Asunnon koko

Minun Tönöni ei ole kovin iso, vaikka perhe onkin. Tämä on alun perin rakennettu 1900-luvun alussa muuannen eteläsuomalaisen pariskunnan huvilaksi 1900. 1920 - 1940luvulla täällä pidetty ilmeisesti melkoisesti kesäjuhlia ja vanhat ihmiset kylillä saattavat silmää vilkaten vakuutella että kokonainen sukupolvi kylän asukkaita on aikoinaan saanut alkunsa kesäisinä öinä Tönön pihapuskissa. ;-)

Minä ja ensimmäinen puolisomme ostimme talon vuonna 1989. Se oli silloin pikkuriikkinen , vain kaksi kammaria ja keittiö ilman mitään mukavuuksia. Ei sähköä, ei viemäröintiä, ei vettä sisään ja niin edelleen. Mutta paikka oli ihana, tontti valtava ja kun pihana oli ensimmäisen kerran tullut juuri omenapuiden kukkiessa ja maan kimallellessa scillamerenä, me olimme kerrasta myytyjä. Ei järkevää missään tapauksessa, mutta en ole koskaan katunutkaan…

Odotin ostoaikaan neljättä lastani ja pitkien sattumien suman jälkeen myös neljä ystäväni lasta joutuivat muuttamaan meille muutamaksi vuodeksi. Kaksi aikuista ja 8 alle kouluikäistä lasta hyvin ahtaissa ja alkeellisissa oloissa oli tilanne johon nykyään tuskin uskaltaisin. Olimme kuitenkin täynnä nuoruuden intoa ja uskallusta; muutimme pikkuiseen mökkiin ja aloimme pikkuhiljaa kunnostaa sitä mieleiseksemme.

Vuosien varrella Tönö on kokenut montakin mullistusta. Ensimmäisinä hankittiin ”luksusta” kuten sähkö, sisävessa, suihku ja niin edelleen. Seuraavassa vaiheessa nostettiin kattoa ja saatiin yläkertana neljä makuuhuonetta ja isohko aula työhuoneeksi. 1990-luvun jälkipuolella laajennnettin Tönöä lisäsiivella joka kaksinkertaisti keittiön pinta-alan ja lisäsi mukavuuksiin kodinhoitohuoneen, toisen vessan , kylpyhuoneen ja saunan. Veranta on laajennettu useaan otteeseen. Seiniin on ilmestynyt erkkereitä ja niin edelleen.

Alkuperäisistä pihahuoneista jäljellä on enää hirsikehikkoinen saunarakennus. Se toimi välillä tallina, mutta viimeiset vuodet status on ollut ”Herrain clubi” eli 16-vuotais ystävineen pitää sen toisessa päässä bändinsä treenikämppää ja toisessa rassataan mopoja. Uusiolisärakennuksia on varasto, puuvaja ja verstas.

Ensimmäinen puolisoni kuoli yllättäin 2001 ja joksikin aikaa Tönön ikuinen remontti ja muutokset vaimenivat. Joitain vuosia myöhemmin menin uudelleen naimisiin ja jonkin aikaa tönön kohtalo oli avoin. Puolisoni on pahoin allerginen ja Tönö oli täynnä eläinten hilsettä ja niin edelleen. Moisia ei kuulemma allergialääkärin mukaan saa pois ainakaan viiteen vuoteen senkään jälkeen kun eläimistä on luovuttu. Ihan heti ei tarvinnut päättää, koska ensimmäiset liittomme vuodet olivat etäliittomaisia siten että vietimme yhdessä vain viikonloput ja yhden viikon kuukaudessa. Se meni vuokrallakin. Ja joitain päiviä onnistuin aina tönössäkin….

Sitten mieheni sai sovittua työnsä osittain etätöiksi (halusi olla päivisin kotona nuorimpiemme lastemme ja lastenlastemme kanssa), muutti pysyvästi kotikyläämme ja oli pakko päättää. Mietimme myymistä, mietimme jollekin isommalle lapselle luovuttamista, mietimme vaikka mitä.
2008 sitten päädyimme ratkaisuun. Ostimme aika läheltä rivitalonpätkän, asetuimme sinne evakkoon ja Tönö joutui viimeisimmän remontin kurimukseen. Vaihdoimme kaikki pintamateriaalit (sisäseinät, lattiat), hankimme uudet ikkunat, takan, vintin rappuset ja niin edelleen. Puuseppäpoikani teki uuden keittiön ja verantaa laajennettiin entisestään.

Tämän vuoden keväällä sitten palasimme ”Takaisin kotiin” ja jo muutaman viikon asumisen jälkeen oli selvää, että ratkaisu oli ollut oikea. Kun kaikki pinnat ovat allergiaystävällisiä, miehelläni ei ole astman ja ihon kanssa ongelmia, piha on valtava ja erityisesti pienimmät lapset 2 ja 3 -vuotiaat rakastavat sitä, samoin kuin lapsenlapset. Ei ole lähellä teitä, ei vettä, ei mitään mikä rajoittaisi heidän mellastustaan.

Nykyään Tönössä siis on yläkerrassa neljä makuuhuonetta. Yhdessä asumme minä ja puolisoni.
Yhdessä, isoimmassa (joka oikeastaan on kaksi huonetta joita ei ainakaan vielä ole jaettu erillisiksi) asuvat lapset 2 ja 3 v. Toisessa osassa huonetta on leikkitila ja toinen toimii makuukammarina sisältäen varavuoteet myös ajoittain yökyläileville lapsenlapsille. Jossain vaiheessa huoneet ehkä ajetaan kahdeksi – tai sitten ei. Aika näyttää.

Yksi vintin kammareista on tytön 12 v omaa aluetta. Sekin sisältää varavuoteen (löhösohvan) osan ajastaan meillä asuvalle 12 v lainalapselle (Olemme tukiperheensä).
Pojalla 16 v on myös oma huone.
Näiden neljän makuukammarin lisäksi yläkertaan kuuluu iso aula jossa on mm liinavaatekaapit ja ompelupöytä (joka tosin tällä toimii eniten 12 vuotiaan ja hänen ystäviensä läksypöytänä).

Alakerrassa on isohko työhuone/kirjasto jossa sekä minä että mieheni työskentelemme tehdessämme töitä kotoa käsin- Se on helppo halutessaan avata myös osaksi olkkaria tai keittiötä (isot ovet kumpaankin suuntaan) tai vaikka molempiin jolloin koko alakerrasta tulee suhteellisen yhtenäistä tilaa. Alhaalla on myös olohuone, suuri tupakeittiö, pikkuvessa, eteinen ja lisäsiivessä kodinhoitotilat sekä saniteettitilat. Taloa kiertää nykyisellään noin 50 neliön veranta joka toimii kesäolohuoneena.

Ei siis iso talo, mutta ei pienikään. Koska osa yläkerran neliöstä ei ole ”virallisia” eli alle standardilattiakorkeuden olevia huonetiloja ei lasketa mukana lattiapinta-alaan ja vinokaton alla sitä on vintillä yhtä paljon kuin ”virallistakin tilaa” neliöitä, niin neliöitäkään ei ole paljoa.
Mutta sopu sijaan antaa ja hyvin koen että mahdumme.
”Evakkoasunnon” olemme pitäneet vierastilana. Usein vierailevat appivanhemmat ja muut yökylään tulevat ystävät voivat halutessaan yöpyä siellä omassa rauhassaan ja siellä on myös ”entisessä olohuoneessa” minun ”ateljeeni” eli tila semmoisille töille, jotka eivät sovi pikkulasten tai allergikon likellä tehtäviksi.

muuannen hyvän ysäväni asuinjärjestelyillä, jotka ovat mielestäni kiehtovia.
Tämä tuttavapariskunta osti aikoinaan (1980-luvun alkupuolella) 1800 luvulla rakennetun talon, suuren sellaisen. He kunnostivat sitä omin ja talkoovoimin vuosikymmenten kuluessa samalla kun kasvattivat suurperhettään (Yhteensä 13 lasta, joista kaksi etniseltä taustaltaan Afrikasta) ja perustivat kumpikin omat yrityksensä.

2000-luvun alussa vanhempien liitto päättyi sopuisaan eroon rouvan rakastuessa toiseen mieheen.
(Synnytyslääkäriinsä, jos tarkkoja ollaan. Siitäkin ollaan saatu monta vitsiä aikaan ;-) )

Asumisjärjestelyjä pähkäiltiin tovi jos toinenkin ja se mihin lopulta päätyivät oli se, että samaan pihapiiriin kotitalon kanssa rakennettiin toinen pienempi talo "uusnuoren parin" kodiksi ja vaimo uusine puolisoineen muutti siihen. Lasten elämä muuttui mahdollisimman vähän. Koti on yhä sama ja jos omista kammareistaan halua kipaista äidin luokse niin se ei enää vain ole toiseen kerrokseen taloa vaan pihan poikki 20 metrin päähän.
Alun irvistelyistäni huolimatta minunkin on ollut pakko myöntää, että vaikuttaa toimivan hyvin.

Nythän useimmat lapsista ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan, mutta kotona asuvilla on mielenkiintoinen kuvaus kodistaan; 2 keittiötä, 2 olohuonetta, 2 työhuonetta, 2 takkahuonetta, 11 makuuhuonetta.
:-D