Autositoomuksesta

Tietääkö kukaan, onnistuuko Venäjän autositoumuksen saamaan yli 2:lle viikolle? Olen käsittänyt, että käytännöt vaihtelee vähän ylityspaikoittain ja jopa tullimiehestä riippuen. Eli voiko jostain saada ihan pyytämällä sitoumusta vaikka kuukaudeksi? Kuulemma Viron rajoilla tehdään kysymättä 6kk. sitoomuksia, mutta Suomen rajoilla pelleilevät tällä 2 viikolla.

Toisaalta, onko kellään tietoa, millainen sanktio ajan ylityksestä seuraa. Ilmeisesti jotain sakkoa, mutta paljonko?

Olisin kiitollinen avusta.

T:Tellustelija
2334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse en ikinä onnistunut puhumaan pitempää aikaa kuin kaksi viikkoa, mutta Pietarissa jatkoajan hankinta onnistui varsin helposti Vasilinsaaren satamaterminaalissa: yhden sivun anomus, 2000 rpl ja tunnin jälkeen sinulle soitetaan, että haepa jatkettu autositoumus pois. Autosta ei oltu ikinä kiinnostuneita.

viimeisellä kerralla sössin hajamielisyyttäni ja sitoumusaika meni pitkäksi. Ajelin Torfjanovkalle, kerroin tilanteestani ja tullimiehet alkoivat kirjoittelemaan papereita. Niitä tulikin n. 0,5 cm pino, joka kolmanteen kirjoitin omakätisesti, että osaan sujuvasti venäjää (karmea valhe), joka paperiin allekirjoitus. Välillä kävin maksamassa sakot (1648 rpl) ja sillä hyvä. Aikaa kului kylläkin n. 2 tuntia.

oli ehkä vain hyvää tuuria eli en suosittele

Äänestä
  • Itse sain kun pyysin torfianofkalta 3kk autositoumuksen.
    Eikä tarvii mennä mihinkään vasilisaarelle maksua vastaan sitä pidentämään.
    Asiasta on olemassa Venäjän tullin ohje, jossa sanotaan, että ulkomaalainen voi saada sen
    niin pitkäksi aikaa, kun hänellä on oleskeluoikeus Venäjän federaation alueelle.
    Kuitenkin maksimissaan vuodeksi.
    On ne pykälätkin mulla jossain ylhäällä.
    Eli jos vuosiviisumissa on päiviä jäljellä esim. 35 siitä puolen vuoden jaksosta, niin sinun pitäisi saada 35 päivä lappu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellustelija kirjoitti:

Tietääkö kukaan, onnistuuko Venäjän autositoumuksen saamaan yli 2:lle viikolle? Olen käsittänyt, että käytännöt vaihtelee vähän ylityspaikoittain ja jopa tullimiehestä riippuen. Eli voiko jostain saada ihan pyytämällä sitoumusta vaikka kuukaudeksi? Kuulemma Viron rajoilla tehdään kysymättä 6kk. sitoomuksia, mutta Suomen rajoilla pelleilevät tällä 2 viikolla.

Toisaalta, onko kellään tietoa, millainen sanktio ajan ylityksestä seuraa. Ilmeisesti jotain sakkoa, mutta paljonko?

Olisin kiitollinen avusta.

T:Tellustelija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu