Miehen mykkäkoulu

Hyvinkin tuttua on omasta takaa ja olen saanut ulkopuolista apua, jolla tilanteet ovat minun kannaltani helpottaneet.

Tärkeintä minulle on ollut heittää jokainen raivari takaisin, ei reagoimalla tunteilla, vaan rauhallisesti kysymällä suuttumisen aiheesta. Esim. jos toinen arvostelee hyräilyäni kysyn missä kohtaa hyräilen väärin ja voisiko toinen neuvoa, miten se pitäisi hyräillä oikein tai missä hän ehdottaa minun saavan hyräillä rauhassa jne. Kysymykset siis muovataan suuttumisen aiheen ja tilanteen mukaan, mutta niin että se joka suuttuu joutuu perustelemaan ja miettimään kantaansa. Ei kannata lähteä mukaan tunnemyrskyyn, vaan antaa toisen riehua ihan rauhassa ja koettaa keskustella pahimman kohtauksen jälkeen juttu läpi. (Keskustelun ei tarvitse olla sinun kysymystäsi pidempi, koska alkuun miehesi tuskin vastaa yhtään mitään.Jätä hänet miettimään kysymystä ihan rauhassa, mutta niin että olet palauttanut pahan olon hänelle takaisin.)

Meillä se on muuttanut miestäni keskustelevampaan suuntaan. Hän ei saa minusta enää tukea pahaan oloonsa ja kaikki se paha, mitä hän minuun purkaa jää hänen itsensä mietittäväksi. Useinhan raivoamisen takana on muutakin kuin juuri se, mistä on puhe. Se sinunkin kannattaa ehdottomasti muistaa, eikä kantaa vastuuta teetkö todellakin väärin. Ja kuten kirjoitit jo järkesikin sinulle sanelee, että riidan aiheet ovat olleet suoraan hölmölandiasta.

Raivarit ovat yhden sortin vallankäyttöä ja koska sinä olet muuttunut miehesi raivarit saattavat pahentua juuri sen takia, mutta sinun ei todellakaan kannata jatkaa entiseen malliin vaan vahvistuttava lisää. Et ole miehesi äiti, jolle saa kiukutella kuin pikkupoika. Toivon mukaan et muutenkaan höösää hänen peräänsä liikaa, koska joillakin puolisoilla on taipumus hakea vaimostaan uutta mammaa ja esim. oikutellakin sitten koko sielunsa kyllyydestä.

Totta kai pahantuulinen puoliso on häiritsevä ja mykkäkoulu rasittavaa, mutta älä jää kokemaan tilannetta. Mene menojasi ja käy vaikka mukavalla lenkillä tai ajelemassa kauniilla maisemapaikalla. Opettele olemaan irti miehesi tunteista silloin kun hän päättää lukkiutua oloihinsa. Käytöksesi ei vähennä rakkauttasi häntä kohtaan, vaan paremminkin päinvastoin saat lisäenergiaa olla hyvällä tuulella, huolehtia lapsestasi, kodistanne ja itsestäsi. Eipä ole mörrimöykylle ikävämpää kuin energinen ja hyväntuulinen puoliso ;D

miehen tapa suuttua on mykkäkoulu. Tosin hän on 25 vuoden aikana suuttunut tosi harvoin. Muutoinkin hän on se harvasanaisista se äärimmäisin. Nyt olen jo tottunut, että jos hän ei todellakaan puhu mitään niin turha kysellä mitään. Aiemmin harmitti se että asia kohdistui lapsiinkin, mutta kyllä heistä on ihan selväpäisiä kasvanut ja suhteensa isäänsä on nyt toivimampi kuin pienenä.

Kun mykkäkoulu on menossa niin en nykyään edes yritä puhua mitään. Hoidan omat asiani ja työni, kotiaskareet jne. Toinen puuhailkoot omiaan. Kyllä se siiitä laantuu...Yhteisessä yrityksessä se lienee vaikeampaa.

Mutta taivaan tosi on se, ettei ne tyypit enää miksikään muutu. Jos homma on toiminu näin 30 vuotta ei muuksi muutu. Täytyy vain toivoa ettei tulee puolisolle dementiaa, joka vieläkärjistäisi luonteen piirteitä.

jos vaimo käyttäytyisi noin vauhkosti...

Kiitoksia keskuteluun osallistuneille, sain niistä paljon ajattelemisen aihetta.

Annemarie, olen yrittänyt valmistautua olemaan juuri tuollainen rauhallinen, analyyttinen ja vahva seuraavaa raivokohtausta varten, mutta kun ne tulevat aina niin yllättäen, juuri kun kuvittelen että kaikki on hyvin. Puolustuslinjat ovat lepotilassa eivätkä ehdi reagoida yllätyshyökkäykseen. Ei, enkä höösää enkä lepyttele.

25 vuotta, noin ne meilläkin yleensä laantuvat, aika kuluu, tulee jotain pakollista asiaa ja siitä se taas jatkuu, se normaali elämä.

Myös "minutkin mykäksi" on oikeassa, tiedän olevani aivan liian huono puolustautumaan.

Ensimmänen reagointini näihin kohtauksiin on aina pelästyminen, johtunee lapsuudenkokemuksista joka sisälsi kaikkia väkivallan muotoja. En pysty heti sanomaan mitään, kuuntelen vaan paniikissa toisen riehumista. Sitten itken, sitten suututtaa ja auta armias, jos joku näistä tunnetiloista minusta näkyy seuraavan kerran kohdatessa, mykkis alkaa.

Tilanne jatkuu. Alkuun pyysin miehen syömään kun hän tuli töistä, ei tullut. No viime päivinä en ole sitten viitsinyt enää mitään laittaakaan. Lapsi on erityslapsi, joka ei voi syödä kuin joitain ruoka-aineita ja on tavallaan omissa ruuissaan, joten hän ei joudu tämän takia olemaan nälässä. Pysyn itsekin jo omissa oloissani enkä yritäkään mitään kontaktia, olkoon. Aamupäivät ovat pahimpia, huonosti nukutun yön jälkeen ajatukset lähtevät kiertämään; "voi miksi en pystynyt näyttelemään sattumatonta, kaikki oli niin hyvin ja pilasin kaiken" eli syyllisyys nousee vahvana. Päivän mittaan helpottaa.

Tutkailin jo illalla netistä terapeutteja, kunhan löydän sopivan niin varaan ajan. Minun on pakko vahvistua itseni ja vallankin lapsen takia.

...näin ilmatorjuntakranaatin omistajana, m utta kun tuo teksti on niin ihmeellisen pitkäääääääääää.

Miehesi on aivan selvä narsisti. Hänen on pakko olla aina oikeassa, ja jos et ole tehnyt mitään väärää, hän saa kuitenkin sinut tuntemaan kuin olisit tehnyt jotain väärin. Ei auta analysoida ja kysellä, missä teit väärin, sillä et välttämättä missään. Väärin tekeminen on vain veruke, jotta hän saisi osoittaa mieltään. Ja vaikka olisitkin tehnyt jotain väärin, niin ei se oikeuta miestäsi tuolla tavoin olemaan huomioimatta lastakin.
http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=180&valikko=2
Voit yrittää saada miehesi terapiaan, mutta jos hän ei itse onnistu tunnistamaan sairauttaan, ainoa keino millä voit säilyttää itsesi terveenä, on lähteä pois ja yrittää pysyä erossa. Narsisti ei välttämättä kykyne parantumaan.

tällä kertaa. Mies vaan alkoi puhua tavallisesti eräästä työasiasta ja minä vastasin asiallisesti. Senverran minusta löytyi nyt rohkeutta, että kysyin, miksi sanoo niin ilkeästi ja huutamalla noin pienestä asiasta. Miehen naamalle levisi aito hämmästys ja vastaus oli : "Minulla on oikeus". Enpä osannut tuohon sitten omalta hämmästykseltäni sanoa kuin että jaaaaa.

En nyt pöyhi miehen kanssa tätä asiaa enempää, vaan keskityn itseni vahvistamiseen. Mieteskelen tässä samalla, mistä laarista jaetaan ihmisten rumastikohteluoikeuksia, kuin ei sellaista ainakaan minulle ole (onneksi ) annettu.

Asdf3, anteeksi, huomasin itsekin, että ekan viestin jaksojen välit jäivät yhteen entteriin. Todella rasittavan näköistä.

Hanki apua, kiitos linkistä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, lupaan tutustua.

Mutta kuinka kauan voi ylläpitää mykkäkoulua? Jos toinen aloittaa ja on joskus aikaisemmin sanonut, että voi vetää sitä maailman tappiin asti? Miksi toisen pitäisi aina aloittaa sovinnon teko? Ainoa juttu on, että osa tunteista tuntuu kuolevan jokaisen mykkäkoulun myötä.....