Dublin...?

Uusi vauraus ja suht äsken eletty köyhyys näkyvät Dublinin katukuvassa ja rakennuksissa kunhan osaa katsoa. Profiililtaan kaupunki on aika matala, kolme- ja nelikerroksiset talot ovat tavallisia ja yleisilme on englantilainen, mistä on perua myös talojen kylmyys; yksinkertaiset ikkunat tekivät hotellista helmikuussa jääkaappikylmän. Liffey-joki jakaa keskustan joskin molemmin puolin on vanhoihin ja osin uusiin rakennuksiin tehtyjä isoja ostoskeskuksia ja niissä myös ihmisiä ruuhkaksi asti. Temple Barin pubiryppäästä löytyy kaikenlaista, mutta useimmissa paikoissa soitetaan sitä yhtä ja samaa "irkkumusiikkia". Päivittäin tuli useita 20-30 minuutin mittaisia sadekuuroja ja sitten taas paistoi aurinko. Paras omalle kohdalle sattunutta oli Guinnesin panimomuseo, missä pääsylipun hintaan sisältyi tuopillinen Irlannin mustaa kultaa nautittuna korkealla olevassa näköalabaarissa. Ylipäätänsä hinnat, palvelukulttuuri ja juomatavat olivat kovin suomalaisen oloisia, joten kyllä siellä kotoisalta tuntui; onko se sitten hyvä vai paha.

Kevätretki toukokuulta 2003 Irlantiin: Dinglen niemimaa, Aran-saaret, Dublin

Saavuimme Dubliniin klo 15.15 ja siirryimme bussilla (90c) Temple Barin lähettyville. Kävelimme O’Connol-bridgen yli ja löysimme Oliver St. John Gogarty –hostelin (18-21 Anglesea Street). Kerrossängyistä ja valkoisista petivaatteista tuli ihan mieleen joku lastenkoti, tosin sängyt olivat kiitettävän leveät. Heitimme rinkat huoneeseen ja lähdimme kävellen tutustumaan lähiympäristöön. Etsimme ensin kaupungin matkailuinfon, joka löytyi komeasta harmaakivikirkosta (Suffolk Street). Seuraavaksi kuvasimme Molly Malonen patsaan ja vilkaisimme ostoskadut Grafton Street ja Nassau Street. Palasimme takaisin Temple Barin alueelle ja sattumalta osuimme Dame Tavern –pubiin, jossa nuoret musikantit soittivat omaksi ilokseen. Kun kaivoimme repusta matkapäiväkirjamme ja aloimme kirjoittaa, naapuripöydässä istuva nuorimies teki tuttavuutta pyytämällä ensin savukkeeseensa tulta ja kysyi sitten, olemmeko kirjailijoita. Hän kertoi olevansa kotoisin Australiasta ja viihtyneensä jo pari vuotta Dublinissa ravintolanpitäjänä. Olimme kuulemma löytäneet Dublinin edullisimman pubin, jossa musiikki soi aina maanantai-iltaisin.

Kävelimme vielä hetken Temple Barin kujilla ja poikkesimme puolikkaille Old Dubliner –pubiin, jossa myös soi iloinen irkkumusiikki livenä.

Illalla ryhmämme kokoontui ala-aulaan ja kävelimme The Brazen Headiin (Bridge Street), Dublinin ja koko Irlannin vanhimpaan pubiin (perustettu v. 1198), jonka yläkerran ravintolassa söimme päättäjäispäivällisen. Osa porukasta halusi lähteä ruuan jälkeen nukkumaan, ”Ryhmä Rämä” jatkoi vielä Dame Tavernaan. Pienen pubin lattiapinta-alasta kolmanneksen täyttivät muusikot, joita oli pienen kaupunginorkesterin verran; 5 viulistia, 4 kitaristia, pari bodhranin soittajaa, hanuristi ja banjon soittaja. Välillä joku tytöistä vaihtoi viulun pilliin tai huiluun ja yksi kalisutteli naudanluita. Savuinen pub oli tupaten täynnä. Reissun viimeisenä iltana onnistuimme osumaan paikkaan, jossa kulminoitui kerralla suuri osa Irlannin sitä olemusta jota olimme lähteneet hakemaankin; musiikkia, iloisia ihmisiä ja kuinka ollakaan; pehmeää, vaahtoavaa Guinnessia!

Saimme lämpöpatterin toimimaan vähän turhankin tehokkaasti. Tämä oli niitä harvoja majapaikkojamme, jossa suihkusta tuli lämmintä/kuumaa vettä kohtuullisella paineella ja kaiken kruunasi käsisuihku. Tosin suihkussa käynti oli melkoinen mysteeri; vetimiä, vipuja ja säätimiä oli kunnioitettavan paljon.

Nousin ennen kellonsoittoa ja otin ensimmäisen suihkuvuoron. Pakkasimme tavaramme valmiiksi ja lähdimme aamiaiselle, joka sisälsi pari paahtoleipää, mysliä ja kahvia tai teetä. Hyvästi kolesterolipitoinen Irish breakfast, tervetuloa hostelien askeettisuus! Toisaalta oli pakko myöntää, että munia, pekonia ja makkaroita oli tullut nautittua matkan aikana enemmän kuin lääkäri määrää. Nautintoa piristi TV-keskustelu raiskauksista.

Syötyämme siirsimme tavaramme vastaanoton yhteydessä olevaan säilöön ja jalkauduimme kaduille. Päätimme jättää opastetut, usean tunnin kävelykierrokset väliin (olimme lukeneet huonosti James Joycemme) ja teimme oman suosikkilistan kohteista, joissa yritimme ehtiä päivän mittaan käydä. Ensimmäiseksi löysimme Irish Celtic Graftshopin ja saimme joitakin tuliaisia hankittua. Kävellessä otin parit kaupunkikuvat. Palasimme jälkiämme takaisin turisti-infon nurkille, ostimme postista merkkejä ja menimme Guinnessille kirjoittelemaan kortteja. Grafton Streetillä etsimme Avoca Handweavers -café/myymälää, mutta emme löytäneet sitä edes kysymällä. Huomasin Bewley’s Oriental Cafén, sen interiööri ja upeat lasimaalaukset oli pakko käydä katsomassa. Vihdoin löysimme Avocan (olimme lausuneet sen väärin, pitää sanoa avoúka) aivan sen pubin vierestä, jossa kirjoittelimme kortteja. Monta kerrosta taivaallista turhuutta! Hypistelimme ja ihastelimme myytäviä (kalliita!) tavaroita ja herkkuja. Ostin mm. pienen pannun, jolla voi paistaa tähdenmuotoisia kananmunia. Harmin paikka; sydämenmuotoisia tulisi lisää vasta huomenna!

Kävelimme Trinity Collegeen (sisäänpääsy 7.50€) joka oli upea paikka. Yliopisto on perustettu v.1592 Elizabeth I:n toimesta. Opiskelijoita collegessa on 12.000 ja henkilökuntaa 1.200. Kesäaikaan 800 opiskelija-asuntoa on matkailijoiden varattavissa. Katsastimme mykistävän kauniin kirjaston (the Long Room), joka on rakennettu v.1712-1732. Sen korkeissa hyllyissä on n. 200.000 vanhaa kirjaa historian merkkikirjailijoiden kipsisten rintakuvien ankarassa valvonnassa. Vanhan kirjaston vitriinissä säilytetään 700-800 –luvuilta peräisin olevaa kelttiläis-kristillistä teosta, the Book of Kells’iä. Latinankielisen uuden testamentin sivuja käännetään kerran päivässä, ettei valo vahingoittaisi niitä. Vitriineissä oli nähtävissä myös the Book of Annagh ja the Book of Durrow. Valokuvaaminen oli luonnollisesti kielletty sisätiloissa. Käytyämme vielä kirjaston myymälässä poistuimme yliopiston alueelta.

Raekuuron sattuessa kohdalle syöksyimme Guinnessille O’Sullivan’s –pubiin (lähellä O’Connell Bridgeä). Museot ja kirkot jääkööt toiseen kertaan, me nautimme täysin Dublinin rennosta tunnelmasta ja Irlannin ihanista ihmisistä, jotka aina kohdatessa tervehtivät ja heittivät jonkun ystävällisen sanan. Jos otin kameran esiin kuvatakseni Hannun jossain pubissa tai jonkun nähtävyyden vieressä, heti oli tyrkyllä joku vapaaehtoinen kuvaamaan meidät molemmat. Eikä kertaakaan tullut tunnetta, että se on nyt kameran menoa. Ilmeisesti Dublinissa rikollisuutta kuitenkin on, siitä kertoivat lukuisat poliisipartiot, jotka Temple Barin alueella liikkuivat ryhmissä tai pareittain, kävellen tai ratsain. Ja romuimmatkin fillarit oli monilla lukoilla lukittu tukevasti kiinni. Sateen loputtua kuvasin vielä Liffey-joen ylittävät sillat, joista osa on vain jalankulkijoita varten. Mietimme Café Irien ja Mongolian Barbequen välillä ja päädyimme lounaalle jälkimmäiseen, se sijaitsi hostelimme lähellä (7 Anglesea Street). Lounashintaan 10.99€ sai koota itselleen kasviksista, eri lihoista (kanaa, ankkaa, possua, nautaa), mausteista ja kastikkeista annoksen, joka kiikutettiin kokille, joka kypsensi annokset suurella parilalla. Annoksia sai koota niin monta kuin jaksoi syödä. Hintaan sisältyi riisi. Olutvalikoima sisälsi ainoastaan lageria ja tilaamamme yhteinen Stella oli yllättäen litran pullo! (Se nostikin yhteishinnan 36 euroon.) Ruoka oli hyvää, kunhan siihen uskalsi laittaa tarpeeksi mausteita ja kastikkeita.

Siirryimme tavaroinemme bussilla lentokentälle ja menimme yläkertaan viimeiselle Guinnessille, samalla rupattelimme nuoren brittimiehen kanssa. Häntä kiinnosti tietää, mistä Free Tibet –paitani oli kotoisin. Lentokentän kahvilassa oli tunnelma kuin jossain nuorisobaarissa; Red Hot Chili Peppers soi täysillä, ihmiset istuivat poltellen oluella tai siiderillä. Vähän toista kuin Helsinki-Vantaalla. Viimeiset karkkiostokset tax freesta ja kotimatka alkoi.

SAS:n lennolla Dublin-Kööpenhamina päivällinen oli korvattu parilla kinkkusiivulla ja lusikallisella kylmää salaattia. Ei edes tuoretta leipää ollut tarjolla! Kööpenhaminassa vaihdoimme pieneen potkurikoneeseen, lyhyen odotteluajan käytimme hölmöilemällä lentokentän lähtöhallissa. Tarjoilu sen kun huononi; ainoastaan jollain omituisella mössöllä täytetty nahistunut pieni sämpylä ja 1,5 dl:n vesipurkki. Helsinki-Vantaalle laskeuduimme aikataulun mukaisesti klo 01.30. Aamulla töihin…

”Go n-eiri an Bothar leat!” (Olkoon tienne kevyt kulkea!)

Mikäli haluat lukea koko patikkamatkamme reissupäiväkirjan, ota yhteyttä!
[email protected]

...keskustelu aiheesta tällä samalla palstalla, paljon tietoa.

Dublin
Kirjoittanut: Helmi, 21.1.2004 klo 21.04