apua

Tilanne on tämä: mies on ollut lomautettuna tammikuusta lähtien..itse äitiyslomalla tammikuusta lähtien..työt jatkuisi 2kk päästä..haluaisin jäädä hoitovapaalle ja mies taas vastustaa..taloudellinen tilanne toki huononisi,mutta vanhempani ovat kovasti innokkaita auttamaan,siis äiti kovasti toivoo minun jäävän kotiin ja on luvannut isäni kanssa auttaa taloudellisesti..mutta..olen 25vuotias aikuinen ihminen ja tuntuu tyhmältä tarrautua vanhempiin kun on itse lapsen synnyttänyt..mies luvannut olla koti isänä kesään asti, jolloin voisin itse jäädä hoitovapaalle..olisi niin ihana seurata lapsen kehitystä vielä kun mahdollisuus,mutta teenkö hallaa perheelleni?
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minun vanhemmat ovat hyvätuloisia. Ovat aina hokeneet että auttavat meitä lapsia mieluummin nyt kun ovat vielä näkemässä ja nyt kun me kipeimmin sitä tarvitsemme. Mitäpä sitä sitten enää kun ovat jo haudassa ja itsekin jo keski-iässä ja lainat maksettu yms.
Olen itse myös 25-vuotias kahden lapsen äiti. Mieheni käy kyllä töissä mutta ihan tavallisella duunarin palkalla. Äitiyslomani loppui vasta ja olin ihan hätää kärsimässä kun en raaskinut mitenkään viedä lapsosia hoitoon ja äidillekin siitä sata kertaa marmatin. Vanhempani päätyivät siihen että antavat meille hiukan ylimääräistä, halusivathan he itsekin että rakkaat lapsen lapset saavat olla kotona kasvamassa äidin huomassa. Pari ylimääräistä satasta kuussa ei meistä rikkaita tee mutta on se sen verran että raaskin olla kotona. Ja kyllä haluaisin itsekin myöhemmässä elämänvaiheessa auttaa omiani jos apua tarvivat. Alkuun kyllä itsekin aristelin ottaa rahaa vanhemmiltani mutta ymmärsin kyllä heidän auttamisen halun ja sen että nyt kun rahaa todella tarvitaan niin miksipäs sitä ei voisi ottaa vastaan? Jää kotiin nauttimaan ja ole tyytyväine kun vanhempasi haluavat auttaa:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


thh kirjoitti:

Tilanne on tämä: mies on ollut lomautettuna tammikuusta lähtien..itse äitiyslomalla tammikuusta lähtien..työt jatkuisi 2kk päästä..haluaisin jäädä hoitovapaalle ja mies taas vastustaa..taloudellinen tilanne toki huononisi,mutta vanhempani ovat kovasti innokkaita auttamaan,siis äiti kovasti toivoo minun jäävän kotiin ja on luvannut isäni kanssa auttaa taloudellisesti..mutta..olen 25vuotias aikuinen ihminen ja tuntuu tyhmältä tarrautua vanhempiin kun on itse lapsen synnyttänyt..mies luvannut olla koti isänä kesään asti, jolloin voisin itse jäädä hoitovapaalle..olisi niin ihana seurata lapsen kehitystä vielä kun mahdollisuus,mutta teenkö hallaa perheelleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu