AIKA KÖYHÄ

Ikäluokallemme oli selviö; jos haluat jotakin on itse yritettävä.Kasvatus oli ankaraa eikä lapsia silloin juuri miellytetty, heiltä ei kysytty, vaan heille sanottiin miten asiat ovat. Jos vanhimmainen jäi pitämään tilaa, itse
oli asunnot säästettävä tai opintovelat maksettava. Jo nuorena, selvästi alle opiskelijaikäisenä joutui ottamaan vastuun itsestään ja muistakin, mutta miten on nyt.

Aloitin vuosi sitten näin keski-ikäisenä, "vanhuksenakin" opiskelemaan yliopistolla. Mutta missä on enää se oikeasti köyhä, makaronia ja tonnikalaa syövä, Uffesta vaatteet hankkinut ja toivottavasti edes jonkinverran vanhempaansa arvostava opiskelija.

Esimerkiksi jos tervehdin näitä nuoria, mitään ei juuri vastata.Jos parikin kertaa jään luennoilta pois, lähes poikkeuksetta muistiinpanoja on aivan turha odottaa keneltäkään. Jokainen välittää vain itsestään ja joku nuori saattaa niitä lainata toisillensa, mutta jos on esimerkiksi hiljainen tai ujo nuori, aivan varmasti yksin jäät.

Näen ettei monella nuorella ole nöyryyttä enää mihinkään.Kun katsoo heidän vaatteitaan, uusia puhelimiaan
ja esimerkiksi kannettavia tietokoneitaan, on päivänselvää, että useimmilla heistä on rikkaat vanhemmat sekä suhteilla hankitut hyväpalkkaiset työt.Opiskelusta on tullut muoti-ilmiö ja vanhemmat tekevät kaikenlaisia järjestelyitä lapsiensa eteen, että opiskelu korkeakoulussa tulee mahdolliseksi.Tämän heistä on tullut itsekkäitä elämännauttioita. He ovat köyhiä kun ruokaa pitäisi saada halvalla, mutta viinaan ja juhlimiseen kyllä rahaa riittää.

Tämä on inhottavaa sanoa, mutta voi sitä raukkaa nuorta, joka tulee köyhistä oloista ja on vielä hiljainenkin ja ehkei ole oppinut puoliansa pitämään.Jokainen välittää vain itsestään ja ystäviä on varmasti hyvin vaikea saada.Tiedän nimittäin henkilön joka oli koulukiusattu ja siitä tullut niin araksi ettei saanut kunnolla nuoriin kontaktia. Mutta nyt voin myös vahvistaa senkin, että ymmärrän myös hyvin sen minkä takia tämä tyttö jäi niin yksinäiseksi.

Mielipiteitä, kiitos !
10203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Nykypäivän nuorist sellasiikin kun itte olimme nuorina,tosin suuri joukko on sellasii miten kuvasit,vahinko sanoisin.

Äänestä

ainut tuntemani aikuinen joka on kateellinen nykynuorien hyvälle itsetunnolle ja hyvälle elintasolle. (Minun ja Sinun ansiota).

Älä laita heidän syyksi omaa huonoa itsetuntoa ja arkuutta.

Äänestä

olisi koskaan "kasvatettu". Ei ollut aihetta rökittää, kun kai olin peruskiltti, vilkas ja seurallinen silti. Yliopistoaikanani opiskelin ahkerasti, ei tiennyt mistään iloitteluista, kaipa niitä oli siihenkin aikaan. Kaikilla oli vaatteet päällään, niiden laatua en ainakaan minä arvostellut. Kesät kävin kesätöissä.

Nyt, luulen, ei opiskelijoiden kotiolot heijastu heidän vaatteisiinsa, kännyvuosimalleihin. Kaikilla tuntuu olevan kaikkea. Monet käyvät töissä, opiskelunsa sivussa.

Itsekkyys on enentynyt joka alalla, ei pelkästään opiskelumaailmassa. Koskaan tuskin tulee aika, että me ihmiset olisimme kaikilta avuiltamme ja edellytyksiltämme tasa-arvoisia.
Sitä se on, elämä, silti pitää yrittää pysyä perässä.
.

Äänestä
  • ne vaattet suunilleen mitkä päällä oli kun maailmalle lähdin..Mutta, en valita. Hyvät ansiot kuitenkin nuorena oli..Töitä riitti. Enpä kahdehti nykynuoria..mitä sitten vaikka kännykät ja tietsikat ja koulutukset..töitä kun ole? Saatiin sentään olla duunissa..yhtämittaa..ei ollut pelkoa töiden vähenemisestä eikä muustakaan..

    jos,nyt sitten jotain vanhempieni kuolinpesästä jäi...mitä sitten? Meitä ei opetettu palvomaan mammonaa eikä sitä että, ajattelisimme että, minulle kaikki.....päinvastoin sitä pidettiin jo silloin nousukkaiden puuhana. Vanhempani eivät voineet sietää tätä juppiaikaa..jota elettiin 80-luvulla. Eivät antaneet sille mitään arvoa..Olivat oikeassa. Tavara paljos ei tee ihmistä onnelliseksi. Vaan elämän sisältö.. Enemmän panostettiin muuhun. arvomaailmaan kuten ihmisten väliseen tasa-arvoon......aikanaan hekin olivat tätä hyvinvointi suomea rakentamassa. Äitini ei juuri äitiyslomaa pitänyt...mitä nyt 1 kuukauden kerrallaan..Mutta. koskaan ei valitellut vaikka vastuullaan oli suuret ja isot hankintasopimukset...yksikin virhe niin pitkä-aikainen virkamies-ura olisi loppunut siihen....pääjohtaja kun vain allekirjoitti sopimukset..Eikä valittanut faijakaan.. Tasan yhden vuoden ehti äitikin olla eläkkeellä kunnes aivoverenvuoto vei...

    Enpä tiedä;)) onnellisuus tulee aivan jostain muusta kuin fyrkasta. Mutta, sitäkin täytyy olla.Ei täällä muuten pärjää..Kateellinen en osaa olla sille jollakin joku hieno kämppä...tai auto tms.. Koska, tuo kateus ei ole minussa istuva ominaisuus ollut koskaan. En omaa edes minkäälaista kilpailuviettiä..Minulle riittää se mitä kulloinkin elämässäni on...Jos, elämässä menee taloudellisesti paremmin kuin joskus...ihan kliffa juttu sekin...mut..jos ei menee..eletään sit sen mukaan..

    Faijani sanoi minusta hyvin viisaasti että, fyrkka on vain fyrkkaa....ei korvaa koskaan toista ihmistä.

    Hyvää Yötä..

    tsau;
    t.Pimu

    Äänestä

  • PimuF. kirjoitti:

    ne vaattet suunilleen mitkä päällä oli kun maailmalle lähdin..Mutta, en valita. Hyvät ansiot kuitenkin nuorena oli..Töitä riitti. Enpä kahdehti nykynuoria..mitä sitten vaikka kännykät ja tietsikat ja koulutukset..töitä kun ole? Saatiin sentään olla duunissa..yhtämittaa..ei ollut pelkoa töiden vähenemisestä eikä muustakaan..

    jos,nyt sitten jotain vanhempieni kuolinpesästä jäi...mitä sitten? Meitä ei opetettu palvomaan mammonaa eikä sitä että, ajattelisimme että, minulle kaikki.....päinvastoin sitä pidettiin jo silloin nousukkaiden puuhana. Vanhempani eivät voineet sietää tätä juppiaikaa..jota elettiin 80-luvulla. Eivät antaneet sille mitään arvoa..Olivat oikeassa. Tavara paljos ei tee ihmistä onnelliseksi. Vaan elämän sisältö.. Enemmän panostettiin muuhun. arvomaailmaan kuten ihmisten väliseen tasa-arvoon......aikanaan hekin olivat tätä hyvinvointi suomea rakentamassa. Äitini ei juuri äitiyslomaa pitänyt...mitä nyt 1 kuukauden kerrallaan..Mutta. koskaan ei valitellut vaikka vastuullaan oli suuret ja isot hankintasopimukset...yksikin virhe niin pitkä-aikainen virkamies-ura olisi loppunut siihen....pääjohtaja kun vain allekirjoitti sopimukset..Eikä valittanut faijakaan.. Tasan yhden vuoden ehti äitikin olla eläkkeellä kunnes aivoverenvuoto vei...

    Enpä tiedä;)) onnellisuus tulee aivan jostain muusta kuin fyrkasta. Mutta, sitäkin täytyy olla.Ei täällä muuten pärjää..Kateellinen en osaa olla sille jollakin joku hieno kämppä...tai auto tms.. Koska, tuo kateus ei ole minussa istuva ominaisuus ollut koskaan. En omaa edes minkäälaista kilpailuviettiä..Minulle riittää se mitä kulloinkin elämässäni on...Jos, elämässä menee taloudellisesti paremmin kuin joskus...ihan kliffa juttu sekin...mut..jos ei menee..eletään sit sen mukaan..

    Faijani sanoi minusta hyvin viisaasti että, fyrkka on vain fyrkkaa....ei korvaa koskaan toista ihmistä.

    Hyvää Yötä..

    tsau;
    t.Pimu

    Hyvä elintaso koskee kaikkia ikäluokkia tänä päivänä verrattuna 60-luvun ja sen jälkeiseen aikaan. - Samalla tavoin myös suomalaisten itsetunto on erilainen ja muuttunut positiiviseen suuntaan samalla ajanjaksolla.
    Perheiden olot ja elintaso, kouluolot ja nuorten kehitys, työelämä jopa muu yhteiskunnan kehitys on muovannut aika tavalla ihmistä.

    Aloittajan nuoruudessa oli eri ongelmat kuin tämän päivän nuorilla. Itse ainakin sanon, että nykyajan nuorisosta suurin osa on fiksua ja hyvin kaikkien kanssa toimeentulevaa porukkaa. He ajattelevat globaalisti ja ovat kansainvälisiä. Joten en kyllä aivan allekirjoita aloittajan mielipiteitä nuorisostamme.

    Muistan kyllä aika tarkkaan, kuinka omassa nuoruudessani vanhemmat vähättelivät ja katsoivat paheksuvasti rasvaletti- ja nahkatakkipoikia ja heidän pärinäsussujaan pillifarkuissa ja purkka suussa, myssy takaraivolla. Hyvinhän nuokin nuoret sijoittuivat työelämään ja töitä riitti ja takasi tulevalle sukupolvelle 'leveämmän leivän ja paremmat olot' . - Näin onkin osittain, mutta nythän meidän nuorillamme ei ole töitä tai on pätkä ym osatöitä, vaikka ovat opiskelleet hyvin todistuksin.

    Yleensä tämän päivän nuoret ovat hyvin itsenäisiä sekä solidaarisia, enkä missään ole tavannut aikuisopiskelijana heidän vähättelevän minua, kun olen täydentänyt opintojani näin vanhana. Apua ja neuvojakin on tullut - opiskelussa ei ole näkynyt mitään ikärasismia. Ehkä siinäkin asiassa auttaa myönteinen asenne.

    Äänestä

  • Ei se nyt ihan niin mee kirjoitti:

    -70 luvulla ja täällä Stadissa..60-luvulla vielä ihan Bebe...;))joten en tuosta 60-luvusta niin tiedä...hiekkalaatikolla kun vielä Repen kanssa duunattiin kakkuja...ja sneppailtiin Repen pikkukilpuriella;))

    t.Pimu

    Äänestä

  • PimuF. kirjoitti:

    -70 luvulla ja täällä Stadissa..60-luvulla vielä ihan Bebe...;))joten en tuosta 60-luvusta niin tiedä...hiekkalaatikolla kun vielä Repen kanssa duunattiin kakkuja...ja sneppailtiin Repen pikkukilpuriella;))

    t.Pimu

    "He ovat köyhiä kun ruokaa pitäisi saada halvalla, mutta viinaan ja juhlimiseen kyllä rahaa riittää."
    Nykyajan opiskelijoista osa asuu vielä kotona, koska ei ole halpoja pikku asuntoja.
    Elintaso ON erilainen kuin meidän nuioruudessamme!
    Kuten tuolla joku kirjhjoitti, meidän ikäluokkaa EI OLE kasvatettu palvomaan mammonaa, se vaan tulee, koska on siihen VARAA. Nuori saa kotoaan paljon, ainakin mun tuttavapiirissä olevien lapset.
    Mun lapseni saa,ja hänelle annetaan, mutta SILTI hän käy kesätyössä joka kesä.
    Hän HALUAA opsikella, pitää aivoilla ja käsillä työskentelystä, EIKÄ hän kumarra mammonaa!
    Ajokortti on, mutta EI autoa, koska sen voi LAINATA tai sitten voi ajaa taksilla...tai isän autolla.
    Koska EI OLE liikaa rahaa laittaa tuottamattomaan! kapistukseen. Hän SIJOITTAA kesärahojaan OPISKELUUN!
    Ja minkäs me sille voimme, että vanhemmillamme EI ollut rahaa sotien jälkeen.
    JOKAINEN ON OMAN ONNENSA SEPPÄ!
    Ai niin...olen 55 korkeakouluopiskelija...ja niin metsä vastaa kuin sinne huutaa! Meidän ryhmämme nuoret kyllä auttavat meitä "kalkkiksia" joita on peräti 20!! Ryhmätyöt sujuvat jne, ei ongelmaa!

    Äänestä

No ihan aluksi, tonnikala on nykyisin pirun kallista. Purkin hinnalla saa lenkkimakkaran. Siksi en itsekään enää syö niin paljon tonnikalaa näkkileivällä valkosipulin kanssa kuin nuorena, vaikka se onkin pirun hyvää.

Nojoo, jotkuthan nuot nykynuoret on kasvattanut, mitä nariset?

Enpä nyt selittäisi ikäluokkien kpuluttautumisista. Aikoinaan yliopistot olivat varakkaille, sitten tuli opintolainasysteemi. Nyt on edelleen opintolainasysteemi, mutta ihmiset eivät ota lainaa, saavat opintotukea, käyvät mäkkärillä myymässä hampurilaisia ja pappa betalar. Ennenn ihmisillä ei koulun jälkeen ollut velkaa, nykyisin ei ihmisillä ole koulun jälkeen velkaa. Jotkut on maksaneet velkansa. Seköse vituttaa, että velkojen jälkeen joutuu maksamaan veroja muitten opiskelusta? Kyllä koulut on ennenkin maksettu verovaroista. Kyse on vaan mistä ne rahat milloinkin otetaan. Aikanaan oli köyhempi yhteiskunta, mutta eipä niitä pitemmälle koulutettuja niin tarvittukaan, ei niille ollut hommia. Sitten tarvittiin nopeasti lisää koulutetumpaa väkeä, keksittiin lainat. Nyt on pakko olla koulutusta, ilman ei pärjää, Koulutus kallista, ei kaikkea voi laittaa verotuksen hoidettavaksi.

Nepotismi tulee lisääntymään. Mutta sekin on paluuta perinteiseen.- Ennen ei ollut mahdollisuuksia ilman sukujen tukea, nykyisin parhaille paikoille ei kovan kilpailun takia pääse ilman sukujen tukea. Välivaiheessa kysyntää oli enenpi kuin tarjontaa, silloin duuneja saattoi saada kykyjen ja koulutuksenkin avulla.

Tässä on se juttu. Koulutuksiin pääsemisessä on pirun kova kilpailu. Ilman papereita ei ole asiaa muuta kuin suorittaviin töihin, ja niitä on rajallisesti niitäkin. Nuoret ovat kasvaneet kilpailuyhteiskuntaan. Tokikin yhteiskunnan varallisuus on eritasoa kuin muutamia kymmeniä vuosia sitten. Mutta silloin tietokoneet, matkapuhelimet olivat vielä suunnitteluasteella. Nykyisin ne ovat pakollisia välineitä, että yleensä pystyy edes opiskelemaan. Jonkin tietokoneen ansiosta ei tarvitse ostaa tai lainata valtavaa määrää kirjoja, netissä on tietoa. Lisäksi opiskelu muutenkin tapahtuu netin yli. Koitappa olla siellä koulussasi ilman tietokonetta, tulet yllättymään, missä olikaan luennot, aikataulut, tiedotteet, jne?

Jos et viitsi mennä luennolle, eikös se materiaali ole netissä? Sitäpaitsi, olisithan voinut toimittaa jollekin opiskelijakaverillesi mp3 soittimen ja pyytänyt äänitämään luennon. Miksi sua pitäisi hyyssätä, jos muut jaksaa puurtaa ja sä vaan kerjäät toisten muistiinpanoja? Katos, oma vikas jos ei opiskelu kiinnosta. Miks sä keräisit sokerit toisten leipomista pullista? Mun mielestä vuodatuksesi kääntyi juuri tässä kohdassa täydellisesti itseään vastaan.

Voin kertoa suuren salaisuuden. Jokaisen on ajateltava itseään. Jos ei sitä opi, sitten ei opi. Mutta ei ketään hyyssätä sen takia, että on avuton.

Jaa viina ja huumeet. Hah. Mietippä nyt vähän. Kaljalla käynti ei ole juopottelua, se on sosiaalisien verkkojen luomista ja tietenkin myös vapaa-aikaa. Luennoillako luodaan kontakteja, joitten avulla sitten tulevaisuudessa junaillaan duunijuttuja? Huumeista senverran, että kovin pöälyssä opiskelusta ei tule mitää, Nappien popsiminen nyt on kaikkien harrastus, se kun on halvempaa kuin viinan juominen. Ja etenkin kaikkinensa se, eikö opiskelija saisi huvitella? Piru, käytiin sitä kaljalla ennenkin, vaikkakin välillä meni sitten makaroonivellin syömiseksi sitten loppukuusta. Miten se seksielokaan hoidetaan opiskelijasolussa kirjoja lukemalla? Eikös itsetyydytys kasvata kämmeniin karvoja?

Opiskelu EI OLE muotia. Se on välttämättömyys. Kaikille valmistuneille ei ole töitä. Akateeminen työttömyys on tosiasia. Mutta ilman koulutusta ei ole sitten senkään vertaa mahdollisuuksia taistella työpaikoista.

Siis taistella, kirjainmellisesti.

Jahas, taidan alkaa juomaan kaljaa, ei ole duuneja tänään.

=DW=

Äänestä

Eikös ne nykyiset opiskelijat ole siellä melko pitkälti tämän ikäluokan kasvattamia?

Jotenkin tuli taas tunne, että aloittaja on lapseton ihminen..

Äänestä

yleistäisi ja olen samaa mieltä siitä että jokainen aikakausi tuottaa omat tekijänsä ja seuraajansa.
Me elimme sodan erilaisten vaikutusten jälkimainingeissa lapsuuttamme ja nousukauden, yhteiskuntarakenteiden muutoksen vaiheessa nuoruuttamme. Varmasti niukkaa oli monella ja siksi yritetään antaa omille lapsille enemmin jne.
On meidän syytämme jos nuorista tuli itsekkäitä, vai ketä syyttää, koulua, muita nuoria, mediaa joka suoltaa menestystarinoita malleiksi onnesta.
Omat lapseni ovat yrittäjiä, urheilevat, heillä on perhe ja *ystäviä.
Mallin aikuisena olemiseen he ovat saaneet vanhemmiltaan, joku muu voi objektiivisesti arvioida miten me onnistuimme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AIKUISOPISKELIJA kirjoitti:

Ikäluokallemme oli selviö; jos haluat jotakin on itse yritettävä.Kasvatus oli ankaraa eikä lapsia silloin juuri miellytetty, heiltä ei kysytty, vaan heille sanottiin miten asiat ovat. Jos vanhimmainen jäi pitämään tilaa, itse
oli asunnot säästettävä tai opintovelat maksettava. Jo nuorena, selvästi alle opiskelijaikäisenä joutui ottamaan vastuun itsestään ja muistakin, mutta miten on nyt.

Aloitin vuosi sitten näin keski-ikäisenä, "vanhuksenakin" opiskelemaan yliopistolla. Mutta missä on enää se oikeasti köyhä, makaronia ja tonnikalaa syövä, Uffesta vaatteet hankkinut ja toivottavasti edes jonkinverran vanhempaansa arvostava opiskelija.

Esimerkiksi jos tervehdin näitä nuoria, mitään ei juuri vastata.Jos parikin kertaa jään luennoilta pois, lähes poikkeuksetta muistiinpanoja on aivan turha odottaa keneltäkään. Jokainen välittää vain itsestään ja joku nuori saattaa niitä lainata toisillensa, mutta jos on esimerkiksi hiljainen tai ujo nuori, aivan varmasti yksin jäät.

Näen ettei monella nuorella ole nöyryyttä enää mihinkään.Kun katsoo heidän vaatteitaan, uusia puhelimiaan
ja esimerkiksi kannettavia tietokoneitaan, on päivänselvää, että useimmilla heistä on rikkaat vanhemmat sekä suhteilla hankitut hyväpalkkaiset työt.Opiskelusta on tullut muoti-ilmiö ja vanhemmat tekevät kaikenlaisia järjestelyitä lapsiensa eteen, että opiskelu korkeakoulussa tulee mahdolliseksi.Tämän heistä on tullut itsekkäitä elämännauttioita. He ovat köyhiä kun ruokaa pitäisi saada halvalla, mutta viinaan ja juhlimiseen kyllä rahaa riittää.

Tämä on inhottavaa sanoa, mutta voi sitä raukkaa nuorta, joka tulee köyhistä oloista ja on vielä hiljainenkin ja ehkei ole oppinut puoliansa pitämään.Jokainen välittää vain itsestään ja ystäviä on varmasti hyvin vaikea saada.Tiedän nimittäin henkilön joka oli koulukiusattu ja siitä tullut niin araksi ettei saanut kunnolla nuoriin kontaktia. Mutta nyt voin myös vahvistaa senkin, että ymmärrän myös hyvin sen minkä takia tämä tyttö jäi niin yksinäiseksi.

Mielipiteitä, kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu