Asunnon koko

wilma60

Minua on aina kiinnostanut miten isoissa asunnoissa suurperheet oikein asuvat. Sillä tuntuu, että itsellä ei ole koskaan muulloin tilaa riittävästi kuin siivouspäivänä. Asun lasteni kanssa neljästään ja talossa n. 150 neliötä asuinpinta-alaa. Makuuhuoneita neljä, tilava tupakeittiö, vessa sekä pesutilat ja iso lämmin varasto jossa myös esikoisen rumpusetti. Tämän kokoiselle perheelle tilaa sopivasti mutta jos isompi perhe niin ei enää mahduttaisi. Makuuhuoneet pieniä, yhden hengen huoneita eikä ainakaan itseäni kiinnosta nukkuminen "olohuoneessa". Laajentaminen mahdotonta koska ylöspäin ei lupa laajentaa vaikka siellä vapaata tilaa vaikka kuinka paljon.

8

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minun Tönöni ei ole kovin iso, vaikka perhe onkin. Tämä on alun perin rakennettu 1900-luvun alussa muuannen eteläsuomalaisen pariskunnan huvilaksi 1900. 1920 - 1940luvulla täällä pidetty ilmeisesti melkoisesti kesäjuhlia ja vanhat ihmiset kylillä saattavat silmää vilkaten vakuutella että kokonainen sukupolvi kylän asukkaita on aikoinaan saanut alkunsa kesäisinä öinä Tönön pihapuskissa. ;-)

      Minä ja ensimmäinen puolisomme ostimme talon vuonna 1989. Se oli silloin pikkuriikkinen , vain kaksi kammaria ja keittiö ilman mitään mukavuuksia. Ei sähköä, ei viemäröintiä, ei vettä sisään ja niin edelleen. Mutta paikka oli ihana, tontti valtava ja kun pihana oli ensimmäisen kerran tullut juuri omenapuiden kukkiessa ja maan kimallellessa scillamerenä, me olimme kerrasta myytyjä. Ei järkevää missään tapauksessa, mutta en ole koskaan katunutkaan…

      Odotin ostoaikaan neljättä lastani ja pitkien sattumien suman jälkeen myös neljä ystäväni lasta joutuivat muuttamaan meille muutamaksi vuodeksi. Kaksi aikuista ja 8 alle kouluikäistä lasta hyvin ahtaissa ja alkeellisissa oloissa oli tilanne johon nykyään tuskin uskaltaisin. Olimme kuitenkin täynnä nuoruuden intoa ja uskallusta; muutimme pikkuiseen mökkiin ja aloimme pikkuhiljaa kunnostaa sitä mieleiseksemme.

      Vuosien varrella Tönö on kokenut montakin mullistusta. Ensimmäisinä hankittiin ”luksusta” kuten sähkö, sisävessa, suihku ja niin edelleen. Seuraavassa vaiheessa nostettiin kattoa ja saatiin yläkertana neljä makuuhuonetta ja isohko aula työhuoneeksi. 1990-luvun jälkipuolella laajennnettin Tönöä lisäsiivella joka kaksinkertaisti keittiön pinta-alan ja lisäsi mukavuuksiin kodinhoitohuoneen, toisen vessan , kylpyhuoneen ja saunan. Veranta on laajennettu useaan otteeseen. Seiniin on ilmestynyt erkkereitä ja niin edelleen.

      Alkuperäisistä pihahuoneista jäljellä on enää hirsikehikkoinen saunarakennus. Se toimi välillä tallina, mutta viimeiset vuodet status on ollut ”Herrain clubi” eli 16-vuotais ystävineen pitää sen toisessa päässä bändinsä treenikämppää ja toisessa rassataan mopoja. Uusiolisärakennuksia on varasto, puuvaja ja verstas.

      Ensimmäinen puolisoni kuoli yllättäin 2001 ja joksikin aikaa Tönön ikuinen remontti ja muutokset vaimenivat. Joitain vuosia myöhemmin menin uudelleen naimisiin ja jonkin aikaa tönön kohtalo oli avoin. Puolisoni on pahoin allerginen ja Tönö oli täynnä eläinten hilsettä ja niin edelleen. Moisia ei kuulemma allergialääkärin mukaan saa pois ainakaan viiteen vuoteen senkään jälkeen kun eläimistä on luovuttu. Ihan heti ei tarvinnut päättää, koska ensimmäiset liittomme vuodet olivat etäliittomaisia siten että vietimme yhdessä vain viikonloput ja yhden viikon kuukaudessa. Se meni vuokrallakin. Ja joitain päiviä onnistuin aina tönössäkin….

      Sitten mieheni sai sovittua työnsä osittain etätöiksi (halusi olla päivisin kotona nuorimpiemme lastemme ja lastenlastemme kanssa), muutti pysyvästi kotikyläämme ja oli pakko päättää. Mietimme myymistä, mietimme jollekin isommalle lapselle luovuttamista, mietimme vaikka mitä.
      2008 sitten päädyimme ratkaisuun. Ostimme aika läheltä rivitalonpätkän, asetuimme sinne evakkoon ja Tönö joutui viimeisimmän remontin kurimukseen. Vaihdoimme kaikki pintamateriaalit (sisäseinät, lattiat), hankimme uudet ikkunat, takan, vintin rappuset ja niin edelleen. Puuseppäpoikani teki uuden keittiön ja verantaa laajennettiin entisestään.

      Tämän vuoden keväällä sitten palasimme ”Takaisin kotiin” ja jo muutaman viikon asumisen jälkeen oli selvää, että ratkaisu oli ollut oikea. Kun kaikki pinnat ovat allergiaystävällisiä, miehelläni ei ole astman ja ihon kanssa ongelmia, piha on valtava ja erityisesti pienimmät lapset 2 ja 3 -vuotiaat rakastavat sitä, samoin kuin lapsenlapset. Ei ole lähellä teitä, ei vettä, ei mitään mikä rajoittaisi heidän mellastustaan.

      Nykyään Tönössä siis on yläkerrassa neljä makuuhuonetta. Yhdessä asumme minä ja puolisoni.
      Yhdessä, isoimmassa (joka oikeastaan on kaksi huonetta joita ei ainakaan vielä ole jaettu erillisiksi) asuvat lapset 2 ja 3 v. Toisessa osassa huonetta on leikkitila ja toinen toimii makuukammarina sisältäen varavuoteet myös ajoittain yökyläileville lapsenlapsille. Jossain vaiheessa huoneet ehkä ajetaan kahdeksi – tai sitten ei. Aika näyttää.

      Yksi vintin kammareista on tytön 12 v omaa aluetta. Sekin sisältää varavuoteen (löhösohvan) osan ajastaan meillä asuvalle 12 v lainalapselle (Olemme tukiperheensä).
      Pojalla 16 v on myös oma huone.
      Näiden neljän makuukammarin lisäksi yläkertaan kuuluu iso aula jossa on mm liinavaatekaapit ja ompelupöytä (joka tosin tällä toimii eniten 12 vuotiaan ja hänen ystäviensä läksypöytänä).

      Alakerrassa on isohko työhuone/kirjasto jossa sekä minä että mieheni työskentelemme tehdessämme töitä kotoa käsin- Se on helppo halutessaan avata myös osaksi olkkaria tai keittiötä (isot ovet kumpaankin suuntaan) tai vaikka molempiin jolloin koko alakerrasta tulee suhteellisen yhtenäistä tilaa. Alhaalla on myös olohuone, suuri tupakeittiö, pikkuvessa, eteinen ja lisäsiivessä kodinhoitotilat sekä saniteettitilat. Taloa kiertää nykyisellään noin 50 neliön veranta joka toimii kesäolohuoneena.

      Ei siis iso talo, mutta ei pienikään. Koska osa yläkerran neliöstä ei ole ”virallisia” eli alle standardilattiakorkeuden olevia huonetiloja ei lasketa mukana lattiapinta-alaan ja vinokaton alla sitä on vintillä yhtä paljon kuin ”virallistakin tilaa” neliöitä, niin neliöitäkään ei ole paljoa.
      Mutta sopu sijaan antaa ja hyvin koen että mahdumme.
      ”Evakkoasunnon” olemme pitäneet vierastilana. Usein vierailevat appivanhemmat ja muut yökylään tulevat ystävät voivat halutessaan yöpyä siellä omassa rauhassaan ja siellä on myös ”entisessä olohuoneessa” minun ”ateljeeni” eli tila semmoisille töille, jotka eivät sovi pikkulasten tai allergikon likellä tehtäviksi.

      • wilma60

        Olen lukenut blogiasi ja tietty mielikuva Tönöstä on pääni sisällä olemassa. Tönö kuulostaa paikalta jossa minäkin haluaisin lasteni kanssa elää arkea ja juhlaa. Vanha, puolitoistakerroksinen talo on aina ollut haaveissani mutta ex ei halunnut mitään vanhaa ja remontoitavaa taloa mutta ei myöskään ollut innostunut rakentamisesta/rakennuttamisesta. Mutta oma koti löytyi silti ja kun 14,5 vuotta sitten tämän talon pihaan ajoimme niin tiesin tulleeni kotiin. Ja kun astuin eteiseen niin siinä se oli unelmieni tupakeittiö leivinuuneineen. Eron jäljeen en edes miettinyt vaihtoehtoa että lähtisin lasten kanssa helpompaan asumismuotoon. Lapsille tämä on koti, naapurissa kaverit ja oma iso piha jossa tilaa touhuta. Lisäksi talon vieressä ja takana metsä jossa voi seikkailla ja kehitellä jos jonkinlaisia leikkejä.

        Muuton jälkeen pihaan rakennettiin iso ulkovarasto joka toimi myös ex:n miehen liikkeen varastona. Varaston jälkeen rakennettiin lasitettu terassi takapihalle. Vielä kun joskus pystyisin toteuttamaan ison remontin; uusi leivinuuni ja keittiö, pesutilojen täydellinen remontti niin olisin tosi onnellinen. Mutta eiköhän nekin järjesty jos niiden on tarkoitus järjestyä.


    • muuannen hyvän ysäväni asuinjärjestelyillä, jotka ovat mielestäni kiehtovia.
      Tämä tuttavapariskunta osti aikoinaan (1980-luvun alkupuolella) 1800 luvulla rakennetun talon, suuren sellaisen. He kunnostivat sitä omin ja talkoovoimin vuosikymmenten kuluessa samalla kun kasvattivat suurperhettään (Yhteensä 13 lasta, joista kaksi etniseltä taustaltaan Afrikasta) ja perustivat kumpikin omat yrityksensä.

      2000-luvun alussa vanhempien liitto päättyi sopuisaan eroon rouvan rakastuessa toiseen mieheen.
      (Synnytyslääkäriinsä, jos tarkkoja ollaan. Siitäkin ollaan saatu monta vitsiä aikaan ;-) )

      Asumisjärjestelyjä pähkäiltiin tovi jos toinenkin ja se mihin lopulta päätyivät oli se, että samaan pihapiiriin kotitalon kanssa rakennettiin toinen pienempi talo "uusnuoren parin" kodiksi ja vaimo uusine puolisoineen muutti siihen. Lasten elämä muuttui mahdollisimman vähän. Koti on yhä sama ja jos omista kammareistaan halua kipaista äidin luokse niin se ei enää vain ole toiseen kerrokseen taloa vaan pihan poikki 20 metrin päähän.
      Alun irvistelyistäni huolimatta minunkin on ollut pakko myöntää, että vaikuttaa toimivan hyvin.

      Nythän useimmat lapsista ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan, mutta kotona asuvilla on mielenkiintoinen kuvaus kodistaan; 2 keittiötä, 2 olohuonetta, 2 työhuonetta, 2 takkahuonetta, 11 makuuhuonetta.
      :-D

      • wilma60

        Ei minulla olisi tullut mieleenkään että ex olisi muuttanut uuden rakkaansa kanssa naapuriin. Kyllä niin paljon teki kipeää miehen rakastuminen toiseen että olin tosi onnellinen kun mies suoraan naisensa luokse toiselle paikkakunnalle. Ex ei varmaan missään vaiheessa edes miettinyt mahdollisuutta että minä lähtisin lasten kanssa ja hän jäisi asumaan taloomme.


      • blondimami

        me asumme 3kerroksisessa talossa 2vessaa keittiö 1 makuuhuone tytöillä on iso tilava huone(Sadulla Sinilä Sateella) Santerilla on oma huone Sisulla ja Sofialla yhteinen huone .Saunahuone ja kodinhoitohuone 3kerroksessa on Suvin ja Sannin yhteinen huone(oli yhteinen sillonkuin vanhimmat susanna ja seija asuivat viellä kotona) nyt sannin huoneesta tulee vauvan huone laskettu aika 2.11 Sanni muuttaa omaan asuntoon Suvi jää viellä meille asumaan Suvi etsii asuntoa meille on tulossa 11 lapsemme meidän pieni iltatähtemme emme hanki enempää lapsia tämäkin mahassa viellä asustava pienokainne oli ihana yllätys


      • wilma60 kirjoitti:

        Ei minulla olisi tullut mieleenkään että ex olisi muuttanut uuden rakkaansa kanssa naapuriin. Kyllä niin paljon teki kipeää miehen rakastuminen toiseen että olin tosi onnellinen kun mies suoraan naisensa luokse toiselle paikkakunnalle. Ex ei varmaan missään vaiheessa edes miettinyt mahdollisuutta että minä lähtisin lasten kanssa ja hän jäisi asumaan taloomme.

        Vähän tuontyyppisistä syistä minäkin ystävien asumisjärjestelyjä alussa epäilin.
        Mukavaa, että olin väärässä ja homma heillä sujuu&soljuu.

        Itse en usko että vastaavassa tilanteessa saisin hommaa toimimaan samoin.


      • eikä onnea
        blondimami kirjoitti:

        me asumme 3kerroksisessa talossa 2vessaa keittiö 1 makuuhuone tytöillä on iso tilava huone(Sadulla Sinilä Sateella) Santerilla on oma huone Sisulla ja Sofialla yhteinen huone .Saunahuone ja kodinhoitohuone 3kerroksessa on Suvin ja Sannin yhteinen huone(oli yhteinen sillonkuin vanhimmat susanna ja seija asuivat viellä kotona) nyt sannin huoneesta tulee vauvan huone laskettu aika 2.11 Sanni muuttaa omaan asuntoon Suvi jää viellä meille asumaan Suvi etsii asuntoa meille on tulossa 11 lapsemme meidän pieni iltatähtemme emme hanki enempää lapsia tämäkin mahassa viellä asustava pienokainne oli ihana yllätys

        Tämä perhe asuu Aamulehden mukaan 215 neliön omakotitalossa:

        Aamulehden Ihmiset-oheisliite sunnuntaina 27.9.2009 kertoo lempääläläisestä vanhollislestadiolaisesta perheestä, jossa on peräti kahdeksantoista (18!) elossaolevaa vuosina 1982-2002 syntynyttä lasta. Perheen kuopus menehtyi kohtuun vuonna 2004 perheenäidin ollessa jo yli 40-vuotias. Artikkelista napattu järkyttävä vanhollislestadiolaiselofakta:

        "Isot tytöt ovat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa."

        Näin äiti nujertaa tyttärensä ikiaikaisella tavalla. Tälläisessä perheessä on lapsilla paha olla.


      • Kuvottunut
        eikä onnea kirjoitti:

        Tämä perhe asuu Aamulehden mukaan 215 neliön omakotitalossa:

        Aamulehden Ihmiset-oheisliite sunnuntaina 27.9.2009 kertoo lempääläläisestä vanhollislestadiolaisesta perheestä, jossa on peräti kahdeksantoista (18!) elossaolevaa vuosina 1982-2002 syntynyttä lasta. Perheen kuopus menehtyi kohtuun vuonna 2004 perheenäidin ollessa jo yli 40-vuotias. Artikkelista napattu järkyttävä vanhollislestadiolaiselofakta:

        "Isot tytöt ovat paimentaneet pienempiään, olleet aikuisia talossa."

        Näin äiti nujertaa tyttärensä ikiaikaisella tavalla. Tälläisessä perheessä on lapsilla paha olla.

        Tekstisi oli loukkaava ja laittoman rajoilla, koska perhe on siitä tunnistettavissa.
        Ylläpito selvittää IP-osoitteesi siltä varalta että he haluavat nostaa rikossyytteen valheistasi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe