, mutta on todennäköitä meidän olevan tälläkin alueella aivan maailman kärkimaita.
Suomi24.fi edustaa taas valtkunnallista kärkeä niin on hyvin luulatava, että se on myös maailman ehdotonta huippua lajissaan.
Annanpa tutkijoiden kertoa.
Tämä olisi mielestäni kuulunut olla kaikissa arvostetuissa päivälehdissä ETUSIVUN JUTTU.

http://www.kominf.pp.fi/Vindex.html

Äänestä
  • olen pitäny että suomen lehdistö on jotkuinkin kohtuullinen kirjotuksissaa,totuuden puhujana.

    nyt ko minul on tietokonneessa faktan sivistys sanakirja niin saan kaik sivistys sanojen selitykset, jote siltä osin ei ennää tule puhuttuu läpiä päähänsä.;))

    kute tuossa otsikossa propakanda.
    saksassa valehellaa oikee reilusti ja syötetää propakandaa ruotsin kuningas perheestä.

    luodaan käsitystä,ja mielikuvvii ja arvostusta yritettää häpästä. kuningas perheen tyttärestä madeleinesta on väärennetty valokuvia, missä hää on ilkosillaa.
    siin on tarkotus hävästä kuningashuone ja saaha heiät pois virasta.

    suomessa ei varmaankaa näin törkeää propakandaa sais tehhä. siitä nousis kova äläkkä.

    suomessa suojellaa monast rikollista ihmistä, mistä pitäs tuua kaik julki, kuvinee päivinee.

    oliko se englantissa jossa seksirikollisen kuva julkastii ihan siihe tarkotetussa lehessä. minusta sellanen saatas hillitä rikollisuutta, kun rikollinen tietäs etukättee joutuvansa koko kansan silmätikuksi.

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    olen pitäny että suomen lehdistö on jotkuinkin kohtuullinen kirjotuksissaa,totuuden puhujana.

    Kiitos mielenkiintoisesta kannanotostasi !
    Tuossa toisaalla puhuimme kyyhkysistä ja lähinnä "puluista" jotka eivät liene pulmusten kanssa aivan lähisukulaisia, mutta niistäkin sanotaan kuten Snä, että "puhdas kuin pulmunen."
    Tämän etusivun uutiset otin kun tuntui, että vihdoin saamme palstalla asiallista keskustelua aikaan. Sodan uhrit-keskustelu on antanut lupauksia tähän suuntaan.
    Netistäkin alkaa löytyä näitä sivustoja kuten minulla "aarteena" ollut Etusivun Uutiset, joka kertoo yli puolitoista sataa vuotta vanhoistakin lehtien etusivuista.
    Me suomalaiset koemme kovin mielellämme olevamme jotenkin erinomaisia. Omaan puhtauteemmekin
    luotamme kovin kun ME olemme keksineet saunan ja olemme siis niin "saunanpuhtaita."
    Eräällä Suurella Opettajalla oli aikanaan kaksitoista oppilasta. Yksi heistä kavalsi Mestarinsa, yksi urhea "kallionkova" ja peloton kielsi Mestarinsa ennenkuin "kukko lauloi" ja yksi
    oli kovin epäileväinen tuomas.
    Itse koen olevani aika tavalla tuollainen epäilijä. Haluan perusteltuja kannanottoja, faktoja ja niihin koen omat lausumani perustella.
    "Kirjaviisaus" tullee kai juuri tuosta.
    En koe itse sellainen olevani ja tiewdän yhden kuvan valehtelevan joskus enemmän kuin tuhat sanaa, vaikka vanha sanonta on "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa."

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    olen pitäny että suomen lehdistö on jotkuinkin kohtuullinen kirjotuksissaa,totuuden puhujana.

    nyt ko minul on tietokonneessa faktan sivistys sanakirja niin saan kaik sivistys sanojen selitykset, jote siltä osin ei ennää tule puhuttuu läpiä päähänsä.;))

    kute tuossa otsikossa propakanda.
    saksassa valehellaa oikee reilusti ja syötetää propakandaa ruotsin kuningas perheestä.

    luodaan käsitystä,ja mielikuvvii ja arvostusta yritettää häpästä. kuningas perheen tyttärestä madeleinesta on väärennetty valokuvia, missä hää on ilkosillaa.
    siin on tarkotus hävästä kuningashuone ja saaha heiät pois virasta.

    suomessa ei varmaankaa näin törkeää propakandaa sais tehhä. siitä nousis kova äläkkä.

    suomessa suojellaa monast rikollista ihmistä, mistä pitäs tuua kaik julki, kuvinee päivinee.

    oliko se englantissa jossa seksirikollisen kuva julkastii ihan siihe tarkotetussa lehessä. minusta sellanen saatas hillitä rikollisuutta, kun rikollinen tietäs etukättee joutuvansa koko kansan silmätikuksi.

    Kiitos, Senora !
    Tämä Etusivun Uutiset lähti tuosta Sodan Uhrit- keskusteluketjusta. Arvelin, että pääsemme jo
    asialliseen keskusteluun palstalla. Pikkupojasta alkaen olen seurannut uutistapahtumia melko tiiviisti. Lehtiä tulee päivittäin seurattua säännöllisesti puolen tusinaa ja sitten satunnaisesti kymmenkuntaa muuta vaihtelevasati.
    Tuohon Ruotsin hovin "toilailuun" en halua ottaa kantaa. Nämä perinnölliset instituutiot eivät ole olleet milloinkaan oikein hyviä ratkaisuja hallinnossa.
    Ajattelepa tuota runsaan 300 vuotta kestänytt Romanovien aikaa Venäjälle - karmaisevia olivat heidän sisäisetkin taistelunsa.
    Tänä aikana kansa haluaa leivän lisäksi myös "sirkushuveja", se se meille suotakoon.
    Uutistiedotus on meilläkin periaatteessa vapaata, mutta lehdistön ja TV:n tarjonta on ällistyttävän
    "itsesensuurin" vallassa.
    Sananvapaus kuuluu ihmisoikeuksiin, mutta palstallakin huomaan, että kovin monet kirjoittavat
    kokevat omaavansa itse sen ainoan oikean totuuden ja haluavat kieltää toisilta mielipiteen esittämisenkin oikeuden.
    Jonninjoutava höpinä palstoilla, chatissa ja televisiossakin näyttää riittävän täyttämään sen kansan tarviseman "sirkushuvien" tarpeen.
    Keskustellaan kun "sana on vapaa."

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    olen pitäny että suomen lehdistö on jotkuinkin kohtuullinen kirjotuksissaa,totuuden puhujana.

    nyt ko minul on tietokonneessa faktan sivistys sanakirja niin saan kaik sivistys sanojen selitykset, jote siltä osin ei ennää tule puhuttuu läpiä päähänsä.;))

    kute tuossa otsikossa propakanda.
    saksassa valehellaa oikee reilusti ja syötetää propakandaa ruotsin kuningas perheestä.

    luodaan käsitystä,ja mielikuvvii ja arvostusta yritettää häpästä. kuningas perheen tyttärestä madeleinesta on väärennetty valokuvia, missä hää on ilkosillaa.
    siin on tarkotus hävästä kuningashuone ja saaha heiät pois virasta.

    suomessa ei varmaankaa näin törkeää propakandaa sais tehhä. siitä nousis kova äläkkä.

    suomessa suojellaa monast rikollista ihmistä, mistä pitäs tuua kaik julki, kuvinee päivinee.

    oliko se englantissa jossa seksirikollisen kuva julkastii ihan siihe tarkotetussa lehessä. minusta sellanen saatas hillitä rikollisuutta, kun rikollinen tietäs etukättee joutuvansa koko kansan silmätikuksi.

    "Ei kahta ilman kolmatta," sanottiin ennen kotipuolessa. Viestiyhteydet alkoivat "renklata" kun olin kirjoitellut. Toisaalta kerrottiin ettei ole viesti kulkenut ja omat yhteydet olivat jumissa. Kirjoitin samasta asiasta uudelleen. Näkyypähän miten teksti muuttuu eri kerroilla kun "lonkalta" viestittää. Onhan täällä tilaa.
    Eräässä puoluessakin silloinen puheenjohtaja sanoi, että " meillä on seinät leveällä ja katto korkealla."
    Tällaista Mooseksen joskus kuivakiskoista huumoria
    kaivattaisiin enemmän aina kun ei tunnu pätevän Lipposen lausahduskaan; "Sokea Reettakin sen näkee !"
    Tuntuu kuin parin vuosituhannen takaisen Mestarin sanakin olisi vieläkin totta, että "sokeat näkeviä taluttavat."
    Hyvää päivänjatkoa !

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    olen pitäny että suomen lehdistö on jotkuinkin kohtuullinen kirjotuksissaa,totuuden puhujana.

    nyt ko minul on tietokonneessa faktan sivistys sanakirja niin saan kaik sivistys sanojen selitykset, jote siltä osin ei ennää tule puhuttuu läpiä päähänsä.;))

    kute tuossa otsikossa propakanda.
    saksassa valehellaa oikee reilusti ja syötetää propakandaa ruotsin kuningas perheestä.

    luodaan käsitystä,ja mielikuvvii ja arvostusta yritettää häpästä. kuningas perheen tyttärestä madeleinesta on väärennetty valokuvia, missä hää on ilkosillaa.
    siin on tarkotus hävästä kuningashuone ja saaha heiät pois virasta.

    suomessa ei varmaankaa näin törkeää propakandaa sais tehhä. siitä nousis kova äläkkä.

    suomessa suojellaa monast rikollista ihmistä, mistä pitäs tuua kaik julki, kuvinee päivinee.

    oliko se englantissa jossa seksirikollisen kuva julkastii ihan siihe tarkotetussa lehessä. minusta sellanen saatas hillitä rikollisuutta, kun rikollinen tietäs etukättee joutuvansa koko kansan silmätikuksi.

    Kuninkallisita tuli mieleeni vanha juttu kauan sitten jossain ulkoisilla mailla.

    Ruotsalainen ammattiyhdistys mies ei voinut sietää oman maansa kuninkaallisia.

    Suomalainen nainen taas hehkutti Suomesta lähtetetyn valokuvan kera niin kuin nainen vaan osaa hehkuttaa: Ah niin suloinen Silvia!

    Lopulta kyllästyneenä toisen halventavaan morkkaamiseen, suomalainen ehdotti vaihtokauppaa: Kun et kerta voi kunikaallisianne sietää, niin antakaa meille ihanainen Silvia ja ottakaa sijaan tuo meidän Kekkonen!

    Äänestä

  • Monica kirjoitti:

    "Imartelua kaunaisilla orsilla"
    ei ole etusivun uutinen, mutta sama asia on useitten päivälehtien etusivuilla uutisena.
    Tämä on Talouselämä 10/04 kolumnistin Pekka Seppäsen kirjoituksen otsikkona.
    Juuri äsken tuli eräs ystävä keskustelemaan ja kertomaan miten hämmästyttävän oikeassa olin joskus keväällä vaalien aikaan,kun keskusteltiin Anneli Jäätteenmäestä.
    Muistutin tällä palstallakin kirjoittamastani kun keskusteltiin Irakin sodasta. Sopinee vilkaista
    65 kirjoituksia viime maaliskuussa. Kahvitarjous nisupullan kera on edelleen voimassa.

    Politiikka on käsittämätöntä - tai sitten meitä huijataan, sanoo P.S. kolumnissaan. Yhdyn hyvin paljon näihin ajatuksiin.
    Kokoomuksen puheenjohtajakisa näyttää olevan alullaan. Marjo taisi valita väärät sukset tai ...
    "Kokoomuksessa tarvitaan pikku-Eero, liukas luikku." Toteaa Seppänen ja siteeraa Alesis Kiven Seitsemän Veljestä:
    "Oli hän pitäjänsä toimekas ja viisas jahtivouti....."

    Kenestä kokoomus valitsee tällaisen, siitä monet lehdet tehnevät lähiaikoina monta -

    ETUSIVUN UUTISTA.

    Äänestä

  • Uutiset kertoivat Sylvi Saimon kuolemasta. TV:n aamu-uutisissa kerrrottiin, että hän oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka on voittanut kesäolympialaisissa kultamitalin.
    Huudahdin heti tapani mukaan:
    - Vales kiinni !
    Tutkin päviälehtiä ja kaikissa lehdissä kirjoitettiin aivan samalla tavalla.
    Kukaan ei ole korjannut virheellistä tietoa.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Uutiset kertoivat Sylvi Saimon kuolemasta. TV:n aamu-uutisissa kerrrottiin, että hän oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka on voittanut kesäolympialaisissa kultamitalin.

    olut Antverpenin kisa 1920? Pariluistelussa kultaa, vaikka kesäkisa. Ludovika ja Walter Jagobson?

    Äänestä

  • Olisko kirjoitti:

    olut Antverpenin kisa 1920? Pariluistelussa kultaa, vaikka kesäkisa. Ludovika ja Walter Jagobson?

    Kokeilepas vaikka googlea, josko olisi apua.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Uutiset kertoivat Sylvi Saimon kuolemasta. TV:n aamu-uutisissa kerrrottiin, että hän oli ensimmäinen suomalaisnainen, joka on voittanut kesäolympialaisissa kultamitalin.
    Huudahdin heti tapani mukaan:
    - Vales kiinni !
    Tutkin päviälehtiä ja kaikissa lehdissä kirjoitettiin aivan samalla tavalla.
    Kukaan ei ole korjannut virheellistä tietoa.

    Edellinen kirjoitus pääsi luiskahtamaan korjaamattomana kuten usein. Se unohtui kun kone temppuili ja linjat olivat jumissa.
    1960-luvulla sain tutustua tähän mestarimelojaan, joka sittemmin toimi uutterasti Arkadianmäelläkin.
    Niin tuo mitaliasia näyttää olevan varsin klinkkinen, joku sanoi jo oikean avioparin, joka tntuu kotikaupungissaankin olevan melko tuntematon.
    Pariluistelu oli todella tuolloin kesäkisojen ohjelmassa ja siksi se on niin yllättävän vaikea ja kun sen voitti vielä aviopari niin tulee aina vaikeammaksi. Soutua ja melontaa joku tarjoaa, mutta kun miehet ja naiset eivät voi siihen osallistua samassa kisassa.
    Dana Zatopkova ja Emil Zatopek voittivat lyhyen ajan sisällä samana päivänä Helsingin Olympialaisissa kultaa. Rouva heitti keihästä
    ja Emil 5000 ja 10.000 m algerailaissyntyisen ranskalaisjuoksija Alain Mimounin edessä ja päälle vielä maratonin.

    Äänestä

Talouselämää seurailen päivittäin. Kauppalehti kuuluu päivittäisrutiiniin. Nettisijoittajakisassa olen ollut hyvin hissukseen. Salkut ovat 31.000 joukossa pyörineet pääasiassa n. 1.000 ja 5.000 välisessä maastossa.
Talouselämässä oli hiljattain hyvin voimallista nousun odotusta ja pörssikin HEX:llä mitattuna nousi jopa parikymmentä prosenttia.
Nyt tilanne on jonkun aikaa muistuttanut meillä ja muualla lähinnä lehmän häntää.
Itse tuossa taas syyllisyin yhkapeliin.
Löin ystävieni kanssa vetoa, että hy tarjoavat minulle pullakahvit kun HEX alittaa 6.000 pistettä, minä taas tarjoan kun se ylittää 8.000.
Kumpaa te arvelette tapahtuvaksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hajupoika kirjoitti:

Etusivun uutiset on kirja v. 1979 ja siinä on Suometar, Uusi Suometar ja sittemmin Uusi Suomi-lehden parhaita etusivuja. Ajattelin, että voisimme mietiskellä ja kirjoittaa hieman mieleemme jääneistä Etusivun uutisista.Aloitan itse ja kerron muutamalla sanalla
SUOMETAR No 1/1847 Tammikuun 12 päiwänä.

Lehti ilmestyi aluksi nelisivuisena kerran viikossa ja sillä oli 238 tilaajaa.
Ensimmäisen lehden etusivulla oli Kantelettaren runo Suometar.
1888 oli nimi Uusi Suometar ja etusivun täytti ilmoitukset täysin. Painos oli jo 6.200 joista 1.810 jaettiin Helsingissä. Lehti mainostaa olevansa Suomen enimmin levinnyt päivälehti.

Teatterissa esitettiin Nummisuutarit alennetuin hinnoin.

Robert Cajanus ilmoittaa "helppotajuisesta konsertista."

Korkea-arvoisa pappissääty kokoontuu täysi-istuntoon 14 päivänä Helmikuuta 1888 k:lo 11 e.pp.

Myös porvarissääty ja talonpoikaissääty ilmoittavat täysi-istunnoistaan.
- - -
Näitä sivustoja alkaa löytyä myös netissä joten siitä vaan tutkimaan ja tuomaan mieluisia linkkejä näkösälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu