WAHL-ROOS

SAIRAUS NIMILTETÄÄN AHNEUS

”Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos oli Ylen A-plus-ohjelmassa keskiviikkoiltana sitä mieltä, että varakkaiden olisi maksettava itse terveyspalveluista ja korkeakoulutuksesta.
Mielestäni varakkaiden pitäisi maksaa palveluistaan, ja valtion tehtävänä on sitten turvata, että palveluja on saatavilla ihmisille, joilla ei ole varaa niistä maksaa, Wahlroos sanoi YLEn A-plussassa. ”

HAH hah HAAA , miksi varakkaat eivät halua maksaa veroja, jotta valtio voisi turvata palvelut niitä tarvitseville?

Mistä Wahlroosin kapitaali oikein on syntynyt?
Wahlroosin omaisuudet ovat kertyneet tavallisten ihmisten vakuutusmaksuista ja muunlaisesta toiminnasta joissa maksajana aina ovat olleet kuluttajat ja muut ihmiset, tuloksentekoon on aina tarvittu tuhansia muita ihmisiä.

Rikkaita suosivat erilaiset verovähennykset ja tuet joutuvat toiset veronmaksajat maksamaan korkeammilla veroillaan.
Wahlroosin MAATALOUSTUET 2008 olivat 302 110,87euroa, kyllähän yhteiskunnan tukirahoilla on jo varaa käyttää milaista terveyspalvelua tahansa.
Tuollakin tukirahalla voisi järjestää 3000 x 100 euron terveyspalvelua niitä tarvitseville.

Kahden kerroksen väkeä syntyy, kun ihmisessä oleva ahneus päästetään valloileen.
Lainlaatijoiden tehtävänä on estää epätasa-arvoisen yhteiskunnan syntyminen, mutta koska meillä on poliittiset rahavallan juoksupojat johtamassa rahanjakopolitiikkaa ja ohjaamassa rahat rikkaille, niin lopputuloksena on ollut, että tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt.

Ihmisiä tarvitaan työntekoon kaikkessa yhteiskuntaan liittyvissä toiminnoissa ja kun jokainen tekee kykyjensä mukaisesti yhteiskunnassa tarvitsevia tehtäviä, niin silloin myös kaikille kuluu samanarvoiset TERVEYS- JA KORKEAKOULUPALVELUT.
52269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Terveyskeskuksessa rikas voi maksaa tuplasti maksunsa, niin jopa terveyskeskuksetkin kehittyvät päiväntasalle ja ovat ajanmukaisia toiminnaltaan! - Ja muutenkin, koskas olet 'Nallen' nähnyt terveyskeskuksen vastaanotolla odottamassa vuoroaan - eiköhän hän hoida jo nyt privaatisti kaikki asiansa - niin rahat kuin terveydenkin. - Mutta 'Nallen' ilmaan heitetty lause todistaa, miten vähät hän välittää yhteiskunnan kansalaisista, köyhät pitäköön vaivansa. Rikkaat vaan kasvattavat muuria ympärilleen.

Äänestä
  • "Terveyskeskuksessa rikas voi maksaa tuplasti maksunsa, niin jopa terveyskeskuksetkin kehittyvät päivän tasalle ja ovat ajanmukaisia toiminnaltaan!"

    Siis miksi rikkaat eivät maksa tuplasti?
    Tuplasti maksaminen pitää tapahtua verotuksen muodossa, Paha-Nallen veroprosentti taisi olla 34%. ja tulot 12 ooo ooo euroa.
    Verojahan pitäisi maksaa veronmaksukyvyn ja tulojen mukaan.

    Yhteiskunnan tulonjakopolitiikkaa pitää ohjata verotuksen kautta siten, että tuloerot eivät kasva liian suuriksi, silloin raha kiertää ja pitää hyvinvointiyhteiskunnan toimintaa yllä.

    ???? Mitenkä sellaista ihmistä voi arvostaa, joka ei arvosta toisia vaan ainoastaan itseään ja rahaa????

    Äänestä

tienaavat mitään veroja voi maksella. Pistetään liksat yhtiön osingoiksi ja sitä kautta veroprosentin katto 28. Enemmän maksaa sitten kaupan lähettiflikkakin suhteessa. Helpommalla pääsee vain bordellissa, kun lähimmäisen rakkauden kaupustelu ei ole laillista eikä voi verottaa:)

Ei ne pikkunallen lääkemenot kuitenkaan ehkä kovin suuret, kun äiti apteekkari ja isä "hänen hirmuisuutensa" taisi jättää kolikon perinnöksikin. Mutta että pankkiiri lehmien utareissa:) Ei taatusti ole, mutta parempi noin. Paljonkohan siihen saisi, jos roikkuisi naisen utareissa ja kuinka iso haaremi pitäisi olla, jos alkaisi kylän yhteiseksi sonniksi. Tuollainen "sonninpitoavustuskin" on ollut ainakin -60 luvulla valtion budjetissa maataloustukien joukossa.

Äänestä

"Wahlroosin MAATALOUSTUET 2008 olivat"

"Nalle" työllistää useita henkilöitä, tuskin hän pystyisi kilpailemaan jos ei saisi maataloustukia,
koska joutuu kirjanpidon mukaan maksama kaikki verot ja muut maksut.

Yksityisellä kun on oma perhe vain, ei tarvis pitää kirjaa niin tarkkaan kuin menoista,
torimyynnit yms voi unohtaa, kai se vieläkin on niin kun silloin kun minäkin olin maajussi, vuoteen 2005.

Äänestä
  • AJATTELE kuitenkin laajemmin, koska yhteen asiaa liittyy kuitenkin kokonaisuus.

    Raha-Nalle----- "tuskin hän pystyisi kilpailemaan jos ei saisi maataloustukia".
    !2 000 000 eurosta 34%veroa------ jäljelle jää 7 920 000 € nettotulo, josta on jo vähennetty "kirjanpidon mukaan kaikki verot ja muut maksut."

    Kyllä se on niin ettei 7 920 000 € nettotulon saajalle pidä maksaa 302 110,87€ maataloustukea, eikä mitään muutakaan yhteiskunnan "tukiaista".

    Tuet ja vähennykset kuuluvat ainoastaan pienituloisille ja köyhille.

    Tuki rahalla 302 110,87€ voisi järjestää vaikka 10 000 kertaa pienellä eläkkeellä olevalle 30€ kerta maksavaa hierontaa, silloin voisi sanoa, että tuki kohdistuisi oikeaan paikkaan.

    Äänestä

  • RAHA-NALLE kirjoitti:

    AJATTELE kuitenkin laajemmin, koska yhteen asiaa liittyy kuitenkin kokonaisuus.

    Raha-Nalle----- "tuskin hän pystyisi kilpailemaan jos ei saisi maataloustukia".
    !2 000 000 eurosta 34%veroa------ jäljelle jää 7 920 000 € nettotulo, josta on jo vähennetty "kirjanpidon mukaan kaikki verot ja muut maksut."

    Kyllä se on niin ettei 7 920 000 € nettotulon saajalle pidä maksaa 302 110,87€ maataloustukea, eikä mitään muutakaan yhteiskunnan "tukiaista".

    Tuet ja vähennykset kuuluvat ainoastaan pienituloisille ja köyhille.

    Tuki rahalla 302 110,87€ voisi järjestää vaikka 10 000 kertaa pienellä eläkkeellä olevalle 30€ kerta maksavaa hierontaa, silloin voisi sanoa, että tuki kohdistuisi oikeaan paikkaan.

    EU ne tuet maksa?
    Näkyypä kelpaavan kaikille maajusseille, miksei hänellekin?

    Äänestä

  • nappula vaan kirjoitti:

    EU ne tuet maksa?
    Näkyypä kelpaavan kaikille maajusseille, miksei hänellekin?

    ( eikös
    nappula vaan25.9.2009 17:35
    EU ne tuet maksa?
    Näkyypä kelpaavan kaikille maajusseille, miksei hänellekin? )

    edelliseen Ty...... kommenttiin:

    EIKÖS NAPPULA TIEDÄ KUKA MAKSAA EU TUET?

    "Suomeen palautuneen EU-rahoituksen suhteellinen osuus kokonaisuudessaan oli 1,26 %. Näin ollen Suomen nettomaksu Euroopan unionille vuonna 2008 oli 318,5 miljoonaa euroa eli 60 euroa asukasta kohden."

    Tuokaan summa ei ole oikein, koska sitä on muokattu pienemmäksi, en viitsi siirtää sitäkin tietoa tänne, mutta ennen kuin esität, että jossakin on joku rahapuu mistä Eu tuet maksetaan, niin ota selvää missä ne puut kasvavat.

    Oletko sinä Suomalainen jonka osuus on 60€ ? (tuskin tiedät mitä, missä, milloin)

    Maatalous tuet ja omanasunnon lainasta korkovähennykset, niistä hyötyy kaikkein eniten suurituloiset ja varakkaat.

    Eli tuki ja verovähennys rahat suuntautuvat liikaa sellaisille joille sitä ei ole tarkoitettu.

    Äänestä

kun köyhätkin äänestää kokoomusta,
uskon että moni sellainenkin äänesti jolla ei ole edes kymppitonnia pääomatuloja,
innostuivat vaan jonkin yhden asian/lupauksen puolesta.

Äänestä

Eikö tuo ole lainmukaista?
Turhaa syyttää yksittäisiä ihmisiä, hehän toimivat eduskunnan säätämien lakien mukaan.
Jokainen meistäkin, mielellään ottaisi vastaavat vuositulot, eikö?

Me kaikki emme vaan kyenneet opiskelemaan ekonomeiksi, ja saaneet syntymälahjaksi älyä, ja varallisuutta.

Lähtökohdat, elämän alussa, on erilaisia.
Kehittää jokaisella on mahdollisuus itseäään, aikuistuttaessa.

En ole lainkaan kade, 800e/kk eläke.
Valitsin lasteni hoidon, ja heidän kasvattamisensa, ja kouluttamisensa.
Nyt se näkyy tietty eläkkeen suuruudessa,, en silti ole katkera.
Kyllä hän varmaan maksaa aika paljon veroja, joka tapauksessa. Paljon enemmän, kuin me täällä kirjoittajat.

Äänestä
  • "Eikö tuo ole lainmukaista?"
    Voi sinua aneemista raukkaa, etkö tiedä että lait laati ja laaditaan rahavallan edustajien toimesta, nytkin verotyöryhmään kuluu esimerkiksi Sixten Korkman joka sanoi noin viikko sitten, että "Suomessa on liian vähän rikkaita" ja juuri vero ohjauspolitiikalla tehdään rikkaita kuten Whalroor 12 000 000€ tuloista vain 34% veroa.

    "Turhaa syyttää yksittäisiä ihmisiä, hehän toimivat eduskunnan säätämien lakien mukaan."
    SYYLLISIÄ ovat kaikki, jotka tukevat äänestämällä sellaisia tahoja, jotka laativat lakeja joilla ohjataan rahat suurituloisille.

    "Jokainen meistäkin, mielellään ottaisi vastaavat vuositulot, eikö?"
    Mielellään maksaisin sellaisia veroja, joilla voidaan kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa.

    "Me kaikki emme vaan kyenneet opiskelemaan ekonomeiksi ja saaneet syntymälahjaksi varallisuutta."
    Suuret varallisuudet ovat kertyneet toisten ihmisten työnteon tuloksiin lisätyistä voitoista, joita kuluttajat sitten makselevat korkeampien hintojen muodossa.

    "Me kaikki emme vaan ole saaneet syntymälahjaksi älyä."
    Juuri siksi meidän on huolehdittava kaikista, koska heikolla älyllä varustettua ei saa ÄLYTTÄÄ.

    "Lähtökohdat, elämän alussa, on erilaisia."
    Sen vuoksi yhteiskunnan tehtävänä on poliittisin oikeudenmukaisin keinoin tasoittaa yhteiskunnan hyvinvointia sellaiseksi, että kaikki saavat ihmisarvoisen ja inhimillisen elämän.

    EN HALUAISI MAATA JONKIN AJAN KULUTTUA KUSET VAIPOISSA, koska jotkut haluavat vetää välistä.

    Äänestä

  • RAHA-NALLE kirjoitti:

    "Eikö tuo ole lainmukaista?"

    no niin, me jokainen teemme valintoja, ja kansa on äänestämällä, tai äänestämättä jättämällä, tämänkin eduskunnan valtuuttanut tehtäväänsä. Kuten niin monet sitä ennen.
    En jaksa alkaa "kinaamaan" kanssasi, olen ylipolitisoitunut, jo lapsuudessani, ja saanut siihen elinikäisen inhorokotuksen.
    Olen nähnyt liiaksi, miten KAIKKI, sellaisetkin, jotka muuta paatoksellaan väittävät, kusettavan ns, köyhää kansaa.
    Oma napa, se on kaikilla ensisijainen.
    Iso hiekkalaatikko, missä ei kaikille riitä mokaa ja ämpäriä.
    Turhan monia tunteja lehterillä viettäneenä, täysistuntoja aikoinaan toosasta seurannut.
    Liian monia poliitikkoja tuntenut, ja nähnyt heidän lävitseen.

    Pöljä kun vastasin lainkaan, laput silmillä, vain yhdenlainen ajatus sinullakin.
    Ei mitenkään uutta, noinhan se menee.
    Jokaisella oikeus tietenkin omaan mielipiteeseensä, niin sinulla, kuin minullakin.
    Politiikansaitti löytyy suomi 24 sivustoilla myöskin, ehkä saisit siellä arvoistasi seuraa, ja mielipiteiden vaihtoa.

    Äänestä

  • en äänestänyt kokoomusta kirjoitti:

    Kiitoksia kun olet ottanut osaa keskusteluun siksi sanonkin, että et ole pöljä, pöljiä ovat he jotka eivät uskalla tai osaa sanoa mielipiteitään.

    Minä en ole koskaan ollut mukana minkäänlaisessa poliittisessa toiminnassa enkä ole nytkään, mutta pyrin itsenäisesti seuraamaan asioita, että en joutuisi ÄLYTETYKSI , mutta historiaa taaksepäin selaamalla huomaan, että niin on tehty monen monta kertaa ja usein miten se on tehty ihan lakiin vedoten.

    Tälläkin palstalla on varmasti lukijoita, joita on "pomputettu" ja kierrätetty terveyteen liittyvissä asioissa ja viran puolesta niihin on kirjoitettu pykäliä § se § ja § se §, että asiata (päätöksestä) saa valittaa................§

    SIISPÄ MINÄKIN VALITAN YHTEISKUNNAN EPÄOIKEUDENMUKAISUUDESTA, JOKA SORTAA KAIKKEIN HUONOMPI OSAISIA.

    Äänestä

Vielä pahempi sairaus on kateus!

Äänestä
  • OLETKO SAIRAS JA VÄLINPITÄMÄTÖN.

    Kun suurituloiset vievät köyhän ansaitsemasta leivästä suurimman palan.

    En kadehdi toisen omaa, mutta en myöskään hyväksy sellaista tulonjakopolitiikkaa, jolla lisätään eriarvoisuutta ja jaetaan kansaa hyväosaisiin ONNENONPOIKIIN ja huono osaisiin joille kuitenkin pitäisi kuulua PERUSTUSLAISSA TARKOITETTU TOIMEENTULO.

    Äänestä

  • RAHA-NALLE kirjoitti:

    OLETKO SAIRAS JA VÄLINPITÄMÄTÖN.

    Kun suurituloiset vievät köyhän ansaitsemasta leivästä suurimman palan.

    En kadehdi toisen omaa, mutta en myöskään hyväksy sellaista tulonjakopolitiikkaa, jolla lisätään eriarvoisuutta ja jaetaan kansaa hyväosaisiin ONNENONPOIKIIN ja huono osaisiin joille kuitenkin pitäisi kuulua PERUSTUSLAISSA TARKOITETTU TOIMEENTULO.

    Itse kukin on oman onnensa seppä. Ikuiset "itkijät" ja kateelliset kuten sinä ovat asia erikseen! Mitähän olet marinallasi täällä aikaan. Palsta on aivan väärä tämäntyyppisille jutuille vai kyllästyivätkö poliittisella palstalla jaarituksiisi?

    Äänestä

  • Onnenpoika* kirjoitti:

    "Itse kukin on oman onnensa seppä."
    ITSE OLEN KYLLÄ AIKA VARAKAS;-)))

    "Ikuiset "itkijät" ja kateelliset kuten sinä ovat asia erikseen!"
    LUUSERIKSI MYÖS JÄÄT:-)))

    "Mitähän olet marinallasi täällä aikaan."
    ET TODELLAKAAN YHTÄÄN MITÄÄN VAIN LYHYTTÄ EPÄMÄÄRÄISTÄ MÖLÖTYSTÄ.;-)))

    "Palsta on aivan väärä tämäntyyppisille jutuille vai kyllästyivätkö poliittisella palstalla jaarituksiisi?"
    YMMÄRRÄN, ETTÄ ET HALUA LUESKELLA REAALIAIKAA, SIISPÄ MENE TAAS UNTENMAILLE UNHOLAAN.
    DDDDDDDDDDDDDDDDDD.....

    Äänestä

rikkaat käytäkin yksityispalveluja.Tuskin terveyskeskuksissa käyvät.

Äänestä

WAHLROOSIN VALITUSTA:

Sammon konsernijohtaja Wahlroos valitteli vielä kuluvan vuoden maaliskuussa, että hänen olisi pitänyt myydä kaikki Nordean osakkeensa. Wahlroosin mukaan Sampo ei "täysin ymmärtänyt" maailmantalouden tilan vakavuutta sijoittaessaan Nordean osakkeisiin viime vuosina.
Vikatikistään Wahlroos kertoi Sampo Oyj:n vuosikertomuksessa.

PANKKIKUNINGAS:
Nyt tilanne on e24-sivuston mukaan kääntynyt täysi päinvastaiseksi. Sammon Nordea-potti on noin 570 miljoonaa euroa plussalla.
Sivusto kysyykin otsikossaan, tuleeko Wahlroosista Pohjolan pankkikuningas.
Ikään kuin ennakoidakseen tulevan tilanteen Wahlroos kestitsi Nordean hallitusta ja konserninjohtaja Christian Clausenia Joensuun kartanossaan elokuun lopussa.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Miten on, onko If:in vakuutusmaksut kohdallaan ja miten kohtelee asiakasta NORDEA?

Kyllä AHNERAHA TEKEE TYÖTÄ, kuka onkaan maksumiehenä?

Äänestä
  • yksityiskouluja rikkaille. Sitten ollaankin kuin Amerikassa ja kuka sellaisen mallin haluaa tänne.

    Äänestä

  • 31 kirjoitti:

    yksityiskouluja rikkaille. Sitten ollaankin kuin Amerikassa ja kuka sellaisen mallin haluaa tänne.

    Sieltähän sitä mallia haetaan ja on haettu. Ja saatu kans.

    Äänestä

  • beessi kirjoitti:

    Sieltähän sitä mallia haetaan ja on haettu. Ja saatu kans.

    On sanottu, että Suomi on Amerikkalaisin maa.

    Ja kyllähän se vähän kerrallaan näyttää tulevan ilmi.

    Voi sanoa, että Suomalaiseen politiikkaan ja yritysmaailmaan on pesiytynyt MAFIA toimintaa.

    Viimeinen melkein rehellinen ikäluokka taitaa olla yli 60 plus >--------->>)) (oo)

    Saammehan me hiukan itseämme kehua näin lauantaipäivänä.

    Avoimesti itseään ilmaiseva ihminen on aina turvallinen, sulkeutunut psykopaatti ei välitä toisista ihmisistä ja voi toimia yhteiskunnan vastaisesti.

    En tänään "ammu kovilla", kävin 6 km kävelylenkillä, söin hyvin ja lähden kohta uimahallille rentoutumaan ja UNOHTAMAAN TÄMÄN PAHAN MAAILMAN VÄHÄKSI AIKAA.

    Hyvää vointia ja hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille teille, jotka esitätte mielipiteitänne ja toimitte kommentaattoreina.

    Äänestä

kuluttavaa olla noin katkeran kateellinen, - minua ei haittaa yhtään että joku nalleruussi saa ja omistaa vaikka mitä..

Yritetään käyttää resisejamme enempi siihen, että kuinka saisimma omilla toimillamme korjattua elämäntilannettamme.

Mie en jaksa olla kateellinen..mulle on ihan yksi hailee kuka mitäkin hankkii ja omistaa..

Äänestä
  • Miksi rakentaa elämänsä vielä näillä vuosilla katkeruudelle ja kateudelle... Pitäisikö kaikki saada "tarjottimella" tekemättä itse mitään...

    Minullekin on yksi hailee mitä kullakin on, ja olen tyytyväinen olooni, ja elämääni jokaisesta päivästä omistamatta mitään ylimääräistä... Lähtöni hetkellä ei arkkuani kuitenkaan "seteleillä silata"...

    Äänestä

  • ibiza* kirjoitti:

    Miksi rakentaa elämänsä vielä näillä vuosilla katkeruudelle ja kateudelle... Pitäisikö kaikki saada "tarjottimella" tekemättä itse mitään...

    sanoneet että kannattaa olla vertailematta, rikkaus on suhteellista..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sanoneet että kannattaa olla vertailematta, rikkaus on suhteellista..

    ole vain tai ainoastaan rahaa - piti sanomani.

    Äänestä

  • En tiedä mitä resisemme ovat, mutta sähköalalla joskus ollessani tuli resistanssi eli sähkövastus minulle tutuksi.
    Pitääkö minun ymmärtää asia siten, että resistanssi täällä toimii ohmin lain mukaisesti?

    "Yritetään käyttää resisejamme enempi siihen, että kuinka saisimma omilla toimillamme korjattua elämäntilannettamme."

    On itsekästä ajatella vain omaa hyvinvointiaan, kun ympäristössä köyhyys ja pahoinvointi vain lisääntyy.

    "Mie en jaksa olla kateellinen..mulle on ihan yksi hailee kuka mitäkin hankkii ja omistaa.."

    Kuka on kateellinen ja katkera?
    Ihmiselle on annettu aivot sitä varten, että kykenee analysoimaan niitä asioita (totuudenmukaisesti) joita ympäristössä tapahtuu.

    "- minua ei haittaa yhtään että joku nalleruussi saa ja omistaa vaikka mitä.."
    Noin tekee arka jänis, laittaa päänsä pensaaseen ja luulee, ettei kukaan huomaa.

    Sinäkin Pirrejuupas olet ahkera palstan käyttäjä.
    Periaatteet niin niin...köyhän ja huono-osaisen puolella pitää olla, poliittiset puolueet ovat luvanneet noin tehdä, mutta eivät ole sitä toteuttaneet.

    Eikö asioista jotka vaikuttavat meidän kaikkien hyvin- ja pahoinvointiin saisi kertoa niin kuin ne ovat?

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ole vain tai ainoastaan rahaa - piti sanomani.

    Rikkaus ei todellakaan ole pelkästään rahaa. Raha on välttämätön väline pystyäksemme asumaan ja elämään jokseenkin hyvää elämää. Mikä jokaiselle on omanlaisensa. Sanon jokseenkin, kun olen huomannut ainakin omassa elämässä sellaisen ilmiön, kun jotakin saa niin tahtoo lisää :) Yhden hyvä ei toiselle samanlainen.

    Tuo raha on sokaisuut aivan liikaa ihmsiä ja varsinkin heitä joilla sitä tuntuu olevan ihan liikaa. Nämä suurituloiset jotka työllistävät suuren ihmisryhmän he olkoot erillään. Heitäkin tarvitaan. Se miten raha on kerätty, en ota kantaa.

    Rikkautta on myös se, että voimme elää tätä hetkeä tyytyväisinä niillä eväillä mitä kullakin meillä on.

    Raha ei tuo onnea, vakautta kuitenkin ja tarpeeseen.

    Toisaalta, jos rikkaat maksaisivat esimerkiksi kaikki lääkärikulunsa (ehkä maksavatkin kuten niin moni muukin meistä, ainakin toisinaan) Ja siitä tehtäisiin laki, niin miten mahtaisi käydä niille palveluille joita nykyään saa mm. terveyskeskuksista. Huonontuisivatko ne? Saisivatko kaikki sairaalahoitoa, esimerkiksi, tarvitessaan vai lykättäisiinkö tarvetta aina vaan eteenpäin kunnes ei enää ole mitään hoidettavaa. Pelkään pahoin...Tämä ajatuksena...

    Äänestä

  • ibiza* kirjoitti:

    Miksi rakentaa elämänsä vielä näillä vuosilla katkeruudelle ja kateudelle... Pitäisikö kaikki saada "tarjottimella" tekemättä itse mitään...

    Minullekin on yksi hailee mitä kullakin on, ja olen tyytyväinen olooni, ja elämääni jokaisesta päivästä omistamatta mitään ylimääräistä... Lähtöni hetkellä ei arkkuani kuitenkaan "seteleillä silata"...

    LUIN TÄMÄN KOLMEEN KERTAAAN.

    ("Miksi rakentaa elämänsä vielä näillä vuosilla katkeruudelle ja kateudelle... Pitäisikö kaikki saada "tarjottimella" tekemättä itse mitään...

    Minullekin on yksi hailee mitä kullakin on, ja olen tyytyväinen olooni, ja elämääni jokaisesta päivästä omistamatta mitään ylimääräistä... Lähtöni hetkellä ei arkkuani kuitenkaan "seteleillä silata"...")

    Kuvastaaa??????????
    Kysynkin mitä niin kovaa olet kokenut elämässäsi , että katkeruutesi ja välinpitämättömyytesi vielä näillä vuosilla vaikuttaa elämän katsomukseesi.

    Kysymyksessä taitaa olla ("burn out"), jos tältä palstalta ei löydy apua, niin suosittelen seuraavalla lääkärin käynnillä keskustelemaan laajemmin Burnout:iin liittyvistä asioista.

    Äänestä

  • PAHA-NALLE kirjoitti:

    En tiedä mitä resisemme ovat, mutta sähköalalla joskus ollessani tuli resistanssi eli sähkövastus minulle tutuksi.
    Pitääkö minun ymmärtää asia siten, että resistanssi täällä toimii ohmin lain mukaisesti?

    "Yritetään käyttää resisejamme enempi siihen, että kuinka saisimma omilla toimillamme korjattua elämäntilannettamme."

    On itsekästä ajatella vain omaa hyvinvointiaan, kun ympäristössä köyhyys ja pahoinvointi vain lisääntyy.

    "Mie en jaksa olla kateellinen..mulle on ihan yksi hailee kuka mitäkin hankkii ja omistaa.."

    Kuka on kateellinen ja katkera?
    Ihmiselle on annettu aivot sitä varten, että kykenee analysoimaan niitä asioita (totuudenmukaisesti) joita ympäristössä tapahtuu.

    "- minua ei haittaa yhtään että joku nalleruussi saa ja omistaa vaikka mitä.."
    Noin tekee arka jänis, laittaa päänsä pensaaseen ja luulee, ettei kukaan huomaa.

    Sinäkin Pirrejuupas olet ahkera palstan käyttäjä.
    Periaatteet niin niin...köyhän ja huono-osaisen puolella pitää olla, poliittiset puolueet ovat luvanneet noin tehdä, mutta eivät ole sitä toteuttaneet.

    Eikö asioista jotka vaikuttavat meidän kaikkien hyvin- ja pahoinvointiin saisi kertoa niin kuin ne ovat?

    niinkuin ymmärsitkin..tuolla alempana.

    Meinaatko muuten tehä vallankumouksen? :)

    Turha hoosaaminen kyllästyttää...

    Äänestä

  • t.l. kirjoitti:

    Rikkaus ei todellakaan ole pelkästään rahaa. Raha on välttämätön väline pystyäksemme asumaan ja elämään jokseenkin hyvää elämää. Mikä jokaiselle on omanlaisensa. Sanon jokseenkin, kun olen huomannut ainakin omassa elämässä sellaisen ilmiön, kun jotakin saa niin tahtoo lisää :) Yhden hyvä ei toiselle samanlainen.

    Tuo raha on sokaisuut aivan liikaa ihmsiä ja varsinkin heitä joilla sitä tuntuu olevan ihan liikaa. Nämä suurituloiset jotka työllistävät suuren ihmisryhmän he olkoot erillään. Heitäkin tarvitaan. Se miten raha on kerätty, en ota kantaa.

    Rikkautta on myös se, että voimme elää tätä hetkeä tyytyväisinä niillä eväillä mitä kullakin meillä on.

    Raha ei tuo onnea, vakautta kuitenkin ja tarpeeseen.

    Toisaalta, jos rikkaat maksaisivat esimerkiksi kaikki lääkärikulunsa (ehkä maksavatkin kuten niin moni muukin meistä, ainakin toisinaan) Ja siitä tehtäisiin laki, niin miten mahtaisi käydä niille palveluille joita nykyään saa mm. terveyskeskuksista. Huonontuisivatko ne? Saisivatko kaikki sairaalahoitoa, esimerkiksi, tarvitessaan vai lykättäisiinkö tarvetta aina vaan eteenpäin kunnes ei enää ole mitään hoidettavaa. Pelkään pahoin...Tämä ajatuksena...

    hyvä, parempi, niinkuin tuolla telkussa joku sanoikin, on verojen rikkaitten korotus..

    En jaksa olla näille kateellinen näille rikkautensa yleensä perineille, mutten silti väheksy rahan merkitystä, varsinkin jos rahaa on liian vähän silloin sen merkitys kasvaa..

    Äänestä

  • PAHA-NALLE kirjoitti:

    LUIN TÄMÄN KOLMEEN KERTAAAN.

    ("Miksi rakentaa elämänsä vielä näillä vuosilla katkeruudelle ja kateudelle... Pitäisikö kaikki saada "tarjottimella" tekemättä itse mitään...

    Minullekin on yksi hailee mitä kullakin on, ja olen tyytyväinen olooni, ja elämääni jokaisesta päivästä omistamatta mitään ylimääräistä... Lähtöni hetkellä ei arkkuani kuitenkaan "seteleillä silata"...")

    Kuvastaaa??????????
    Kysynkin mitä niin kovaa olet kokenut elämässäsi , että katkeruutesi ja välinpitämättömyytesi vielä näillä vuosilla vaikuttaa elämän katsomukseesi.

    Kysymyksessä taitaa olla ("burn out"), jos tältä palstalta ei löydy apua, niin suosittelen seuraavalla lääkärin käynnillä keskustelemaan laajemmin Burnout:iin liittyvistä asioista.

    Sinulla lienee lukihäiriö kun et lukemaasi ymmärrä???

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    hyvä, parempi, niinkuin tuolla telkussa joku sanoikin, on verojen rikkaitten korotus..

    En jaksa olla näille kateellinen näille rikkautensa yleensä perineille, mutten silti väheksy rahan merkitystä, varsinkin jos rahaa on liian vähän silloin sen merkitys kasvaa..

    piti olla "verojen korotus rikkaille"..silmät vilkkuu kun särkee päähäni, lie joku flunssa tulossa :(

    Hyvää lauantai illanjatkoa Sinulle t.l, pitää lähteä saunottamaan porukat. :)

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    hyvä, parempi, niinkuin tuolla telkussa joku sanoikin, on verojen rikkaitten korotus..

    En jaksa olla näille kateellinen näille rikkautensa yleensä perineille, mutten silti väheksy rahan merkitystä, varsinkin jos rahaa on liian vähän silloin sen merkitys kasvaa..

    ..kateudesta on ollut hyötyäkin. Kävin aikoinaan eräillä luennoilla jossa tuli esille suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin alku. "Kateus" on ollut aikanaan yhtenä seikkana asioitten paranemiseen. Jokseenkin näin luennoitsija puhui. (Tokihan siihen on vaikuttanut muut paljon tärkeämmät seikat). Itse olisin sitä mieltä, että tätä tulojen tasausta pitäisi uudelleen pohtia. On olemassa paljon ihmisiä, jotka elävät todella pienillä tuloilla. On niinkin, että puutteessa ollessa ihminen ei jaksa ajatella muuta kuin sitä millä taas huomenna saa sen jokapäiväisen ruokansa ja muuhun ei sitten energiaa enää riitäkkään.

    Mut hyvää lauantaiehtoota sinulle myös toivottelee riäväkylän naapuri :)

    "Kateudesta" on ollut "hyötyä" lähinnä tulojen korjaantumisessa työtä tekeville kansalaisille. Ja on ollut oikein hyvä juttu. Sais sitä palkkaa tulla enempikin, oon sitä mieltä.

    puolen, ja etenkin naisten palkat ovat tosi tosi huonot..naiset eivät ole pitäneet puoliaan palkkaneuvotteluissa, - oisiko se etteivät naiset ole yksimielisiä silloin kun pitäisi olla joukkona vaatimassa Parempaa palkkaa ja -työoloja...
    Naiset haluaa miellyttää työnantajan edustajia.., jotka on yleensä miehiä..

    ..tai sitten naiset eivät jaksa taistella asioista, kun vastassa on jyräävä mieskoneisto :( antaa periksi, kun jaksaminen loppuu. Niinhän se on tässä elämässäkin, yleensä. Näin mä sen olen kattellu.

    Äänestä

  • ja mitäkös oli aloituksesi "yksinäisistä ihmisistä"?

    Äänestä

  • kaksinaismoraaliako kirjoitti:

    ja mitäkös oli aloituksesi "yksinäisistä ihmisistä"?

    tapaa kateuteen, vaan pyytämisen oikeutukseen.

    En ole kenellekään kateellinen, - en rikkaille enkä rakkaille, jokkaisella on omat murheesa, jos ilosakkii.

    Äänestä

aivanoikein, varakkaat maksakoon terveydestään,, köyhät saakoon ilmaiseksi.......

Äänestä
  • Et ilmeisesti ole lukenut mielipiteissä esille tulleita asioista, koska niistä ihan selvästi löytyy tietoa, että rikkaat eivät halua maksaa riittävästi veroja, jotta huono-osaiset ja sairaat saisivat lakisääteistä terveyspalvelua.

    Kun esitän mielipiteitäni terveyteen liittyvistä asioista en tarkoita nuhan hoitoa, vaan sellaisia vakavia sairauksia, joihin kenelläkään pienituloisella ei ole varaa, esim. pienissä kunnissa syöpäpotilaille ei löydy yhteiskunnan rahaa, vaan hoito on ainakin MEDIASSA olleiden tietojen perusteella erittäin puutteellista, hoitoon ei "raskita" ohjata, vaan eutanasia toimii kotikunnassa.

    Äänestä

  • Yhteiskunnan taholta ei ole ilmaista terveyden huoltoa, mutta kotona voi tietysti pyrkiä pitämään terveydestään huolta.
    Varakkaat maksakoon tulojensa ja maksukykynsä mukaista veroa niin, että pienituloisille voidaan verorahoilla kustantaa terveydenhuoltoa ja koulutusta.

    Lain mukaan niin pitäisi tapahtua, miksi varakkaat vetävät tässäkin asiassa välistä, eivätkä halua kantaan vastuuta niistä ihmisistä, joiden työntuloksien rikkauksista he nauttivat.

    Äänestä

  • hölmöt kirjoitti:

    Yhteiskunnan taholta ei ole ilmaista terveyden huoltoa, mutta kotona voi tietysti pyrkiä pitämään terveydestään huolta.
    Varakkaat maksakoon tulojensa ja maksukykynsä mukaista veroa niin, että pienituloisille voidaan verorahoilla kustantaa terveydenhuoltoa ja koulutusta.

    Lain mukaan niin pitäisi tapahtua, miksi varakkaat vetävät tässäkin asiassa välistä, eivätkä halua kantaan vastuuta niistä ihmisistä, joiden työntuloksien rikkauksista he nauttivat.

    mikä sinä olet haukkumaan ihmisiä hölmöiksi, tai "kita kiinni".
    Meillä jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteemme.
    Luuletko olevasi joku diktaattori vai.
    Kannattaisiko sinun siirtyä politiikan palstalle. Täällä väki vähenee, vuoksesi. Emme jaksa lukea hävyttömiä viestejäsi kaiken aikaa.

    Nalle on palkkansa ansainnut, samoin kuin tukensa. Säästäväinen mies, jolle tunnut olevan kateellinen.
    Tuo jo alkaa rikosnimikkeen alle menemään, jatkuva tyhjän puhuminen henkilöstä, joka hoitaa hommansa.
    Pitääköhän vinkata, tekemään tutkintapyyntö, kirjoituksistasi.

    Äänestä

  • :( :( kirjoitti:

    Lopetappas typerät uhkailusi, RAHAVALLAN ORJA

    "Luuletko olevasi joku diktaattori vai."
    "Pitääköhän vinkata, tekemään tutkintapyyntö, kirjoituksistasi."
    Tuo jo alkaa rikosnimikkeen alle menemään

    Kuules vitun vinksahtanut.
    "Meillä jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteemme."
    Jos ne eivät mielytä sinua, niin pane se kone kiinni.

    TOSIASIAT PUHUKOON PUOLESTAAN järkevät ihmiset ymmärtävät, mutta kaikillahan ei ole ÄLYÄ ja siksi he joutuvat ÄLYTETYKSI aina ja aina vaaan...........

    sivistynyttä kielenkäyttöä.
    Oletko lukenut ohjeet, ehkä kannattaisi.

    Äänestä

  • Hämmästynyt... kirjoitti:

    sivistynyttä kielenkäyttöä.
    Oletko lukenut ohjeet, ehkä kannattaisi.

    Niin metsä vastaan, kuin sille huudetaan..............

    Äänestä

Vinksahtaneelle RAHAVALLAN ORJALLE

YRITYSTEN TULOVEROA PITÄISI LEIKATA SANOO AHNE-RAHA.

Kauppalehdessä:
"Sitä veroa pitäisi leikata oikein kunnolla alle suurten kilpailijamaiden keskiarvon. Miten Suomi luulee selviävänsä jollain keskimääräisellä yritysten tuloverotuksella, onko tämä muuten niin käsittämättömän attraktiivinen paikka sijoittaa uusia työpaikkoja, Wahlroos kysyy ja lämpenee lisää."

Ymmärtäisin jos kysymyksessä olisi esim. "tavaraa" valmistava yritys, mutta kun on kysymyksessä WAHLROOSIN If ja Nordea, niin miksi pitäisi tukea vakuutus ja pankkialaa alentamalla verotusta?

Yritysveron alentamista voisikin suunnata teollisuuden ja pienyritystoiminnan suuntaan, mutta ei AHNEENRAHAN FINANSSIKEINOTTELUUN, sieltähän ne kuplatkin ovat lähtöisin.

Äänestä
  • Teillä kaikilla on Bonus Jumala,,,,,, Meiltä Saat Bonusta jne. Apina on nyt saanyt maistaa banaania.
    Te kaikki olette ulalla, tai Teillä ei ole järkeä.
    Toivon järkevää vastausta ei apina banaapi ja toinen käsi siellä.

    Äänestä

  • aatu nr.2 kirjoitti:

    Teillä kaikilla on Bonus Jumala,,,,,, Meiltä Saat Bonusta jne. Apina on nyt saanyt maistaa banaania.
    Te kaikki olette ulalla, tai Teillä ei ole järkeä.
    Toivon järkevää vastausta ei apina banaapi ja toinen käsi siellä.

    Voidaan olla ulalla ja voi olla, ettei meillä ole järkeä. Ainakaan meillä ei ole vaihtoehtoja, se on joko S tai K, muuta ei käytännössä ole. Näissä kun on pakko käydä, niin miksipä ei sitä bonus-korttia ottaisi yksin tein.

    Äänestä

mä luen sanomalehtiä, tää en välitä pitkiä juttuja lukea, ohitan ne.

Olkoon asia miten hyvä tahansa, ei vain kiinnosta.

Nopeat mielipide vaidot on tätäpäivää myös keskusteluissa, kukaan jaksa romaaneja lukea.

Äänestä
  • jaksaa lukea romaaneja. Kirjastossa käy ovi tiheään.

    Äänestä

Mitäkö yhtenäisyyksiä löytyy Venäjä Kommunistien ja suomalaisen,entisen kommari-Wahlroosin kanssa. Molemmat huomasivat että kommareiden järjestelmään "sisään uimalla" saa paljon tietoa. Tieto on valtaa ja valta tuo raha rahaa. Kun sitä' yhdistelee sopivasti,entisen rautaisen kansliapäällikkö- isukin antamiin "vinkkeihin",rahan on pakko poikia maamme kokoisessakin hiekkalaatikossa. Näin ne Venäjän Oligarkitkin tekivät tahollaan. Kun tähän yhdistetään Suomen-Ruotsalaisten rahapiirien varat ja säätiöt,niin voikin puhua suulla suurella.Oikeistopuhurien puhaltaessa Euroopassa ja MEILLÄ poliittisesti halvaantunut Pääministeri niin silloin passaakin vaatia kansalaisten eriarvoisuuden tunnustamisen,terveydenhuollonkin priorisoinnin halut,julkisesti. Tätä jo tapahtunutta tosi asiaa ei,rikkaiden harmiksi,ole vielä politikot julkisesti uskaltaneet tunnustaa.Siinä voikin sitten perustaa köyhille sairashuoneita ja rikkaille kylpylöitä.Kun "nalle" kerran niin vaatii,niin totta kai se asia voidaan noin hoitaa.Näin myös tapahtuu. Pahoin pelkään.

Äänestä
  • Tase papalle terkkuja:

    Siinä oli asiaa>--------------->>)) (O) napakymppi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raha-Nalle kirjoitti:

SAIRAUS NIMILTETÄÄN AHNEUS

”Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos oli Ylen A-plus-ohjelmassa keskiviikkoiltana sitä mieltä, että varakkaiden olisi maksettava itse terveyspalveluista ja korkeakoulutuksesta.
Mielestäni varakkaiden pitäisi maksaa palveluistaan, ja valtion tehtävänä on sitten turvata, että palveluja on saatavilla ihmisille, joilla ei ole varaa niistä maksaa, Wahlroos sanoi YLEn A-plussassa. ”

HAH hah HAAA , miksi varakkaat eivät halua maksaa veroja, jotta valtio voisi turvata palvelut niitä tarvitseville?

Mistä Wahlroosin kapitaali oikein on syntynyt?
Wahlroosin omaisuudet ovat kertyneet tavallisten ihmisten vakuutusmaksuista ja muunlaisesta toiminnasta joissa maksajana aina ovat olleet kuluttajat ja muut ihmiset, tuloksentekoon on aina tarvittu tuhansia muita ihmisiä.

Rikkaita suosivat erilaiset verovähennykset ja tuet joutuvat toiset veronmaksajat maksamaan korkeammilla veroillaan.
Wahlroosin MAATALOUSTUET 2008 olivat 302 110,87euroa, kyllähän yhteiskunnan tukirahoilla on jo varaa käyttää milaista terveyspalvelua tahansa.
Tuollakin tukirahalla voisi järjestää 3000 x 100 euron terveyspalvelua niitä tarvitseville.

Kahden kerroksen väkeä syntyy, kun ihmisessä oleva ahneus päästetään valloileen.
Lainlaatijoiden tehtävänä on estää epätasa-arvoisen yhteiskunnan syntyminen, mutta koska meillä on poliittiset rahavallan juoksupojat johtamassa rahanjakopolitiikkaa ja ohjaamassa rahat rikkaille, niin lopputuloksena on ollut, että tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt.

Ihmisiä tarvitaan työntekoon kaikkessa yhteiskuntaan liittyvissä toiminnoissa ja kun jokainen tekee kykyjensä mukaisesti yhteiskunnassa tarvitsevia tehtäviä, niin silloin myös kaikille kuluu samanarvoiset TERVEYS- JA KORKEAKOULUPALVELUT.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu