tulevana talvena tarkoitus lähte patong beachille. Minälaiset kuntosalit löytyy ja mistä löytyisi proteiini jauheet ja palautusjuomat? Lomallakin olisi kuitenkin tarkoitus turvata riittävä proteiinin saanti. Kuullut myös huhua, että apteekit myisivät "roinaa"?
Lisäravinteet ja kuntosalit
Massaa&voimaa
4298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Patong piitsi on pelkkä saastunut kadun pätkä jonka ja kadun toisella puolella on kiinalaiset ja intialaiset rosvot myymässä kaikki samaa tavaraa. Likavedet johdetaan suoraan lahteen ja vuorovesi siloittaa loput. Ranskassa ei kuntosaleja oikein suosittu sillä niissä käyviä pidettiin hieman vajaaälyisinä ja sama oli thaimaassa. Roinaa kyllä löytyy ihan joka paikasta sillä siellä ei siivota kuten ei turkissakaan. Jos huumeita tarkoitit niin kannattaa kysyä oppailta jotka ovat tässä suhteessa asantuntijoita sillä siksihän he ilman palkkaa sinne lähtevät. Paras varoitus on että siellä eivät enää käy saksalaiset jotka ovat tarkkoja rahoistaan. Paikka on auttamattomasti oyt tai tahimaalaisittain ayt tai suomalaisittain paratiisi. Jos haluaa kalliilla huonoa niin uskokaa suomalaisia matkatoimistoja.
No ei patong ole kuitenkaan pelkkä yksi kadun pätkä tai sitten olen ollut ihan eri paikassa. Pattaya on kadun pätkä. Lisäravinteita en juuri löytänyt. Saleja on muutama ainakin Karonilla ja katalla.
Miten mahtavat lentokentällä suhtautua jos on prode jauhoja laukussa?
Sen käyttö sauna ovat hotellin asukkaille ilmaisia. Kyllä siellä ulkopuolisiakin kuntosaleja löytyy. Jos olet sellainen kuin kuvittelen, niin sun on aika tuskallista oleskella ulkona tropiikissa, koska joudut kantamaan ylimääräistä kuormaa.