Sotikselle

Hei pitkästä aikaa, jos vielä muistat, kun yritin yhdistää kahta matkaani Las Palmasiin. Kolme viikkoa meni Tjäreborgin tutkiessa hotellikiintiötä, kun heidän omat oli jo varattu...eikä sitten löytynyt hotellin omastakaan kiintiöstä. Paitsi kahden hengen huone kyllä, mutta en halua maksaa käyttämättömästä tilasta useita satasia. Yhden hengen huoneet menevät aina kuulemma vauhdilla, joita pariskunnatkin varaavat itselleen. Toinen varaus joka on Aurinkomatkoille(marraskuulle) näyttää menevän peruutukseen, josta he perivät "kipurahoja" 60,-€. Paitsi jos siirrän matkani helmi-maaliskuulle.

Sinulla kun homma näyttää olevan hallussa niin onko mielestäsi maaliskuu liian myöhään Suomenkin keväitä ajatellen? Entä helmikuu, siitä tuttavat ovat pelotelleet karnevaalien vuoksi. Möykettä riittää kuulemma koko kuukaudeksi yötä päivää? Muistan lukeneeni palstalta, että olet menossa tai ollut ainakin maaliskuussa siellä. Joulukuussa olen joka tapauksessa kolme viikkoa, mutta voisin mennä Saariselän vaihtoehdoksi vaikka uudestaan Las Palmasiin pariksi viikoksi.
5272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No voi, vaikeita asioita nuo saattavat olla ja hei Sinullekin, uhohdin sanoa kohteliaan tervehdyksen.

Olin itse viime keväänä Las Palmasissa huhtikuussa, nyt menen tosiaan maaliskuun puolenvälin tietämissä. Siellähän on jo kevät tuolloin pitkällä - Saariselkäkin on tuttu paikka, mutta noista kahdesta valitsisin kyllä mieluiten Las Palmasin, ellei ehdottomasti halua monotansseihin... Murtsikkaa on tullut aikanaan hiihdettyä jopa kilpaa, mutta antaa olla. Sunnuntaihiihto lähimetsissä saa riittää.

Saarten säätä maaliskuun osalta on vaikea ennakoida; se on aina virtauksista kiinni. Ookkella oli tuolla toisessa ketjussa (lämpömittarit) mainio vastaus, jota tuossa hekottelin, ennenkuin ryhdyin vastaamaan viestiisi.

Ilmoittele, mihin päädyt, kukaties voitaisiin tavata, jos matka-ajat sopivat.

Terkuin Sotis

Äänestä
  • Hiihto siirtyköön nyt hiekalle ellen lähde Puerto de la Cruz`in puolelle.Tutkin Aurinkomatkojen tarjontaa ja kukko kiekuu jokaisen vapaana olevan vaihtoehdon kohdalla...Olin siellä pari viikkoa 2003 vuonna ja parveketta vastapäätä aukes disko silloin kun minä menin "nukkumaan" ja ylös nousuni aikoihin lopettelivat. Tuli testattua paikalliset korvatulpat...turhia olivat! 80- luvulla olin sitä ennen ja erilaista sählinkiä oli silloinkin hotellin suhteen. Molemmat varasin n. kuukausi ennen. En ollenkaan pidä siitä, että pitää puolivuotta aiemmin tietää missä mennään...No nyt toimin näin ja vituralleen meni tämäkin "paketti"! Pitäisköhän tutkia peiliä tarkemmin...

    Taitaa olla parempi pysyä Las Palmasin puolella, koska siellä on rauhallisempaa. Hotelli joka on vielä siirtämättä on Imperial. Heillähän tarjonta on paljon pienempi kuin monella muulla. Sopiva lentokin olisi 7.3. Viime vuonna valitsin Saariselän ja 17 vuotta sitä ennen, mutta säät eivät ole enää entiset, vaan hillitön viima pilasi viime hiihtoviikon ja kallista oli. Teneriffan suhteen en voisi ajatella muuta kohdetta kuin edellä mainittu.

    Äänestä

  • liinappa kirjoitti:

    Hiihto siirtyköön nyt hiekalle ellen lähde Puerto de la Cruz`in puolelle.Tutkin Aurinkomatkojen tarjontaa ja kukko kiekuu jokaisen vapaana olevan vaihtoehdon kohdalla...Olin siellä pari viikkoa 2003 vuonna ja parveketta vastapäätä aukes disko silloin kun minä menin "nukkumaan" ja ylös nousuni aikoihin lopettelivat. Tuli testattua paikalliset korvatulpat...turhia olivat! 80- luvulla olin sitä ennen ja erilaista sählinkiä oli silloinkin hotellin suhteen. Molemmat varasin n. kuukausi ennen. En ollenkaan pidä siitä, että pitää puolivuotta aiemmin tietää missä mennään...No nyt toimin näin ja vituralleen meni tämäkin "paketti"! Pitäisköhän tutkia peiliä tarkemmin...

    Taitaa olla parempi pysyä Las Palmasin puolella, koska siellä on rauhallisempaa. Hotelli joka on vielä siirtämättä on Imperial. Heillähän tarjonta on paljon pienempi kuin monella muulla. Sopiva lentokin olisi 7.3. Viime vuonna valitsin Saariselän ja 17 vuotta sitä ennen, mutta säät eivät ole enää entiset, vaan hillitön viima pilasi viime hiihtoviikon ja kallista oli. Teneriffan suhteen en voisi ajatella muuta kohdetta kuin edellä mainittu.

    Se on kyllä ihan käsittämätöntä, miten rauhallinen paikka Las Palmas on. Ottaen huomioon, että kyseessä on 10xPuerton kokoinen kaupunki, ainakin se rannan alue on hiljainen, vain meri pitää meteliä ja tietysti aamuvarhaisella rannan siivouksesta tulee pientä ääntä. Puerto de la Cruzissa kaupunkialueella on aina meteliä, La Paz on ehkä rauhallisempi (ei asuinkokemuksia sieltä).

    Joskus asiat vaan menee enemmän tai vähemmän kiharalle, eikä se peilikään aina kerro koko totuutta...

    Harkitsin muuten itsekin Imperialia mutta päädyin sitten Luz Playaan, joka on entuudestaan tuttu, kiva ja mutkaton hotelli. Lähtöpäivää en rehellisesti sanoen muista, kaikki matkaan liittyvät dokumentit on kotona ja minä täällä kaukana Satakunnan korvessa... Sanoisin että joskus ennen maaliskuun puoliväliä se kuitenkin on. Luz Playassa ei ole aamiaista, mikä on sen ainoa miinusmerkki, joten täytyy taas tehdä kierros lähialueen hotelleihin ja kuppiloihin aamusella.

    Äänestä

  • old_profile_51368 kirjoitti:

    Aika mainiosti majoituksemme! Olin nimittäin varaamassa Luz Playaa, koska eräs tuttavani 82 v. talvehti siellä tai Marsin Playassa 26 talvea...Mutta matkatoimistovirkailija ehdotti Imperialia, koska olen liikkeellä yksin. Hän perusteli, että Luzin lisämaksu on suurempi kuin Imperialin ja laski, että aamubuffeelle jää vain n. 8,- €/pv. Se ratkaisi aika pitkälle, koska olen aamusyöppö. Muutenkin keittiössä heiluminen "makkarakeiton" kimpussa ei ole minun juttuni. Molemmista majoituksista on kokemusta ja kieltämättä jääkaapin puuttuminen hotellissa on se suurin miinus. Minibaarin tuotteiden lataaminen pöydälle ja omien herkkujen sijoittaminen tulee usein kokeiltua. Tilanne vaihtelee hotellien suhteen. Joskus saa lukea punakynälapun paikallis- ja englanninkielellä välittömästi, joskus taas hotelli ei ole moksiskaan, kuten kävi Kuubassa pari vuotta sitten. He tyhjensivät koko komeuden pöydälle varattuun avonaiseen laatikkoon ja näin minulle jäi koko kaappi käyttööni! Tosin en tarvinnut kuin yhtä hyllyä. Sen annoin näkyä lähtöriksassani! Kuinka pienellä saa turistin tyytyväiseksi...

    Ehdotit jossain vaiheessa mahdollista tapaamista! Siihen tartunkin kiljuen. Jos Imperial on Sinulle vielä tuntematon niin voinemme pistäytyä tsekkaamassa toistemme tilat ja niin avartuu taas tämä alue seuraavia reisuja ajatellen. Siirtoni meni eilen faktaksi. Eli meno täältä stadista 7.3 ja paluu 28.3.

    Laskeskelin kyllä myös itse tuota yhtälöä noiden kahden välillä ja tiedän ihan tarkkaan mitä tarkoitat. Päädyin sitten Luz Playan kannalle siitä syystä, että en ole rantaihminen ja mielelläni sen pienen hetken lekottelen auringossa. Luz Playassa on ihan asiallinen kattoterassi, mikä Imperialista puuttuu. En laita sen kummemmin aamiaisia kuin mitään muutakaan. Jotain pikkuherkkuja saatan ostaa minäkin, mutta lomallani sapuskat saa laittaa joku muu.
    Varsin joustavaa palvelua tuo mitä kerroit ja siitä on tietysti ilo maksaa tippiä. Ja molemmille osapuolille jää hyvä mieli.
    Kunhan ollaan lähempänä maaliskuuta, ollaan (viimeistään) yhteyksissä ja sovitaan tarkemmin. Idea "tupatarkastuksista" kuulosti hyvältä.
    Itse matkustan siitä stadin kupeesta Mr. Sotiksen mukaan 12.3. (hänellä onneksi muisti pelaa).

    Mukavaa viikonloppua ja palaillaan!
    Sotis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liinappa kirjoitti:

Hei pitkästä aikaa, jos vielä muistat, kun yritin yhdistää kahta matkaani Las Palmasiin. Kolme viikkoa meni Tjäreborgin tutkiessa hotellikiintiötä, kun heidän omat oli jo varattu...eikä sitten löytynyt hotellin omastakaan kiintiöstä. Paitsi kahden hengen huone kyllä, mutta en halua maksaa käyttämättömästä tilasta useita satasia. Yhden hengen huoneet menevät aina kuulemma vauhdilla, joita pariskunnatkin varaavat itselleen. Toinen varaus joka on Aurinkomatkoille(marraskuulle) näyttää menevän peruutukseen, josta he perivät "kipurahoja" 60,-€. Paitsi jos siirrän matkani helmi-maaliskuulle.

Sinulla kun homma näyttää olevan hallussa niin onko mielestäsi maaliskuu liian myöhään Suomenkin keväitä ajatellen? Entä helmikuu, siitä tuttavat ovat pelotelleet karnevaalien vuoksi. Möykettä riittää kuulemma koko kuukaudeksi yötä päivää? Muistan lukeneeni palstalta, että olet menossa tai ollut ainakin maaliskuussa siellä. Joulukuussa olen joka tapauksessa kolme viikkoa, mutta voisin mennä Saariselän vaihtoehdoksi vaikka uudestaan Las Palmasiin pariksi viikoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu