tulihan vanhat kunnon seiväsmatkat mieleen,kun heinäkuussa olimme mallorcalla.moneen vuoteen ei ole etelän lomilla näkynyt häirikköhumalaisia,mutta nyt oli ja kaikenlisäksi nainen,selvänä miltei asiallinen rouva tempaisi pään täyteen ja pyrki väkipakolla lähisuomalaisten joukkoon ja kun ei kelvannut niin taistelu jopa henkilökunnan kannsa oli valmis.tämän lisäksi kyseinen rouva riiteli oman perheensä kanssa(mies ja n.17v. poika)niin että hotellin asukkaat kyllä kaikki sen kuulivat.myöhemmin isä ja poika kulkivatkin sitten omia teitään ja rouva pysytteli huoneessa.siitähän kannattaa maksaa että pääsee tutustumaan hotellihuoneeseen niinkin upealla lomasaarella kuin mallorca on.
seiväsmatkat
don luis
1747
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Melko samanlaisia kokemuksia . Vuosi sitten kesäkuussa ja siellä oli myös pari naista jotka olivat jo tulomatkalla riidelleet ja häiriköineet koko matkan koneessa ja sama jatkui koko loman ajan pahvipurkkiviinin voimalla. Olen sanoittanut matkoiltani eri maista lauluja muutamana viime vuonna ja Mallorcan matkaltakin tuli tehtyä muutama parissa sivuten vähän Junnun ideoita muistellen seiväsmatkojen aikoja ja jatkuen tähän päivään, mukaan otettuna humoristisesti myös nämä naiset......Löytyisipä vielä muusikot jotka ottaisivat ne ohjelmistoonsa. Uskoisin että vetäisivät lavatansseissa väen parketille...