BARF-ruokinta

Minulle on tulossa luovutusikäinen pienirotuinen koiranpentu ja kasvattaja sanoi että on noudattanut raakaliha ruokintaa. Itsellä ei kovinkaan paljoa kokemusta asiasta jotenka kysyisinkin; Tarvitseeko koira lisäravinteita (kalsium yms.) tämän ruokinnan yhteydessä pentuna. Lihojen lisäksi koira tulee saamaan nappuloita,herkkupaloja ja luita yms.
3276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis tarkoitat varmaan, että kasvattaja on noudattanut raakaruokintaa? Kaikki liha kun muutenkin annetaan koiralle aina raakana :) Raakaruokinta eli BARF edellyttää omistajalta kyllä jonkin verran taitoa, mutta kyllähän BARFfauksen oppii. Sanoilla "raakaruokinta" tai "barf" löydät paljon artikkeleita asiasta netistä. Raakaruokinta tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että koira saa kaiken ruokansa raakana. Käytännössä ruokavalio koostuu lihasta, lihaisista luista, sisäelimistä ja kasviksista. Laskemalla ruoan sisältämät vitamiinit ja hivenaineet (mm. kalsium-fosforin-suhteen) koira ei tarvitse mitään lisävitamiineja purkista. Asia tietenkin edellyttää perehtymistä omistajalta.

Jos aiot ruokkia koiraasi myös nappulalla, niin kyse EI ole raakaruokinnasta. Raakaruokinnassa EI käytetä lainkaan nappulaa. Jos sekoitat nappulaa ja lihoja, olet sekaruokkija. Ja kyllähän nappuloita saakin "höystää" lihoilla: Kaikki lihat sitten vaan raakana, siis kana, broileri, nauta, sika, sisäelimet, naudan maha jne. Tosin kalaa olen joskus kypsyttänyt matotartunnan välttämiseksi. Eli muista vaihdella lihoja.

Äänestä

Kasvattaja varmasti antaa sinulle tarkat ohjeet ruokinnasta, koska on erit tärkeää, että pentu saa kaiken tarvitsemansa, mutta ei mitään liikaa. Ite aloitin aikoinaan kasvattajan suosituksesta ja aina kun kysyttävää vähänkin, niin kysyin heti häneltä. Turha tehdä omia kokeiluja pennun terveyden kustannuksella. Taatusti kasvattaja neuvoo, jos lähdet barffaamaan, ei hän sitä muuten suosittelisi. Googlaa ja lue paljon, asiaan pitää tutustua, mutta ei se mitään tiedettä ole.

Äänestä
  • jotta vaikka jotkut on kotona täysin kasvissyöjiä niin koira eikä kissa elä pitkään sillä ruualla ja vain kasvista antamalla varmistaa eläinrääkkäyssyytteen,kun aliravittu koira tulee lekuriin.Koira tarvitsee lihaa ja paljon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- :) - kirjoitti:

Minulle on tulossa luovutusikäinen pienirotuinen koiranpentu ja kasvattaja sanoi että on noudattanut raakaliha ruokintaa. Itsellä ei kovinkaan paljoa kokemusta asiasta jotenka kysyisinkin; Tarvitseeko koira lisäravinteita (kalsium yms.) tämän ruokinnan yhteydessä pentuna. Lihojen lisäksi koira tulee saamaan nappuloita,herkkupaloja ja luita yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu