Olin viikonloppuna Viipurissa, ja kaduilla vastaan kulki monenmoista katukoiraa. Kaikki niistä olivat hyvin "ihmisrakkaita" ja ottivat huomionosoitukset häntä heiluen, silminnähden tyytyväisinä vastaan. Ne näyttivät kamalilta: yhdeltä oli korva sijoiltaan, toinen todennäköisesti halvaantunut synnytyksen seurauksena (selkeästi synnyttänyt ja imettänyt narttu), lähes kaikilla joitain iho-ongelmia (karvattomia kohtia siellä täällä, ihottumalaikkuja). Myös ne koirat, jotka olivat omistajan kanssa, näyttivät siltä että aloin voida pahoin.
Koirat kuitenkin olivat järestään kaikki ystävällisiä, rauhallisia, tasapainoisia ja jopa onnellisen oloisia. Halvaantunut narttu makasi erään syrjäisen liikkeen rapulla ja otti aurinkoa, häntä heilui. Koiralla ei ollut hätää. Yllätyin todella paljon, sillä kuvittelin että elämä kadulla olisi ollut pelkkää kärsimystä. Todennäköisesti koirat eivät tiedä paremmasta, ne elävät hetkessä, päivä kerrallaan. Luonnonlait ovat vastassa ja vain voimakkaimmat niin henkisesti, kuin fyysisestikin, säilyvät. Paikalliset ihmiset välittivät, antoivat ruokaa, kohtelivat hyvin. Yksi sai jäädä varjoon erään kojun likelle ja myyjä antoi sen olla. Lähdin kotiin hyvin sekavin mielin, sillä toisaalta kävi sääliksi, toisaalta aloin kyseenalaistaa omia kauhuskenaarioitani. Matka oli todella vaikuttava, monellakin tapaa.
Samalla pohdin katukoirien pelastamisesta johtuvia, mahdollisia ongelmia. "Kulttuurishokki" voi olla melkoinen jos koira on kuitenkin löytänyt paikkansa kadulta. Enää ei vapaana olemista, itseohjautuvaa elämää, omillaan pärjäämistä. Toisaalta tilalle tulee omat ihmiset, varma ruoka ja lämmin koti. Mutta kuinka nopeasti koira oppii luottamaan uuteen kotiinsa? Kuinka koira ongelmatilanteissa käyttäytyy? Säilyttääkö koira itsessään katukoiramaisuuden vai katoaako se ajan myötä?
Itse olen aina ajatellut etten uskaltaisi ottaa katukoiraa kotiini, sillä koskaan ei voi tietää mitä vastaan tulee ja millaisten asioiden kanssa joutuu taistelemaan. Olen pitänyt itseäni huonona koiraihmisenä, raukkana sen takia, mutta nyt en ehkä ajattele enää niin mustavalkoisesti. Ne koirat elävät elämää täysivaltaisesti niillä eväillä joita niillä on/ mitä ne ovat saaneet. Ne koirat ovat onnellisia koska eivät tiedä paremmasta. Ne koirat ovat selviytyjiä. Kaikkia ei voi hyvällä tahdollakaan pelastaa, mutta toisaalta koirat eivät jää sitä itse harmittelemaan. Paikalliset pitävät omalta osaltaan niistä huolta.
Koirat kuitenkin olivat järestään kaikki ystävällisiä, rauhallisia, tasapainoisia ja jopa onnellisen oloisia. Halvaantunut narttu makasi erään syrjäisen liikkeen rapulla ja otti aurinkoa, häntä heilui. Koiralla ei ollut hätää. Yllätyin todella paljon, sillä kuvittelin että elämä kadulla olisi ollut pelkkää kärsimystä. Todennäköisesti koirat eivät tiedä paremmasta, ne elävät hetkessä, päivä kerrallaan. Luonnonlait ovat vastassa ja vain voimakkaimmat niin henkisesti, kuin fyysisestikin, säilyvät. Paikalliset ihmiset välittivät, antoivat ruokaa, kohtelivat hyvin. Yksi sai jäädä varjoon erään kojun likelle ja myyjä antoi sen olla. Lähdin kotiin hyvin sekavin mielin, sillä toisaalta kävi sääliksi, toisaalta aloin kyseenalaistaa omia kauhuskenaarioitani. Matka oli todella vaikuttava, monellakin tapaa.
Samalla pohdin katukoirien pelastamisesta johtuvia, mahdollisia ongelmia. "Kulttuurishokki" voi olla melkoinen jos koira on kuitenkin löytänyt paikkansa kadulta. Enää ei vapaana olemista, itseohjautuvaa elämää, omillaan pärjäämistä. Toisaalta tilalle tulee omat ihmiset, varma ruoka ja lämmin koti. Mutta kuinka nopeasti koira oppii luottamaan uuteen kotiinsa? Kuinka koira ongelmatilanteissa käyttäytyy? Säilyttääkö koira itsessään katukoiramaisuuden vai katoaako se ajan myötä?
Itse olen aina ajatellut etten uskaltaisi ottaa katukoiraa kotiini, sillä koskaan ei voi tietää mitä vastaan tulee ja millaisten asioiden kanssa joutuu taistelemaan. Olen pitänyt itseäni huonona koiraihmisenä, raukkana sen takia, mutta nyt en ehkä ajattele enää niin mustavalkoisesti. Ne koirat elävät elämää täysivaltaisesti niillä eväillä joita niillä on/ mitä ne ovat saaneet. Ne koirat ovat onnellisia koska eivät tiedä paremmasta. Ne koirat ovat selviytyjiä. Kaikkia ei voi hyvällä tahdollakaan pelastaa, mutta toisaalta koirat eivät jää sitä itse harmittelemaan. Paikalliset pitävät omalta osaltaan niistä huolta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Että kuinkahan nämä pedigree ja muilla teollisuusmössöillä lihotetut jalorotuiset maminmussukat pärjäisvät jos joutuisivat omillaan pärjäilemään. Taitais aika moni päätyä mullanalle ennenkuin oppisivat koirien perustaidot, eli ruoan pyydystämisen jalon taidon. Omalla rekulla ei moista huolta ole. Minuakaan välttämäti tartte kuin seuranpitoon.
Ainakaan Suomen rajojen sisäpuolella niille ei ravinto riittäisi, koska Suomessa kaikkien riistälajien kannat pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina. Ja Suomi on muutenkin niin pieni valtio merten ympyröimänä, kuten muutkin pohjoismaat, että ei mikään koira täällä villinä pärjäisi. Ja koirille tulisi pikaisesti kilpailua susienkin kanssa. Tuolla etelämmällä pallonpuoliskolla onkin sitten eri asia, kun tilaa ja riistaa on enemmän tarjolla ja ilmasto lämpimämpää.
Afrikkaako kenties tarkoitit eteläisemmällä? Totta että siellä sitä riistaa riittää, mutta myös riistansyöjiä. Taitaisi vielä nopeammassa tahdissa nämä mammanmussukat joutua ravintoketjussa ylempien päivälliseksi kuin mitä täällä pohjolassa. Leijonat, hyeenat jne... Helppoa saalista heille.
Pohdiskelin lähinnä kuitenkin sitä että mitenköhän nopeasti ne koirat joilta jalostuksessa on viety elämän perusedellytykset, eli riistavaistot, pois, voisivat oppia hankkimaan itsenäisesti saalista. Monesti olen seurannut ohikulkevia koirakoita, kun omallani on joku myyränhankkimissessio päällä, että useimmat eivät näytä ymmärtävän mitä se rekku siellä ojanpohjalla ryynää.
Lähinnä näitä joilla jotain perusedellytyksiä pidempiaikaiseen hengissäpysymiseen taitaisi olla, ovat pystykorvat kuten meillä, sekä ajokoirat, mäyräkoirat, ja jackrusselit. Eipä taida paljon muita olla?
se peuran pyydystänyt dobberi pärjäisi. Sellainenhan se luonnon laki on, vain vahvat jäävät eloon.
erirotuisia koiria jopa useita viikkoja tai kuukausia karkuteillä. Tuskin ne pelkkää ruohoa syövät. Marjojakin on vasta syksyllä.
Kuitenkin moni näistä karkureista pyörii muualla kuin asutusten lähellä.
Suomessa sentään jätehuolto on erittäin toimivaa ei jätteet laitetaan astioihin, joihin koirat eivät pääse käsiksi. Ainakin kaupunkialueilla ja pääkaupunkiseudulla.
Appiukolla Itä-Suomessa on perinteinen tunkio/avokomposti.
Kukaan vaan ei ole näkemässä, että mitä syövät.
Ulkomailla irtokoiria nähneenä, ihmisille agressiiviset koirat, pysyttelee yleensä kaukana ihmisistä. Eivät siis päiväsaikaan pyöri keskellä kaupunkia. Ne ajetaan yleensä kovaäänisesti pois. Yöllä koirat sitten koluavat roskistynnyreitä. Koirien väliset taistelutkin käydään ainakin kuumissa maissa, yön viilenneinä tunteina.
Asia ei ole yksioikoinen, kuten kirjoititkin. Katukoiran elämässä on varmasti nautittavaakin seikkaa välillä ja etenkin jos katukoira on löytänyt seudun, jossa ihmiset kohtelevat katukoiria ookoosti ja ruokkivat niitä. Katukoira oppii katujen tavat ja voi tilanteiden mukaan näyttää hyvinkin onnelliselta katukoirana. Mutta.
Se ei ole juurikaan koko totuus. Katuelämä on ehdoitta riskikästä. Kesät voivat olla katukoirille ookoompaa aikaa, mutta annas olla jos ollaan seudulla, jossa tulee talvi vastaan. Viipurissa jossa kävit, ei vielä ollut tullut talvi vastaan ja näit siellä seudun, jossa katukoirat hyväksyttiin ja niistä pidettiin huoltakin. Mutta... Siinä missä läheisen leipäkaupan pitäjä heittää kovettuneet leivät katukoirille kadulle, siinä joku muu parin tunnin päästä potkaisee puiston penkin alla nukkuvaa koiraa.
Katukoiran elämä on periaatteessa kuitenkin vailla turvaa, kuka tahansa ihminen voi olla minkälainen tahansa koiralle puhumattakaan katukoirien keskinäisistä väleistä ja taistoista nälkiintyneinä ruuan perässä.
Katukoiran perustarpeiden, ruuan, terveydenhoidon, välittämisen tarpeet eivät toteudu - voi välistä olla niin, että koiralla on/löytää/saa ruokaa, mutta sitten kun sitä ruokaa ei ole ja elimistö kärsii jne. Katukoirien pelastusjärjestöjen sivuilla on usein kertomuksia täysin riutuneista, luurangon laihoista kulkukoirista (näitä löytyy myös esim. Espanjan pelastusjärjestöistä eli seudun lämpöisyys yms ei ruuan saannin suhteen yksioikoista) jotka järjestö on sittemmin saanut hoiviinsa.
Ja on pahoinpideltyjä, silvottuja, potkittuja ja hyvin surullisia koiria siellä myös kotia hakemassa - ja mikä ilo on sitten lukea järjestöjen sivuilta kodinsaaneiden kohdalta, miten kaltoinkohdeltu, hyljeksitty koira on alkanut kukoistaa uudessa perheessä rakastettuna jäsenenä. Kaltoinkohdellun, aran, traumatisoituneen koiran pelastaminen on haasteellisempaa, vaaditaan kärsivällisyyttä ja tietotaitoa osata hellästi mutta rajojen kanssa luoda luottamussuhdetta koiraan, mutta se "palkkio" minkä siitä saa, on takuulla sydämenpysäyttävää (toivottavasti ei ihan kirjaimellisesti..:D) Ja tähän pakko taas laittaa, että jokainen koira on erilainen, näin myös kaltoinkohdeltujen kohdalla - joku voi olla enemmän haasteellisempi ja joku toinen hyvinkin helppo tapaus.
Ja sitten on myös kotia hakemassa hyvinkin "valmiin" kotikoiran oloisia tapauksia, aivan yksilöllistä ja riippuvaista koiran taustoista jne. Esim. onko koira hylätty suoraan kodista tarhalle, kipattu vain aidan yli ja jatkettu itse matkaa muualle.
Ja vaikka koirien elo jo pelastusjärjestön tarhalle pelastettuina on kenties ookoompaa, saavat ruokaa, niitä huomioidaan jne, niin tarhoilla monet koirat stressaantuvat ja toiset kärsivät. Jotkut ovat eläneet pennusta saakka tarhalla ja ovat iloisina, tottuneet tarhan elämään, mutta niitäkään ei voida huomioida niin paljon, kuin niitä huomioitaisiin oikeassa kodissa jne. Tarhalla tilanteet muuttuvat, uusia koiria tulee, stressiä on jne.
Kulkukoirien/kodittomien koirien adoptoimisessa järjestön ihmiset avustavat kiinnostuneita, ottavat selvää millaista kotia koiralle ollaan tarjoamassa ja kokonaiskuvaa katsotaan sekä koiran että koirasta kiinnostuneen ihmisen kannalta. Järjestöjen sivuilla on myös kerrottu kulkukoirien/kodittomien koirien alkutietoja, joista adoptoimisesta kiinnostunut voi myös jo heti saada osviittaa, millaisesta koirasta voi olla kyse. Mutta mikäänhän ei ole selvää kuin pläkki eikä koiria tilailla tuosta vain, koirille ollaan etsimässä pysyviä, hyviä koteja, jollaisia ne ansaitsevat.
Tässä sivuja, joita rescue-asiasta kiinnostuneet voivat käydä katsomassa ja lukemassa. Tiedän ihmisiä, jotka eivät voi käydä näitä katsomassa, koska se käy sydämeen. Vastapainoksi voi lukea "kodinsaaneet" kohdan kertomuksia ja niistäkin tieto karttuu, usein hyvin ja suoraan kerrottua, miten koiran kanssa on taival alkanut sujua.
mm.
http://www.espanjankoirat.com/koirat4.html
http://sitebuilder.viipurinkoirat.fi/page1.aspx
http://kodittomat-koirat.com/
http://www.pelastetaankoirat.com/galleria_hakevat.htm
Meillä on maailman ihanin Venäjältä tullut koira! Oppi heti sisäsiistiksi, osaa olla yksin tekemättä tuhotöitä ja on tosi oppivainen tapaus. Meille taitaa kyllä tulla toinenkin hauveli tuolta rajan takaa. Suosittelen!