kiinteistövero

Mitäs maksatte kiinteistöveroa uudehkoista mökeistänne? Itselläni on hidas mökkityömaa. En tehnyt keskeneräisen ilmoitusta viime vuonna, toissa vuonna tein, koska ei vuodessa edistynyt! Nyt maksoin, ennenkuin huomasin virheen, k-maksun valmiista mökistä. Teen siis oikaisuvaatimuksen.
Tuo maksu oli 200 euroa. Puinen rossipohjamökki, noin 70 neliötä.
6461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joskus kuitenkin joudut lähtemään liikkeelle ns. täydellä maksulla ja vuoden päästä saat jo ikävähennystä.

Tietysti jos sinulla ei ole aikomustakaan saattaa sitä valmiiksi ja myyt sen puolivalmiina, niin sitten ymmärrän. Muuten ed edes ymmärrä ongelmaasi.

Äänestä
  • koskee myös kiinteistöveroa lähetät vain niille vuoden lopussa (joka vuosi) olevat valmistumisasteet niin sen mukaan tulee uusi päätös

    Äänestä

  • ole. Olen vain yleisluonteisesti kiinnostunut mitä luokkaa väki maksaa uudehkoista mökeistään kiinteistöveroa. Meillä kun vanhemmat mökit ovat 30-45 vuotta vanhoja. Yhtymällä.

    Äänestä

  • samallaviivalla kirjoitti:

    ole. Olen vain yleisluonteisesti kiinnostunut mitä luokkaa väki maksaa uudehkoista mökeistään kiinteistöveroa. Meillä kun vanhemmat mökit ovat 30-45 vuotta vanhoja. Yhtymällä.

    eipä näytä monet kiinteistöveroa maksavan!!!

    Äänestä

  • samallaviivalla kirjoitti:

    eipä näytä monet kiinteistöveroa maksavan!!!

    Mökkiprojekti oli senverran työläs että oli henkisesti palkitsevaa ja tavoittelemisen arvoista saada paikat kuntoon ja vastaava mestari, urakoitsija ja aliurakoitsijat sekä rakennustarkastus lopputarkastuksen kautta ulos ja irti. Samalla täysarvovakuutus alkoi olla täysarvoisesti voimassa ja toimittajien ja pystyttäjien takuuajat vielä voimassa. Eikä roikkuvia asioita kenenkään kanssa, vaikka seuraavana päivänä pistäisi paikan myyntiin...
    Silloin kun on oikeasti tekemistä ja harrastuksiakin, niin ei jaksa keplotella jonkun kympin takia.
    Kannattaa hankkia ihan oikea elämä eikä kveruloida verottajan ja viranomaisten kanssa.

    Äänestä

  • keplotella kirjoitti:

    Sen euron eteen mutta samalla tuhlaa ihan oikeata energiaa moninverroin sen asian vuoksi.

    Meillä kyllä rakennustarkastajan antamissa katselmuspöytäkirjoissa oli valmiusaste / % (hormikatselmuksessa oli muistaakseni) ja verotus oli mennyt sen mukaan ja seuraavalla kerralla +2vuotta merkkasi sen 100% kun teki samalla käynnillä uudisrakennuksen hormikatselmusta ja samalla laittoi loppukatselmuksen edellisestä tehdyksi.
    Nyt pitäisi se viimeisenkin rakennelman lopputarkastus hoitaa 2011 syksyyn.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

samallaviivalla kirjoitti:

Mitäs maksatte kiinteistöveroa uudehkoista mökeistänne? Itselläni on hidas mökkityömaa. En tehnyt keskeneräisen ilmoitusta viime vuonna, toissa vuonna tein, koska ei vuodessa edistynyt! Nyt maksoin, ennenkuin huomasin virheen, k-maksun valmiista mökistä. Teen siis oikaisuvaatimuksen.
Tuo maksu oli 200 euroa. Puinen rossipohjamökki, noin 70 neliötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu