SUUURIN VAALIRAHAHUIJAUS TAPAHTUU MEDIASSA.
Yhteiskunnan suuret vaaliavustukset jaetaan epätasaisesti siten, että suuret puolueet saavat niistä suurimman osan.
Kuka tietää ennen kilpailua (vaaleja) kenestä tulee voittajia?
Gallupit ovat vain mielipiteitä ja arvailuja (JOHDATTELUJA) miten vaaleissa tulee käymään.
Yhteiskunnan vaaliavustukset julkisessa Mediassa TVssä ja YLEssä jaetaan valtaapitävien ehdoilla, eikä niin kuin demokratiaan kuluu, että kaikki puolueet olisivat ennen vaaleja samanvertaisessa asemassa.
Demokratiaan ei kuulu, että tehdään ”demokraattisesti” päätöksiä joilla toisille jaetaan enemmän kuin toisille, samaa pätee myös ennen vaaleja jaettavaan Media aikaan.
Kaikki puolueet, jotka on hyväksytty ottamaan osaa eduskuntavaaleihin pitäisi saada saman verran aikaa (yhteiskunnan vaaliapua) tuoda esittämiään tavoitteita kansalaisten tietoisuuteen, silloin äänestäjät voivat arvioida eri puolueiden esittämiä tavoitteita tasapuolisesti.
Ennen vaaleja pitää kaikille antaa samat mahdollisuudet menestyä
Miksi kansanvalta ei toimi yhteiskunnan omistamissa TVssä ja YLEssä?
KANSALAISET VAATIKAA TASAPUOLISUUTTA VERORAHOJENNE JA TV LUMAMAKSUJEN KÄYTÖSSÄ.
Yhteiskunnan suuret vaaliavustukset jaetaan epätasaisesti siten, että suuret puolueet saavat niistä suurimman osan.
Kuka tietää ennen kilpailua (vaaleja) kenestä tulee voittajia?
Gallupit ovat vain mielipiteitä ja arvailuja (JOHDATTELUJA) miten vaaleissa tulee käymään.
Yhteiskunnan vaaliavustukset julkisessa Mediassa TVssä ja YLEssä jaetaan valtaapitävien ehdoilla, eikä niin kuin demokratiaan kuluu, että kaikki puolueet olisivat ennen vaaleja samanvertaisessa asemassa.
Demokratiaan ei kuulu, että tehdään ”demokraattisesti” päätöksiä joilla toisille jaetaan enemmän kuin toisille, samaa pätee myös ennen vaaleja jaettavaan Media aikaan.
Kaikki puolueet, jotka on hyväksytty ottamaan osaa eduskuntavaaleihin pitäisi saada saman verran aikaa (yhteiskunnan vaaliapua) tuoda esittämiään tavoitteita kansalaisten tietoisuuteen, silloin äänestäjät voivat arvioida eri puolueiden esittämiä tavoitteita tasapuolisesti.
Ennen vaaleja pitää kaikille antaa samat mahdollisuudet menestyä
Miksi kansanvalta ei toimi yhteiskunnan omistamissa TVssä ja YLEssä?
KANSALAISET VAATIKAA TASAPUOLISUUTTA VERORAHOJENNE JA TV LUMAMAKSUJEN KÄYTÖSSÄ.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Aivan oikein eli puolueen koon mukaan jako. Mieluummin ei ollenkaan. Kyllä noita "huuuhaa" puolueita on aivan tarpeeksi ja jos kasvavat, tulevat suurten kaltaisiksi.
Älä ruikuta typeryyttäsi, etkö vieläkään kuuskymppisenä ymmärrä asioista muuta kuin "huuhaa".
Mistä sinä Luuseri tiedät etukäteen mitkä puolueet ovat vaalien jälkeen suurimpia.
Ihmiset äänestävät tunteen ja mielikuvien pohjalta ja niitä luodaan juuri MEDIASSA.
Kilpailtaessa on kaikkien lähdettävä samalta viivalta, nyt suuret puolueet estävät yhteiskunnassa tapahtuvaa vapaata demokraattista toimintaa, ottamalla MEDIASTA suurimman osan itselleen.
Lopputulokset on nähtävissä, suoraan sanoen vituttaa, kun eduskunnassa ja hallituksessa ei tehdä muuta kuin keskustellaan omista moraalittomista tekemisistä.
MILLOINKA he keskittyvät hoitamaan yhteiskunnan asioita eikä vain omi typeryyksiään?
Niinhän se on, Suomessa on työntekijöitä melkein kaikki ja siitä huolimatta oikeistovoimat (RAHANVALTA) jotka ajavat työntekijöiden vastaisesti asioita ovat vallassa.
RAHANVALTA näkyy MEDIASSA, rahalla saa ja mediaan pääsee.
Sekö joka otti riskin ja loi työpaikan, vai se joka ahneuksissaan hinnoitteli työntekijänä itsensä ulos ja yrittäjän konkurssiin.
Paras esimerkki on paperiliitto. "Ahosen kopla" ei koskaan tyytynyt normaali palkankorotuksiin vaan aina uhkasi pysäyttää pyörät. Nyt sitten itkevät kun sen todella ahneudessaansaivat ne pysähtymään .
Mistähän syystä lakkautettiin esim. kannattava Kemijärven tehdas? Eiköhän siksi, että keskittämällä saatiin omistajille vielä suurempia voittoja?
TIEDOKSI TEILLE AIVOTTOMILLE LUUSEREILLE.
Mikä riski?
Paperiteollisuus on perustettu osakeanneilla, lainarahalla ja valtiontukirahoilla.
Silloin kun paperiteollisuus veti kansainvälisille markkinoille oli oikein, että ulkomailta tullutta rahaa levitettiin paperiteollisuuden työntekijöiden kautta suomen maahan, koska maksajana oli ulkomainen kuluttaja.
Ahne kapitalisti talous.
Vapaamarkkinatalous ei toimi, koska pääoma kilpailuttaa työvoimaa ja rientää sinne missä on halvinta nälkäpalkalla tekevää työvoimaa.
Oikeassa vapaassa markkinataloudessa pitäisi pääomien kilpailla työvoimasta, eikä kuten nyt on tehty työvoimaa kilpailutetaan tekemään mahdollisimman pienellä palkalla tulosta pääomalle.
Seurauksena maailmanlaajuinen epävakaa talous ja finanssikriisi.
Mukava hiukan ajankuluksi pöläyttää tosikkoja. :))))))))
sen ovat perustaneet Suomeen, rikkaat ruotsalaiset aatelissuvut. Suomessa ja suomalaisissa on alkanut suuri rahan ahneus bonus mielessä ja siksi moni paikka kusee metsään, samoin ylisuuret palkat monella alalla, kun toiset ovat nälkä palkalla, mitään solidaarisuutta ei Suomessa ole koskaan ollut vain toisten tappamista joko ampumalla tai sen henkisesti tekien.
Jaaha taas tulee potaskaa: -)))
"Teollisuus, sen ovat perustaneet Suomeen, rikkaat ruotsalaiset aatelissuvut."
Paskaa......
Ruotsin kuningas ryösti suomalaisten maita ja jakoi niitä omille sotaherroilleen, siitä ne rikkaat aatelissuvut syntyivät.
Ryöstetyllä omaisuudella rikastuneita entisaikojen aatelisia voi tänä päivänä rinnastaa KULTAPOSSUKERHON jäseniin, jotka ryöväävät kansantekemän työn tuloksista rikkaudet itselleen.
Miksi kaikki puhuu vaalirahasotkusta? Miksi kukaan ei sano ääneen sitä mitä se on? Sillä on ihan oikea nimikin ja se on KORRUPTIO!
valita ehdokastaan, kuin jonkun kähmäisen TV-ohjelman perusteella, on parempi, ettei äänestä ollenkaan.
.
Kuis on ? Onko nää olleet ensimmäiset vaalit joissa rahaa on edustajille jaettu ? Kun näin ei ole
niin pitää kaivaa myös menneisyyden vaalirahat esille myös pressaa myöten . Tämä korruptio
ei ole uusi ilmiö sitä on ollut aina
Nyt sopii seurata, mitä oikeasti kulissien takana suunnitellaan. Tai sitten ei. Nämä paljastukset ovat lehdistön ansiota. Kunhan nytkin oltaisiin tasapuolisesti tuomassa kaikkien avustukset päivänvaloon. Yhdelläkään puolueella ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.
Minusta nämä hallituspuolueet ovat ihan mallikkaasti asioita hoitaneet. Otetaan huomioon maailmantalouden alamäki. Hyvä sekin, ettei nyt olla toimivia pk-yrityksiä viemässä konkurssiin.
Miksei ole yhteistä vaalikassa, mistä maksettaisiin joka puolueelle tasan yhtä suuret summat kulujen peittämiseksi esim. tv.ssä esiintymiset ja radiossa kuultavat jutut? Ei tarvitsisi pimeästi kieroilla säätiöillä, eikä muutenkaan salailla tulon lähteitä.
Ei Mattia saaneet kaatumaan ruususeen , tokkopa kaatuu nytkään joten Jutan & Filatoovin
populismiin perustuva jankuttaminen kuvettuu kun vanhan rouvan tunne-elin
Niin lehdistölle on annettu tietoja poliittistenpäättäjien moraalittomuudesta ja moraaliton lehdistö kilpailee lukijoista.
("Minusta nämä hallituspuolueet ovat ihan mallikkaasti asioita hoitaneet. Otetaan huomioon maailmantalouden alamäki. Hyvä sekin, ettei nyt olla toimivia pk-yrityksiä viemässä konkurssiin.")
Voi mitä paskaa, onko sinullakin noin lyhyt muisti, hae tietoa mitä hallituskin teki ja sanoi, kun oli jo selvää, että lama iskee, jaettiin vain suurituloisille veronkevennyksiä ym. ja nyt otetaan lainaa 13 miljardia , että voidaan ylläpitää hyväosaisten elintasoa.
Suomessa pitää hoitaa asioita siten, ettei maailman lamatuulet sun muut myrskyt eivät pääse yllättämään, kansantalouden tuloksia pitää jakaa siten, että kaikille ensin toimeentuloon tarvittavat rahat ja sen jälkeen ylijäämää voi jakaa vaikka turuilla ja toreilla.
en tiedä enkä tunne asioita,,,,, mutta Suomen bonus systeemit ovat kohta maailman kuuluja, parhaat pohjoismaissa ja siksi pörssissä olevia yhtiöitä tulee kaatumaan tai niissä työntekiät vähenevät tai valmistus siirretään vaikka Ruotsiin.
Vaaliraha on minusta lasten hiekkalaatikko puhetta, sillä kaikissa maissa on puolueilla omat kannattajat.
Vaalirahajutussa kärpäsestä on tehty härkänen. Summathan ovat mitättömiä verrattuna bonuksiin. Bonusjuttuihin ovat sekautuneet kaikki puolueet, eikä näistä "huudella" ettei tule omaan nilkkaan. :)))
Suurin osa ihmisistä äänestää mediassa esitettyjen asioiden perusteella.
Ehkä jotkut äänestävät niitä joita vanhemmat ja puolisot esittää, mutta harvoilla on suoria yhteyksiä ehdokkaisiin.
Olisi kansanvallan mukaista, että kakki puolueet saisivat samanverran aikaa ainakin yhteiskunnan omistamissa MEEDIOISSA.