Kun seuraa nykyajan lapsia, niin heistä on tulossa todella uusavuttomia, tuskin osavat tehdä itsellen voileipää ja harva on koskaan edes pessyt vaatteitaan.
Kotitalous alkaa vasta seitsemännellä ja kestää vain vuoden, mitä tässä ajassa oppii?
Kotitalous pitäisi alkaa jo ensimmäiseltä luokalta ja kestää koko peruskouluajan.
Ekaluokkalaiset voisivat opetella esim. erilaisia aamupalojen ja välipalojen tekoa sekä opetella viikkaamaan vaatteita ja lajittelemaan pyykit, pyyhkimään pölyt, lajittelemaan roskat ym.
Viidennen luokan kohdilla voisi olla kauppareissuja ja hintojen seuraamista ja budjetissa pysymistä, päivällisten valmistamista ym.
Noin yhdeksännen luokan kohdilla voitaisiin perehtyä laskun maksamisiin eräpäivään mennessä, lastenhoitoon, säilömiseen, mattojen pesuun tms.
Kouluissa ei näin ollen tarvitsisi olla keittiöhenkilökuntaa erikseen, kun oppilaat hoitaisivat ruokapuolen, eikä siivoojia, koska oppilaat hoitaisivat senkin ja saisivat perustaidot siihen, kun perustavat oman kodin.
Kotitalous alkaa vasta seitsemännellä ja kestää vain vuoden, mitä tässä ajassa oppii?
Kotitalous pitäisi alkaa jo ensimmäiseltä luokalta ja kestää koko peruskouluajan.
Ekaluokkalaiset voisivat opetella esim. erilaisia aamupalojen ja välipalojen tekoa sekä opetella viikkaamaan vaatteita ja lajittelemaan pyykit, pyyhkimään pölyt, lajittelemaan roskat ym.
Viidennen luokan kohdilla voisi olla kauppareissuja ja hintojen seuraamista ja budjetissa pysymistä, päivällisten valmistamista ym.
Noin yhdeksännen luokan kohdilla voitaisiin perehtyä laskun maksamisiin eräpäivään mennessä, lastenhoitoon, säilömiseen, mattojen pesuun tms.
Kouluissa ei näin ollen tarvitsisi olla keittiöhenkilökuntaa erikseen, kun oppilaat hoitaisivat ruokapuolen, eikä siivoojia, koska oppilaat hoitaisivat senkin ja saisivat perustaidot siihen, kun perustavat oman kodin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskoisin, että yllä luettelemasi taidot ovat niitä, joita vanhemmat yleensä itse opettavat lapsilleen. Jo pelkkä siisteyden arvostaminen perheessä antaa lapselle hyvät eväät tulevaisuutta varten, vaikkei lasten pienestä pitäen tarvitsisikaan opetella pesukoneen käyttöä.
Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ollut koskaan pessyt itse pyykkiä kun muutin pois kotoa. Sen taidon oppimiseen ei liene mennyt tuntia kauempaa ja siitä lähtien olen pessyt vaatteeni itse. Myös viikkaaminen ja ruuanlaitto ovat taitoja jotka oppii kyllä ilman oppituntejakin. Itselleni ainakin riitti ne seiska-kasiluokan köksäntunnit ja sen jälkeen tein usein ruokaa kotona koko perheelle, vaihtelevalla menestyksellä, mutta kuitenkin. Vuosien saatossa taidot ovat karttuneet ja nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin sanoisin olevani erinomainen kotiruokakokki :) Netti on täynnä reseptejä ja vinkkejä, joista nuoret voivat etsiä tarvitsemiaan ohjeita.
Kyllä se pitää itsellä olla se kiinnostus puhtauteen ja hyvään ruokaan, sitä ei voi koulussa väkipakolla opettaa.
Tiedän monia vanhempia jotka eivät tee ruokaa, ostavat kaiken valmiina ja siivouksesta maksaa ulkopuoliselle tai antavat kodin räjähtää (ovat itsekin uusavuttomia).
Olen samaa mieltä, että koulussa pitäisi opettaa peruskodinhoitoa alakoulusta lähtien, sillä pienenä opitut asiat pysyvät mukana paremmin läpi elämän.
Olin ystäväni luona tässä käymässä, niin hänen tyttärensä katsoi Big Brothersia televisiosta, niin satuin huomaamaan pätkän jossa n. kaksikymmentä vuotias poika ei osannut perunoita kuoria!
Kyllä näin on. Ajatelkaapa vaikka sitten armeijaa. Nykyään siellä on SIIVOOJAT, voi h-vetti! Ajatuksesi on kerrassaan loistava ja luulenkin että takana on alan ammattilainen. Ainoa seikka, joka tuossa mättää, on se, että köksä on valinnainen 8. ja 9. luokilla. Kokonaisuutena asiasi on oikea ja sopisi UUTEEN OPS:iin lähes sellaisenaan. (Et kai vaan ole OPM:n virkamies, joka vastaa kotitaloudesta). Jos koulu on pienoismalli ympäröivää yhteiskuntaa, niin vastuu ei jakadu kaikille. Vaadinkin, että uusissa opetussuunnitelmissa tämä otetaan keskeisimmäksi uudistamistavoitteeksi. Yhteisöllisyys on tuotava kouluun ja koulun on yhdessä vanhempien kanssa otettava täysi vastuu lapsista ja nuorista. OPM ja Eduskunta ovat syyllisiä koulukiusaamiseen, ei koulu sinällään. Joo kyllä kirkko pistää vastaan ja samoin RKP sen ruåtsinsa kanssa ja siinä sitten menee koko uudistus puihin, kun ne tunnit eivät mahdu siihen 30 tuntiin per viikko. Taas meillä ei muutu mikään. Seuratkaapa taas lehdistä miten opetussuunnitelmatyö etenee. Mutta joku hyötyy suunnittelusta. Opetusministeriön(OPM) virkamiehet ne siellä työllistävät itseään ja nauttivat kirjayhtiöiden pitkistä illoista. Se on lahjontaa, jos mikä. Milloin laaditaan uusia opetussuunnitelmia (10 vuoden välein) ja välillä suunnitellaan itsearviointia. Voi h-vetti sitä turhaa työtä. Kirjayhtiöt tekevät uusia kirjoja ja niitähän myydään. Me emme osta kouluun uusia kirjoja, vaan yritetään pärjätä niillä entisillä ja niitä sitten korjaillaan välillä ja siksi niitä kirjoja päällystetäänkin. No sitten taas täällä on koulu ja vanhemmat napit vastakkain. Pitäiskö mennä itse sinne OPM:ään. Ai niin, että tämä onnistuu vain kun opettajatkin siirtyvät kokonaistyöaikaan. Minä itse olen valmis siihen, mutta työnantaja ei.
Rauhaa ja rakkautta!
päässyt tuollaseen vaiheeseen.
Meillä sen sijaan on ahkerat nuoret. Meillä on osattu pienestä pitäen tehdä itse voileivät, ja olla kotona koulusta tultua, ei ole tarvinnut kerhoihin jäädä, vaan on pärjätty aina pari tuntia yksin. Kun me emme ole hössänneet ja tehneet kaikkea lapsille valmiiksi, niin ovat oppineet.
Meilla poika on ollut pienestä pitäen kova leipomaan ja kokkaamaan, ja on nyt ravintolalinjalla koulussa.
Mutta eihän sunkaan ole varmasti myöhäistä vielä lapsiasi opettaaa ottamaan vastuuta itsestään ja opetella tekeen voiliepää itselleen! Neuvot vaan, niin kyllä he oppii, ei se ole liian vaikeeta.
Toivotan sulle tsemppiä ja jaksamista lastesi kanssa.
Muuten ei se ole lastesi vika että heistä on tullut uusavuttomia, eikö se ole vanhemmat jotka eivät vaadi lapsia osallistumaan kotitöihin?
Hyvä idea on, että koko kouluajan olisi myös kotitaloutta siihen ei tarvitse olla edes erillisiä tunteja (paitsi ruuanvalmistukseen) vaan muihin oppiaineisiin sisällytettäisiin tämä, vaikka sitten
matematiikassa laskutehtäviä mitä olisi varaa ostaa ja mitä ei ja opeteltaisiin pitämään kirjaa tuloista ja menoista.
Liikuntatunnilla ikkunan, mattojen, lattioiden pesua, mattojen tamppausta.
Biologian tunnilla keräämään sieniä, marjoja, yrttejä, kalastamaan.
Äidinkielessä kirjoitettaisiin vaikka aineita kodin siisteydestä ja sen toteutustavasta.
Koulun pitäisi muutenkin elämänläheisesti/käytännössä opettaa aineita, sillain se menee paremmin perillekin.
Onko nyt esim. biologiaa järkeä kirjasta vain päntätä, kun voisi lähteä ulos tutustumaan.