Ryyppääminen nuorena heikentää päätöksentekoa aikuisena

"

Nuoruusiässä rankasti ryypänneillä tiedetään olevan aikuisena ongelmia päätöksenteossa. Tutkijat eivät kuitenkaan ole tienneet, aiheuttaako teinikännäys aivojen päätöksentekoprosessien häiriintymisen, vai johtuuko ryyppääminen alun perin heikosta päätöksentekokyvystä.

Uusi tutkimus osoitti, että ainakin nuorilla rotillla säännöllinen alkoholin käyttö aiheuttaa pysyviä muutoksia päätöksentekoon.

Washingtonin yliopistossa työskentelevä Ilene Bernstein kollegoineen antoi osan nuorista koe-eläimistä maistella alkoholipitoista hyytelöä aina halutessaan 20 päivän ajan. Lopuille viinaa ei tarjottu.

Kolme viikkoa myöhemmin, kun rotat olivat kasvaneet aikuisiksi, niiden päätöksentekokyky testattiin ruokapalkintojen avulla. Nuoruudessaan alkoholia saaneet rotat tekivät huomattavasti raittiita useammin riskialttiita päätöksiä. Ne myös suosivat suuria mutta epävarmoja voittoja, kun kontrollieläimet valitsivat pienemmän mutta varmemman palkinnon.

Tulos oli sama vielä kolmen kuukauden päästä, joten ilmeisesti nuoruuden ryyppääminen muutti pysyvästi rottien aivojen toimintaa.

Tutkimuksen julkaisi Pnas"

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3896

3751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

teille jotka tuutte kirjottaa tänne alkoholin haitoista, tää on ihan väärä paikka, menkää tonne terveys osioon muita valistamaan.

Äänestä
  • Siellähän onki ne jotka valistusta tarvii ;)

    Äänestä

Kyllähä ne alkoholinki terveyshaitat on jo tiedossa, jokanen joka juo varmasti tietää mitä siiitä voi seurata, mutta ehkä se humalan tunne mikä siitä tulee niin syrjäyttää ne haittapuoletki. Näin ainakin omalla kohdallani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

g87fg87f87f8 kirjoitti:

"
Ryyppääminen nuorena heikentää päätöksentekoa aikuisena
Nuoruusiässä rankasti ryypänneillä tiedetään olevan aikuisena ongelmia päätöksenteossa. Tutkijat eivät kuitenkaan ole tienneet, aiheuttaako teinikännäys aivojen päätöksentekoprosessien häiriintymisen, vai johtuuko ryyppääminen alun perin heikosta päätöksentekokyvystä.

Uusi tutkimus osoitti, että ainakin nuorilla rotillla säännöllinen alkoholin käyttö aiheuttaa pysyviä muutoksia päätöksentekoon.

Washingtonin yliopistossa työskentelevä Ilene Bernstein kollegoineen antoi osan nuorista koe-eläimistä maistella alkoholipitoista hyytelöä aina halutessaan 20 päivän ajan. Lopuille viinaa ei tarjottu.

Kolme viikkoa myöhemmin, kun rotat olivat kasvaneet aikuisiksi, niiden päätöksentekokyky testattiin ruokapalkintojen avulla. Nuoruudessaan alkoholia saaneet rotat tekivät huomattavasti raittiita useammin riskialttiita päätöksiä. Ne myös suosivat suuria mutta epävarmoja voittoja, kun kontrollieläimet valitsivat pienemmän mutta varmemman palkinnon.

Tulos oli sama vielä kolmen kuukauden päästä, joten ilmeisesti nuoruuden ryyppääminen muutti pysyvästi rottien aivojen toimintaa.

Tutkimuksen julkaisi Pnas"

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3896

http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3896

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu