Eli tilanne on seuraava: Ollaan erottu exän kanssa pari vuotta sitten, on kaksi lasta - toinen 4v ja toinen 2,5v.
Exä puhui joskus puolisen vuotta sitten että haluaisi vaihtaa nuoremman etunimet ja tyrmäsin ajatuksen.
Nyt sitten on käynyt ilmi että hän on alkanut käyttämään nuoremmalle ilman mitenkään minulle asiaa ilmoittamatta uutta nimeä tai edes keskustelematta mitenkään nimenvaihdoksesta.
Aikoinaan kun nimiä päätettiin ei ollut mitään ristiriitoja siitä että mikä lasten nimeksi tulee ja molemmat olivat oikein tyytyväisiä lasten nimiin ja molempien mielestä nimet olivat oikein kauniit.
Minua huolettaa tilanne, ensinnäkin miten lapsen identiteetti? Vaikka sinänsä nimi on vain sana - niin mielestäni siihen kiteytyy paljon omaa itseä tunnistamismielessä ja pohja tälle luodaan jo lapsena. Koska lapsemme nimi on jo hyvä ja kaunis niin miksi pitäisi alkaa pelleilemään tällä asialla? Onko tästä jotain ajatuksia?
Ja myös se pistää ärsyttämään ja huolettamaan että exä pimittää tätä asiaa. Kuulin asiasta isommalta lapselta. Nimenvaihdos on sen verran merkitsevä juttu että minulle yhteishuoltajana aivan taatusti asia kuuluu.
Suhde exään vaikuttaisi olevan sinänsä ok, meillä jutut on menneet hyvin emmekä ole riidoissa. Tosin hän on viimeaikoina alkanut vaikuttaa siltä kuin uskoisi että palaamme yhteen tai jotain, käy "liian läheiseksi". Jotenkin pelottaa että tässä olisi nyt jonkinlainen sisäinen kriisi exällä joka sitten vaikuttaa lapsiinkin ja hän jotenkin reagoi asioihin hölmöilemällä ihan toisessa asiassa tjtn - hänellä on ollut näitä taipumuksia aikaisemminkin.
Haluaisin jonkinlaisen näkemyksen siitä että kuinka suuri on huoleni lapsen identieteetistä nimen kannalta, toisin sanoen - kuinka suuri sota on asiasta vielä kohtuullinen ellei asiaa ja lapseni parhaita oikeuksia voi hoitaa ns. hyvällä?
Exä puhui joskus puolisen vuotta sitten että haluaisi vaihtaa nuoremman etunimet ja tyrmäsin ajatuksen.
Nyt sitten on käynyt ilmi että hän on alkanut käyttämään nuoremmalle ilman mitenkään minulle asiaa ilmoittamatta uutta nimeä tai edes keskustelematta mitenkään nimenvaihdoksesta.
Aikoinaan kun nimiä päätettiin ei ollut mitään ristiriitoja siitä että mikä lasten nimeksi tulee ja molemmat olivat oikein tyytyväisiä lasten nimiin ja molempien mielestä nimet olivat oikein kauniit.
Minua huolettaa tilanne, ensinnäkin miten lapsen identiteetti? Vaikka sinänsä nimi on vain sana - niin mielestäni siihen kiteytyy paljon omaa itseä tunnistamismielessä ja pohja tälle luodaan jo lapsena. Koska lapsemme nimi on jo hyvä ja kaunis niin miksi pitäisi alkaa pelleilemään tällä asialla? Onko tästä jotain ajatuksia?
Ja myös se pistää ärsyttämään ja huolettamaan että exä pimittää tätä asiaa. Kuulin asiasta isommalta lapselta. Nimenvaihdos on sen verran merkitsevä juttu että minulle yhteishuoltajana aivan taatusti asia kuuluu.
Suhde exään vaikuttaisi olevan sinänsä ok, meillä jutut on menneet hyvin emmekä ole riidoissa. Tosin hän on viimeaikoina alkanut vaikuttaa siltä kuin uskoisi että palaamme yhteen tai jotain, käy "liian läheiseksi". Jotenkin pelottaa että tässä olisi nyt jonkinlainen sisäinen kriisi exällä joka sitten vaikuttaa lapsiinkin ja hän jotenkin reagoi asioihin hölmöilemällä ihan toisessa asiassa tjtn - hänellä on ollut näitä taipumuksia aikaisemminkin.
Haluaisin jonkinlaisen näkemyksen siitä että kuinka suuri on huoleni lapsen identieteetistä nimen kannalta, toisin sanoen - kuinka suuri sota on asiasta vielä kohtuullinen ellei asiaa ja lapseni parhaita oikeuksia voi hoitaa ns. hyvällä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaikka nyt sanonkin sinua kusipääksi, niin etkö silti tiedä mikä oikea nimesi on? pidä sitä isän käyttämää nimeä vaikka lempinimenä, tai voit tietysti aloittaa sodan isän kanssa ja selitellä lapsilles sitten että nimestä soditaan, eiköhän se lapsen identiteetti siitä vahvistu, varsinkin 2,5v lapsen mikä juuri ja juuri tietää ja tiedostaa oman nimensä.
Mikä on lapsen oikea nimi? Minusta se on se mitä ollaan käytetty johdonmukaisesti ja jos tätä johdonmukaisuutta aletaan rikkomaan vaihtamalla lapsen nimeä kesken kaiken ilman syytä katson että siitä voi tulla ongelmia. Vaihtoehto kun on jatkaa sen OIKEAN - johdonmukaisesti käytetyn - nimen käyttämistä.
Kyllä 2,5v lapsi todellakin tunnistaa itsensä nimestään. Minusta olisi aika ristiriitaista jos äidin luona ollaan vaikka Sirpa ja isän luona Miia - etenkin kun tälle ei ole mitään käytännön syytä miksi asian pitäisi olla niin. Miksi äidin on pakko vääntää Miiasta väkisin Sirpa kesken kaiken? Onko se lapsen etu muka?
Toisaalta et oikein tuntunut olevan edes perillä mitä kirjoitin joten odotetaan jotakuta joka ymmärtää luettua tekstiä...
kumpikaan ei voi tehdä lapsia koskevia päätöksiä yksin, ilman toisen lupaa.
Mutta jos toisella on yksinhuoltajuus, hän voi tehdä lapsia koskevat päätökset ihan yksin, kuulematta toista.
Kun lapsi on 12 v häntä on kuunneltava.
Oikeuteni. Tässä vaan ihan välien hyvänäpysymisen kannalta haen jonkinlaista tukea ajatuksilleni että nimeä ei kannata vaihtaa. Nimittäin siinä vaihtuisi lapsen kutsumanimikin.
Haluan argumentoida vastustustani exälleni riittävän painokkaasti jotta hän ei ala sooloilemaan ja homma mene siihen että joudun käyttämään veto-oikeutta virastoissa jne tai että välit eivät tulehdu tarpeettomasti.
että toi nimi nyt mitenkään identiteettiin vaikuttaa. Kun lapsi ihmettelee asiaa voit aina sanoa tämä on sinun oikea nimesi ja äidin nimi on leikkinimi/kutsumanimi. Totta että äiti ei saa muuttaa virallisesti lasten nimiä koska yhteishuoltajuus. Pirauta sille lastensuojelutädille tarkista faktat, pirauta exälle ja sanot että olet tarkistanut faktat. Jos ei vieläkään onnistu kipinkapin yhdessä lastensuojelutädille.
lähes sama asia kuin lempimini kenellä tahansa. Siis, jos ei mitään virallista asian eteen tehdä.
osapuoli ei voi yhteishuoltajuudessa vaihtaa lapsen virallista nimeä ja hänen on siis siihen tyydyttävä. Mitään syytä ei ole moiseen tietenkään suostua. Sille taas et voi yhtään mitään, miten hän lastanne kutsuu, eikä sinun tarvitsekaan sille voida mitään. Meidänkin lapsillamme on virallisen nimen lisäksi useampiakin lempinimiä, joista osaa käyttää vain äiti, osaa isä ja osaa kumpikin. Ja ihan sulassa sovussa. Eikä kärsi lapsen identiteetti. Minullakin on lempinimiä, joita eri piireissä käytetään, enkä kärsi siitä. Päin vastoin, minusta se on kivaa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Koko ikäni olen vanhempieni kutsumana ollut eriniminen kuin kavereiden.
Lapsi ei mene mitenkään sekaisin parista, kolmesta nimestä. Eikä ole epäloogista olla isällä eriniminen kuin äidillä. Sitten on epäloogista, jos kaikkia lapsia kutsutaan samalla nimellä tai ketä tahansa lapsista voidaan kutsua millä tahansa lasten nimistä tai jotain vastaavaa. Ihan yhtä hyvin kuin lapsi oppii, että isän luona takki laitetaan vasemmalla olevaan naulaan ja äidin luona oikealla olevaan henkariin, hän oppii myös, että isän luona nimi on tämä ja äidin luona tämä. Se ei vaikuta identiteettiin, tiedän kokemuksesta.
Meillä muuten yhdelläkään lapsella ei kutsumanimi ole se ensimmäinen nimistä, mutta erittäin hyvin he näyttävät sitäkin nimeään käyttämään esimerkiksi lääkärien vastaanotoilla. Ei ongelmaa.
En näe myöskään mitään syytä siihen, miksi toisen vanhemman olisi pitänyt informoida sinua uudesta kutsumanimestä. Hän tiesi jo kantasi, sinä vastustat nimen vaihtamista. Miksi turhaan ärsyttää sinua asialla, josta te ette yksimielisyyteen pääse. Siis tällaisessa tapauksessa, millä ilmiselvästi ei ole mitään vaikutusta lapseen.
Myönnän kyllä, että virallisen nimen vaihtaminen lapselle on typerää, kun ei siihen ole mitään järkevää syytä. En itsekään suostuisi moiseen.
Tiedän erään tökeryyden huipun. Ekaluokkalaisen opettaja vaihtoi uuden oppilaansa nimen ja ilmoitti, että tästä lähtien oppilasta aletaan kutsua oppilaan toisella etunimellä. Selitys oli se, että luokalla oli jo toinen saman niminen. Opettajasta nimen vaihto oli tarpeen sekaannusten välttämiseksi, vaikka oppilailla oli eri sukunimi. Vanhemmat olivat liian kilttejä ”korkean auktoriteetin” edessä eivätkä valittaneet. Myöhemmin poika vaihtoi etunimensä kokonaan ja avioiduttuaan otti vaimonsa sukunimen.
paljon aikaa eikä ole todellakaan nykypäivää. Kyllähän opettajat ennen saattoivat lyödä karttakepilläkin vain siitä syystä, että kirjoitti vasemmalla kädellä.
On ihan nykypäivää tuo, että mies voi nykyään ottaa vaimonsa sukunimen. Miten se liittyi mitenkään tähän? Monet vaihtavat sukunimeä juuri avioitumisen myötä.