outoja juttuja?

olen alkanut näkemään kummallisia asioita.
Iltaisin kun olen mennyt mieheni ja poikani kanssa nukkumaan (nukumme samassa huoneessa kun poika on vielä pieni), olen hetken pimeässä huomannut sellaisia tosi kirkkaita pingispallojen kokoisia välähdyksiä/valopalloja punertavia,ja kirkkaan keltaisia

Tulin kävelyltä iltahämärissä eilen,aurinko ei ollut vielä laskenut ja pihatiemme risteyksessä näin toiselta
puolen tienlaitaa kävelevän mieshahmon.Tai jostain vain "tiesin" sen olevan mies hahmo. Se oli mustiin
pukeutunut ja näytti olevan samanlainen lippalakki kuin naapurin ukolla.Jotenkin kuvittelin sen siis myös olevan naapurimme.
Iloisesti heilautin kättäni ja lähdin tarpomaan kovempaa vauhtia että saisin vierailijan kiinni.
Luulin että naapuri oli tulossa meille kylään. Hahmo meni tappavantasaista tahtia siis ku jälkeinpäin miettii niin sanotusti ei heilunut olleskaan kävellessä.Tiedä nyt sitten saavatko kaikki lukijat tästä selvää..
siis jos ihminen kävelee niin sehän käy välillä korkeammalla välillä alempana pää? niin tää hahmo ikäänkuin "liukui" tasaisesti.
Hahmon kadottua pihatien puun ja aidan taakse, ajattelin sen jo ehtineen ovellemme.
Menin kotiin eikä meillä ollut ketään kotona.

Iltaisin kun mennään nukkumaan ja hiljennytään mieskin on havahtunut siihen kun muualta asunnosta alkaa
kuulua ääniä. Peruskolinaa mitä kuuluu jos jotain esinettä esm. laittaa lujasti pöytään kuten kahvikuppia.
Laahauksen ääniä ja narinaa (lattialankut narisee kait?)
3446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lueppas tuolta parapsykologian puolelta semmone juttu ku" henkiä(kö).."
Siellä kerron oman kokemukseni asiasta..Oma veikkaukseni on että tämä naapurisi ei ehkä eläisi pitkään..(valitettavasti) tai ylipäänsä enteilee mulla ainaki kuolemaa tuollaiset jutut. :(
Nuita vaaleita hahmoja näkee monesti päivisin(kin) ennen kuin jotain ikävää tapahtuu.
En usko että ne haluavat sinulta mitään..Itse en ainakaan piitannut niistä kun aikoinaan niitä näin.
Tsemppiä! En usko että tulevaisuutta vois muuttaa millään lailla, mutta tieto siitä että jotain ikävää
tapahtuu antaa vähän pehmeämmän laskun.

Äänestä
  • En ollutkaan tuonne kirjoittanut yhtä kokemustani joka oli aka lailla samnlainen kuin sinulla.
    Näin kerran yöllä kun juteltiin ulkona kaverin kans, kauempana sellaisen mustan hahmon ja luulinkin,
    että joku seisoskeli siellä. Erotin vaatteetkin mutta kasvoja en nähnyt..jonkin ajan päästä kyseinen hahmo vain katosi. Kolme vuotta kului niin eräs sukulaiseni kuoli, jolla oli täsmälleen samanlaiset vaatteet kuin tuolla hahmolla. Ainoa ero että tuon hahmon ympärille ilmestyi eräänlainen punainen utu tai jotain..Siinä kun tuijotin tuota hahmoa jonkunlaisessa transsissa ajattelin vain että tuo valo tai utu tulis sytkäristä tai jostain :}
    Mutta jälkeenpäin kun hahmo katosi tajusin ettei ajatuksessani ollut oikein järkeä.. :)

    Äänestä

taitavat olla henkiolentoja ja tuskimpa haluavat sinulle/teille pahaa. Luulempa että he haluavat kertoa sinulle jotain. Kokeile kysyä heiltä sanomalla tai ajattelemalla esim. millä asialla ovat jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piulalehmä80 kirjoitti:

olen alkanut näkemään kummallisia asioita.
Iltaisin kun olen mennyt mieheni ja poikani kanssa nukkumaan (nukumme samassa huoneessa kun poika on vielä pieni), olen hetken pimeässä huomannut sellaisia tosi kirkkaita pingispallojen kokoisia välähdyksiä/valopalloja punertavia,ja kirkkaan keltaisia

Tulin kävelyltä iltahämärissä eilen,aurinko ei ollut vielä laskenut ja pihatiemme risteyksessä näin toiselta
puolen tienlaitaa kävelevän mieshahmon.Tai jostain vain "tiesin" sen olevan mies hahmo. Se oli mustiin
pukeutunut ja näytti olevan samanlainen lippalakki kuin naapurin ukolla.Jotenkin kuvittelin sen siis myös olevan naapurimme.
Iloisesti heilautin kättäni ja lähdin tarpomaan kovempaa vauhtia että saisin vierailijan kiinni.
Luulin että naapuri oli tulossa meille kylään. Hahmo meni tappavantasaista tahtia siis ku jälkeinpäin miettii niin sanotusti ei heilunut olleskaan kävellessä.Tiedä nyt sitten saavatko kaikki lukijat tästä selvää..
siis jos ihminen kävelee niin sehän käy välillä korkeammalla välillä alempana pää? niin tää hahmo ikäänkuin "liukui" tasaisesti.
Hahmon kadottua pihatien puun ja aidan taakse, ajattelin sen jo ehtineen ovellemme.
Menin kotiin eikä meillä ollut ketään kotona.

Iltaisin kun mennään nukkumaan ja hiljennytään mieskin on havahtunut siihen kun muualta asunnosta alkaa
kuulua ääniä. Peruskolinaa mitä kuuluu jos jotain esinettä esm. laittaa lujasti pöytään kuten kahvikuppia.
Laahauksen ääniä ja narinaa (lattialankut narisee kait?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu