Takana työntäyteinen ja mielenkiintoinen viikko, liikkumista ympäri suomea työn merkeissä.
Perjantaina kotiin vaimon ja lapsien luo, ansaittu viikonloppuvapaa edessä. Herääminen lauantaiaamuna,
ihana rakasteluhetki vaimon kanssa ja sitten yhteinen aamiainen perheen kesken. Päivänmittaan tennistä kavereiden kanssa. Illalla ystäviä kylään, syödään, lauletaan karaokea, tanssitaan ja pidetään hauskaa.
Sunnuntaina pieni patikkaretki ja rentoutumista, valmiina seuraavaan työviikkoon.
JA SITTEN herään, ei helvetti, halvaantuminen yli kymmenen vuotta sitten, sehän olikin unta, paluuta ei ole entiseen, näillä mennän. No perhe edelleen kasassa, välit hyvät, avioliitto kuosissa, harrastukset minimissä tetraplegian vuoksi, life sucs vai miten se meni.
Olipahan päivä
5
369
Vastaukset 5
- Vammaisen lapsen isä
Itse voin kertoa myös miten vammaisuus voi tulla elämääsi loppuelämäksi.
On saatu koulutettua isemme vaimonkanssa ja saatu elämäntilanne siihen, et nyt voisi sitten perustaa perhe ja hankkia se lapsi.
Muutamaan otteeseen ei meinannut onnistua, mutta sitten reiluvuosi ja tärppäsi, alkoi onnelinen oottaminen elettiin terveellisesti, eihän se vaimo polttanut, ei juonut ja kaikki piti olla hyvin.
Niin sitten syntyi lapsi joka oli syntyessään kehitysvammainen ja nyt eletään hänen vammansa kanssa. loppuelämämme.
Tosin emme valita mikään muu ei anna meille niinpaljon kuin lapsi tai nykyisin nuori aikuinen, joka itsekkin tajuaa olevansa meistä riippuvainen ja on aina kiitollinen pienestäkin tuesta ja avusta.siis onko se sun lapsesi vammainen vai kehitysvammainen? perkele kun näitä asioita ei osata erottaa
- Mitä välii
onnestasoikeena kirjoitti:
siis onko se sun lapsesi vammainen vai kehitysvammainen? perkele kun näitä asioita ei osata erottaa
Luepas viesti uudelleen,niiin tiedät vastauksen. :)
- Vammaisen lapsen isä
onnestasoikeena kirjoitti:
siis onko se sun lapsesi vammainen vai kehitysvammainen? perkele kun näitä asioita ei osata erottaa
vastata, mutta tuli mieleen vain et meille ei sillä väliä, elämä jatkuu ja voin kertoa et kymmenen pistettä sai lapsi synytessään ja muutamia vuosia on syytä etitty lopputuloksella joko synnytyksessä tai sitten senjälkeen vai jo ennemmin on tapahtunut jotain ( ei selvyyttä mistä moinen johtunut) jos nyt ymmärrät niin se on meille ihan sama mikä vammainen hän on.
Minusta vain tuntuu et joillekin tää on helppoa päätellä missä meni pieleen, jotku lääkäritkin töksäyttää et se on ollut synnytyksessä hapenpuute (tekee mieli sanoa et mee sanoon noille muille jotka on sitä syytä ettinyt monta vuotta eikä saaneet selville) .
Jos ajattelet et hän kun on siis kehitysvammainen on jotenkin päästään vialla olet väärässä, hän toimii kun muutkin normaalit ja oppii kokoajan, esim tv:stä tuntee aikamonta englannin liikan jalkapalloilija tai yleisurheilun juoksioita nimeltä jota minä itse en tunne.
Ainut kun vaan jokin aisti on vammautunut niin siksi tarvii muitten apua.
Eli kirjoituksellani tarkoitin tuola aluksi et näin se elämä saattaa muuttua vaikka kaikki olisikin hyvin, eikä se kysy aikaa eikä paikkaa, mut senkaas oppii elämään ja se ei välttämättä ole mailmanloppu.
ps. vielä ei pitänyt valittaa mut siksi tää meni näköjään.
monen vammaisen parhaat kaverit on hyvä mielikuvitus ja hyvät unenlahjat :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran76771Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144750- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20503- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402452- 30436
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39394- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384