Olen 22-vuotias nuori nainen. En ole koskaan edes pitänyt siinä mielessä ketään kädestä, siis en todellakaan ole suudellut ketään enkä missään nimessä ole harrastanut seksiä kenenkään kanssa.
Aloitin itsetyydytyksen siinä 6-vuotiaana, siis ennenkuin tiesin mistä seksissä on kysymys. Olen jos ei aina niin ainakin pitkään tuntenut oloni muiden ihmisten seurassa todella sulkeutuneeksi, lähinnä tuntuu siltä etten halua kenenkään näkevän minun toimivan mitenkään spontaanisti ikinä. En muista milloin olisin ollut vain rentoutuneesti oma itseni... enkä kuitenkaan elä ihan eristyneenä. Mutta minulla ei ole ystäviä vaikka kaipaan niitä ihan oikeasti (on turhauttavaa kun mulle sanotaan että ei niitä ole pakko olla; no ei kai, mutta HALUAN ystäviä!!!!! Haluan olla luontevasti ja omana itsenäni toisen ihmisen kanssa!! Miksei kukaan käsitä sitä?
Olen asunut monilla paikkakunnilla. Pärjään ja selviän aina. Olen käynyt töissä, selviän niistäkin ok. Olen asunut ja työskennellyt ulkomailla ja selvinnyt hyvin. En pysty ystävystymään. Minun on helppo olla tekemisissä ihmisten kanssa ensimmäisen ja ehkä toisen kerran, sen jälkeen rupean käyttäytymään torjuvasti. Tätä en ole pystynyt muuttamaan, minulla on todella vahva tunne siitä että minun ei missään nimessä pidä päästää ihmisiä ns. iholle. ARGH-ARGH-ARGH-ARGH-ARGH........ ............. Help!!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ongelmasi eivät johdu luonteestasi vaan siitä, että sinä kuvittelet olevasi hetero jonka pitää käyttäytyä kuin heteron. Et ole vielä löytänyt itseäsi syvästi naisena ja lesbona. Vapaudu heterouden pakosta ja oivalla olevasi lesbo!
Itelläni on aika samanlaisia ongelmia. Kaipa tää miehetön elämä johtuu just siitä et ei vaan uskalla tai osaa päästää ketään ns. iholle. :) Oli miulakin vaikeeta saaha ystäviä, koska olin, niinkuin itsekkin olet, vähä sulkeutunut. Jotenkin kuitenkin vaan löysin kavereita, jotka jakso oottaa et ite otin kontaktia. Tulihan niitä kavereita pari kertaa torjuttua aika pahastikkin.
En halua tehä tästä ylistys kirjettä miten...öö...no vaikka kivasti miule kävi. Halusin vaan sanoa et jos joku haluu oikeesti tutustuu paremmin kyl se jaksaa oottaa et ite antaa tilaa lähestyä.
Uskon et löydät kavereita, joille voit lopulta paljastaa minkälainen oikeesti oot ja uskon myös siihen et lopulta löysät ihmisiä joille avautua. Yrität vaan sinnikkäästi. Pakkohan se on joskus onnistaa! ;)
hyviinkin ystäviin voi pettyä joskus. Olet nuori tyttö ja sinulla on ihan hyvät reaktiot, torjuntasi ja varovaisuutesi voi auttaa sinua valitsemaan hyvän ystävän. Kun seuraavan kerran tapaat tytön tai pojan, jonka haluaisit ystäväksi, kerro hänelle ajatuksistasi. Et ole yksin. Kaikkea hyvää sinulle!
mie olen kirjailija - toimittaja
ala mun kaa jutella
pistä vaikka anonyymimailiin posti, niin ei ole vaaraa tulla tutuksi
[email protected]
pistän sulle tähän luontokuvan, kun harrastan luontokuvausta
http://www.aijaa.com/v.php?i=4771412.jpg