Kirjoitan tämän nyt ensi kertaa niin rehellisesti kun vain pystyn. Muille asiasta oikein sanoin puhuminen on vaikeaa, koska pelkään leimautuvani huonoksi ihmiseksi ja huonoksi vanhemmaksi. Oikeastaan tiedostan itsekin ongelman olevan (tai ainakin aluksi se oli) korvien välissä, joka on pikkuhiljaa levinnyt koko olemukseen ja ruumiiseen.
Olen naimisissa, 3 vuotiaan vilkkaan tyttölapsen 22-vuotias äiti. Elämäni on ollut vähintäänkin tapahtumarikas, enimmäkseen negatiivisesti. Taustalla on appiukon aiheuttamat ulosottovelat, abortit, ystävien menettäminen, äitiys, sitoutuminen.. Kaikki isoja asioita elämässä, joista kaikkia en olisi halunnut kohdata. Velat rasittavat niin taloudellisesti, kuin henkisestikin. Asumme ahtaasti, mieheni on perus duunari, itse olen vailla koulutusta ja työpaikkaa. Olen usein yksin, kavereita ei enää ole. Ainoat sosiaaliset kontaktit on mies ja lapsi, sekä sisko, onneksi edes nämä tärkeät ihmiset elämässä.
Olen pitkään jo ollut laiska, saamaton, alakuloinen, henkisesti ja fyysisesti väsynyt. Mieli innostuu asioista, mutta mitään ei saa aikaiseksi. Tekisi mieli maata sängyssä joka päivä ja huutaa, että en jaksa, en halua. Vihaan itseäni, mutta en myöskään saa mitään muutettua. Olen ehkä pinnallinen ihminen, mutta katselen muiden ihmisten elämää kateellisena, on oma asunto, työpaikka, koulutus, unelmat, harrastukset.. Minulla ei ole näistä mitään. Minulla on ahdas kaksio, 3 mennyttä työpaikkaa, 3 kesken jäänyttä opiskelupaikkaa, muutama aloitettu, mutta kesken jätetty harrastus, eikä mitään tietoa siitä, mitä haluaisin elämässä tehdä tai saavuttaa. Tiedän, että maailmassa on ihmisiä, joilla ei ole mitään, mutta tällä hetkellä en osaa katsoa muita kuin itseäni.
Olen monesti yrittänyt aloittaa uutta elämää, syödä hyvin, nukkua hyvin, ulkoilla.. kaikki kuitenkin loppuu, kun tuntuu että on helpompi palata siihen vanhaan tapaan, huonosti syömiseen, kotona löhöämiseen ja nukkumiseen. Motivaatiota ei ole ollenkaan, en saa mitään aloitettua lopetetuksi kunnialla.
Huomaan, että olen tässä suhteessa olen muuttunut sen jälkeen, kun sain lapsen ja menin naimisiin. Ennen sitä olin sosiaalinen, menevä, ulospäinsuuntautunut.. nyt entisestä minästäni ei tunnu olevan mitään jäljellä. Tunsin huonoa omaatuntoa siitä, jos joskus menin jonnekin ulos. Mieheni ei pitänyt siitä, ja ehkä tahtomattaan syyllisti, etten muka haluaisi olla perheeni kanssa. Sen takia en ole pitkään aikaan käynyt missään, ja vieraantunut ystävistäni, joiden kanssa olin ennen läheisiä, nyt emme enää pidä yhteyttä. Se on minulle ollut kova pala. Olen luonteeltani riippuvainen muista ihmisistä, ja neljän seinän sisällä olo on tehnyt minut hulluksi, ja muuttanut minua selvästi ihmisenä.
Käyn psykologilla kerran kuukaudessa, koska alkuvuodesta minulla diagnosoitiin paha masennus. En syönyt, en lähtenyt kotoa, laihduin, olin nuutunut. Lopetin mukavan työni, koska motivaatio lopahti täysin. Minulle myös määrättiin lääkkeitä, joita en ole kuitenkaan syönyt, koska en ole uskaltanut. Olin myös "luulosairas", pelkäsin sydänkohtausta, tukehtumista, aivokasvainta, ties mitä. Onneksi tuli kesä, ja monet suunnitelmat, se pelasti minut silloin. Nyt on taas pimeää ja mieheni palaa kukkauden kesälomalta töihin. Pelkään jatkuvasti, että tuo sama paha olo ilmestyy taas, kun olen yksin kotona, tyttäreni on tarhassa.
Miten saan elämäni taas raiteilleen? Mistä revin voimaa, halua, motivaatiota?
Saamattomuus, väsymys, masennus?
13
2354
Vastaukset
- Muimui
Masennuksesta toipuminen voi olla pitkällinen polku jonka varrella hyvien päivien määrä pikkuhiljaa lisääntyy eli pikakohennusta odottavalle matkan pituus on pettymys. Mutta et vaikuta sellaista odottavankaan, sen verran pohdiskelevasti kirjoitat tilanteesta.
Parempi arki (mitä se kenellekin tarkoittaa) rakentuu pienistä asioista ja niistä kannattaisi ehkä lähteä liikkeelle. Näin ulkopuolisena minulle tuli kuva että elämäsi on pikkuhiljaa käpertynyt pienen perheesi ja kodin ympärille. Ja hyvä tietenkin niin, mutta tarvitset myös muita ihmisiä, etenkin niitä ystäviä! Jos miehesi hannaa asiassa vastaan, yritä kertoa hänelle ettei ystävien tapaaminen ole uhka teidän perheelle tai parisuhteelle. Voitsitko ajatella että solmisit yhteyksiä edes johonkin vanhaan ystävään, vaikka kahvittelun merkeissä silloin tällöin? Kerrot että olet riippuvainen ihmisistä, olisiko niin että olet ollut ehkä liian riippuvainen miehesi mielipiteestä kun olet kapeuttanut muun sosiaalisen elämän ympäriltäsi? Eihän ulkona käyminen todellakaan tarkoita että vaihtaisit perheesi kapakoissa kiitämiseen (?) vaan ulkona voi käydä vaikka kahvilassa, lenkillä tms. kaverin kanssa. Jos vanhat ystävät tuntuu jääneen pysyvästi tai heidän elämäntilanteensa on vielä niin toisenlainen ettei yhteistä löydy, satsaa uusiin tuttavuuksiin. Joskus samanlainen elämänvaihe yhdistää todella tehokkaasti ja samalla saa vertaistukea omaan tilanteeseen - missä voisi luurata toisia nuoria äitejä?
Menneet epäonnistumiset; keskenjääneet opinnot ym. ovat harmillisia taakkoja koska ne saavat uskomaan ettei mikään enää onnistu eli suju loppuun saakka. Yritä saada valmiiksi ensin pienempiä asioita, sitten isompia tavoitteita. Niinhän esim. tutkintokin rakentuu palasista, ensin tämä kurssi, sitten vähän tuota... Keskenjääneiden opintojen taustalla voi olla todellakin tietämättömyys mitä työkseen haluaa tehdä. Opiskellessa tulee tunne ettei ainakaan tätä...ja opinnot jää kesken. Työkkärin ammatinvalinnanohjaus voisi auttaa pohtimaan alavalintaa vaikkei suoria valmiita vastauksia usein annakaan. Minun keskenjääneistä harrastuksista ja hyvistä aikomuksista voisi kirjoittaa 10-osaisen kirjasarjan...silti arki rullaa ja olen saanut itselleni ammatin. Kaikkea ei vain voi saada heti - etenkin jos muutoksia haluaisi useammalla elämänalueella (opinnot ja työ, ihmissuhteet, vanhemmuus, terveellisemmät elämäntavat). On tyydyttävä siihen että jokaista "muutosprojektia" vie eteenpäin pikkuhiljaa. Nyt satsaa ennen kaikkea omaan terveyteen, hiukan myöhemmin tulee jonkin uuden harrastuksen aika, opiskeluaikeet ym.
Taloudelliset huolet ovat äärimmäisen kurjia, etenkin silloin kun eivät edes ole itseaiheutettuja. No, toisaalta ei tarvitse itseään morkata niistä... Nykymeno korostaa paljon kuluttamista; pitäisi olla hienot autot ja talot, sisustukset, matkat ja muodikkaat vaatteet ja harrastukset. Vaikka kadehdit joskus heitä joilla asiat näyttää olevan paremmin, myös niissä "hienoissa elämissä" on ongelmansa. Olen ollut paljon tekemisissä erilaisten perhekulissien kanssa ja täytyy sanoa että sievästi sisustetun talon sievä pullantuoksuinen äiti voi olla hyvinkin onneton. No, tämä ei tietenkään sinua ehkä lohduta, enkä halua ketään kehottaakaan iloitsemaan siitä että jollain menee vielä huonommin. Pointtini on se, ettei ns. paremmat puitteet ole tae mistään paremmasta. Ja kääntäen: huonolta näyttävä tilanne ei tarvitse olla merkki että asiat on tosi huonosti.
Toivon sinulle voimia ja tsemppiä itsesi hoitamiseen ja tulevaisuuden selkiintymiseen! - riitta39
olet 22v. voi sulla on vielä aikaa vaikka mihin. sanoit aborteista. onko niitä takana monta? on normaalia olla pikkulapsen kanssa väsynyt ja jos olet paljon yksin. Olet nuori ja kokenut muutoksia varmaan paljon. on normaalia että se väsyttää.
- .,.
Onko sinulla terveydelliset seikat luettu pois? Käväise lääkärillä ja mittauta kilpirauhasarvosi, minullekin lääkäri tuputti mielialalääkkeitä, kun oikea väsymyksen ja saamattomuuden syy olikin kilpirauhasen vajaatoiminta.
- väsynyt tähän
.. kaikille vastauksistanne. Ensinnä, en juo ollenkaan kofeiniipitoisia juomia, eli kahvia tai kolaa, joten siitä ei ole kysymys. Toinen, tuosta kilpirauhasesta. Ei ole aikaakaan, kun ne arvot otettiin, ja ovat kuulemma ihan kunnossa. Ne otettiin siksi, että kilpirauhaseni on suurentunut, minulla lähtee paljon hiuksia ja lisäksi tuo suolan käyttö on runsaasti lisääntynyt. Mutta ne ovat siis kuulemma ihan ok.
Minulle on tehty kaksi raskaudenkeskeytystä.
Koen itsekin olevani vielä nuori, ja tiedän, että voisin tehdä elämälläni vaikka mitä. Lähinnä kyse on vain siitä, että olen kuitenkin perheellinen, enkä voi tehdä mitä tahansa mieleeni tuleekaan, täytyy ajatella tytärtä ja miestäkin. Haluaisin paljon kaikenlaista tehdä ja saada aikaan, mutta elämäntilanteeni ei sellaisia asioita enää salli. Lisäksi olen kuitenkin onnellinen tyttärestäni, silloin tällöin tietysti haikailen kaikkien menojen perään, mutta se lienee kaikilla joskus mielessä.
Aviomieheni ei kuitenkaan juurikaan tue minua. Sain juuri aikuiskoulutuksesta opiskelupaikan, josta olen erittäin mielissäni, toisin kuin mieheni. Hän ei ole kieltänyt minua menemästä, mutta ei pidä asiasta. Mieheni mielestä minun kuuluisi tehdä töitä, eikä opiskella, tarvitsemme rahaa jne. Missä hän on kyllä osittain oikeassa, mutta; miehelläni on pysyvä työ, hän tekee työkseen juuri sitä mitä tahtoo, ja hän on koulunsa käynyt. Toisin kuin minä, minulla ei ole taitoa tehdä sitä mitä haluaisin, ilman alan koulutusta. Peruskoulun jälkeen hain vielä unelmaani, silloin tein paljon töitä. Kunnes sitten päätin pitää lapsemme, jolloin tietysti minulta menivät hetkeksi opiskelumahdollisuudet, oli synnytyksen jälkeinen masennus, jolloin lähti kaikki halu ja motivaatio.Nyt olen oikeastaan siinä samassa vaiheessa kuin aikanaan, en todellakaan tiedä mitä haluaisin tehdä.
Mitä tulee ystäviin, niitä minulla ei tosiaan enää ole. Vanhat ystävät eivät ole pitäneet yhteyttä, minä olin se kantava voima. Kun itse lopetin yksipuolisen yhteydenpidon, en ole heistä enää kuullut. Vaikka entiset ystäväni olivat minua kolme vuotta vanhempia, on heilläkin vielä ns. oma elämä, työ/opiskelu, harrastukset, ystävät, ei lapsia. En tiedä, miksi minulla ei ole ystäviä. Mielestäni olen ihan kelpo kaveriksi, tykkään kuunnella toisten huolia, neuvoa jos tarvitaan ja pyydetään, olla aina siinä kun tarvitaan. Mutta silti en ole koskaan saanut solmittua pysyviä ystävyyssuhteita. Tunnun aina olevan ainakin se kolmas pyörä, joka pysyy kärryillä vain jos pitää siitä itse huolen. Kaipaan paljon vanhoja ystäviäni, jotka eivät kyllä enää tunnu sen arvoisilta. Harmittavaa on se, halusi tai ei, suurimmalla osalla ihmisistä ystävyys jää, kun perhe-arki alkaa, jos on vielä työt ja harrastukset siihen päälle. Ehkä syy onkin siinä, minulla ei ole kuin se perhe, joka menee jo melkein yhden käden rutiinilla, ja jäljelle jää vain aikaa. Tämän takia myös uusiin ihmisiin on vaikeampi tutustua, yhteistä puhuttavaa on perhe.. ja perhe.. ja perhe.. en itsekään edes osaa puhua enää mistään muusta. Olen yrittänyt ystävystä internetin välityksellä, olen käynyt perhekahviloissa jne, mutta ne tuntuvat kuihtuvan pian.
Raha, joka tätä maailmaa pyörittää. Olen itsekin sitä mieltä, että ei kaiken tarvitse olla luksusta. Mutta kun tiedän, että minulla olisi ollut mahdollisuus saada perheelleni asunto, jossa ei ole ahdasta, päivittäinen lämmin ruoka, puhtaat ja lapsella ainakin uudet ulkovaatteet, useimmin kuin kerran viikossa toimiva auto, jos se on välttämätön välimatkojen takia, jokin harrastus, jossa saan aivoni hetkeksi narikkaan..johon ei sentään näistä kaikista onneksi tarvitse rahaa. Mutta kaikki on pirstaleina vain yhden ihmisen takia. Kokisin helpompana, jos voisin syyttää itseäni. En pidä oikeudenmukaisena, että ihminen, joka on ajanut meidät vararikkoon, velkakierteeseen, minut masennukseen jne, elää tällä hetkellä itse kuitenkin erittäin tyytyväistä elämää, mutta ei joudu meille aiheuttamastaan pahasta minkäänlaiseen vastuuseen, mieheni ei ole isälleen edes vihainen.
Itselleni ei ole kasvaessani hirveästi opetettu rahan käyttöä, ja olenkin ollut aikamoinen tuhlari, mutta en koskaan elänyt yli-varojeni. Siksi velalliseksi ja luottotiedottomaksi joutuminen on ottanut todella koville, se on kuin iso leima otsassa. Velkaa on pienillä tuloilla äärimmäisen vaikeaa maksaa takaisin, joten sen tulee olemaan takana vielä todella kauan.
Suurimmaksi syyksikin masennukseeni pidän velkataakkaa, sitä en haluaisin kenenkään kokevan. On eri asia maksaa velkaa esim. omasta asunnostaan tai autostaan, kuin maksaa toisen velkaa, joka on tuhlannut isot rahat (puhutaan kymmenistä tuhansista) ties minne, jättänyt maksamatta, ja maksajaksi joutuu se, ketä on sokeasti luottanut läheiseensä, eikä ole oikeastaan edes tiennyt, mihin laittaa puumerkkinsä. - ...
väsynyt tähän kirjoitti:
.. kaikille vastauksistanne. Ensinnä, en juo ollenkaan kofeiniipitoisia juomia, eli kahvia tai kolaa, joten siitä ei ole kysymys. Toinen, tuosta kilpirauhasesta. Ei ole aikaakaan, kun ne arvot otettiin, ja ovat kuulemma ihan kunnossa. Ne otettiin siksi, että kilpirauhaseni on suurentunut, minulla lähtee paljon hiuksia ja lisäksi tuo suolan käyttö on runsaasti lisääntynyt. Mutta ne ovat siis kuulemma ihan ok.
Minulle on tehty kaksi raskaudenkeskeytystä.
Koen itsekin olevani vielä nuori, ja tiedän, että voisin tehdä elämälläni vaikka mitä. Lähinnä kyse on vain siitä, että olen kuitenkin perheellinen, enkä voi tehdä mitä tahansa mieleeni tuleekaan, täytyy ajatella tytärtä ja miestäkin. Haluaisin paljon kaikenlaista tehdä ja saada aikaan, mutta elämäntilanteeni ei sellaisia asioita enää salli. Lisäksi olen kuitenkin onnellinen tyttärestäni, silloin tällöin tietysti haikailen kaikkien menojen perään, mutta se lienee kaikilla joskus mielessä.
Aviomieheni ei kuitenkaan juurikaan tue minua. Sain juuri aikuiskoulutuksesta opiskelupaikan, josta olen erittäin mielissäni, toisin kuin mieheni. Hän ei ole kieltänyt minua menemästä, mutta ei pidä asiasta. Mieheni mielestä minun kuuluisi tehdä töitä, eikä opiskella, tarvitsemme rahaa jne. Missä hän on kyllä osittain oikeassa, mutta; miehelläni on pysyvä työ, hän tekee työkseen juuri sitä mitä tahtoo, ja hän on koulunsa käynyt. Toisin kuin minä, minulla ei ole taitoa tehdä sitä mitä haluaisin, ilman alan koulutusta. Peruskoulun jälkeen hain vielä unelmaani, silloin tein paljon töitä. Kunnes sitten päätin pitää lapsemme, jolloin tietysti minulta menivät hetkeksi opiskelumahdollisuudet, oli synnytyksen jälkeinen masennus, jolloin lähti kaikki halu ja motivaatio.Nyt olen oikeastaan siinä samassa vaiheessa kuin aikanaan, en todellakaan tiedä mitä haluaisin tehdä.
Mitä tulee ystäviin, niitä minulla ei tosiaan enää ole. Vanhat ystävät eivät ole pitäneet yhteyttä, minä olin se kantava voima. Kun itse lopetin yksipuolisen yhteydenpidon, en ole heistä enää kuullut. Vaikka entiset ystäväni olivat minua kolme vuotta vanhempia, on heilläkin vielä ns. oma elämä, työ/opiskelu, harrastukset, ystävät, ei lapsia. En tiedä, miksi minulla ei ole ystäviä. Mielestäni olen ihan kelpo kaveriksi, tykkään kuunnella toisten huolia, neuvoa jos tarvitaan ja pyydetään, olla aina siinä kun tarvitaan. Mutta silti en ole koskaan saanut solmittua pysyviä ystävyyssuhteita. Tunnun aina olevan ainakin se kolmas pyörä, joka pysyy kärryillä vain jos pitää siitä itse huolen. Kaipaan paljon vanhoja ystäviäni, jotka eivät kyllä enää tunnu sen arvoisilta. Harmittavaa on se, halusi tai ei, suurimmalla osalla ihmisistä ystävyys jää, kun perhe-arki alkaa, jos on vielä työt ja harrastukset siihen päälle. Ehkä syy onkin siinä, minulla ei ole kuin se perhe, joka menee jo melkein yhden käden rutiinilla, ja jäljelle jää vain aikaa. Tämän takia myös uusiin ihmisiin on vaikeampi tutustua, yhteistä puhuttavaa on perhe.. ja perhe.. ja perhe.. en itsekään edes osaa puhua enää mistään muusta. Olen yrittänyt ystävystä internetin välityksellä, olen käynyt perhekahviloissa jne, mutta ne tuntuvat kuihtuvan pian.
Raha, joka tätä maailmaa pyörittää. Olen itsekin sitä mieltä, että ei kaiken tarvitse olla luksusta. Mutta kun tiedän, että minulla olisi ollut mahdollisuus saada perheelleni asunto, jossa ei ole ahdasta, päivittäinen lämmin ruoka, puhtaat ja lapsella ainakin uudet ulkovaatteet, useimmin kuin kerran viikossa toimiva auto, jos se on välttämätön välimatkojen takia, jokin harrastus, jossa saan aivoni hetkeksi narikkaan..johon ei sentään näistä kaikista onneksi tarvitse rahaa. Mutta kaikki on pirstaleina vain yhden ihmisen takia. Kokisin helpompana, jos voisin syyttää itseäni. En pidä oikeudenmukaisena, että ihminen, joka on ajanut meidät vararikkoon, velkakierteeseen, minut masennukseen jne, elää tällä hetkellä itse kuitenkin erittäin tyytyväistä elämää, mutta ei joudu meille aiheuttamastaan pahasta minkäänlaiseen vastuuseen, mieheni ei ole isälleen edes vihainen.
Itselleni ei ole kasvaessani hirveästi opetettu rahan käyttöä, ja olenkin ollut aikamoinen tuhlari, mutta en koskaan elänyt yli-varojeni. Siksi velalliseksi ja luottotiedottomaksi joutuminen on ottanut todella koville, se on kuin iso leima otsassa. Velkaa on pienillä tuloilla äärimmäisen vaikeaa maksaa takaisin, joten sen tulee olemaan takana vielä todella kauan.
Suurimmaksi syyksikin masennukseeni pidän velkataakkaa, sitä en haluaisin kenenkään kokevan. On eri asia maksaa velkaa esim. omasta asunnostaan tai autostaan, kuin maksaa toisen velkaa, joka on tuhlannut isot rahat (puhutaan kymmenistä tuhansista) ties minne, jättänyt maksamatta, ja maksajaksi joutuu se, ketä on sokeasti luottanut läheiseensä, eikä ole oikeastaan edes tiennyt, mihin laittaa puumerkkinsä.Muistatko mitkä kilpirauhasarvosi olivat?
Minullakin oli ensimmäisellä testauskerralla arvot lääkärin mielestä normaalit, tervetuloa vuoden kuluttua uudestaan. Vuoden kuljin sitten ihan sumussa, ja sitten arvot olivat jo lääkärinkin mielestä vajaatoiminnan puolella. Minun oloni on hyvä vasta kun TSH-arvo on normaalin alarajoilla, ylärajoilla ollaankin sitten ihan tekemättömissä.
Jos näistä oireista jotakin löytyy, kannattaa ehdottomasti mennä vaikka puolen vuoden kuluttua uudelleen testeihin, etenkin kun sinulla on jo sitä kerran epäilty. Jos sittenkään ei mitään löydy, niin ainakin se on sitten tutkittu.
Sen takia asiasta niin paasaan, itselläni kun meni väsymyksen ja masennuksen takia niin moni vuosi elämästäni turhaan hukkaan...
* heikkous, uupumus, uneliaisuus
* palelu
* kalpeus
* vähentynyt hikoilu
* kuiva, hilseilevä, kylmä tai karkea iho
* ummetus
* painon nousu
* ruokahaluttomuus
* masennus, hermostuneisuus
* nivel- tai lihaskivut
* kasvojen, käsien ja jalkojen turvotus
* ohuet, hauraat sormenkynnet
* ohuet, hauraat tai kuivat hiukset, hiustenlähtö
* hidas puhe
* muistihäiriöt
* haju- ja makuaistin huononeminen
* käheys
* kuukautishäiriöt, lapsettomuus
* pienikasvuisuus
* hampaiden kehityshäiriö - johannan66
... kirjoitti:
Muistatko mitkä kilpirauhasarvosi olivat?
Minullakin oli ensimmäisellä testauskerralla arvot lääkärin mielestä normaalit, tervetuloa vuoden kuluttua uudestaan. Vuoden kuljin sitten ihan sumussa, ja sitten arvot olivat jo lääkärinkin mielestä vajaatoiminnan puolella. Minun oloni on hyvä vasta kun TSH-arvo on normaalin alarajoilla, ylärajoilla ollaankin sitten ihan tekemättömissä.
Jos näistä oireista jotakin löytyy, kannattaa ehdottomasti mennä vaikka puolen vuoden kuluttua uudelleen testeihin, etenkin kun sinulla on jo sitä kerran epäilty. Jos sittenkään ei mitään löydy, niin ainakin se on sitten tutkittu.
Sen takia asiasta niin paasaan, itselläni kun meni väsymyksen ja masennuksen takia niin moni vuosi elämästäni turhaan hukkaan...
* heikkous, uupumus, uneliaisuus
* palelu
* kalpeus
* vähentynyt hikoilu
* kuiva, hilseilevä, kylmä tai karkea iho
* ummetus
* painon nousu
* ruokahaluttomuus
* masennus, hermostuneisuus
* nivel- tai lihaskivut
* kasvojen, käsien ja jalkojen turvotus
* ohuet, hauraat sormenkynnet
* ohuet, hauraat tai kuivat hiukset, hiustenlähtö
* hidas puhe
* muistihäiriöt
* haju- ja makuaistin huononeminen
* käheys
* kuukautishäiriöt, lapsettomuus
* pienikasvuisuus
* hampaiden kehityshäiriöMoi. Itselläni oli hyvin monta kohtaa tosta luettelosta yläpuolella. Miten siihen kilpirauhasen vajaatoimintatestiin päääsee, onko se pelkkä verikoe jonka voi kuka tahansa tilata terveyskeskusesta?
- ...
johannan66 kirjoitti:
Moi. Itselläni oli hyvin monta kohtaa tosta luettelosta yläpuolella. Miten siihen kilpirauhasen vajaatoimintatestiin päääsee, onko se pelkkä verikoe jonka voi kuka tahansa tilata terveyskeskusesta?
Kyseessä on ihan yksinkertainen verikoe, varaa aika lääkäriltä niin hän pistää lähetteen labraan.
- Struuma
... kirjoitti:
Muistatko mitkä kilpirauhasarvosi olivat?
Minullakin oli ensimmäisellä testauskerralla arvot lääkärin mielestä normaalit, tervetuloa vuoden kuluttua uudestaan. Vuoden kuljin sitten ihan sumussa, ja sitten arvot olivat jo lääkärinkin mielestä vajaatoiminnan puolella. Minun oloni on hyvä vasta kun TSH-arvo on normaalin alarajoilla, ylärajoilla ollaankin sitten ihan tekemättömissä.
Jos näistä oireista jotakin löytyy, kannattaa ehdottomasti mennä vaikka puolen vuoden kuluttua uudelleen testeihin, etenkin kun sinulla on jo sitä kerran epäilty. Jos sittenkään ei mitään löydy, niin ainakin se on sitten tutkittu.
Sen takia asiasta niin paasaan, itselläni kun meni väsymyksen ja masennuksen takia niin moni vuosi elämästäni turhaan hukkaan...
* heikkous, uupumus, uneliaisuus
* palelu
* kalpeus
* vähentynyt hikoilu
* kuiva, hilseilevä, kylmä tai karkea iho
* ummetus
* painon nousu
* ruokahaluttomuus
* masennus, hermostuneisuus
* nivel- tai lihaskivut
* kasvojen, käsien ja jalkojen turvotus
* ohuet, hauraat sormenkynnet
* ohuet, hauraat tai kuivat hiukset, hiustenlähtö
* hidas puhe
* muistihäiriöt
* haju- ja makuaistin huononeminen
* käheys
* kuukautishäiriöt, lapsettomuus
* pienikasvuisuus
* hampaiden kehityshäiriöMinullakin on aika monia tuon listan oireista. Toinen kilpirauhaseni on poistettu vuosia sitten, toinen on suurentunut. Silti arvot ovat normaalin rajoissa, enkä saa lääkitystä.
Eli eipä muuta kuin palelemaan. - ...
Struuma kirjoitti:
Minullakin on aika monia tuon listan oireista. Toinen kilpirauhaseni on poistettu vuosia sitten, toinen on suurentunut. Silti arvot ovat normaalin rajoissa, enkä saa lääkitystä.
Eli eipä muuta kuin palelemaan.En mitenkään haluaisi terveyskeskuslääkäreitä mollata, mutta... heillä on yleensä tapana tuijottaa ainoastaan viitearvoja unohtaen että ihmiset ovat yksilöitä. Joskus joutuu ravaamaan monellakin lääkärillä ennenkuin joku lopulta suostuu koelääkityksen määräämään, mikä minua suuresti ihmetyttää - tyroksiinistahan ei ole terveelle ihmiselle haittaa, jos mennään liikatoiminnan puolelle niin tilanne korjaantuu kun lääkitys lopetetaan. Täten vaikka parin kuukaudenkin koelääkityksestä pienellä annostuksella ei ole mitään korjaamatonta haittaa. Yksityiset lääkärit tai sisätautilääkärit ovat höveliäämpiä koelääkitykseen suostumaan, eli kannattaa kääntyä sellaisen puoleen.
Ja viitearvoista vielä: Suomessa TSH:n viitearvona on yleisesti 4,0, kun monissa tutkimuksissa on jo todettu että sen pitäisi olla 2,5. Toivotaan että tämä tulee joskus käytäntöönkin. - Muimui
väsynyt tähän kirjoitti:
.. kaikille vastauksistanne. Ensinnä, en juo ollenkaan kofeiniipitoisia juomia, eli kahvia tai kolaa, joten siitä ei ole kysymys. Toinen, tuosta kilpirauhasesta. Ei ole aikaakaan, kun ne arvot otettiin, ja ovat kuulemma ihan kunnossa. Ne otettiin siksi, että kilpirauhaseni on suurentunut, minulla lähtee paljon hiuksia ja lisäksi tuo suolan käyttö on runsaasti lisääntynyt. Mutta ne ovat siis kuulemma ihan ok.
Minulle on tehty kaksi raskaudenkeskeytystä.
Koen itsekin olevani vielä nuori, ja tiedän, että voisin tehdä elämälläni vaikka mitä. Lähinnä kyse on vain siitä, että olen kuitenkin perheellinen, enkä voi tehdä mitä tahansa mieleeni tuleekaan, täytyy ajatella tytärtä ja miestäkin. Haluaisin paljon kaikenlaista tehdä ja saada aikaan, mutta elämäntilanteeni ei sellaisia asioita enää salli. Lisäksi olen kuitenkin onnellinen tyttärestäni, silloin tällöin tietysti haikailen kaikkien menojen perään, mutta se lienee kaikilla joskus mielessä.
Aviomieheni ei kuitenkaan juurikaan tue minua. Sain juuri aikuiskoulutuksesta opiskelupaikan, josta olen erittäin mielissäni, toisin kuin mieheni. Hän ei ole kieltänyt minua menemästä, mutta ei pidä asiasta. Mieheni mielestä minun kuuluisi tehdä töitä, eikä opiskella, tarvitsemme rahaa jne. Missä hän on kyllä osittain oikeassa, mutta; miehelläni on pysyvä työ, hän tekee työkseen juuri sitä mitä tahtoo, ja hän on koulunsa käynyt. Toisin kuin minä, minulla ei ole taitoa tehdä sitä mitä haluaisin, ilman alan koulutusta. Peruskoulun jälkeen hain vielä unelmaani, silloin tein paljon töitä. Kunnes sitten päätin pitää lapsemme, jolloin tietysti minulta menivät hetkeksi opiskelumahdollisuudet, oli synnytyksen jälkeinen masennus, jolloin lähti kaikki halu ja motivaatio.Nyt olen oikeastaan siinä samassa vaiheessa kuin aikanaan, en todellakaan tiedä mitä haluaisin tehdä.
Mitä tulee ystäviin, niitä minulla ei tosiaan enää ole. Vanhat ystävät eivät ole pitäneet yhteyttä, minä olin se kantava voima. Kun itse lopetin yksipuolisen yhteydenpidon, en ole heistä enää kuullut. Vaikka entiset ystäväni olivat minua kolme vuotta vanhempia, on heilläkin vielä ns. oma elämä, työ/opiskelu, harrastukset, ystävät, ei lapsia. En tiedä, miksi minulla ei ole ystäviä. Mielestäni olen ihan kelpo kaveriksi, tykkään kuunnella toisten huolia, neuvoa jos tarvitaan ja pyydetään, olla aina siinä kun tarvitaan. Mutta silti en ole koskaan saanut solmittua pysyviä ystävyyssuhteita. Tunnun aina olevan ainakin se kolmas pyörä, joka pysyy kärryillä vain jos pitää siitä itse huolen. Kaipaan paljon vanhoja ystäviäni, jotka eivät kyllä enää tunnu sen arvoisilta. Harmittavaa on se, halusi tai ei, suurimmalla osalla ihmisistä ystävyys jää, kun perhe-arki alkaa, jos on vielä työt ja harrastukset siihen päälle. Ehkä syy onkin siinä, minulla ei ole kuin se perhe, joka menee jo melkein yhden käden rutiinilla, ja jäljelle jää vain aikaa. Tämän takia myös uusiin ihmisiin on vaikeampi tutustua, yhteistä puhuttavaa on perhe.. ja perhe.. ja perhe.. en itsekään edes osaa puhua enää mistään muusta. Olen yrittänyt ystävystä internetin välityksellä, olen käynyt perhekahviloissa jne, mutta ne tuntuvat kuihtuvan pian.
Raha, joka tätä maailmaa pyörittää. Olen itsekin sitä mieltä, että ei kaiken tarvitse olla luksusta. Mutta kun tiedän, että minulla olisi ollut mahdollisuus saada perheelleni asunto, jossa ei ole ahdasta, päivittäinen lämmin ruoka, puhtaat ja lapsella ainakin uudet ulkovaatteet, useimmin kuin kerran viikossa toimiva auto, jos se on välttämätön välimatkojen takia, jokin harrastus, jossa saan aivoni hetkeksi narikkaan..johon ei sentään näistä kaikista onneksi tarvitse rahaa. Mutta kaikki on pirstaleina vain yhden ihmisen takia. Kokisin helpompana, jos voisin syyttää itseäni. En pidä oikeudenmukaisena, että ihminen, joka on ajanut meidät vararikkoon, velkakierteeseen, minut masennukseen jne, elää tällä hetkellä itse kuitenkin erittäin tyytyväistä elämää, mutta ei joudu meille aiheuttamastaan pahasta minkäänlaiseen vastuuseen, mieheni ei ole isälleen edes vihainen.
Itselleni ei ole kasvaessani hirveästi opetettu rahan käyttöä, ja olenkin ollut aikamoinen tuhlari, mutta en koskaan elänyt yli-varojeni. Siksi velalliseksi ja luottotiedottomaksi joutuminen on ottanut todella koville, se on kuin iso leima otsassa. Velkaa on pienillä tuloilla äärimmäisen vaikeaa maksaa takaisin, joten sen tulee olemaan takana vielä todella kauan.
Suurimmaksi syyksikin masennukseeni pidän velkataakkaa, sitä en haluaisin kenenkään kokevan. On eri asia maksaa velkaa esim. omasta asunnostaan tai autostaan, kuin maksaa toisen velkaa, joka on tuhlannut isot rahat (puhutaan kymmenistä tuhansista) ties minne, jättänyt maksamatta, ja maksajaksi joutuu se, ketä on sokeasti luottanut läheiseensä, eikä ole oikeastaan edes tiennyt, mihin laittaa puumerkkinsä.Luin jatkokommenttisi ja sen pohjalta kannustan lähtemään aikuisopiskeluun.
Onhan sinullakin oikeus hakeutua alalle josta voisit nauttia, sen sijaan että menet vaan työhön kuin työhön jotta saatte miehesi sukulaisen aiheuttamia velkoja maksettua. Ok, sanon tämän provosoivasti, mutta jos nyt kuulet vain miehesi toiveet, on riski että myöhemmin katkeroidut hänelle. Sillä voihan asian nähdä niin, ettet saanut opiskella ja hakea paikkaasi, vaan jouduit vaan nopeasti rahaa hankkimaan taloudellisen tilanteenne korjaamiseksi.
Todella kurja juttu että olette nuorina joutuneet moiseen taloudelliseen sotkuun. Ihan totta, omien velkojen maksu on ihan toista kuin toisten töppäilyjen kuittaaminen.
On toki tärkeää tutkituttaa terveyteen liittyviä asioita, niin kuin täällä on ehdotettu, mutta mielestäni elämäntilanteesi on iso selittäjä masentuneelle ja tyhjälle ololle. Yritä jotenkin saada mies paremmin tueksesi. Jos maksatte toisten velkoja vielä pitkään, luulisi että siinä kokonaisuudessa ei sinun opiskelut (et varmaan ole lähdössä kymmeneksi vuodeksi koulun penkille) olisi muuta kuin hidaste. Kumpi on tärkeämpää, että saatte lainoja pikavauhtia maksettua keinolla millä hyvänsä, vai se että te kumpikin olisitte edes kohtalaisen tyytyväisiä tilanteeseenne. Suhteellanne on parempi ennuste jos saatte kumpikin tunteen että itsellä on omaakin liikkumavaraa huolimatta perhevelvollisuuksista, taloudesta jne.
Jospa uusia ihmissuhteitakin löytyisi sieltä opinnoista? Kerroit rooleista; olet ollut kertomasi perusteella ystävyyssuhteittesi aktiivinen osapuoli. Kun olet ollut vähemmän aktiivinen, vastapuoli ei ole osannut sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen vaan yhteys on katkennut. Tämä ei tarkoita että sinussa olisi vikaa, suhde on vain rakentunut niin että sinä olet ollut enemmän "vastuussa" sen olemassaolosta. Olet tukenut ja ottanut yhteyttä jne. Samaa on ollut minulla, monivuotisetkin suhteet on katkenneet kun olen itse väsynyt olemaan se aktiivinen joka aina soittaa, menee toisen luokse, tukee vastoinkäymisissä. Eräs läheisin ja pitkäaikaisin ystäväni ei ymmärtänyt tätä kun yritin kertoa, hänestä se millä tolalla asiat olivat, oli niin luonnollista ettei hän edes käsittänyt niissä olevan jotain korjattavaa. Olimme pikkutytöistä saakka toimineet tietyllä tavalla ja siksi mallin muuttaminen oli vaikeaa. Nyttemmin emme ole enää tekemisissä, tätäkin vain tapahtuu. Uusissa ystävyyssuhteissani olen alusta saakka pyrkinyt tasapuolisempaan työnjakoon jottei vastaava toistuisi. Aikuisena ystävystyminen tuntuu hankalammalta mutta ei ole mahdotonta. Olen löytänyt uusia ystäviä/kavereita opiskelu- ja työmaailmasta. - huono/ihana äiti
Muimui kirjoitti:
Luin jatkokommenttisi ja sen pohjalta kannustan lähtemään aikuisopiskeluun.
Onhan sinullakin oikeus hakeutua alalle josta voisit nauttia, sen sijaan että menet vaan työhön kuin työhön jotta saatte miehesi sukulaisen aiheuttamia velkoja maksettua. Ok, sanon tämän provosoivasti, mutta jos nyt kuulet vain miehesi toiveet, on riski että myöhemmin katkeroidut hänelle. Sillä voihan asian nähdä niin, ettet saanut opiskella ja hakea paikkaasi, vaan jouduit vaan nopeasti rahaa hankkimaan taloudellisen tilanteenne korjaamiseksi.
Todella kurja juttu että olette nuorina joutuneet moiseen taloudelliseen sotkuun. Ihan totta, omien velkojen maksu on ihan toista kuin toisten töppäilyjen kuittaaminen.
On toki tärkeää tutkituttaa terveyteen liittyviä asioita, niin kuin täällä on ehdotettu, mutta mielestäni elämäntilanteesi on iso selittäjä masentuneelle ja tyhjälle ololle. Yritä jotenkin saada mies paremmin tueksesi. Jos maksatte toisten velkoja vielä pitkään, luulisi että siinä kokonaisuudessa ei sinun opiskelut (et varmaan ole lähdössä kymmeneksi vuodeksi koulun penkille) olisi muuta kuin hidaste. Kumpi on tärkeämpää, että saatte lainoja pikavauhtia maksettua keinolla millä hyvänsä, vai se että te kumpikin olisitte edes kohtalaisen tyytyväisiä tilanteeseenne. Suhteellanne on parempi ennuste jos saatte kumpikin tunteen että itsellä on omaakin liikkumavaraa huolimatta perhevelvollisuuksista, taloudesta jne.
Jospa uusia ihmissuhteitakin löytyisi sieltä opinnoista? Kerroit rooleista; olet ollut kertomasi perusteella ystävyyssuhteittesi aktiivinen osapuoli. Kun olet ollut vähemmän aktiivinen, vastapuoli ei ole osannut sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen vaan yhteys on katkennut. Tämä ei tarkoita että sinussa olisi vikaa, suhde on vain rakentunut niin että sinä olet ollut enemmän "vastuussa" sen olemassaolosta. Olet tukenut ja ottanut yhteyttä jne. Samaa on ollut minulla, monivuotisetkin suhteet on katkenneet kun olen itse väsynyt olemaan se aktiivinen joka aina soittaa, menee toisen luokse, tukee vastoinkäymisissä. Eräs läheisin ja pitkäaikaisin ystäväni ei ymmärtänyt tätä kun yritin kertoa, hänestä se millä tolalla asiat olivat, oli niin luonnollista ettei hän edes käsittänyt niissä olevan jotain korjattavaa. Olimme pikkutytöistä saakka toimineet tietyllä tavalla ja siksi mallin muuttaminen oli vaikeaa. Nyttemmin emme ole enää tekemisissä, tätäkin vain tapahtuu. Uusissa ystävyyssuhteissani olen alusta saakka pyrkinyt tasapuolisempaan työnjakoon jottei vastaava toistuisi. Aikuisena ystävystyminen tuntuu hankalammalta mutta ei ole mahdotonta. Olen löytänyt uusia ystäviä/kavereita opiskelu- ja työmaailmasta.itselläni on aika paljon sama tilanne kuin ketjun aloittajalla. rahahuolia jotka ei ole itse aiheutettuja, avioero ja sarja onnettomuuksia kuten tulipalo jne.
mua ärsyttää suunnattomasti muiden ihmisten lässytys. kukaan ei voi tietää mille tämä tuntuu ja ns. neuvot on ihan perseestä. taloudellinen tilanne vain syventää masennusta. ja tietenkään kela ei maksa edes sairaspäivärahaa kun en heidän mielestään ole tarpeeksi masentunut.
masentunutta ihmistä on niin helppo käyttää hyväksi kun voimat eivät edes riitä sanomaan ei, en halua. saatikka sitten joo, minä haluan. puhumattakaan sanasta minä vaadin!
lisäksi saamattomuus ja väsymys lisäävät henkistä tuskaa ja tunnetta siitä kuinka paska ihminen olen, huono äiti enkä tosiaan mitään saa aikaan. joo, ei jaksa enempää kirjottaa. tarkotus oli vaan sanoa ettet oo ainoa. mä ainakin luulin ettei mun kaltaisia ole muita. - saamaton
huono/ihana äiti kirjoitti:
itselläni on aika paljon sama tilanne kuin ketjun aloittajalla. rahahuolia jotka ei ole itse aiheutettuja, avioero ja sarja onnettomuuksia kuten tulipalo jne.
mua ärsyttää suunnattomasti muiden ihmisten lässytys. kukaan ei voi tietää mille tämä tuntuu ja ns. neuvot on ihan perseestä. taloudellinen tilanne vain syventää masennusta. ja tietenkään kela ei maksa edes sairaspäivärahaa kun en heidän mielestään ole tarpeeksi masentunut.
masentunutta ihmistä on niin helppo käyttää hyväksi kun voimat eivät edes riitä sanomaan ei, en halua. saatikka sitten joo, minä haluan. puhumattakaan sanasta minä vaadin!
lisäksi saamattomuus ja väsymys lisäävät henkistä tuskaa ja tunnetta siitä kuinka paska ihminen olen, huono äiti enkä tosiaan mitään saa aikaan. joo, ei jaksa enempää kirjottaa. tarkotus oli vaan sanoa ettet oo ainoa. mä ainakin luulin ettei mun kaltaisia ole muita.omasta elämästä kertonut, itsellä ihan samanlainen tilanne, jos haluaisit vaikka jutella s-postin kautta olisi se mukavaa, olen aina luullut että vain minulla on tälläisiä ongelmia.
Jos haluat niin laita vaikka s-postisi tänne, en viitsi omaani laittaa koska siinä on minun nimeni ja tiedän että monet tuttuni käy täällä. - Kira123
... kirjoitti:
En mitenkään haluaisi terveyskeskuslääkäreitä mollata, mutta... heillä on yleensä tapana tuijottaa ainoastaan viitearvoja unohtaen että ihmiset ovat yksilöitä. Joskus joutuu ravaamaan monellakin lääkärillä ennenkuin joku lopulta suostuu koelääkityksen määräämään, mikä minua suuresti ihmetyttää - tyroksiinistahan ei ole terveelle ihmiselle haittaa, jos mennään liikatoiminnan puolelle niin tilanne korjaantuu kun lääkitys lopetetaan. Täten vaikka parin kuukaudenkin koelääkityksestä pienellä annostuksella ei ole mitään korjaamatonta haittaa. Yksityiset lääkärit tai sisätautilääkärit ovat höveliäämpiä koelääkitykseen suostumaan, eli kannattaa kääntyä sellaisen puoleen.
Ja viitearvoista vielä: Suomessa TSH:n viitearvona on yleisesti 4,0, kun monissa tutkimuksissa on jo todettu että sen pitäisi olla 2,5. Toivotaan että tämä tulee joskus käytäntöönkin.kilpirauhasesta.
Viitearvot voitaisiin työntää jonnekin.. Tai ainakin ne jotka tuijottavat vain niihin!
Itselläni arvot ovat olleet viitearvojen ylärajalla, joten pari ensimmäistä vuotta "kaikki on ok". Vihdoin viime kesäkuussa sain sanottua (eri lääkärille) että nyt lääkitys kehiin. Oireet ovat kuin suoraan oppikirjasta. Nyt arvot ovat laskeneet roimasti ja sanoisin että siitä on ollut apua. Suoraan en voi sanoa lääkityksen vaikutuksesta, koska tulin raskaaksi melko pian lääkityksen aloituksesta ja se on tuonut mukanaan väsymystä ja kolotuksia jne.
Itseltänikin löytyy mielialalääke resepti, mutta en koskaan halunnut käydä lunastamassa sitä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61247Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän181241Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11159- 41154
Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis01134Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,01133Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11130Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p411124Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21115Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta11100