Diminutiivi
Odotellessani Aleksis Kiven kadun S-Marketin valmistiskillä vuoroani satuin vilkaisemaan viereisen asiakkaan kenkiin: vasemman nauhat olivat auki ja päät luikertelivat lattialla; nopea vilkaisu: yleisilme siisti ja huoliteltu - olematta nihkeän pedantti, kasvojen ilme rauhallinen ja vakaa, hiukset hyvin leikatut ja hoidettuina kiiltävät, parta ajettu aamulla, sekä asennossa sellaisen ihmisen ryhti joka ei kumartele eikä nuoleskele vaan on tottunut ongelmien keskipisteen aariaan.
La laa
En koskaan käy valmistiskeillä. Enkä koskaan puutu avoimiin kengännauhoihin, ulkoisiin asioihin, joilla on taipumus olla sisäisen sekasorron mittapuu ja kuvastin. Polveni ovat kipeät. Hän pani minua oranssilla lankamatolla vasten sohvaani. Ratikka on myöhässä. Minä olen aina myöhässä, sillä jonotusnumero haalenee kädessä yhä kauemmas ja kauemmas, suurenee epätäydellisyysperiaatteen lailla käsittämättömäksi lukujoukoksi. Mutta kotikasvatukseni vuoksi jaksan odottaa miltä rakkaus näyttää, tuntuu ja maistaa mitä se on.
Bambina
Ehkä olen jo selvittänyt mysteerin jääden itse sen tuloksista osattomaksi, sillä rintojani pakottaa ja ylisuuret äitiysvaatteet ovat palaneet UFF:n keräyskollissa tuhkaksi ohikulkevan tupakoitsijan ilkivallan tai puhtaan ajattelemattomuuden vuoksi. Loppujen lopuksi – näin usein ajattelen – mikään ei ole ollut vaikeaa, vaan kliinisen yksinkertaista, niin kuin yksinkertaista on lukea romantiikkaa, mutta tavata elämän simppelit perustarpeet toisaalla sivujen tuolla puolen, kuin siinä, jossa elämää olemassaolon värikylläiseksi arjeksi tavataan kutsua, ja jossa unohdetaan hetkeksi kaikki muu ja sokaistutaan viattomasta kauneudesta, kauneudesta ja kauneuden kumisevista lauseista lumoavista.
Entä mitä sitten…
tai mikä on oleva sitten?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.