Voidaanko vastaaja pitää salista sen aikaa poissa että pelkäävä todistaja saa todistettua vai mikä on menettely?
Ällöttää todistaa
niinpäh
4284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaiken lisäksi kaikki saavat tietää kuka olet.
mutta syyksi ei kelpaa tavallinen ällötys. Ja harvoin se nyt turvallisuussyistä on tarpeen. Käräjäoikeuksissa on pääsääntöisesti järjestelyt pelkäävää todistajaa varten, eli että ei tarvitse olla samassa tilassa vastaajan kanssa. Systeemeitä on erilaisia, riippuen osittain siitä, millaisia tiloja istuntosalien yhteydessä on, esim. tekniset yhteydet (mikrofoni yms). Ota AJOISSA yhteyttä istunnon puheenjohtajaan, eli mielellään vähintään viikkoa ennen.
Täysin anonyyminä ei voi todistaa, joten nimesi tulee tietysti vastaajan tietoon. Ja tietysti, vastaajalla on oikeus esittää kysymyksiä sinulle.
Jos vastaaja poistetaan salista, miten hän voi reagoida siihen, jos todistaja valehtelee.
No tietysti vastaajalla on normali vastakuulusteluoikeus. Ja nämä systeemit toteutetaan nimenomaan niin, että vastaaja kuulee, mitä todistaja kertoo ja pystyy puhumaan saliiin päin.
Tietysti näin.