Kuinka monta kertaa sietäisitte ns. "nokitusta" seinänaapuriltasi, jolle olet aikoinaan antanut palautetta hänen liiallisesta yhteydenottotavastaan, josta hän sitten suuttua puhahti.
Nyt sitten samainen naapuri on aika-ajoin päästellyt suustaan erittäin loukkaavia heittoja, joita on sitten osittain älynnyt tulla pyytelemään anteeksikin.
En voi käsittää ylipäätänsä tuota naapurin asujaa, ettei käsittänyt jo aikojen alusta, että mitä on toisen kotirauhan kunnioittaminen. Hän ei ymmärtänyt toimintaansa, että häiriköi meidän perhettä, rimputtelemassa kävi ovikelloamme milloin minkäkin asian varjolla päivästä toiseen ja kun emme aina avanneet oveamme, niin kävi samanakin päivänä useampaankin kertaan kilkuttamassa kelloamme.
Sitten kun tuli se ns. selvittelypäivä, niin sitten lopetti vasta ylitse äyräiden menevän yhteydenottokaipuunsa minuun.
Viimeisimmän äksöninsä jälkeen kuulin kahdelta eri naapurilta, että ovat kertakaikkiaan kimpaantuneet kyseisen naapurin yltiöpäiseen touhuun.
Miten sitten selittäisit tuonkaltaiselle persoonalliselle tyypille, että kaikella on jonkin sortin kohtuus?
Toisekseen moni muukin asukas on huomannut, että kun pihalla olet juttelemassa jonkun muun naapurin kanssa, niin ei pitkälle viisari kellossa ehdi heilahtaa, niin siinähän kyseinen rouva onkin jo taustalla kuuntelemassa jutusteluamme, ja tunkemassa osalliseksi.
Nyt sitten samainen naapuri on aika-ajoin päästellyt suustaan erittäin loukkaavia heittoja, joita on sitten osittain älynnyt tulla pyytelemään anteeksikin.
En voi käsittää ylipäätänsä tuota naapurin asujaa, ettei käsittänyt jo aikojen alusta, että mitä on toisen kotirauhan kunnioittaminen. Hän ei ymmärtänyt toimintaansa, että häiriköi meidän perhettä, rimputtelemassa kävi ovikelloamme milloin minkäkin asian varjolla päivästä toiseen ja kun emme aina avanneet oveamme, niin kävi samanakin päivänä useampaankin kertaan kilkuttamassa kelloamme.
Sitten kun tuli se ns. selvittelypäivä, niin sitten lopetti vasta ylitse äyräiden menevän yhteydenottokaipuunsa minuun.
Viimeisimmän äksöninsä jälkeen kuulin kahdelta eri naapurilta, että ovat kertakaikkiaan kimpaantuneet kyseisen naapurin yltiöpäiseen touhuun.
Miten sitten selittäisit tuonkaltaiselle persoonalliselle tyypille, että kaikella on jonkin sortin kohtuus?
Toisekseen moni muukin asukas on huomannut, että kun pihalla olet juttelemassa jonkun muun naapurin kanssa, niin ei pitkälle viisari kellossa ehdi heilahtaa, niin siinähän kyseinen rouva onkin jo taustalla kuuntelemassa jutusteluamme, ja tunkemassa osalliseksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samat kuviot täälläkin. Yksinäinen vanhempi nainen ja seurankaipuu joka ylittää paikoitellen kohtuuden rajat.
Kiusallista, mutta kai sitä pitää ymmärtää.
Voisin kuvitella ajattelevani samalla tavoin kuin sinäkin samassa tilanteessa, mutta toisaalta kannattaa opetella vain hyväksymään sekin etteivät kaikki ihmiset mahdu samanlaiseen muottiin ja poikkeuksia siis löytyy hyvässä ja pahassa. Koska naapuristasi ei ole uhkaa tai riskiä voisit suhtautua tilanteeseen hyväntahtoisella huumorilla. Naapurisi tuskin muuttuu yhtään mihinkään sanoitpa asiasi hänelle kukkasin tai kakkasin. Pääset itse helpommalla, jos et provosoidu hänen käytöksestään ja paasaa kotirauhasta. Mitä hankalampi naapuri sen enemmän kannattaa koettaa passiivista vastarintaa eli jos päätät olla avaamatta hänelle ovea pidä päätöksesi. Älä avaa joka toinen kerta ja sitten taas avaat, koska hän ei silloin todellakaan ymmärrä viestiäsi.
..."Älä avaa joka toinen kerta ja sitten taas avaat, koska hän ei silloin todellakaan ymmärrä viestiäsi"....
Tein aikoinaan noin, kuten mainitsit, että avasin joka "toinen kerta" (tai joka kolmas krt) ovemme, mutta hän ei todellakaan tajunnut silloin. Viimeiseltä oli pakko sanoa suoraan hänelle, että en ole, enkä haluakkaan olla hänen tavoitettavissaan aivan joka ikinen päivä. Siitäkös riemu sitten ratkesi; pääsimme kuitenkin jonkilaiseen sopuun, mutta kuitenkin hänen yhteydenottonsa jatkuivat harvemmassa tahdissa, mutta aina jonkin pikkuisen tekosyyn varjolla tuli rimpauttamaan ovikelloamme, mutta kun oli jo sen kerran suuttunut aiemmin, ja tajunnut vihdoin viimein, etten kaipaa hänen seuraansa alvariinsa, vaikka melkolailla ihan mukava ihminen hän onkin. Ja sehän tässä nyt hiertääkin hänen suhteensa, että kun hän on sen jälkeen alkanut tuolla yleisissä tiloissa, joissa enää tapaamme, pihalla tai käytävällä niitä näitä jutustellen, loukkaavasti minua kohtaan joskus heittelemään lokaa päin naamaani, josta en todellakaan pidä, enkä tajua, mitä hän luulee sellaisesta käytöksestä saavansa itselleen. Kostamiselta se tuntuu, kun häntä painaa se, etten jaksanut hänen yltiöpäistä yhteydenottamistaan päivittäin aikoinaan.
Nyt olen kylläkin vihdoin viimein ajatellut, että parasta on ohittaa hänet vain päivää sanomalla, eikä jäädä vaihtamaan minkäänlaista naapuriläppää; vaikkakin viime keväänä kerran kohdatessamme pihamaalla hänen tullessa vastaan minua ja minä olin menossa kauppaan jo likellä kauppojen sulkemisaikaa, ja minulla oli kiire, mutta hänellä olisi ollut taasen juttua niin, ja kun kerroin, että jutellaan myöhemmin, koska minulla oli kiire, niin hän vaan jupitti taakseni jäätyään, että "noh, ei sitten kun ei kerta haluta jutella....ja läpläp..." Miksi hän ei voinut tajuta, että minulla oli kiire kauppaan, olisiko minun pitänyt sitten jäädä juttelemaan hänen kanssaan ja jättää kaupassa käymättä?