Michael Jackson turha?

Invincible
-Ei promoamista.
-Ei kiertuetta.
-Ainoastaan 1 musiikkivideo, jossa Jackson esiintyy.
-Levy ilmestyi huonoon aikaan markkinoille. (Syyskuun terrori-iskut & musiikkimarkkinat olivat laskussa)
-Nykyinen laiton lataaminen.

Kuitenkin Invincible on tähän mennessä myynyt 13 miljoonaa, ehkä hieman ylikin. Kuinka moni artisti pystyy tähän? Kun ottaa huomioon vielä ongelmat mitä Jacksonilla oli 2000-luvulla.

Eikö tämä kerro jo sen, että Jackson ei ollut mikään ''pikku'' artisti. Aloin ihan huvikseni lukemaan, kuinka kaikki Metallica, AC/DC ym. fanit ihan paniikissa hokee kuinka Jackson oli ihan turha jätkä, heittää tyhmiä pedofiili läppiä jne.

Ja Jackson on heti Elvis Presleyn ja The Beatlesin jälkeen eniten levyjä myynein artisti.

Eipä tällä mun viestillä ollu mitään kovinkaan suurta merkitystä, mutta rauhaa ja rakkautta jokaiselle.

Michael Jackson, Music King
2138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Michael Jackson, on artisti kenen levyjä on myyty ENITEN koko maailmassa.
Että sellasta :D He is KING OF POP kirjaimellisesti ja tulee AINA olemaan. HALLELUJAA!
Onneksi elin tähän aikaan ja sain nauttia noin uskomattomasta persoonasta täällä...siis niin uskomattoman mahtava tyypi hän oli. Surullista kun menetimme hänet liian varhain :(( hänellä oli jotain VIELÄ MAHTAVAMPAA meille näytettävänä... This Is It! on elokuva joka kannattaa mennä katsomaan, sillä siitä näkee mikä mies Michael Jackson oli. Ja saamme nähdä mistä jäimme paitsi :((
Nähdään elokuvissa!
PS: Nenäliinat mukaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TrueKing kirjoitti:

Invincible
-Ei promoamista.
-Ei kiertuetta.
-Ainoastaan 1 musiikkivideo, jossa Jackson esiintyy.
-Levy ilmestyi huonoon aikaan markkinoille. (Syyskuun terrori-iskut & musiikkimarkkinat olivat laskussa)
-Nykyinen laiton lataaminen.

Kuitenkin Invincible on tähän mennessä myynyt 13 miljoonaa, ehkä hieman ylikin. Kuinka moni artisti pystyy tähän? Kun ottaa huomioon vielä ongelmat mitä Jacksonilla oli 2000-luvulla.

Eikö tämä kerro jo sen, että Jackson ei ollut mikään ''pikku'' artisti. Aloin ihan huvikseni lukemaan, kuinka kaikki Metallica, AC/DC ym. fanit ihan paniikissa hokee kuinka Jackson oli ihan turha jätkä, heittää tyhmiä pedofiili läppiä jne.

Ja Jackson on heti Elvis Presleyn ja The Beatlesin jälkeen eniten levyjä myynein artisti.

Eipä tällä mun viestillä ollu mitään kovinkaan suurta merkitystä, mutta rauhaa ja rakkautta jokaiselle.

Michael Jackson, Music King

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu