Oli kerran pieni päivänkakkara, joka kasvoi pellolla.. Sattui siitä ohi kulkema tyttö soma.. joka huomasi päivänkakkaran.. Tyttö kukan käteensä otti.. siitä vuorotellen terälehtiä otti, sanoen, rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta, rakastaa.. Saaden tulokseksi rakastaa..
Tyttö siitä kovin ilostui.. kun häntäkin joku jossain rakastaa..
Nyt kepeämpi on askel, kulkea pitkin peltoa.. niin pienestä se on kiinni.. yhdestä sanasta.. nimeltänsä RAKKAUS.
Tyttö siitä kovin ilostui.. kun häntäkin joku jossain rakastaa..
Nyt kepeämpi on askel, kulkea pitkin peltoa.. niin pienestä se on kiinni.. yhdestä sanasta.. nimeltänsä RAKKAUS.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta otappas nokkonen ja sen kukista testaat rakastaako, tulos on realistisempi, koska siinä sattuu myös.
Rakkaus on aika veitikka se vie tuhon tielle tai onnen kukkuloille, vieläpä murheen alhosta voi nousta mustan ruusun nähtyään ja kultaisia korvarenkaita kilisytettyään saada suuren onnen.
mies ja nainen..maa ja meri. Kaikki vastakohtia toisilleen..Kaiken päällä korkea taivas..ja aurinko...jota kierämme..;)) kunnes saamme haihtua..pois.'' Kauniisti sen myös Eino Leino toteaa..runossaan ....Ei ihmislapselle montaa iloa suotu....yks kevään riemu, ja toinen kesän...
t.Pimu
.