hghgyh

Koska olette tutustuttaneet lapset uuteen puolisoon? Itse henkilökohtaisesti antaisin ajan kulua. Exäni muutti pois kotoa kuukausi sitten suoraan uudelle naiselle ja nyt haluaa että lapset tapaisi uuden puolison. Exällä tuntuu olevan hirveä kiire viedä lapset uuteen elämäänsä. Itse koen,että lapset ei vielä edes ymmärrä että exä on muuttanut pois ja exää tavataan aina joskus.
Kertokaa mikä olisi paras ratkaisu.
14177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei lapsia nyt ihan kaikille tarvitse heti tutustuttaa, lähinnä mielestäni silloin jos suhde on vakava ja pysyvää laatua. Mutta tietenkään et voi säädellä, että ketä exä saa tavata lasten ollessa hänellä. Se hänen olisi päätettävä itse.

Äänestä

totaalisesti kyky ajatella lapsia erotilanteessa, omaan napaan ja omat mielihalut menee kaiken edelle. Minusta lapsille pitää antaa reilusti aikaa ensin siihen ajatukseen, että isä ja äiti ovat eronneet, heilastella ehtii silloin kun lapset eivät ole kotona. Eikä se silti tarkoita sitä, että oma elämä jää elämättä.

Äänestä

isä tutustutti lapset ensin uuteen puolisoon, ennenkuin kertoi erosta minulle. Oli siinä lapsilla sulattelemista...isällä sen jälkeen nuo uusikot vaihtuneet tiuhaan ja esitelty on heti samantien. Lapsia käy kovin sääliksi. Itse olen ajatellut että olen lapsille sen velkaa, etten roudaa heidän elämäänsä yhtään uutta ihmistä, olen minä sitten se vanhempi jolla on järki päässä. Lasten etu menee kaiken edelle.

Äänestä
  • Ei millään pahalla, mutta kovin marttyyriltä kuulostat. Typerästihän exäsi toki toimii, sitä en kiellä, mutta jotenkin ärsytti tekstissäsi tuo oman paremmuutesi korostaminen. Tule alas jalustalta, olet ärsyttävä.

    Äänestä

  • perru kirjoitti:

    Ei millään pahalla, mutta kovin marttyyriltä kuulostat. Typerästihän exäsi toki toimii, sitä en kiellä, mutta jotenkin ärsytti tekstissäsi tuo oman paremmuutesi korostaminen. Tule alas jalustalta, olet ärsyttävä.

    lasten etua ajattelen ja olen mielestäsi ärsyttävä, niin mielummin olen tällä jalustalla ja huomaan lasteni olevan kanssani onnellisia toisin kuin exäni. Hän on onnellinen uusikkonsa kanssa, minä lastemme. sekö tekee minusta ärsyttävän?

    Äänestä

  • minnimuori kirjoitti:

    Sinun itseilmaisutapasi oli äärimmäisen ärsyttävä. Eksäsi toimii varmasti kovin väärin ja se on ikävää, mutta tuo sinun "minä sitten olen se järkevä ja lapset ennen kaikkea"-lätinäsi nosti niskakarvat pystyyn. Ymmärsitkö mitä tarkoitan? Se ei ole ärsyttävää että toimit lastesi parasta ajatellen vaan se miten tuot sen ilmi. Juuri se "Uhrautuva marttyyriäiti" urheasti yksin taistelee lasten puolesta- ilmiö, se tuossa tuli esiin ärsyttävällä tavalla. Sinä siis nostit itsesi jalustalle. Se ärsyttää.

    Äänestä

  • pekkaniskanostaa kirjoitti:

    henkilökohtaisesti ärsyttävä niin eikö ole kuitenkin tärkeämpää se pointti mitä tässä yritän esille tuoda, ei se mikä itse olen tai miten ärsytän, vaan lasten paras. Se on minulle kunnia-asia. Ja olen siitä ylpeä. Miksi en olisi? Keneltä se on pois?

    Lasten parhaan ajatteleminen on hienoa, ehkä jopa kunnia-asia, eikä se ole keneltäkään pois, mutta se ei muuta sitä faktaa että oman paremmuutensa korostaminen, jalustalle kapuaminen ja marttyyrinrooli aiheuttavat suurta ärtymystä. Etkö nyt millään ymmärrä mitä ajan takaa? Kerroit eksäsi toiminnasta, joka mitä ilmeisimmin on kovin typerää (tästähän on vain sinun sanasi) ja heitit marttyyrikortin pöytään toteamalla miten itse olet mielestäsi lapsille velkaa sen ettet roudaa uusia ihmisiä heidän elämäänsä. Ja pian sen perään toteat "olen sitten minä se järkevä ihminen" Marttyyriasenne on äärimmäisen ärsyttävä. Yritä esittää asiasi korostamatta omaa erinomaisuuttasi niin ärsytysprosentti romahtaa. Joko nyt ymmärrät?

    Jokainen normaali aikuinen ihminen ajattelee lastensa parasta ja toimii sen eteen, sen korostaminen ja sen hehkuttaminen (se on minulle kunnia-asia...) on todella raivostuttavaa. Se kun on itsestäänselvä asia, ainakin oletettavasti sen tulisi olla. Sen korostaminen on jokseenkin sama kun korostaisit itseesi tyytyväisenä sitä että harjaat hampaasi kahdesti päivässä. Tai että pyyhit takapuolesi ulostettuasi.

    Äänestä

  • on kyse?

    Äänestä

  • pekkaniskanostaa kirjoitti:

    Sinun itseilmaisutapasi oli äärimmäisen ärsyttävä. Eksäsi toimii varmasti kovin väärin ja se on ikävää, mutta tuo sinun "minä sitten olen se järkevä ja lapset ennen kaikkea"-lätinäsi nosti niskakarvat pystyyn. Ymmärsitkö mitä tarkoitan? Se ei ole ärsyttävää että toimit lastesi parasta ajatellen vaan se miten tuot sen ilmi. Juuri se "Uhrautuva marttyyriäiti" urheasti yksin taistelee lasten puolesta- ilmiö, se tuossa tuli esiin ärsyttävällä tavalla. Sinä siis nostit itsesi jalustalle. Se ärsyttää.

    se on kukkahattutäti, joka on töissä kirjastossa ja sillä on liian kireä nuttura.
    Ei ihme ettei äijäkään kestänyt :oD

    Äänestä

  • eikukkahattutäti kirjoitti:

    se on kukkahattutäti, joka on töissä kirjastossa ja sillä on liian kireä nuttura.
    Ei ihme ettei äijäkään kestänyt :oD

    sitten, jos on töissä kirjastossa....kiitti vaan.

    Äänestä

Tosi valaisevia tuollaiset hghgyh-otsikot. Niistä selviää TOSI hyvin, mitä asiaa teksti käsittelee :O

Äänestä

lapseni lähes heti.
Miehelläni on myös lapsia ja jotenkin se tutustuminen meni todella helposti.

Äänestä

vaan "miten".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hggjh kirjoitti:

Koska olette tutustuttaneet lapset uuteen puolisoon? Itse henkilökohtaisesti antaisin ajan kulua. Exäni muutti pois kotoa kuukausi sitten suoraan uudelle naiselle ja nyt haluaa että lapset tapaisi uuden puolison. Exällä tuntuu olevan hirveä kiire viedä lapset uuteen elämäänsä. Itse koen,että lapset ei vielä edes ymmärrä että exä on muuttanut pois ja exää tavataan aina joskus.
Kertokaa mikä olisi paras ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu