Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Orgasmi odotuttaa

J.Fanal

(Tämä tarina on myös osastolla Seksinovellit. Sori tämä tuplaus, mutta tämä sopii täydellisesti myös tänne. Lämpimiä lukuhetkiä!)


Orgasmi odotuttaa

Olin tämän episodin sattuessa 19-vuotias, mieleltäni hyvin reipas nuorinainen. Minulla oli tuolloin vaaleat olkapäille ylettyvät hiukset, joita yleensä pidin poninhännällä. Olin koko nuoruuteni liikkunut paljon ja suunnistuksesta oli tullut minulle vakavasti otettava harrastus. Meitä oli kuudenhengen ydinporukka, joiden parissa harrastimme viikonloppusin monesti pitempiä metsäreissuja (lähinnä vaellusmielessä) patikoiden. Porukassa oli kaksi tyttöä ja neljä poikaa. Tunsimme toisemme erittäin hyvin. Mari oli ikäiseni, kun taas Marko, Saku ja Teemu olivat minua parivuotta vanhempia. Joukon nuorin oli 18-vuotias Marko, jota kutsuimme sekaannuksen välttämiseksi Makeksi.

Olimme tuonakin viikonloppuna lähdössä metsäreissulle, kohteena eräs täysin korvessa oleva metsähallituksen vaelluskämppä. Nyt ei tarkoituksena ollut niinkään vaeltaminen, vaan hauskanpito paikanpäällä alkoholin kera. Matkavalmistelut olivat sujuneet siihen asti ongelmitta, kunnes Mari aamulla soitti kertoen olevansa hiukan kuumeinen. Tämä oli minulle takaisku, koska pidin itsestään selvänä, etten lähtisi reissuun ainoana tyttönä. Koska asuin vielä melkolailla tiukkakuristen vanhempieni kotona, en varmaan tuollaiseen reissuun luvan kanssa olisi helpolla päässytkään.
Jollain ihmesuostuttelulla pojat saivat minut kuitenkin suostuteltua mukaansa ja en sitten Marin puuttumisesta kotonanikaan "muistanut" halaistua sanaa mainita. Niin istuimme Sakun ajamassa autossa, neljä poikaa ja minä. Koska mökkiä piti varata erikseen, saisimme varmuudella nauttia rauhasta metsäjärven rannalla. Lähin mökki oli varmaankin noin kymmenen kilometrin päässä. Autolla ei päässyt perille asti, joten loppumatka mökille mentiin jalkapatikassa.
Saavuttuamme perille pojat laittoivat heti saunan lämpiämään. Marko ja Saku lähtivät lenkille lähimaastoon, kun taas Teemu ja Make korkkasivat samantien kylmät oluet. Itse päätin käydä uimassa, vaikka olikin jo loppukesä, vesi oli vielä ihanan lämmintä.

En voinut olla huomaamatta mökkikuistilla istuvien poikien tuijottavia katseita, kun nousin uikkareissani järvestä. Tiesin hyvin, että minulla oli hyvä treenattu kroppa, ehkä rintani olivat yleisen mittapuun mukaan hiukan pienet, mutta muuten olin varmasti tuon ikäisten poikien märkä unelma. Ja nyt järvivedestä märkänä, tämä unelma asteli laituria pitkin rannalle kuivattelemaan itseään isoon pyyhkeeseen. Vapauduttuani uikkareistani saunan takana, puin päälleni ainoastaan t-paidan ja väljät polviin asti ulottuvat urheiluhousut. Tarkoitukseni ei ollut herättää erityistä huomiota poikien kesken, minusta vain tuntui mukavalta pukeutua ilmavasti mukavan uintituokion jälkeen. Palasin mökille, jossa pojat tarjosivat minulle heti juotavaa. Minulla ei ollut mikään hyvä viinapää, koska en jounut usein. Siksi ajattelinkin, että nyt jos koskaan pitää muistaa olla varovainen alkoholin kanssa. Ei sillä, että tunsin kuitenkin pojat niin hyvin, että oloni oli vähintäänkin turvallinen. Silti kai mielessäni oli pieni mahdollisuus johonkin normaalista poikkeavaan, koska näin muistan ajatelleeni.

Hetken kuluttua Marko ja Saku palasivat lenkiltään ja menivät suoraan lämmenneeseen saunaan. He ottivat mukaansa muutaman oluen ja hävisivät löylyjen sekaan. Siinä vaiheessa, kun muutkin pojat alkoivat mielimään saunaan, alkoivat he pähkäillä keskenään, että olisi kovin epäreilua, jos minä heidän saunoessaan joutuisin yksin täällä odottelemaan. En tiedä oliko tämä heidän ensimmäinen yritys saada minut yhteissaunomaan, mutta ajatus ei vain tällä hetkellä kuulostanut houkuttavalta. Make tarjoutui jäämään seurakseni ja Teemu kipitti saunan puolelle. Pian Marko tuli saunasta ja tarjoutui vuorostaan seuranpitäjäkseni, jotta Make pääsisi saunaan. Tässä vaiheessa järjestelyt alkoivat tuntua minusta hiukan tyhmiltä ja varmaankin Maken kanssa huomaamattani tyhjentyneen juomalasin avittamana, tuumasin että mikäli teillä ei sitä mitä vastaan ole, voin kyllä uikkareissani saunoa kanssanne yhtä aikaa, mutta haluasin sitten kuitenkin rauhassa peseytyä. Ja kuten arvata saattaa, ei pojilla ollut mitään tätä vastaan.
Make meni ensin "varoittamaan" muita ja tulin pian perässä. Tässä vaiheessa minua hiukan jo kuitenkin mietitytti, miten älytöntä minun olisi sinne neljän kollin sekaan edes uikkarit päällä mennä. En myöskään ollut hirveämmin luvatessani ajatellut, että pojathan olisivat siellä täysin ilkosillaan.

Pikaisen järvipulahduksen jälkeen kolkuttelin epävarmana kohti hämärää saunaa. Markon ollessa vielä mökillä, tilaa lauteilla oli runsaasti. Astelin poikien jatkoksi kehtaamatta vilkaistakaan kohti heitä. Sen sijaan pystyin aistimaan, kuinka poikien katseet mittailivat minua, kun heidät ohitin. Vaikka olimmekin hyviä tuttuja keskenään, sai tämä outo tilanne meidät kaikki jotenkin hämilleen. Tilanteen pelasti Marko, joka pian jälkeeni ampaisi saunan ovesta sisään, pidellen neljää avattua kaljapulloa käsissään. Siinä hän seisoi häpeämättä yhtään alastomuuttaan, tarjoillen kullekin juotavaa. Nyt jouduimme lauteillakin jo tiivistämään, kun Marko kampesi ohitseni päätypaikalle, jättäen minut kahden alastoman miehen väliin. Siinä ohi mennessä vilkaisin pikaisesti hänen puolelta toiselle heiluvaa varustustaan ja eipä siinä mitään hävettävää ainakaan ollut.
Kerrottakoon tässä vaiheessa, että kokemukseni toisesta sukupuolesta olivat hyvin vähäisiä. Olin muutamaan otteeseen kyllä seurustellut, mutta tähänastiset seksikokemukseni olivat olleet lähinnä pikaisia ja onnettomia räpellyksiä. Edellisestä seurustelustani oli jo kulunut yli vuosi aikaa.
Nyt saunominen sujui jo normaalin vilkkaan keskustelun merkeissä. Aloin kuitenkin jo miettimään, että mitenkäs jaamme suihkuvuorot. Tai eihän siellä mitään suihkuja ollut, huuhtominen tapahtui saavista järvivettä niskaan kaatelemalla. Pojat tarjoutuivat menemään ensin, mikäli se minulle vain kävisi. Ajattelin, että mikäpäs siinä, saan ainakin sitten rauhassa huuhtoa itseni. Niin vilahteli edestäni neljä urheiljapeppua kohti valoisampaa suikun puolta. En malttanut olla kurkistelematta saunan ikkunasta, kun urhot peseytyivät kaadellen vettä toistensa niskaan. Jokaisella heistä oli erittäin hyväkuntoinen treenattu kroppa. Eivät he kuitenkaan mitään lihaskasoja olleet, vaan luonnollisen hyvän näköisiä nuoriamiehiä.
Vihdoin Saku huikkasi ovelta, että he poistuvat. Hän kertoi tuovansa ensin kuitenkin lisää vettä minulle. Siirryin suihkuhuoneen puolelle ja huomasin olevani ylösnoustuani jo pienessä hiprakassa. Keskittyen kovasti muihin ajatuksiin, riisuuduin muistamatta mitä Saku oli juuri lähtiessään sanonut. Ja niin hän pamahti sisään minun pyllistäessäni juuri kohti ovea (olin nostamassa lattianrakoon luiskahtanutta saippuaa). Hän pyysi välittömästi anteeksi, mutta sanoin, että ollaanhan tässä jo molemmin puolin nähty, jotta älä suotta. Hänen mentyään maistelin sanomaani ja sydämmeni pampatti jännityksestä ylikierroksilla.
Minun huuhdellessa alastonta vartaloani kirpeällä järvivedellä, pitivät pojat mökissä todennäköisesti himoja nostattavaa palaveria tuosta pyllistyksestäni. Aavistin näet heti poikien äskeisen puheenaiheen palatessani mökille, koska ilmapiiri oli taas jotenkin kummallinen. Minulle oli taas pullokin valmiina, joten lupaukseni kohtuudesta unohtaneena, annoin juoman vapauttaa minua yhä lisää.

Niinhän estoni myös tehokkaasti vähenivät. Huomasin ajatusteni pyörivän jatkuvasti saunanäkymien ja tuon pyllistykseni piirissä. Pojat tekivät jatkuvasti tehokasta työtä pitääkseen keskustelun aihepiirin ainakin lähellä alapään tienoota (mikä ei heille naisseurassa ollut tavallista). Ja niin minä kiltti urheilijatyttö huomasin keskellä humisevaa metsää, että minua panetti aivan vietävästi. Tässä oli kuitenkin se ongelma, että poikia oli neljä. Kaikki heistä olivat hyviä kavereitani ja valitsemalla heistä yhden iltaseurakseni, aiheuttasin takuulla inhottavan tilanteen loppuillan ja tulevaisuutemme kannalta. Tajusin heti, että mikäli haluaisin seksiä, joutuisin tarjoamaan sitä kenties kaikille. Tämä vastenmieliseltä tuntuva vaihtoehto oli varmaankin juuri se, mikä poikien mielessä oli saunareissun jälkeen pyörinyt. Sillä niin normaalista poiketen he minua kohtaan nyt käyttäytyivät. Valitettavasti heidän kannaltaan, ryhmäseksi ei tuntunut minusta lainkaan houkuttelevalta.

Sitten pojat halusivat uimaan. Yhtään ajattelematta minun paikalla oloani (tai nimenomaan sitä oli kaiketi ajateltu), he tekivät sen tietysti alasti. Siinä istuin rannalla katsellen vedessä pomppivia poikia. Keli oli mitä parhain ja loppukesän aurinko kuulsi järven pinnalla tehden koko tästä näytelmästä niin epätodellisen vapauttavan. Niin epätodellisen, että riisuin vaatteni ja kävelin ilkosillani järveen poikien sekaan. En varmaan koskaan unohda poikien ilmettä, kun polskahdin heidän sekaansa järven syleilyyn. Olin ylittänyt - pikemminkin alittanut - tietyn riman ja nyt ajattelin antaa tilanteen viedä mennessään. Niin toiminkin, koska sillä hetkellä kun päädyin uimaan, en juuri ajatellut yhtään mitään. Tämä liikuttava hetki luonnon parissa (sekä juomani alkoholi), sai minut vain tekemään tuollaisen äkkinäisen ratkaisun, jonka seuraukset olivat helposti arvattavissa.

Nousimme ylös järvestä ja kävelimme oudon hiljaisuuden vallitessa itseämme samalla kuivaillen kohti mökkiä. Heti sisään päästymme Marko tarttui minuun hellästi pyyhkeellä, ikäänkuin hyvää hyvyyttään minua kuivaten. Muut pälyilivät tarkkaavaisena, kun hän kuivasi jo kuivaamaani ihoa, pyöritellen pyyhettä yhä rohkeammissa paikoissa.
- Kerro heti, jos teen jotain sellaista, mitä et ollut ajatellut, hän sanoi.
Sitten hän muitta mutkitta suuteli minua niskaan, niin seksikkäästi, että varmasti huomasi saaneensa toimilleen myöntävän vastauksen. Hän nosti minut istumaan kapean pirtinpöydän päätyyn ja jatkoi minun suutelemista. Seisoen edessäni haralla olevien jalkojeni välissä, hän sulatteli minua uskomattomalla varmuudella. Muut pojat, joita en kiihkoissani enää edes huomannut, seurasivat tilannetta etäämmältä. Mutta koska kukaan ei sanonut sanaakaan, oli tästä selvästikin keskusteltu etukäteen.
Marko hyväili minua niskasta, selästä ja puristeli pehmeitä rintojani. Kiedoin jalkani hänen ympärilleen ja silloin tunsin mahallani hänen tanassa seisovan paksun kullin. Olin omaksi hämmennyksekseni täysin tilantanteen tasalla sekä erittäin kiihottunut. Tunsin, kuinka pilluni kostutti valuen puista pirttipöydän pintaa. Marko alkoi hieroi kalullaan klitoristani ja inahtelin kehoni värähdellessä. Tätä tovin jatkettuaan hän laski tuon sykkivän seipäänsä reikäni päälle ja työntyi hitaasti sisääni. Hän kuiski korviini, kuinka ihanan tiukka olin.
Käsilläni pöytään nojaten, pienet rintani pystyssä sojottaen, otin vastaan pitkiä hitaita työntöjä, jotka tuntuivat nostavan himoni määrää kerta kerraltaan. Näin kuinka Saku ja Make runkkasivat kalujaan etäämmällä. Kuin katsekontaktini rohkaisemana, kaverukset kävelivät lähemmäksi pöytää ja asettuivat sen molemmille puolille. He kaatoivat minut selinmakuulleen ja aloittavat himokkaan kourimisen. Nännini sojottivat kovettuneina kääntyillen poikien käsien liikkeiden mukana. Hetken kuluttua käsien liikkeet normalisoituivat siten, että eri omistajien oikea ja vasen käsi puristeli tissejäni, kun taas kaksi vapaata kättä vaelsivat vatsallani, pakaroillani ja lopulta Markon kullin apuna klitoriksellani. Vastavuoroisesti minun käteni ohjaattiin kaverusten sykkiville kulleille. Koskettelin niitä järki himosta sumenneena. Kullin ja poikien käsien yhteispeli tuntui todella räjäyttävän ihanalta. Vielä tunti sitten oli ajatus ryhmäseksistä tuntunut vastenmieliseltä, nyt se kiihotti minut äärimmilleen.
Sakulla ja Makellakin tuntui olevan kannettavanaan ihan hyvä varustus. Runkkasin poikien kaluja, Markon yhä naidessa minua pitkin ja hitain vedoin. Sitten Marko nosti minut yhtäkkiä taas syliinsä ja samantien huomasin olevanikin jo ilmassa. Hän kantoi minut pöydän kulmaan ja päädyin äskeiseen asentoon, mutta nyt pöytään nähden poikittain. Tästä hyvästä Saku ja Make pääsivät lähemmäksi ja Saku ottikin pöydän yli menevän pääni kannateltavakseen, samalla kun Make alkoi ujuttamaan kulliaan suuhuni. Hieman pelonsekaisin tuntein otin tuon kivikovan kalun suuhuni ja aloin lutkuttamaan sitä Sakun liikutellessa päätäni edestakaisin. Tämä tilanne muodostui (myös ilmeisen kokemattomalle) Makelle pian kestämättömäksi. Älähtäen hän purkautui suuhuni ja vetäytyi sitten hieman nolo ilme naamallaan taemmaksi. Spermaa valui poskeani pitkin norona kohti niskaani ja kakistelin suu täynnä tietämättä nielläkkö vai sylkäistä lasti lattialle. Päätäni yhä kannatteleva Saku alkoi selkeästikin siirtymään kohti suuvuoroaan, joten syljin pikaisesti suurimman osan lastia suustani (joka tosin valahti kaulalleni pään asennosta johtuen) ja nielin loput. Hetimiten olikin jo Sakun jäykkä kalu suussani ja päästäni kiinni pitäen hän aloitti naimaan minua suuhun.
Kun tätä asentoa oli hetken jatkunut, halusi Marko vaihtelua ja hän neuvoi minua kääntymään ympäri mahalleni, niin että jalkani olivat harallaan yltäen kuitenkin maahan. Sitten hän työntyi pilluuni takaapäin, puristellen samalla peppuani kaksin käsin. Tunsin kuinka hän tuli nyt huomattavasti äskeistä syvemmälle. Myös Saku työntyi takaisin huulteni väliin ja tämä olikin asentona minulle äskeistä miellyttävämpi. Kehoni värisi himosta ja nautinnosta. Imin Sakun kullia posket lommolla ja puskin itseäni vasten Markon rajummiksi muuttuneita työntöjä, niin että puupöytä narisi. Nyt tuntui todella hyvältä ja tunsin huippuni pian lähestyvän. Sitten yhtäkkiä tuli mieleeni pelko siitä, ettei Marko vaan laskisi lastiaan sisääni. Naiivi ajatus, enää tässä vaiheessa, mutta sain kuitenkin sylkäistyä Sakun kullin suustani ja ähkäistyä Markolle, että ethän laukea sisääni. Ilmeisesti Marko vinkkasi jotain Sakulle, koska tämä ei työntänyt räjähdyspisteessä ollutta kaluaan takaisin suuhuni. Sen sijaan Marko lopetti naimisen ja nosti minut istumaan läheiselle puupallille. Kuin itsestään selvyytenä pitäen, hän tunki tuon paksun suoraan pillustani vedetyn kullin suuhuni ja sanoi hymysuin, että päästetään sitten tänne. Hetkellisesti olin tilanteen johdosta hiukan hämilläni. Marko oli juuri keskeyttänyt, kun olin laukeamaisillani ja nyt sain yhtäkkiä pillussa käyneen kullin imettäväkseni. Koska tämä kaikki oli minulle aivan uutta, oli mieleni tovin sekavan ristiriitaisessa tilassa. Markon räjähtämäisillä olevaa kullia imiessäni aloin kuitenkin kiihottumaan tilanteesta uudelleen. Puristellen toisella kädellä hänen pussejaan, runkaten toisella kullin vartta ja sain hänet pian huokaisemaan raskaasti. Silloin lähti hänen lasti liikkeelle. Hän vetäytyi pikaisesti ulos ja itseään rajusti runkaten hän ruiskutti spermansa naamalleni ja rinnuksilleni. Äskeisen kokemuksen viisastamana, pidin tällä kertaa suuni visusti supussa. Ajattelin näin säästyväni sperman nielemiseltä. Olin kuitenkin väärässä, sillä heti Markon poistuttua edestäni, käveli Saku runkaten tilalle, työntäen jo aikaisemmin ampumavalmiin kalunsa suoraan suuhuni ja laukesi välittömästi sykkivin purkauksin auki ammottavaan kitaani. Suu täynnä Sakun spermaa lutkutin hänen yhä jäykästä kullista viimeisetkin pisarat ja työnsin sitten kullin pois suustani. Erittäin lyhyenkantaman sylkäisyn seurauksena, miltei koko lasti valui rinnuksilleni. Loput nielaisin yhdellä kulauksella.
Näin olivat kaikki kolme poikaa lauenneet suukäsittelyyni ja vuolaat spermanorot valuivat kaulaani pitkin mahalleni ja jalkoväliini asti. Tässä vaiheessa koko näytöstä etäämmältä seurannut Teemu astui parrasvaloihin, drinkkilasi kädessään.
- Tuossa, niin voit huuhtoa suutas.
Pojat olivat varmaan hiukan itsekin hämillään ja pelkäsivät samalla tietysti minun reaktiotani tapahtuneeseen. Huitaisin kuitenkin purskutellen koko drinkin kitusiini (joka oli melko väkevä paukku) ja tuumasin humalaisen mielikuvituksettomasti, että jo oli pojilla paineita. Tästä selvästikin huojentuneena, pojat alkoivat jo liikehtimään uudet suunnitelmat mielessään.
- Taitaa olla kuitenkin vielä meidän ihanan neidin paineet laukaisematta, jatkoi Teemu selkäni takaa ja pyysi minua siirtymään kanssaan lattialle levitetyille retkipatjoille. Teemu, joka oli osoittanut suurta itsehillintää pysyttelemällä taempana aikaisemman käsittelyn aikana, kaatoi minut patjoille selälleni ja tuli viereeni nojaten kyynärpäähänsä. Työnsin käteni hänen kalulleen ja sain sen välittömästi paisumaan sormieni välissä. Ja tämä kulli paisuikin isoksi. Se oli uskomattoman pasku ja pitkä. Tuijotin sitä varmaan niin hämmästyneenä, että Teemua hieman hymyilytti. Hän levitti jalkojani, siirtyen samalla päälleni. Ja nyt hän oli valmiina survomaan tuon mittavan melan sisuksiini. Turvoksissa oleva pilluni taisteli hetken vastaan, mutta antoi sitten kuitenkin litisten periksi. Teemu ei tullut perille asti heti, vaan liikkui ensin hiukan varovaisemmin. Pitkään hän kiusotteli lyhyin työnnöin ja hieroi aina välillä tuolla suurella terskalla klitoristani. Vähitellen hän alkoi uppoutumaan aina vain syvemmälle sisääni ja niin aloinkin olla valmis laukeamaan ensimmäisen kerran kullin (tai oikeastaan kullien) ansiosta. Mutta kaiketi siksi, että historia vain voisi toistaa itseään, lopetti Teemu juuri kun olin kiemurtelemassa kohti ihanaa orgasmia. Anoin häntä jatkamaan, mutta hän pyörähti selälleen ja pyysi minua istumaan hajareisin tuon kattoon sojottavan seipään päälle. Koska en halunnut enää kiihkoni laskevan tippaakaan, rymysin suurella kiireellä survoen tuon melan yhdellä istahduksella pilluni perukoille. Siinä orgasmin rajamailla ratsastaessani en huomannut, että Saku oli asettunut taakseni ja Markotkin olivat tulleet vierelleni, ikään kuin vahtiakseen miten tulevaan reagoisin. Tuleva oli sitä, että Marko siveli hyvää vauhtia pyllynreikääni liukastetta pillustani ja Saku ohjaili kovaksi taas noussutta kulliaan kohti ryppyreikääni. Tästä säikähtäneenä orgasmini sai jälleen odottaa. Ennen kuin kerkesin edes vastustelemaan poikien yhteispeliä, survaisi Saku kullinsa liikkeelle. Kireä pyllyni esti kuitenkin luonnottoman hyökkäyksen ja Saku joutui pyytämään Teemua olemaan hetkisen paikallaan. Teemu veti minut niskasta kiihkeään suuteluun ja esti näin ikään mahdolliset vastalauseeni. Enkä usko, että olisin niitä saanut sanotuksikaan. Alkoholi - mukaan luettuna juuri päähäni pyrkivä suunhuuhtelupaukku - oli vienyt jo ajat sitten loputkin estoni ja lisäksi olin niin kiimoissani tuon ainakin jo kahdesti kadotetun orgasmin perään, että suorastaan toivoin Sakun pääsevän sisääni. Saku yrittikin työntyä uudelleen ja tunsin, kuinka kivun ja nautinnon sekaisin tuntein tuo parru pikkuhiljaa upposi sisääni. Tähän asti olin hillinnyt ääntelyni lähinnä huohottavaan yninään, mutta nyt kun kumpainenkin reikäni oli täynnä himokasta kullia, aloin puoliksi huutamaan nautinnosta. Tästä innostuneena pojat alkoivat rytmikkäästi jyystämään reikiäni. Itse en pahemmin enää tarvinnut liikkua, pysyin vain paikallani, poikien hoitaessa kaiken työn. Saku painoi kulliaan pyllyni perukoille asti, samalla kun Teemun parru teki samaa pilluni puolella. Markot saivat todistaa vierestä aitiopaikoilta, kuinka heidän kaverinsa metsän siimeksessä työstivät minulle ensimmäisen orgasmini. Hyvä, että lähimpään mökkiin oli tosiaan tuo useampi kilometri, sillä kun vihdoin laukesin, päästin suustani sellaisen huudon, ettei kenellekään varmaan jäänyt epäselväksi mistä oli kyse. Orgasmin sykkeiden vihdoin loputtua, ajattelin sekavasti pääseväni nyt lepäämään. Sen hetkinen tunne oli niin ihana, että lipsautin suustani nauraen kuin synninpäästöksi, että kiitos pojat! Mutta pojathan olivat vasta päässeet vauhtiin.
Saku ja Teemu eivät suinkaan lopettaneet höyläämistä ihaillakseen tyttökaverinsa massiivista orgasmia. Vuorotyönnöin he jatkoivat rytmiä kiihdyttäen helläksi turvonneiden reikieni naimista. Marko oli keskittynyt yhä spermasta tahmaisten rintojeni käsittelyyn, kun taas Make siirtyi kontalleen tuoden seisovan kalunsa suoraan suuhuni. Näin me viisi viikonloppumökkeilijää ähisimme uskomattoman näköisessä läjässä, kaikki vapaat reikäni täytettynä. Siksipä Marko joutuikin tyytymään vapaana olevaan käteeni, joka piti huolta hänen kalustaan.
Kireä anukseni puristi mehut irti ensimmäisenä Sakusta. Hän laukesi pyllyni perukoille rajusti ähkäisten ja vetäytyi lattialle huohottamaan. Marko ja Make suorastaan kisailivat tuosta vapautuneesta paikasta ja voiton vei Make, joka perusteli asiaa siten, että Marko oli jo päässyt minua aiemmin höylämään. Eipä kukaan kysynyt asiaa minulta! Ei jäänyt kuitenkaan Markokaan ilman paikkaa, koska nyt oli yhä turvonneitten huulieni väli taas vapaana. Hänen aseteltuaan jo toistamiseen pienen ajan sisällä tuon paksun kullinsa suuhuni, tunsin kuinka joukon nuorimmainen porautui liukastettuun takaluukkuuni ja aloitti armottoman jyystämisen. Allani Teemu oli pitänyt pientä taukoa, poistumatta kuitenkaan sisältäni. Luulen, että hän säästeli laukeamistaan voidakseen pysyä aitiopaikalla mahdollisimma pitkään.
Tällä kertaa ei Makekaan enää lauennut heti, vaan kesti vauhdin huomioon ottaen uskomattoman pitkään. Teemu seurasi hymysuin allani Maken ja Markon hurjaa ilottelua. Itsekin olin päässyt taas nautinnon huipuille ja imin ja runkkasin hanakkaasti Markon kalua.
Sitten laukesi Make ja päästi lastinsa Sakun jatkeeksi syvälle suoleeni. Ja niin pyöri rinki. Marko siirtyi pyllyrastille ja työnsi paksun sauvansa esteittä anukseeni, minun jälleen kasvavan voihkinnan saattelemana. Edellisten vierailijoiden nesteitä purskahteli lotisten pyllystäni, Markon sauvoessa yhä kovemmalle rasitukselle joutuvaa suoltani hurjasti vatkaten. Nyt kun olin noiden kahden isoimman kangen lävistäminä, oli enää loppuhuipennuksen aika. Teemukin heräsi uuteen taistoon ja yhdessä Markon kanssa he aloittivat armottoman loppukirin, jonka ensimmäisenä tuloksena oli minun laukeamiseni. Olin liian poikki enää huutaakseni, kuten ensimmäisellä kerralla, korisin vain veltoksi lysähtäen ja annoin orgasmini jatkua loputtomiin. Suurinpiirtein näillä hetkillä Teemu syöksi ison lastinsa pilluni perukoille allani kovaäänisesti puhisten ja täristen. Sitten latasi Marko pyllyyni jo kolmannet lastit ja tämän jälkeen kaikki hiljenivät.
Selkäni päälle makaamaan rojahtanut Marko irrottautui minusta ensin, päästäen valtaisan noron valumaan väljähtäneestä anuksestani. Sitten Teemu alkoi allani osoittamaan elonmerkkejä ja veti kalunsa pois sisältäni. Pilluni oli spermaa täynnä, jota valui nyt vuolaana jalkojani pitkin kun hoipertelin seisomaan. Jos nyt joku ulkopuolinen olisi nähnyt minut siinä seisomassa, ei epäilystäkään, ettei hän olisi luullut futisjoukkueen raiskanneen minut. Näin ei kuitenkaan ollut, vaikka päässäni pyörikin hurjasti ja mietin miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään, olin kuitenkin nauttinut tapahtuneesta ja siihen vähintäänkin yhtä syyllinen kuin nuo neljä kaverustani.
Päätimme lähteä puhdistavalle iltauinnille. Pihalla oli jo pimeää, joten aikaa oli kulunut enemmän kuin ensin arvasinkaan. Järvessä pojat pesivät hellästi minut ja kuivasivatkin vielä pyyhkeillän. Sisälle takaisin päästyämme sovimme, ettei tästä ikinä kerrottaisi kenellekään. Loppuillan vietimme rauhallisemmin ja pian menimmekin nukkumaan pehmoisten makuupussien väliin.
Ja vei muuten pari päivää, ennenkuin kärsin taas juoksennella metsissä rastien perässä!

J.Fanal 2004 ([email protected])

9

8695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mabi

      Tämmöisiä novelleiden pitäisi olla! Aivan mahtava tarina! Lisää Lisää!

      • Solidah

        Tälläsia lisää !!


    • tyttis*

      nöyp. ei tollasta tapahdu oikeessa elämässä...

      • Suunnistaja

        Sääli, että et ole suunnistaja. Tuommoista se on!


    • lukutoukka

      Ny oon lukenu molemmat versiot tästä tarinastaja ja luulempa et tää toinen vei voiton!!!!

    • 1984

      tosi hyvä!!!!!!!!!!

    • kirsten

      UPEA!!! Lisää tällasia!

    • Venla~*

      Kiitos kaunis mahtavasta novellista! Jos vaan mahdollista niin jatka samaa rataa!!

    • mary

      Kiitos orkuista!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      87
      2305
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      51
      1997
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      89
      1837
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1562
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1432
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1390
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1351
    Aihe