Miksi mietit mennehiä,
elelet vain entisissä.
Ajatukset ahdistavat,
alakulo alituinen.
Mitä voitat mietinnällä,
tuskaisella tunnollasi.
Jos et tunne olemusta,
alkuperää ajatustes.
Tulevaakin tutkiskelet,
ajatukset ahdistavat.
Pelko valtaa jälleen mielen,
esteenä on ilonkielen.
Elä vain siis tätä päivää,
tämän päivän murhe kanna.
Silloin ei oo huolen häivää,
ilolle siis itses anna.
elelet vain entisissä.
Ajatukset ahdistavat,
alakulo alituinen.
Mitä voitat mietinnällä,
tuskaisella tunnollasi.
Jos et tunne olemusta,
alkuperää ajatustes.
Tulevaakin tutkiskelet,
ajatukset ahdistavat.
Pelko valtaa jälleen mielen,
esteenä on ilonkielen.
Elä vain siis tätä päivää,
tämän päivän murhe kanna.
Silloin ei oo huolen häivää,
ilolle siis itses anna.
Vastaukset 5
Vanhimmat
sen käytännössä oppisi ettei elistä eikä huomista pitäisi murehtia...
pidin runostasi ja erityisesti viimeisestä säkeestä...pitäisköhän se
laittaa jääkaapin oveen, että joka aamu sen lukisi ja muistaisi ja
jonain päivänä vielä oppisi elämään niin. :)
Elä vain siis tätä päivää,
tämän päivän murhe kanna.
Silloin ei oo huolen häivää,
ilolle siis itses anna.
Toisaalta on myös helppo sanoa, mitä menneistä tai älä huoli huomisesta. Asiat vain eivät tahdo ihan niin yksinkertaisia aina olla. Runoni alkupuolen rustasin menneitä mietiskellen. Mielestäni on turhaa ja hyödytöntä kantaa murhetta jo tapahtuneesta, ellei samanaikaisesti pysty sitä taakkaa työstämään hyödyksensä ja oivaltamiseksi. Jos vastausta ei tule vaikka sitä etsimällä etsisi, on parempi antaa koko asian hautautua menneisyyteensä. Mitä taas tulee huomisen murheisiin, niin se on lähes täysin hyödytöntä. Mitä me tiedämme tulevasta? Emme yhtään mitään. Olemmeko edes hengissä huomenna? Riittää siis joka päivälle oma murheensa. Sanoisin vielä näin, että se päivittäin kohtaamamme murhe on tuoreeltaan käsiteltävä, ettei se jää alitajuntaamme asustelemaan kun seuraavan päivän murheet ovat jo ratkaistavinamme. Ilon avaimet ovat siis omissa käsissämme, päivittäin tuuletetussa mielessämme.
Miksi mietit mennehiä,
elelet vain entisissä.
Ajatukset ahdistavat,
alakulo alituinen.
Mitä voitat mietinnällä,
tuskaisella tunnollasi.
Jos et tunne olemusta,
alkuperää ajatustes.
Tulevaakin tutkiskelet,
ajatukset ahdistavat.
Pelko valtaa jälleen mielen,
esteenä on ilonkielen.
Elä vain siis tätä päivää,
tämän päivän murhe kanna.
Silloin ei oo huolen häivää,
ilolle siis itses anna.
Mr.K
Lämmin kiitos hienosta lukuhetkestä runosi parissa!
Hienosti riimitelty ja kirjoitettu runo tästä elämästä
ja kuinka pitäisi tehdä, että saataisiin lisää valoa ja iloa
arkeen. Itselläni tuli mieleen seuraava "pätkä" samasta
aiheesta..
Mennehet on mennehiä
ei tulevasta paljon tiä
Turha niit´ on murehtia
- on ilmeet haudan vakavia
Surra voit vaik´monta vuotta
huomaat sitten - aivan suotta
Ei tullut eteen surun aihe
alkaa uusi elon vaihe
Ilonkieli vapahaksi
muuttuu mieli paremmaksi
Hyvä mieli ilon tuottaa
huomiseen voit ehkä luottaa
Sinähän kirjoitat kuten minä. Huomaan sinun oppineen elämästä, kenties kokemustesi, eli kantapään kautta:)
Jk. Hyvä sinä.
Elämähän opettaa meille joka päivä jotain uutta, pienempää tai isompaa..
Ei menneitä enää kannata surra, niille ei mitään voi. Tulevankaan suremiseen
ei kannata voimiaan käyttää, eihän sitä tiedä tarviiko edes surra..
Jos etukäteen tulevaa suree ja sitten vielä sen toteutuessa pitää surra
uudestaan, niin sama asia on tullut surtua ja murehdittua kahteen kertaan,
kamalaa :))
Moneen kertaan kuultua, mutta totta: Optimistit ovat yhtä usein väärässä
kuin pessimistitkin, mutta heillä on mukavampaa :))
Kirjoittelemisiin..