korjaus

On sen verran totuudenmukaista puhetta maahanmuuttajia kohtaan tälläkin palstalla että täytyy puuttua aiheeseen. Tuollainen totuuden kertominen on jostain kotoisin. Emmehän me voi kaikkia maahanmuuttajia elättää, jos ja kun joku syyllistyy esim. rikoksiin. Pitää nähdä metsä puilta tässäkin asiassa.
Eivät kaikki maahanmuuttajat todellakaan aiheuta ongelmia, he myös aiheuttavat kuluja. Monet ovat elintasoaan korottamassa täällä. Yrittävät hyötyä tällä karussa Pohjolassa. Ei se ole kovin helppo tie heilläkään lähteä kotimaastaan, jonne ei välttämättä enää koskaan ole paluuta. Omaisia ja perheenjäseniä on jätetty sodan jalkoihin, kuten lapset ja vaimot kotimaahan ym. Ei ole helppo tie heilläkään. Meidän olisi oltava hieman vastaanottavaisempia heitä kohtaan ja auttaa heitä kotiutumaan ja sopeutumaan ja unohtamaan perheensä sodan jaloissa, sillä täytyyhän nuorten miesten saada pimppaa joka suomi neidolta.
Sitten on myös maahanmuuttajia (98%)jotka aiheuttavat ongelmia, tekevät rikoksia ym. Heitä kohtaan laki pitäisi olla tiukka, mutta rasismi leiman pelossa heidät päästetään vähällä. joten suomalaiset Ulos maasta jos ei olosuhteet miellytä!
3101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>>sillä täytyyhän nuorten miesten saada pimppaa joka suomi neidolta.
Eiköhän se ole ihmisten oma asia kelle näissä asioissa uskoutuu. Eikö näin ole?

>>Sitten on myös maahanmuuttajia (98%) otka aiheuttavat ongelmia, tekevät rikoksia ym.
Missä sellainen luotettava tilasto on, mistä sä ton prosenttiluvun revit? Vai keksitkö omasta päästäs.

Kyllä virkavallan tehtävä on rankaista kaikkia tasaveroisesti, eikä mitään tapauskohtaisesti. Kaikki rikokset syyttäjälle vaan, jos näyttö riittää. En minä ainankaan usko, että poliisilla olisi tarvetta pelätä rasistin leimaa, jos he hoitavat työnsä hyvin ja niinkuin heille on opetettu. Tietenkin he vetävät sen rasisti kortin heti esiin, mutta pitäähän poliisillakin olla sen verran järkeä, että ei anna sen vaikuttaa työnsä kuvaan.

Äänestä

Päivä päivältä sitä alkaa arvostamaan Hitleriä yhä enemmän ja enemmän

Äänestä
  • Se on sun mielipide. En välttämättä menisi sinun asemassa tuotakaan tuolla kaduilla huutelemaan. Minä en näe mitään hyvää siinä äijässä muka oli? Mutta ehkä valaiset lisää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jhjhjhj kirjoitti:

On sen verran totuudenmukaista puhetta maahanmuuttajia kohtaan tälläkin palstalla että täytyy puuttua aiheeseen. Tuollainen totuuden kertominen on jostain kotoisin. Emmehän me voi kaikkia maahanmuuttajia elättää, jos ja kun joku syyllistyy esim. rikoksiin. Pitää nähdä metsä puilta tässäkin asiassa.
Eivät kaikki maahanmuuttajat todellakaan aiheuta ongelmia, he myös aiheuttavat kuluja. Monet ovat elintasoaan korottamassa täällä. Yrittävät hyötyä tällä karussa Pohjolassa. Ei se ole kovin helppo tie heilläkään lähteä kotimaastaan, jonne ei välttämättä enää koskaan ole paluuta. Omaisia ja perheenjäseniä on jätetty sodan jalkoihin, kuten lapset ja vaimot kotimaahan ym. Ei ole helppo tie heilläkään. Meidän olisi oltava hieman vastaanottavaisempia heitä kohtaan ja auttaa heitä kotiutumaan ja sopeutumaan ja unohtamaan perheensä sodan jaloissa, sillä täytyyhän nuorten miesten saada pimppaa joka suomi neidolta.
Sitten on myös maahanmuuttajia (98%)jotka aiheuttavat ongelmia, tekevät rikoksia ym. Heitä kohtaan laki pitäisi olla tiukka, mutta rasismi leiman pelossa heidät päästetään vähällä. joten suomalaiset Ulos maasta jos ei olosuhteet miellytä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu