Pitääkö aina mennä hyvin ?
Tänään ei ole kukaan soittanut, ei lähettänyt postia, ei tietenkään - mistä tietävätkin, ettei juuri nyt
tunnu olo levolliselta, kaiho vaan kalvaa sisikuntaa.
Sitäkö pitäisi aina juosta karkuun - tyhjää oloa, tyhjää elämäänsä.
Kumpa joskus saisi tunnustaa, ettei välillä minkään tekeminen tunnu mielekkäältä, kun kaikkki mitä tekee,
tuntuu olevan tyhjän täyttämistä.
Osaatko kuunnella kenenkään haikeutta, vai alatko "piristysohjelman" ?
En ole koskaan voinut kertoa , kuinka kipeää, joskus, tekee olla yksin.
Tänään ei ole kukaan soittanut, ei lähettänyt postia, ei tietenkään - mistä tietävätkin, ettei juuri nyt
tunnu olo levolliselta, kaiho vaan kalvaa sisikuntaa.
Sitäkö pitäisi aina juosta karkuun - tyhjää oloa, tyhjää elämäänsä.
Kumpa joskus saisi tunnustaa, ettei välillä minkään tekeminen tunnu mielekkäältä, kun kaikkki mitä tekee,
tuntuu olevan tyhjän täyttämistä.
Osaatko kuunnella kenenkään haikeutta, vai alatko "piristysohjelman" ?
En ole koskaan voinut kertoa , kuinka kipeää, joskus, tekee olla yksin.
Vastaukset 33
Vanhimmat
moesti oon istunut toisen surkean viereen ja ollaan ulvottu kuuta porukalla.
oikeasti. Kuitenkin, vaikka millä mittapuulla, ovat asiani hyvin.
Nytkin, olen voinut vetäytyä viettämään vapaata. Siihenkään ei ole monella mahdollisuutta.
Suurimman osan hyrisen hiljaa kiitollisena ja tyytyväisenä.
Kunnes koittaa tällainen totuuden hetki.
Viereltäni puuttuu hän, joka tämän jakaisi kanssani.
Siihen hiljaiseen kyynelvirtaan saan sitten mahtumaan poisnukkuneet, aiemmin itkemättömät, väsymyksen ja
itkun itkemisen vuoksi.
Samaan syssyyn sitä menisi tosiaankin jonkun toisenkin haikeudet.
Silti yritän ja pyrin siihen, että yritän iloita siitä ilosta, ja hyvästä, mitä on. Moni peruspohja on hyvin.
Liekö ihmistä, jolla kaikki on hyvin, epäilen.
Surujen ja murheitten koot vaihtelevat.
Jollekin pieni on liikaa, jonkun on pakko kantaa melkein maailmaa harteillaan, kun ei ole vaihtoehtoa, ei toista kantajaa.
Kunpa jaksaisimme olla katkeroitumatta, sillä sehän mustaa vain sen tuntijan elämän pahiten.
Monesti kuuntelen ystävän murheita, kehtaamatta puhumaan omistani, mutta sehän on vain minun luonnevikani.
.
kuuntelin ja kummeksuen kuin vanhaa ihmistä käytetään hyväksi taloudellisesti
Hirveää kuultavaa oli.
Sääliksi käy tämä mummu.
Ei kaikilla mene hyvin.
Toinen asia on myös, josta minulle vasta tuli paha mieli, vanhan tuttavani puolesta.
Meidän ikäiset "nuoret" sisarukset saikkaavat keskenään, ja saavat äidin tosi surulliseksi.
.
saat huolesi kantaa, jos aina vain kuulijana olet ?
Minulla on ystävät apuna todellisen hetkellä, vaan tälläinen, kuin, tekemällä tehty haikea olo ei löydä kuulijaa.
Silti tuntuu, että päivä , pari on hukkaan heitettynä, kun päästää itsensä miettimään elämänsä ratkaisuja ja sitä kautta tarkoitustakin.
jolle voin kaiken kantaa, huolenikin, puolisoni.
Olen monesti miettinyt, miksi minun on niin vaikea avautua ystävilleni, onko se ujoutta, onko se pelkoa, että tulisin leimatuksi heikoksi? Onko se siis pelkoa näyttää omaa sisintäni?
En tiedä, ainoana lapsena ei ole tottunut mitään jakamaan, huoliaankaan, ei tosin vaatimaankaan.
En tiedä, yritän elää tätä päivää, iloita siitä, mitä hyvää se tuo mukanaan.
.
Liian harvoin kuulee puolisoiden olevan myös ystäviä.
Sitäkin tutunpi on lause: tätä en kylläkään miehelleni/ vaimolleni pysty kertomaan...
Minä puolestani en kyennyt omalleni tuntojani paljastamaan, hän kun piti minua niin vahvana.
sanoit kaiken oleellisen, loppulausetta myöden.
olen hyvä mukaani houkuttaja, mutta kuuntelen kyllä toisen tarpeet/tunteet.
Livessä kaikki on helpompa.
Joskus on vaan helppo itkeä toisenki murheet yhdessä, jaettu suru/ilo on kevyemoi toisenki kantaa.
Kaksinkin voi olla yksin. Kaksinkertainen yksinäisyys tekee kaksinkertaisen kivun.
" Suru on murheista tehty"
Totta puhut ja se juuri auttaa palautumaan raiteille, kun muistelee päälle kaatuneita seiniä.
jos aina menis hyvin, osaisiko sitä arvostaa?
Se on vaan hyvä kun joskus on huonommin.
Joku "viisas" on joskus sanonut jotenskin näin "jos räsymatossa ei olisi vaaleiden ja kirkkaiden raitojen välissä harmaita ja mustia raitoja ei se olisi niin kaunis.
Itsekkin olen paksun täkin alla haikeana ja mietin miten ihanaa olisi jos siellä olis joku kanssani...
Vain haikeutta tunteva voi kuunnella toisen haikeutta..
Ei mitään piristysohjelmaa, ollaan vaan haikeita.
Vuokrasin vapaiden viettoon mökin, kävin melomassa ja sieniä keräämässä.
Virittelin takkaan valkeaa saunottuani ja syötyäni.
Ja hyökyaaltona humahti tajuntaani kuinka pian oli tullut pimeää.
Kaikki mieluisa tekeminen jäisi taas hetkeksi. Meloessa en koe olevani yksin, en liikkuessani luonnossa, en edes pyöräillessä. Ja kun pimeys istuu päivän päälle, on kuljettavana vain kylätiet ja silloin tajuaa kuulevansa vain yhdet askeleet. Ja ainut , minkä kykenee hetkessä ymmärtämään on tietoisuus siitä , että tämän on kokenut ennenkin....vuosi sitten, kaksi vuotta sitten....
Ja höpsis, sanoo ystävä, vaihtaisin paikkaa kanssasi koska vaan....
ei todellakaan johon siihenkin kyllästyisi jos aina olisi naama virneellä.
Kyllä yksinelävälle tulee niitä kaihoisia tiloja joskus, olisipa joku.
No kuka joku, sitten kun alan miettiä että miksi olen yksin kun pakko ei ole. Kun joku vaan ei käy.
En kuitenkaan voisi olla toisen kanssa jos en tuntisi oloani kotoisaksi, jos olisi vaatimuksia toiselta, tai jos hän ei tajuaisi minua, tai tai tai paljon kaikkia tai sanoja.
Olen kuunnnellut haikeutta sekä miehen että naisen. Kyyneleitä on minun kotonani vuodatettu ja joskus tuskaa on tyynyyni purettu, ja minä vieressä että "anna mennä vaan" ja sen jälkeinen itku on vastann otettu.
Voi kuule, minulla menee välillä viikkokin kun kukaan ei soita. Saattaa käydä niinkin että kaupan kassaneiti on ainoa jonka kanssa vaihdan viikon aikana muutaman sanan ääneen. Muutama harva ystävä on, mutta heidän kanssa kommunikoimme yleensä tekstiviestillä tai sähköpostilla. Itse kun istun työttömänä kotona ja ystävät päivät töissä, niin harvoin puhelin soi ja jos minä soitan, niin heillä yleensä kiire.
silloin kun sitä tarvitaan.
Taidat tarkoittaa, ettei edes ystäväsi ole kykenevä vastaanottamaan sinua pienine murheinesi.
Tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on, sitä meistä useimmat kaipaavat.
Pienetkin itkut tulevat tarpeeseen, niitä älä opettele peittelemään.
lapsuudenystävälleni ja koulukaverilleni, joka jäi leskeksi muutama viikko sitten.
Kuuntelin hänen suruaan ja ikäväänsä, ehkä siten saatoin vähän auttaa.
siin muuta tarvitakka ku ystävää mil on isot korvat,
simmosel ystäväl o myäs suuri syrän : )
Mont kertaa ole kuullu ku vastaavas tilantees ystävät kaikkoovat
kokonas pitkäks aikaa.Leskee ei kutsuta mihinkä mukkaa etc.
Se on rumasti tehty.
niin elämä on valoa ja varjoa.
Yhteen aikaan pidin "pahan mielen päiväkirjaa"
Nyt harmittaa,että heitin sen muutossa pois.
Pidin turhana tai .......
Piirrän silti sinulle naurusuun,koska nyt on jo
naurun aika : ) toivottavasti.
Sanoisin että olosuhteisiin nähden ihan hyvin ja odotuksiini nähden surkeasti. Realiteettien mukainen status on kiikunkaakun tasan plussien ja miinusten suhteen. Optimaalitilanne on kaukana - ei kuitenkaan kaikessa.
Olen viime kuukaudet rypenyt samanlaisessa tunnelmassa,mikään ei kiinnosta,alakulo vain päällä.
Ei ole ketään kelle kertoisin surujani,yksinäinen vanhuus pelottaa..
Katkera olen,olen aina ystäviäni tukenut ja auttanut kun heillä ollut vaikeaa,nyt kun minulla ollut vaikeaa,minulle sanotaan sinun täytyy itse selviytyä,niin hekin ovat.
Niin pian on unohdettu miten heitä kuuntelin,vein eri paikkoihin,nyt kun ite tarvisin kuuntelijaa,heitä ei ole.
Ystäviä oli niinkauan kun ite minusta hyötyivät,nyt kun en jaksa,he katoavat.
Yritän nyt vain jotenkun mennä päivä kerrallaan,jospa jotain valoa tulisi jostain.
Ei kun helevetesti onnia, kaikille meistä sitä ei riitttänyt-
Pärjäilkää!!
jotenkin painun maan rakoon.
Minulla kun ei ole , sittenkään, todellista surua ja murhetta.
Joskus totuus vain on niin tuskaisen kipeä, se pääsee läpi kaikesta näennäisestä elämän helppoudesta.
Ja todellisestakin.
Mitä hyötyä on keräillä pieniä onnenpipanoita, kun ei niistä saa kokoon itselle mitään, missä olisi olemassaolon
tarkoitus. Olen mukavaa seuraa ollessani tyytyväinen, ja sitä nimenomaan olen, lähes aina.
Tänään en enää muistanutkaan pitäneeni ikävää, sain tehdä pitkän kävelylenkin ennen töihin menoa, katsella jokivarren kauneutta, ja kuunnella kurkiauran menoa. Yksinelävän onni.
Mutta sinun kulkusi on syvällä murheenlaaksossa, sellaisessa paikassa en useinkaan ole ollut , joskus kuitenkin. Moni on sen tien kulkenut, jotkut useanpaan kertaan. Kenellä lie ollut voimia nousta mäkeä ylös, omin jaloin, ketä on ollut joku vetämässä. Mutta valoa kohti on jokaisen tavoiteltava pois päästäksen.
Mikä lie sinut johdatti sinne syvälle, voin vain neuvottomana kuvainnollisesti seistä täälä ojentamassa kättä ja pidellä lamppua, jotta näet mitä kohti on tultava.
hyvin mene kenelläkään, vaikka olisi perheellinenkin.Lapsetkin jo isoja. Minullakin on välillä hyvinkin yksinäinen olotila, ei huvita mikään eikä mikään tunnu miltään, tyhjää välillä kaikki.
Ympärilläni on lähes kaikki päivätyössä, joten sosiaalinen elämä jää hyvin pieneksi.
Osaan kuunnella aivan sujuvasti, ja riippuu tilanteesta minkälainen toisen ongelma on, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee:)))
Aivan kuin olisi kengät väärissä jaloissa.
Haetanneeko tuo. Pääasia etteivät purista;)
on väärissä jaloissa, eivätkä purista, ne ei kyllä ole omatkaan. ;)
.
No sehän riippuu täysin kengän koosta;)
Otollani (=mielikuvallani hänestä, ettei tarvi painia) on isot maatasot.
.
Tarkoitit varmaan lumikenkiä. Malli siro;)
Tossa on kengät valmiina ovipielessä aamua varten, oikeinpäinkin vielä.:)
Nyt mie lähen sänkyyn vislaamaan, aamulla on aikanen herätys.
hehhehhee!
Ne ei purista eikä kiristä, vaikka olisi kuinka Bigfoot. Malli siro. :)))
.