Vaikea myöntää, mutta oikeastaan 7 v ajan olen kärsinyt erittäin usein nukkumaan mennessäni siitä joillekuille ehkä tutusta tunteesta että läsnä on jokin paha olento, joka lehahtaa kimppuuni heti kun makaan avuttomana unta odottaen. Omalla kohdallani en ole koskaan halunnut uskoa henkien kieppuvan kimpussani - olen sen verran skeptinen, ja herkästi koen vouhotuksen riivauksesta ja henkiloisista silkaksi hysteriaksi (sori vaan). Kuitenkin aina teoriassa olen valmis ajattelemaan että erinäiset negatiiviset tunteet ihmisessä saattaisivat periaatteessa elättää jonkin toisen ulottuvuuden henkiolioita, jotka tykkäävät kupata muiden energiaa... Mutta jotenkin se on aina se viimeinen selitys, ja hyvin vastahakoisesti siihen lähtisin.
Viime yönä koin oudon tunteen. Vuoteessani olin tyyni ja levollinen, ja pelko oli poissa. Se on, kuulkaas, tosi outo tunne kun ei yhtään ahdista! Tuntui kuin olisin ollut vauva kehdossa, täysin turvassa ja sujut maailman kanssa. Vasta tuon tilan koettuani tajuan nyt miten pirullinen ja perkeleellinen menneiden vuosien jatkuva yöllinen piina onkaan ollut. Onko sen syynä tosiaankin "vain" yleinen kireyteni ja neuroottisuuteni? Kokemani vastoinkäymiset? Mikä ettei, mutta kyllä tämä äkillinen katkos kidutukseen jotenkin laittaa miettimään että onko kaikki todellakin aina vain minusta itsestäni kiinni?
Olen jo pitkään tarvinnut lisää tahdonvoimaa Tien kulkemiseen Työn merkeissä, ja usein minusta on tuntunut että itseni lisäksi moni muukin ihminen pettyy minuun, koska sisälläni oleva aurinko ei sitten niin millään ilveellä tule esiin. En pysty - halusin tai en - olemaan erillinen; minulla on vahva vastuun tunne muita elollisia olentoja kohtaan. Minun täytyy saavuttaa vapaus jotta voin hyödyttää sillä muitakin kuin itseäni! Miksiköhän sitten yritän niin kaikin tavoin olla itseriittoinen ja olla ottamatta muilta vastaan yhtään mitään...
Olen meditoinut aina kyetessäni ja pohdiskellut paljon kaikenlaisen typerän kuten syyllisyydentunteiden tarpeettomuutta. Ehkä tämän aivotyöskentelyn summa summarum voi johtaa äkillisiin muutoksiin, kuten nyt pelon poistumiseen. (Puoli vuotta sitten yöllinen pelko oli hetken poissa kun olin pitkään raivon vallassa... - tämä onkin sellainen seikka joka hieman laittaa miettimään uudemman kerran henkimaailmaperäisen häirinnän mahdollisuutta, vaikka vaikea minun on siihen siis uskoa.)
En oikein osaa tehdä lopullisia johtopäätöksiä suuntaan enkä toiseen. Ehkäpä liiallinen pohtiminen on hedelmätöntä... Mutta kävi niin tai näin, niin elämä on helkkarin mielenkiintoinen juttu. ELÄMÄ on magiaa.
Viime yönä koin oudon tunteen. Vuoteessani olin tyyni ja levollinen, ja pelko oli poissa. Se on, kuulkaas, tosi outo tunne kun ei yhtään ahdista! Tuntui kuin olisin ollut vauva kehdossa, täysin turvassa ja sujut maailman kanssa. Vasta tuon tilan koettuani tajuan nyt miten pirullinen ja perkeleellinen menneiden vuosien jatkuva yöllinen piina onkaan ollut. Onko sen syynä tosiaankin "vain" yleinen kireyteni ja neuroottisuuteni? Kokemani vastoinkäymiset? Mikä ettei, mutta kyllä tämä äkillinen katkos kidutukseen jotenkin laittaa miettimään että onko kaikki todellakin aina vain minusta itsestäni kiinni?
Olen jo pitkään tarvinnut lisää tahdonvoimaa Tien kulkemiseen Työn merkeissä, ja usein minusta on tuntunut että itseni lisäksi moni muukin ihminen pettyy minuun, koska sisälläni oleva aurinko ei sitten niin millään ilveellä tule esiin. En pysty - halusin tai en - olemaan erillinen; minulla on vahva vastuun tunne muita elollisia olentoja kohtaan. Minun täytyy saavuttaa vapaus jotta voin hyödyttää sillä muitakin kuin itseäni! Miksiköhän sitten yritän niin kaikin tavoin olla itseriittoinen ja olla ottamatta muilta vastaan yhtään mitään...
Olen meditoinut aina kyetessäni ja pohdiskellut paljon kaikenlaisen typerän kuten syyllisyydentunteiden tarpeettomuutta. Ehkä tämän aivotyöskentelyn summa summarum voi johtaa äkillisiin muutoksiin, kuten nyt pelon poistumiseen. (Puoli vuotta sitten yöllinen pelko oli hetken poissa kun olin pitkään raivon vallassa... - tämä onkin sellainen seikka joka hieman laittaa miettimään uudemman kerran henkimaailmaperäisen häirinnän mahdollisuutta, vaikka vaikea minun on siihen siis uskoa.)
En oikein osaa tehdä lopullisia johtopäätöksiä suuntaan enkä toiseen. Ehkäpä liiallinen pohtiminen on hedelmätöntä... Mutta kävi niin tai näin, niin elämä on helkkarin mielenkiintoinen juttu. ELÄMÄ on magiaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minullakin on joskus, noin kerran muutamassa vuodessa, joskus hetken aikaa ihan käsittämättömän hyvä olo, siis täysin ilman mitään järjellistä syytä.
:a:
Niin, kyllä minullekin niitä kummia oloja tulee joskus jopa päivälläkin... Eikä tosiaan mitenkään usein.
Minä tiedän tunteen. :)
Niinkuin Chandi kertoi, minäkin tunnen joskus sängyllä maatessani olevani turvassa kuin Äidin sylissä tai kohdussa vailla yhtäkään huolta.
Ja hänen kysymykseensä:
"Onko sen syynä tosiaankin 'vain' yleinen kireyteni ja neuroottisuuteni?"
Sanoisin että on!
Kun ihminen vapautuu kireydestään, neuroottisuudestaan, megatiivisuudestaan, vastustuksestaan, vihastaan, surustaan, riippuvaisuuksistaan, haluistaan ym. hän pääsee lähemmäs kokemusta sellaisenaan joka on kuin raikas tuulenhenkäys. Kaikki nämä luettelemani ilmiöt ovat seurauksia, eivät sytiä. Jos tarkkailet itseäsi voit seurata niitä niiden syntyjuurille ja saavutat egosi. Ego on se osa sinusta joka omaksuu tietoa ja erilaisia määritelmiä (malleja, peilauksia oikeiden asioiden sijaan) maailmasta, mielipiteitä siitä miten asioiden tulisi olla ja miten ne ovat. Ego tuottaa kitkaa maailman kanssa ja aiheuttaa kärsimystä.
Egosta voi vapautua, kuten monissa hienoissa opeissa kerrotaan. Esimerkiksi buddhalainen ja taolainen traditio (löytyy näitä toki myös lännestäkin päin) perustuvat ihmisten oikeisiin kokemuksiin vapautumisesta.
Mitäs sitten kun egosta vapaudutaan? Tuleeko ihmisestä joku virrassa kelluva kuollut kala? -Paskat! Sanoisin että silloin vasta ihminen oppii SURFFAAMAAN virralla!
Joltain kunnioitetulta zen-opettajalta oli kuulemma kysytty että saavutettuaan niin vapautuneen tilan egosta kun hän oli, tekeekö hänen koskaan mieli suklaakakkua jos hänelle sellaista tarjotaan?
Hän vastasi: "Tottakai tekee! Rakastan suklaakakkua, en vain revi pelihousujani jos en saa sitä." :)
Tietoisuus on avain. Älä nuku. Aika ei odota ketään. Herää! Meillä on vain tämä hetki. Egosta voi vapautua vain tässä hetkessä, ei murehtimalla epäonnistumisiaan. Kuten tupakoinnin voi lopettaa jättämällä polttamatta tupakan juuri nyt kun tekee mieli, voit löytää kärsimyksen lähteen aina juuri tässä hetkessä ja pyrkiä vapautumaan siitä.
Lue henkisiä tekstejä mitä oivaltaneet ihmiset ovat kirjoittaneet. Ole tietoinen. Tee harjoituksia. Älä hukkaa hetkeäkään mutta älä jää rypemään epäonnistumisen pettymykseen.
Siinä minun karttani kohti kuvaamaasi tilaa.
Ihan niinkun tavalliselta sälliltä toiselle. :)
Ei saatana, kun katson näitä viestejäni niin huomaan että minusta on tullut joku hippi...
Kuitenkin.. Kehitin tuossa äskettäin itselleni hyvän harjoituksen. Sen nimi voisi olla vaikkapa omaperäisesti 'Olenpa onnekas' tjms. Käytännössä se menee niin että eri tilanteissa totean itselleni "Olenpa onnekas että saan nähdä tämän auringonlaskun", tai "olenpa onnekas että saan tuntea tämän sateen" (päinvastoin kuin esim "Vittu taas sataa vettä!"). Olen saanut tällä irti aika hyviä fiiliksiä.
Vaikka tällä viikolla pohdiskelenkin voivatko ihka oikeat henkoset todella pelotella ihmisen siihen tilaan ettei hän kykene suorittamaan haluamiaan toimintoja (kuten nyt vaikkapa meditaatiota), luulen kuitenkin että hedelmällisin lähestysmistapa negatiivisiin ilmiöihin ja kokemuksiin on lähteä siitä että itsestä ne kuitenkin johtuvat. Jos ei itse avaudu sille negatiivisuudelle jonka kautta voi törmätä kaikenlaiseen häiritsevään, niin enpä oikein usko että ihmiselle oikein mikään pystyy todella ryppyilemään. - Siis tottahan toki voidaan kiusata, rääkätä ja vaikka henkikin viedä, mutta kuitenkin pääasia on se miten siihen itse suhtautuu... Antaako rääkin muuttaa pysyvästi omien korvien väliseen tilaan asumaan...
Minulle ovat nämä negatiivisuus/positiivisuus-asiat vähän vaikeita juttuja, kun herkästi tulee tuosta jälkimmäisestä mieleen aina sellainen ällöttävä hurmahenkinen, mielipuolisilmäinen sirkuttelu vaikkapa Jeesuksen ihanuudesta. Pitäisi keksiä joku aivan oma terminsä sille, mitä minun pitää saada aina vaan lisää. Onnekkuus? Henkinen potenssi? Voima? Luottamus? Intentio...? TAHTO???
Olen joitakin aikoja koettanut viljellä sitä ajatusta että kaikki mitä koen on jotenkin hemmetin upeaa ihan sillä perusteella että se tapahtuu juuri minulle. Koetan esim. tällä hetkellä saada itseni raahattua hammaslääkärille (projekti on kestänyt jo tovin...) ajatellen että kokemus sekin. Kokemus, joka asettuu siihen jännään kollaasiin joka minä olen.
Nukkuvat - Uneksuvat - Heränneet. Minä tässä vain uneksun ja uneksun, mutta heräämisen yrittäminen on jatkuvaa... Perkaan egoani jotta siitä tulisi läpinäkyvä, ja Itsen valo loistaisi läpi...
"Vaikka tällä viikolla pohdiskelenkin voivatko ihka oikeat henkoset todella pelotella ihmisen siihen tilaan ettei hän kykene suorittamaan haluamiaan toimintoja (kuten nyt vaikkapa meditaatiota), luulen kuitenkin että hedelmällisin lähestysmistapa negatiivisiin ilmiöihin ja kokemuksiin on lähteä siitä että itsestä ne kuitenkin johtuvat."
Ehkäpä voivatkin pelotella. Niin kauan kuin ei ole todella ylittänyt dualistista tietoisuutta rajojen vetäminen itsen ulkopuolisille ja -sisäpuolisille asioille on vähän sellaista jatkuvaa sähläämistä.
"Minulle ovat nämä negatiivisuus/positiivisuus-asiat vähän vaikeita juttuja, kun herkästi tulee tuosta jälkimmäisestä mieleen aina sellainen ällöttävä hurmahenkinen, mielipuolisilmäinen sirkuttelu vaikkapa Jeesuksen ihanuudesta. Pitäisi keksiä joku aivan oma terminsä sille, mitä minun pitää saada aina vaan lisää. Onnekkuus? Henkinen potenssi? Voima? Luottamus? Intentio...? TAHTO???"
Ymmärrän kyllä kuinka siitä tulee helposti mieleen ällöttävä hurmahenki. Jos tila on aito, kannattaa tästä huolimatta antautua sille.
Voima ja luottamus kuulostavat hyviltä.
"Olen joitakin aikoja koettanut viljellä sitä ajatusta että kaikki mitä koen on jotenkin hemmetin upeaa ihan sillä perusteella että se tapahtuu juuri minulle."
Ajatuksessa pitää olla myös sisältö. Se on se vaikein osa. Ehkei sitä tyhjästä nyhjästä..
Hm, ei se nyt ihan 7 v ole kestänyt. Tarkemmin ajatellen se taisi olla -95 kun alkoi niin ahdistaa että mieluiten nukkui kissa kainalossa. (Isäni kuollut juuri yms.) Tämä tapahtui talossa, johon olin muuttanut exän kanssa ed. vuonna, ja heti muuton jälkeen kuullut kovan selittämättömäksi jääneen rysäyksen. -96 kun olin jo päättänyt erota ja nukuin yläkerrassa yksinäni aloin keskellä yötä kuulla talon katolta askelia, jotka tuntuivat lähestyvän nukkumapaikkaani, lopulta tullen kuin katon ja välikaton välistä. Menin alakertaan nukkumaan ja käskin exän sinne ylös, ja hän aamulla kyseli olinko siirrellyt huonekaluja koko yön. En siis ollut ainoa äänen todistaja. (Ei siellä lumisella katolla olisi kukaan voinut kävellä putoamatta sieltä, huom.)
Kuitenkaan kun näinä vuosina olen öisin vuoteellani yksin kärvistellyt, en ole ajatellut tuota tapausta, enkä pidä sitä oleellisena kimmokkeena pelon alulle. Se on vain yksi helmi nauhassa, jota olen tainnut pitää enemmän tai vähemmän kaulassani hirttonuorana kenties lapsesta asti. Tiedä häntä.
Tässä juuri aamulla ihmettelin että mihin on kadonnut se vesi, jonka yöllä muistaakseni lasiin laskin odottamaan aamua. Jännäksi menee, perin jännäksi.
Silti aina mieluiten lähden ensimmäiseksi tutkimaan psykologisia pointteja. Olisiko nytkin niin, että laskin sen veden kyllä - mutta toissayönä... Ovatko muistikuvani sekaisin?
Olen huomannut että kun elämässä on surua ja murhetta ja joutuu jostainsyystä olemaan varpaisillaan, tapahtuu kaikkea kummaa. Johtuuko se sitten siitä että aistii ympäristöään tarkemmin vai siitä, että nuo mainitsemasi henkoset elelevät toisten pahasta olosta.. Minulla telepaattiset kyvyt, enneunet ja aavistukset ym. omituisuudet nousevat pintaan.
Onko mahdollista että olet unenpöppörössä juonut illalla laskemasi veden?
En juurikaan koskaan tee mitään unenpöpperössä. En varsinkaan juo vettä, jonka asetan ilmautumaan yön ajaksi jotta voin sen nauttia aamulla saadakseni suolen toimimaan... :P
Aamulla ainakin jos herään, niin tiedän heti missä mennään, kuka olen, mikä maa ja mikä valuutta.
Mutta koska päivät joskus ovat kovin yksitoikkoisia, ei olisi mikään ihme jos luulisin eilen illalla tehneeni jotakin mitä teinkin edellisenä iltana...
(Surut ja murheet, ainakin suuremmat, ovat onneksi tällä hetkellä jo takanapäin. Tulevista ei sitten taas tiedä. Onneksi.)
Se on jännä juttu kuinka asiat ruokkivat toisiaan, esim. jos jää työttömäksi, ei pysty/ kykene tekemään juuri mitään muutakaan vaikka kotona olisi ikkunanpesua sun muuta askaretta ja paskaretta. Vastaavasti jos elämä on hektistä, saa tosi paljon aikaan.
Päivien yksitoikkoisuudesta sen verran, että olen tässä vuosien varrella tullut kauhukseni huomaamaan, etteivät asiat enää tunnu samalta kuin nuorempana, kaikki tasaantuu ja muuttuu tylsemmäksi. Missä kicksit? Eipä niin, että mitään ultimate- kokemuksia kaipaisinkaan, mutta voisihan sitä joskus arjen vastakohdaksi jotain mieltänostattavaakin tapahtua.
..pimeän/nukkumaanmenon pelostani vasta noin vuosi sitten. Vielä vuosi sitten minua kauhistutti ajatuskin, että yö saapuisi ja pitäisi mennä nukkumaan. Tai pikemminkin yrittää nukkua..ilman että saisin slaagin pelkästä pelosta. Niihin aikoihin minulta meinasi todellakin järki lähteä, kun piti aina pinnistellä hereillä pysyäkseen ympäristöä tarkkailen niin kauan kunnes lopulta sammuin väsymyksestä.
Kaikki alkoi kun olin 13-vuotias ja näin ensimmäisen kerran erään olennon. Siitä asti olen niitä nähnyt ja paljon muutakin..Mutta sitten en enää yksinkertaisesti jaksanut pelätä! Aloin tutkimaan näitä olentoja, ottamaan selvää asioista ja kysellä ihmisiltä..Vuodessa sain vastauksia enemmän kuin elinikänäni! Nyt tiedän mitä ne ovat, miksi ne ovat, ja tiedostan koko maailman ihan uudella tavalla.
Nykyään otan kissani viereeni nukkumaan, niin minun itseni ei tarvitse kaiken aikaa tarkkailla ympäristöä. Olen nimittäin huomannut, että se aistii näitä olentoja myös..
On minulla vielä nykyäänkin joskus tunne, että huoneessa on jotain "pahaa" läsnä, mutten enää aina edes välitä siitä, kun lohduttaudun ajatuksella, että enpä ole tähänkään mennessä päässyt hengestäni ainakaan sen takia.
En pelkää enää nukkumaanmenoa/pimeää juuri ollenkaan..mutta aina välillä saatan säikähtää jotain olentoa niin pahasti ettei nukkumisesta tule sitten enää mitään..Esimerkiksi noin kuukausi sitten näin sellaisen otuksen ihan uudella tavalla. Olin mennyt jo nukkumaan ja makoilin sängylläni. Huoneessani ei palanut valoja, mutta ovi oli auki eteiseen ja siellä paloi valo. Yht äkkiä näin kun n. metrin korkuinen musta olento lensi vasemmalta päin katsottuna oikealle eteisen suuntaan. Se siis lensi ilmassa noin puolen metrin korkeudella. Mutta siinä nyt ei ollut mitään uutta..minulle ainakaan. Se, mikä minut sitten tässä otuksessa säikäytti oli se, että sillä oli kasvot. Ja kun se lensi siitä ohi, niin se katsoi suoraan minuun. Sen katse suorastaan porautui tajuntaani. Aivan kuin se olisi ollut jokin tarkastuslento tms.
Se selittikin kaiken, sillä ennen kuin tämä tapahtui (kun muut olivat menneet jo nukkumaan ja minä häärin vielä yksin hereillä) minusta tuntui tavallista voimakkaammin, että jokin paha oli läsnä. Kuulin jopa epämääräisiä ääniä kylpyhuoneessa hampaita pestessäni..siis ne kuuluivat aivan vierestäni, mutten nähnyt mitään. En kiinnittänyt niihin sen enempää huomiota, mutta sitten kun menin nukkumaan niin tämä otus lensi juuri sieltä kylpyhuoneen suunnasta eteiseen.
Mutta tiedänpähän nykyisin ketä voin kutsua suojakseni jos uhan tunne kasvaa liian suureksi. Arkkienkeli Mikaelia tai Metatronia.. ;) En ole mikään uskovainen tms. mutta Mikael on todellakin olemassa, sillä olen tavannut hänet. Hän "puhdisti" minut silloin vuosi sitten, ja nykyään hän ampaisee heti suojakseni jos kutsun häntä..tai sitten hän lähettää valo-olentoja avukseni. Mitä Metatroniin tulee, häntä ei tarvitse kutsua sillä minulla on Metatronin sinetti. Se on muutenkin hauska kapistus, kun voin toteuttaa sillä asioita niin, että ne myötäilevät tahtoani.. ;)
Hmm..kannattaa muuten unohtaa kaikki se paskanlässytys jota Raamatussa on enkeleistä yms. Se vain sekoittaa ihmisiä eivätkä he sitten pysty ymmärtämään näiden olentojen todellista olemusta. Enkeleissä ei ole mitään yliluonnollista, ne ovat vain erittäin korkean värähtelytaajuuden omaavia, pitkälle kehittyneitä energiaolentoja. Mutta suosittelen tutustumaan niihin..ovat nimittäin suureksi avuksi.
Itse olen nähnyt valveilla vain joitakin sumumaisia muodostelmia, ja joskus jotain merkillisyyksiä valveen ja unen rajalla. Mutta se raskas, painostava tunne mikä pimeässä voi tulla on kai ollut sen takia niin rasittava että kun ei näe mistä se johtuu... Joskus on tietysti tullut mieleen että jos näkisi "jotain", jotain oikein pelottavaa, niin läpsähtäisikö se pumppu pois päältä pysyvästi... Enpä usko.
Poltergeistiin (askeleet katolla josta mainitsin jossain kohdin) käytin avukseni tiettyjä värejä, jotka visualisoin mielessäni (hopea, violetti ja turkoosi), ja tuntuikin kuin äänet olisivat lakanneet sillä hetkellä kun värit olivat mielessäni. Mutta en tainnut olla tarpeeksi hyvä visualisaatiossani silloin, kun ne sitten jatkuivat vaan...
Ehkäpä minäkin vielä jossain vaiheessa kokeilen ihan suoraan ottaa yhteyttä kaikenmoisiin apuhenkiin, vaikka minulla on jotenkin luontainen inho kaikkia henkosia kohtaan. Ei tästäkään mitään näemmä tule että omin voimin vaan kitkuttaa hammasta purren. Hampaidenpureskelu ei ole hyväksi...