Haluan varoittaa käyttämästä suomi24-osoitetta.
Sillä on nimittäin sellainen ominaisuus, että jos ei jostain syystä käy lukemaassa postia puoleentoista kuukauteen, kaikki viestit poistetaan ilman armoa.
Niin minulle kävi, ja "asiakaspalvelu" lähettivät vain standardivastauksen ettei asialle voi mitään tehdä. Heillä ei ole minkäänlaisia varmuuskopioita.
"Harmittaa" on liian lievä sana. Haluaisin huutaa ja kiroilla, mutta voinko valittaa, kun en ole maksanut palvelusta mitään? Tosin ei auttanut että kysyin voiko viestit palauttaa maksullisena palveluna.
Asiakaspalvelu on kasvoton ja nimetön. Ja tuskin asiaa auttaisi, vaikka selvittäisin kuka heidän johtajansa on. En ole ainoa uhri. Pitää vain varoittaa kaikkia muita.
Käytin suomi24-osoitetta kakkospostina, ja siirsin sinne välillä isoja tiedostoja talteen.
Vuosien varrella oli kertynyt satoja viestejä ja myös paljon kuvatiedostoja.
Kaikki katosi.
Tarinan opetus tietysti on ettei ilmaiselta palvelulta kannata odottaa mitään.
Varmuuskopiointi on aina jokaisen omalla vastuulla.
Mutta olin oikeastaan aikaisemmin kysynyt suomi24:lta miten voin siirtää viestit kerralla talteen itselleni, ja vastaus oli ettei sellaista keinoa ole, vaan olisi pitänyt tallentaa jokainen tiedosto erikseen, eli hyvin aikaavievä työ. Varmuuskopiointimahdollisuutta ei ole.
En siis voi suositella kyseistä palvelua kenellekään.
Voi olla että gmail on parempi, vaikka silloin palvelin saattaa olla maapallon toisella puolella.
Gmaililla ei taida nyt olla mitään aikarajaa viestien vanhenemiselle, ja sieltä voi kai helpommin siirtää ne itselle talteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomi24 on ilmoittanut palvelun ehdot joten tuskin siinä mitään valittamisen aihetta on. Ilmaista sähköpostia ei voi koskaan pitää minään varmuuskopiona. Kannattaa siirtyä vaikka GMailin käyttäjäksi ja ohjata suomi24 postit sinne.
PS: Viestit saa talteen "kerralla" kun valitset sivullisen viestejä ja komennat Välitä. Sitten annat gmail-osoitteesi ja lähetät viestit eteenpäin. Välitetyt viestit ovat tosin yhdessä ja samassa viestissä, mutta ainakin ne on tallessa aika ajoin tapahtuvalta postilaatikon tyhjennykseltä. Ja voihan viestit välittää vaikka lähettäjän mukaan niin saman lähettäjän viestit näkyvät gmailissa yhdessä viestissä.