Uusi syöpäpotilas tässä aloittelemassa loppuelämäänsä

Adenokarsinooma

Huomenta kaikille
Rekisteröidyin eilen nimimerkillä adenokarsinooma, joka on syöpäni nimi. Syöpä lymyilee oikeassa keuhkossa kahden näkyvän patin voimin ja lisäksi se on tunkenut kummallekin ohimolleni kohtalaiset patit. Tällaisen leviämisen takia leikkausta ei edes harkita.

Koko diagnoosi ja elämän romahdus on tapahtunut aika äkkiä. Ensioire, rintapistos, ilmaantui 31.8.2009 Viikko siitä sattui lievä halvaus. Nyt olen jo käynyt pari viikkoa aivojen sädehoidossa ja odottelen solusalpaajahoidon aloitusta.

Mieliala sahaa ylös alas. Välillä on isompikin taistelutahto, välillä yritän asennoitua ottamaan vastaan mitä tuleman pitää. Ennusteet eivät ole nimittäin kovinkaan rohkaisevia.

Yritän nyt kuitenkin pitää edes fyysistä kuntoa yllä niitä solumyrkkyjä varten. Niiden avulla etenemistä voitaneen hidastaa.

Hyvää tätä päivää teille!

13

2119

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raspikurkku

      Me olemme kerho johon kenenkään ei toivoisi liittyvän mutta aina vaan uusia jäseniä ilmestyy. Meikäläisenkään ennuste ei ole kovin hääppöinen kun paksusuolensyövän luokka on Dukes D . Mutta eipä anneta yhden syövän häiritä elämää ! . Olet vasta matkan alussa ja kaikki on ilmeisesti tapahtunut melkoisella vauhdilla. Kun vauhti tasaantuu ja hoidot muuttuvat rutiiniksi on helpompi työstää mielessään tapahtunutta.
      Kyllä tämän taudin kanssa pärjää kun pitää mielessään että aina joku selviytyy vaikka ennuste olisikin huono. Minäkin lähden siitä että kuulun siihen kymmeneen prosenttiin joka minun tapauksessani selviytyy vaikka kahdeksan etäpesäkettä maksassa ei oikein hyvältä näytä. Niin että jos ennusteet eivät ole kovin rohkaisevia niin me olemme senkin edestä !

    • surullinen puolestasi

      joukkoon tummaan. ikävä kun sulle on käynyt noin. tällä on hyvä jengi mutta jokkoon mahtuu häiriköitäkin. he eivät ole syöpäpotilaita vaikka sitä leikkivät

      • Adenokarsinooma

        Joo, isona toiveena on päätyä tilastopoikkeukseksi, joka on hengissä vielä viiden vuoden kuluttua.

        Tänään olin keuhkokuvassa ja ylihuomenna on lääkärin vastaanotto Meilahdessa. Tänään sain myös viimeiset säteet koko aivoalueelle. Sitä ei sitten enää uusiksi otetakaan kuulemma. Eli jos nää patit ei ole nyt hävinneet (enkä usko että ovat), ja jos ne ei häivy sytostaateillakaan, niin korkeintaan jotain täsmäsädettä voidaan antaa enää tän jälkeen.

        Isoimmat fyysiset murheet tällä hetkellä liittyy siihen, että hikoilen öisin aina lakanat märiksi ja se hien haju on kammottava! Varmaan siinä löyhkää kortisoni, jota on syötävä noihin aivopatteihin. No nyt on kaiket päivät aikaa pestä pyykkiä ja vaihdella petivaatteita. Olo vaan tuntuu niin kalmalta että!

    • eew1

      Hoitotyön tekijänä on pysähdyttävää lukea keskusteluja teidän urheiden taistelijoiden kannalta. Jokaisen tarina on erilainen. Tsemppiä teille kaikille! päivä kerrallaan, se riittää.

    • mökin muija

      vaan porukkaan tummaan joka ei hummaa,yleensäkkään täällä sen jälkeen kun tauti on todettu niin vakavoidutaan,siis jokainen käy omaa selviytymistaisteluaan ja muut pyrkii avittamaan uusia tulijoita parhaansa mukaan ja kykyjensä kokemuksella,ei täällä liene ammattiauttajia paikalla,on meitä jotka on kokenu saman ja luulen että tämä ryhmä on uusille syöpäläisille ihan hyvä vertaiskokemus.Lääkärit ja hoitajat tekee sen fyysisen hoidon ,leikkaus ynm mitä sairaalassa tehdä kuuluu ja se on todella upea asia että meillä on kaiken kattava sairauksien hoito kaikille mahdollinen,varallisuudesta riippumatta.
      Jos vaan jaksat,niin kirjoittele tänne tuntemuksiasi ja ihan vaan mitä mieleen tulee niin kyllä täällä aina joku on paikalla,ellei ole petinpohjalla(;)

      • Adenokarsinooma

        Kiitos tervetulotoivotuksista :-)

        Heräilin kuudelta ja keräilin irtohiukset tyynyn päältä. Aivoihin saatu kahden viikon sädehoito sai luvatusti hiukset lähtemään juuri ennen hoidon päättymistä. Ei kyllä niitä ehdi kasvaa lisää sillä jo ensi keskiviikkona aloitetaan sytostaatit. No alkuviikosta peruukkia ostamaan ja täytyy opetella kietomaan huiveja päähän jotenkin elegantisti @:-) tai #:-) tai &:-) tai sitten vaan lippis P:-).

        Viikonloppu menee pihahommissa (puusavottaa) ja se tuntuu kyllä ihan hyvältä kun jaksaa käytellä lihaksia vaikka ei mihinkään aerobicceihin oikein enää uskalla lähteä. Lääkäri kyllä usutti lähtemään vaikka juoksulenkille, jos vain siltä tuntuu.

      • aamun-virkku
        Adenokarsinooma kirjoitti:

        "tervetuloa" palstalle.... sieki iha aikanaa oot heränny.. mieki 6 aikoihi nousin petistä huonosti nukutun yön jälkeen.. mut kyl se taas siitä :)) nyt hisuksee tääl jotai pientä touhuilen ennen kun poika herää. sit ois jonkilainen siivous tarkotus sen kanssa tehdä.. siin sitä taas miu hermoja kokeillaan. ei oo poika mikää siivous intoilija ;) kissoja ottaa pattiin kun lintu pyörii parvekkeela ja ikkuna on välissä. kamala mölinä välillä, kun molemmat säksättää :))))

      • Adenokarsinooma
        aamun-virkku kirjoitti:

        Me vietetään miehen kanssa lauantaita ja huomenna vanhempi tytär on tulossa käymään. Nuorempi tytär viettää viikonlopun poikaystävänsä luona, kuten tavallista. Asutaan pk-seudulla.

        Kissoista tuli mieleen, että siskoni ystävä on teettämässä koirallaan pentuja ja oli ehdottanut, että antaisi yhden villakoiran palleron sitten mulle. Vaikka oli puolivitsi, niin jotenkin kauhistuin. Mulle riittää mainiosti, kun saan seurailla pihaoravien mellastamista.

        Mukavaa lauantaisiivoilua!

    • rumanukke

      Huh huh aika rajua.Mulla äiti kuoli n.8 vuotta sitten keuhko/maksasyöpään,Pahaa tekee kun muistelenkin ja aattelen sinunkin asiaa.ja huomenna meen tampereelle viemään kaveria syöpähoitoon pariksi päivää..huuhuh
      no kumminkin toivotan sulle voimia kumminkin

      • tkari

        Pakko tähän taas on laittaa se tieto, että minulta leikattiin kieli pois syövän takia 2.5.2001 , mutta tehtiin samalla uusi kieli ja minä elän vieläkin. ! Pahimmillaan painoi 40 kg ( olen 180 cm), mutta minä elän vieläkin !

        Aina on toivoa ! Älkää sitä menettäkö !

      • Adenokarsinooma
        tkari kirjoitti:

        Hei rumanukke ja tkari,

        Kiitos kommenteistanne.
        Olin keskiviikkona ekassa sytostaattihoidossa. Hoito meni tosi hyvin ja vasta nyt kolmantena päivänä siitä on ehkä vähän pientä sivuoiretta. Ei ole koko ajan nälkä ja suussa tuntuu vähän kirvelyä. Mutta kohta kyllä uskon että vetelen broileria ja perunamuusia lounaaksi ihan hyvällä ruokahalulla. Kävelyllä käyn joka päivä ja se on kyllä niin ihanaa!

        Tsemppiä kullekin, voimia ja vointeja!

        Shalom. Itse sain 2001 vain kaksi sytostaatti hoitoa, kesti muistaakseni 10h/ kpl. Sen toisen jälkeen kerroin lääkärille, että kyllä minä kolmannenkin jaksan, mutta, mutta. Enpä jaksanutkaan , sillä kunto loppui. Mutta syöpä lähti niillä 1,5 kk sädehoidoilla. Alussahan oli se radikaalileikkaus.

        Mutta se syöminen; ruuanhaju rupesi olemaan aika sietämätöntä. Minähän en olisi pystynyt syömäänkään, sillä olin letkuruokinnasssa melkein vuoden.

        Siunausta sinulle taisteluusi, ja jos näet pienenkin pilkahduksen toivosta päivittäin , niin tiedät että selviät.

        On sinulla ollut aikamoinen koettelemus, tkari. Haluaisin olla itsekin vuosien päästä kertomassa miten meni. Tuntuu nyt että kun ekan sytohoidon jälkeinen pahoinvointilääkitysohjelma on ohi, niin nyt noiden myrkkyjen vaikutus vasta alkaakin oikein tuntua. Sain eilen lääkettä suun sammakseen. Tässä muutaman viikon kestänyt hillitön mässäämisvimma taitaa kuitenkin nyt olla ohi ja täytyy alkaa miettiä mitä sitä söisi että saa tarpeeksi syötyä. Ehkä se on pelkkää viiliä ja velliä nyt vähän aikaa.

        Kyllä väsytteleekin kun tuli nukuttua niin pätkittäin. Mutta ei sitä nyt tällaisiin pikkujuttuihin pidä jäädä kieriskelemään vaan pitää nähdä eteenpäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7480
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2933
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      192
      2343
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1753
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      165
      1712
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1396
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1251
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe