Eikö tässä ole jo karannut mopo käsistä? Kysyisin ensinnäkin homoseksuaaleilta miehiltä, että onko todella Ninon ja kumppaneiden esittämä show maailmassanne normaalia? Minun ei pitäisi moralisoida, kun en ole tuon genren asiantuntija. Viime kaudella oli samankaltainen adhd pakkaus talossa ja sekin sekosi. Nino sekoaa myös. Melkeinpä toivon, että heppu pysyy talossa pitkään. En usko, että norm suomalainen mies pystyy tuota kauaa katsomaan. Sääli vaan se, että talossa ei taida normaalia suomalaista miestä olla. Toivottavasti tuotanto löytää sekaan jonkun henkilön, johon voisi edes yrittää samaistua näin ruudun tältä puolen.
BB on jo siinä rajoilla, että se alkaa inhottamaan. Ninon persoona on siihen suurin yksittäinen syy. Eikä se johdu edes siitä, että mies ei ole hetero. Kaikesta näkee, että päähineen kaikki sulat eivät ole tallella. Irstainen setä nuorempien seassa, vaikka heppu ei ole edes paljoa yli kolmenkymmenen. Mies haluaa kaikkien huomioivan itsensä ja jopa uhkailee ihmisiä. Normielämässä tuollaisesta tulee nenä kipeeksi.
Tuotannon eväät ovat varmaankin syöty jo kauan sitten. En tiedä muiden reaktioista, mutta kuten sanottua ohjelma alkaa hieman jo inhottaa. Vappu Pimiän juontokin alkaa inhottaa, vaikka nainen tekeekin vain työtään. Ohjelman sponsorit alkavat inhottaa jne. Olen kyllä katsonut kaikki kaudet ja monenmoistahan säätäjää siellä on ollut. Tämän inhotus- tunne on tullut tämän kauden aikana. Toki jo viime kauden kiintiöhomoseksuaali oli rasittava ja samaa linjaa kulkee Ninokin.
Tuotanto on mielestäni epäonnistunut ja hurjasti tänä vuonna. Suurella kohulla ohjelmaa markkinoitiin jo kuukausia ennen sen alkua ja lopputulemana so far on inhotus. Joku muu olkoot eri mieltä niin halutessaan. Taloon kaivataan uusia ihmisiä ja nopeasti. Niin joo tulihan sinne Marko. Mageeta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Täysin samaa mieltä :)
Kuin myös samaa mieltä. Toi 24/7 palvelu on paljastanut tämän ohjelman ihan uudessa valossa. En viime vuonna tajunnut miten eri kuva tulee noista koosteista katsomalla. Nyt olen sitä mieltä ettei tossa touhussa ole mitään järkeä. Ihmettelen muuten että jos Nino on viihdeuutisten mukaan ehdonalaisessa niin miksi ihmeessä hänet on tuonne otettu. Ninohan on maikkarin viihdeuutisten mukaan saanut syytteen törkeästä rattijuopumuksesta. Eikö muka olisi hänen tilalleen löydetty jotain toista värikästä persoonaa.