Terve, ensimmäinen koeviikko lähenee myös minulla. Yleisesti ottaen voin sanoa että lukio on alkanut hyvin, mutta ehkä hiukan paineita nostatta tosiaan tuo koeviikko.
Millaista lukuaikataulua käytätte itse? Itse olen alottanu lukemaan jo ennen koeviikkoa tietenkin, mutta entäs sitten kun kokeet tosiaan alkaa. Meillä se on tosiaan niin että koe käydään tekemässä aamulla ja sanoisin että olen kotona 11-12 aikaan, miten kannattaisi kertailla kokeen jälkeen seuraaviin ja millaisissa järjestyksissä/kauan?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt on meneillään ensimmäinen koeviikkoni. Suhteellisen hyvin on mennyt, vaikka iltaisin onkin hieman stressannut seuraavan päivän koe.
Aloitin lukemisen hyvissä ajoin, n. viikon ennen ensimmäistä koetta. Selailin läksyjen teon jälkeen hieman aina jotain koealuetta. Varsinainen lukeminen tapahtuu sitten koeviikolla.
Kokeen jälkeen tulen himaan, olen koneella ja lepäilen vähän. Iltapäivällä luen seuraavan päivän kokeeseen n. 1-2 tuntia. Sen jälkeen pidän tauon, ja sitten jatkan taas lukemista. Päivässä tulee luettua yleensä 2-3 tuntia, maantietoon tosin meni ainakin 4 tuntia.
Eli tällainen rytmi, oikeastaan koeviikko on mielestäni melko rento. Pääsee aikaisin himaan, ja on mukava päivärytmi. Miinuksiakin toki on, joka aamu jännittää vähän koe, ja kokeeseen lukeminen on välillä kuolettavan tylsää.
vikana iltana kirjat repusta ja selataan koealue läpi.. joku 1-2 h..sillä irtoo 8,9 ja 10.. muuta ei tarvii..ja stressata ei saa yhtää :DD että näi.. syksyn yo:t takana ja rivi E E M M tulos että iha toimiva toi mulla olluna ..riippuu tosin ihmisistä
eka koeviikko: 6, 6, 6, 6 kaikki aineet kutosia... -.-
kurssi oli percheestä. (niin on ne muutkin varmasti..)
"iltaisin onkin hieman stressannut seuraavan päivän koe. "
Lol. (