Kestävyyskunto

Meillä oli tänään koulussa 1500m juoksu. Opettaja käski lämmitellä ensin hyvin ja lähteä juoksemaan sitten vasta sitten, kun on hiki ja on hengästynyt.
Lähdin sitten juoksemaan, mutta en jaksanut kauaa juosta. Kyljestä alkoi myös vähän pistämään. Aina välillä hölkkäsin, mutta sitten piti taas kävellä. Ajakseni tuli tasan kymmenen minuuttia, kouluarvosana 5. En ymmärrä, miksi aikani voi olla noin huono. Olen yli vuoden harrastanut cheerleadingia ja harkoissa luonnollisesti lämmittelemme juoksemalla kenttää ympäri. Vapaa-ajalla käyn myös koiran kanssa kävelylenkkejä.
Yksi kavereistani harrastaa tanssia melkein joka päivä viikossa ja sai ajaksi 11 min, kouluarvosana 4. Mutta sitten toinen kaverini ei harrasta mitään urheilua, mutta käy aina välillä kävelylenkeillä, sai ajaksi vähän yli 7 min, joka on arvosana 8. Miten jotkut voivat saada paljon parempia arvosanoja urheilematta?
Liikunnan numeroni on ollut aina 7, vaikka olen aina yrittänyt parhaani ja ollut mukana. Ainoa iso heikkouteni on juuri tuo kestävyysjuoksu.
1156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Alkuvauhtisi oli liian kova, jos et pystynyt olla koko matkaa kävelemättä. Epätasainen rytmi (juoksu -> kävely -> juoksu) on reilusti voimia kuluttava tapa. Hyvä keino olisi lähteä alussa niin hidasta vauhtia, että tietää jaksavansa hölkätä koko matkan, ja sitten vaikka viimeinen kierros juosta niin kovaa kuin jäljellä olevat voimat sallivat.

Kestävyysjuoksussa vaikuttaa paljon lahjakkuus. Joillain taso on luonnostaan korkeampi kuin toisilla ilman sen enempiä treenaamatta. Toki kuka tahansa pääsee 1500m seitsemään minuuttiin jos tarpeeksi harjoittelee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lilyheart94 kirjoitti:

Meillä oli tänään koulussa 1500m juoksu. Opettaja käski lämmitellä ensin hyvin ja lähteä juoksemaan sitten vasta sitten, kun on hiki ja on hengästynyt.
Lähdin sitten juoksemaan, mutta en jaksanut kauaa juosta. Kyljestä alkoi myös vähän pistämään. Aina välillä hölkkäsin, mutta sitten piti taas kävellä. Ajakseni tuli tasan kymmenen minuuttia, kouluarvosana 5. En ymmärrä, miksi aikani voi olla noin huono. Olen yli vuoden harrastanut cheerleadingia ja harkoissa luonnollisesti lämmittelemme juoksemalla kenttää ympäri. Vapaa-ajalla käyn myös koiran kanssa kävelylenkkejä.
Yksi kavereistani harrastaa tanssia melkein joka päivä viikossa ja sai ajaksi 11 min, kouluarvosana 4. Mutta sitten toinen kaverini ei harrasta mitään urheilua, mutta käy aina välillä kävelylenkeillä, sai ajaksi vähän yli 7 min, joka on arvosana 8. Miten jotkut voivat saada paljon parempia arvosanoja urheilematta?
Liikunnan numeroni on ollut aina 7, vaikka olen aina yrittänyt parhaani ja ollut mukana. Ainoa iso heikkouteni on juuri tuo kestävyysjuoksu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu